Muutosten tuulet: Luvut 8-9
VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA,
NOSTALGIA!
POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN.
NAUTTIKAA, RAKKAAT.
**********************************************************
MUUTOSTEN TUULET
pairing: Draco Malfoy / Harry Potter
rating: NC-17
kirjoittaneet: Jenni R. ja Laura K. (2005)
juoni: KLISEÉ. 6lk. Kouluun mennessään Draco tuntee aloittavansa taas kaiken ”alusta”. Se saa hänet muistelemaan neuvoa/käskyä, jonka sai isältään ekaa kertaa Tylypahkaan lähtiessään. ”Harry Potter on samalla vuosikurssilla kanssasi. Opeta hänet valitsemaan ystävänsä huolellisesti.”
Luvut 1-3
Luvut 4-5
Luvut 6-7
LUKU 8
Draco Malfoy kuljeskeli itsekseen koulun pihamailla. Tuuli puhalsi nyt hieman voimakkaammin ja sai muutaman platinanvalkean suortuvan karkaamaan paikaltaan. Poika kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen. Kuljeskelu ei ollut hänen hommaansa, mutta Draco yritti kuljeskella yksikseen mahdollisimman tyylikkäästi ja vakuuttavasti. Kuljeskelu oli pehmopoikien hommaa ja niin suurta muutosta Draco ei olisi ikinä valmis tekemään minkään vuoksi.
Potterin häipymisestä oli muutama minuutti, mutta Dracolla oli jo tylsää. Draco palautti mieleensä, miksi ylipäätänsä oli suostunut Potterin kanssa kirjastoon: hän noudatti isänsä neuvoa. Hän myöskin ymmärsi, että jos tulisi Potterin kanssa oikein hyviin väleihin, hänen maineensa ja valtansa kasvaisi. Draco uskoi olevansa tarpeeksi viekas pistämään Potterin narun päähän, jos hän näkisi sen hyötyä tuovaksi. Todellisuudessa Draco ei ymmärtänyt termiä ”ystävystyä” ja hän oli siitä itsekin tietoinen. Dracoa se ei kuitenkaan haitannut missään muodossa, sillä tiesi, että ystävystyminen ihmisten kanssa oikeasti ei ollut koskaan ollut Malfoyden erikoisalaa.
Draco suuntasi kulkunsa kohti linnan sisäpihaa. Koulun ovien edessä Draco seisoi hetken miettien, kuka todennäköisimmin oli viimeksi koskenut kahvaan; hänellä ei ollut ketään aukaisemassa ovea. Draco oli jo aikeissa aukaista oven vetämällä hihansa kätensä päälle, mutta tajusi, että viimeksi oveen oli luultavimmin koskenut Potter. Poika avasi ovet paljain kämmenin.
Draco saapui toisen kerroksen kirjaston eteen otsa kurtussa ja viitisentoista minuuttia Potterin jäljessä (mikäli Potter oli siis mennyt suoraan kirjastoon). Draco oli matkalla jutellut Verisen paronin kanssa ja sekin oli myöhästyttänyt häntä. Draco seisahtui lähelle kolmasluokkalaisten korpinkynsien tyttöporukkaa ja mulkoili vuorostaan kirjaston ovia.
Draco epäili, että Potter olisi saattanut jujuttaa häntä. Ensimmäisenä vuonna Draco oli huijannut Potterin palkintohuoneelle ja silloin Voro oli melkein saanut pojan kiinni. Dracon mielessä kummitteli mahdollisuus, että Potter istuisikin kirjastossa kavereidensa kanssa ja kaikki alkaisivat nauraa nähdessään Draco Malfoyn juoksevan Potterin perässä.
Mietittyään hetken kyseistä mahdollisuutta Draco tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Potter oli aivan liian hyväsydäminen (tekopyhä Dracon sanoin) ja tylsä kehittääkseen mitään niin kieroa.
Draco äkkäsi kuitenkin Emeric Ilkipahan maalauksen alta kaksi neljäsluokkalaista luihuista ja vinkkasi heille. Pojat ymmärsivät vihjeen ja kävelivät Dracon luokse hämmästyneen näköisinä. ”Minulla on hieman asioita kirjastossa. Tulkaa hetkeksi mukaan, menkää pois sitten kun annan merkin,” Draco selitti kylmästi. Pojat tuijottivat Dracoa silmät lapsellista intoa säihkyen. Oli kunnia saada vinkki Draco Malfoylta, vielä suurempi kunnia oli kulkea hänen seurassaan. Vaaleahiuksinen poika nyökkäsi ja harppasi oven luokse avatakseen sen.
Kirjastossa oli hyvin vähän elämää. Yksi puuskupuhpoika tutki oven vieressä olevia taikuuden perusopuksia ja kaksi ensiluokkalaista rohkelikkotyttöä kikattivat ison kirjakasan takana. Draco mulkaisi tyttöjä kävellessään ohi ja tytöt hiljenivät välittömästi. Dracon kääntyessä vasemmalle kirjahyllynnurkalta tyttöjen kikastus alkoi taas. Draco tunsi hyvin tuon kikatuksen; se oli ihastunutta.
Draco kääntyi luihuispoikien kanssa taikaliemiä käsittelevälle osastolle. Käytävän päässä oli muutama pöytä ja niiden ympärillä puisia tuoleja. Yhdellä tuoleista istui kuudentoista vanha rohkelikkopoika syventyneenä lukemaan jotakin kirjaa.
Draco vilkaisi selkänsä taakse ja pojat kääntyivät pettyneennäköisinä toisille osastoille. Draco seisoi paikoillaan ja tuijotti käytävän toisessa päässä istuvaa poikaa.
Harry kääntyi. Poika katsahti Dracoa mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ja kääntyi sitten takaisin.
Draco astahti muutaman askeleen käytävää eteenpäin. Askeleet tuntuivat kaikuvan tyhjässä kirjastossa.
”Näyttävät ne koirien käskyt sopivan sinulle paremmin,” Draco totesi tuijottaen toisen pojan takaraivoa.
”Miten niin?” Harryn ääni kysyi. Poika tarttui pöydällä lojuvaan sulkakynäänsä ja kastoi sen mustepullossa.
”Kun noin kiltisti täällä odotat,” Draco sanoi.
”Oliko tuo sinun mielestäsi anteeksipyyntö siitä, että olet myöhässä?” Harry kysyi vetäen palan pergamenttia eteensä.
”Tiedät, etten voisi koskaan pyytää anteeksi,” Draco huomautti viileästi. Tuollainen kommentti loukkasi häntä. Draco asteli hitain askelin käytävää eteenpäin.
”Tiedän,” Potter totesi ykskantaan. ”Anteeksi pyytäminenkin on taito. Siihen tarvitaan sydäntä. Sitähän sinulla ei tunnetusti ole,” poika sanoi viileästi.
Dracoa kummastutti että Potter ei ollut vieläkään kääntynyt ympäri. Viholliselle ei koskaan saanut kääntää selkäänsä, luulisi Potterin oppineen sen. Draco seisahtui puolen metrin päähän Potterin tuolin karmista.
”Et kai vain yritä opettaa minua käyttäytymään kuin sinä, Potter?” Draco kysyi hiljaa. ”Ja on minulla sydän. Valitsen siellä säilytettävät asiat vain tarkemmin kuin eräät.”
Harry naurahti ja asetti sulkakynänsä pöydälle. Viimein poika kääntyi ja katsoi toista ivallisesti silmiin, pieni hymy kareili hänen huulillaan.
”Ja tiedän mitä sydämeesi mahtuu. Draco Malfoy, Draco Malfoy, Draco Malfoy ja kenties vielä yksi Draco Malfoy. Mahtaa sydämessä olla ahdasta kun kaikkien noiden Malfoyden egojenkin on mahduttava sinne,” Harry sanoi yhä hymyillen.
Dracon oikea kulmakarva kohosi. Vaaleahiuksinen poika kohottautui istumaan pöydänreunalle. Draco nojautui oikeaan käteensä ja katsoi alaspäin Potteriin.
”Aika lähelle, Potter,” Draco sanoi ja virnisti teennäisesti.
Harry mulkaisi ylempänä istuvaa poikaa sysimustan tukkansa alta.
”Malfoy, osaisitko sinä koskaan olla ilkeilemättä?” Harry sanoi ja ilme hänen silmissään muuttui hieman.
”Halutessani, Potter. Teen mitä tahdon ja saan mitä haluan,” luihuispoika sanoi tuijottaen totisena rohkelikkoon.
”Olet toivoton. Joku päivä sinäkin vielä ymmärrät, että kaikkea ei voi saada. Ja silloin kun tuntuu, että vihdoinkin on saanut kaiken, menettää sen,” Harry sanoi kääntäen katseensa pergamenttiin. Pojan ilme oli synkentynyt, eikä Draco nähnyt tämän silmiä.
Draco katsoi ihmetellen Harrya.
”Minulle se päivä ei ole vielä koittanut,” Draco mutisi.
Draco liukui pois pöydältä ja veti Harryn vierestä tuolin ja istuutui. Draco mulkaisi vieressään istuvaa poikaa ja vetäisi tämän edestä tummanvihreäkantisen avonaisen kirjan mielenosoitukseksi.
Draco silmäili vanhan kirjan tekstiä ja kuvaa porisevasta kattilasta. Kattilasta leijui ulos tummanvioletteja kuplia, jotka poksahtivat osuessaan kuvan yläreunaan. Aukeaman teksti käsitteli tehokkaisiin vastamyrkkyihin kuuluvaa tebon kulmahampaista valmistettua juomaa. Mikäli joku oli taiottu vahvalla loitsulla näkymättömäksi tebojuomalla hänet sai taas näkyväksi. Tebo-otuksella oli voima muuttua näkymättömäksi, mutta käänteisvaikutus saatiin aikaan besoaarilla ja fwooperin sulilla. Tylsää, tylsää, tylsää, Draco totesi itsekseen.
Silmäiltyään kirjaa Draco katsahti Harryn pergamenttia, jossa oli muutama rivi kirjoitusta. Draco ojensi kätensä vetäistäkseen pergamentin Harryn nenän alta. Dracon laskiessa kätensä pergamentille toinen, tummempi, käsi linttasi Dracon käden. Draco mulkaisi raivoissaan Potteria, joka tuijotti yhtä tuohtuneena takaisin. Sekunnin murto-osassa pojat tajusivat fyysisen kontaktin ja molemmat kädet vetäytyivät nopeasti pois, paperin jääden pöydälle. Molempien poikien katse kääntyi sivulle. Dracoa ärsytti se, että joku oli estänyt hänen aikeensa.
Harry korjasi silmälasiensa asentoa. ”Voisit opetella pyytämään, jos haluat jotakin.”
”Älä ole yritä olla naurettavampi kuin jo luonnostaan olet,” Draco ärähti vihaisesti.
”Sanoo Draco Malfoy, jolla on vaikeuksia mahtua samaan huoneeseen egonsa kanssa,” Harry murisi kumartuen lähemmäksi Dracoa.
Draco tuijotti Harrya jäiset silmät raivosta kiiluen.
”Saanen huomauttaa herra Kuraveristen sankarille, että tässäkin huoneessa ovat minä, sinä, sinun kääpiökokoisen egosi jäännökset ja kaikki minun kuusisataa egoani!”
Harry räpäytti silmiään kahdesti.
Sitten poika räjähti nauramaan pää takakenossa.
Draco olisi voinut haljeta. Häntä nolostutti, raivostutti, vihastutti ja samalla nauratti. Hän oli varma, ettei ollut koskaan sanonut mitään noin… lapsellista. Lähes vitsikästä. Potterista se oli vitsikästä.
Kalpea poika tuijotti kasvot punaisena nauravaa vierustoveriaan.
Hitaasti Dracon huulille ilmestyi nolostunut virne.
”Yritä nyt olla...” Draco mutisi. Lähes koskaan hän ei kokenut oloaan noloksi. Jos hän olisi voinut käyttäytyä tapansa mukaan, hän olisi poistunut paikalta ajat sitten ja lähettänyt Crabben ja Goylen hoitamaan hautaamisen esivalmistelut. Nyt Draco istui kuitenkin jääräpäisesti paikoillaan.
Harry nieleksi naurunsa, hänen kasvonsa olivat edelleen nauramisesta punaiset.
”En olisi ikinä uskonut, että sinullakin on huumorintajua,” Harry hekotti.
Draco tuijotti Harrya epäuskoinen ilme kasvoillaan. Poika päätti jättää toisen siihen uskoon, että hän oli tarkoituksella murjaissut vuosisadan vitsin.
Draco siirsi hitaalla kädenliikkeellä hiuksensa korvan taakse ja nojautui sitten pöydän ylle.
Harry katseli toista poikaa pää kallellaan.
”Saanko minä nähdä sen pergamentin vai meinaatko tehdä työn yksiksesi?” Draco kysyi. Harry virnisti. ”Tuohan oli melkein kuin pyyntö,” hän sanoi.
“No tuon lähemmäksi minä en pääse,” Draco ärähti ja sieppasi pergamentin pöydältä.
Harryn käsiala oli persoonallista, mutta siistiä, varsinkin pojan kirjoittamaksi. Isot kirjaimet olivat valtavia ja käsiala karkasi alaviistoon rivittömällä pergamentilla. Harry oli kirjoittanut Tebojuoma - otsikon alle kymmenen riviä sen vaikutuksista. Teksti oli kopioitu suoraan kirjasta, mutta Harry oli vaihtanut ovelasti sanojen paikkoja. Oveluutta ja epärehellisyyttä? Harry liikkui väärillä vesillä.
”Tiedän miten pääsemme työstä vieläkin helpommalla,” Draco sanoi ja virnisti itsetyytyväisenä. Hän oli mestari oveluudessa ja epärehellisyydessä, hän pystyi puijaamaan jopa professori Kalkarosta, kunhan ei liioitellut.
Harry näytti kiinnostuneelta ja nojautui pöydän ylle lähelle Dracoa. ”Kerro.”
*
Noin kahden tunnin työskentelyn jälkeen poikien täytyi lopettaa. Harrylla olisi puoli seitsemästä eteenpäin huispausharjoitukset. Luihuisten huispausvuoro olisi heti rohkelikkojen jälkeen. Molempia poikia jännitti hieman, Harrya kuitenkin huomattavasti enemmän.
Draco katseli Harrya tämän kerätessä tavaroita laukkuunsa. Harry pakkasi mukaansa myös kaksi pergamenttirullaa, jotka pojat olivat saaneet kirjoitettua (itse asiassa Harry oli kirjoittanut pergamentit). Draco oli taikonut jonkun vanhan kirjan välistä kolme samasta aiheesta tehtyä ainetta, joissa oli ollut sellaista tietoa, joiden Harry uskoi olevan peräisin Kielletyn osaston kirjoista.
Harry päätti olla kyseenalaistamatta Dracon seikkaperiä, mutta jätti myös sanomatta, että idea oli ihan fiksu ja käytännöllinen, jos Kalkaros ei kerran saisi tietää. Draco oli tarpeeksi itseään täynnä ilman että Harry Potterkin alkaisi kehua häntä.
Molemmat olivat pelänneet, että paikalle olisi ilmestynyt joku, mutta pelot olivat osoittuneet turhiksi.
Pojat eivät olleet kuitenkaan saaneet esitelmää valmiiksi, se työstäisi heitä vielä noin kolme tuntia.
Poikien keskustelu olisi ollut varmasti hyvin mielenkiintoista ulkopuolisen korville. Välillä Draco raivostutti Harryn jostakin, välillä Draco oli vähällä motata Harrya silmään. Toisina hetkinä pojat istuivat hiljaa Harryn kirjoittaessa ja Dracon katsellessa tätä. Välillä pojat taas nauroivat yhdessä, minuutin päästä Draco kuitenkin oli taas valmis mottaamaan Harrya.
Lopettaessaan pojat kuitenkin uskoivat olevansa niin sovussa kuin vain olisi mahdollista.
”Meidän pitää nähdä huomennakin,” Harry sanoi lähtien kävelemään pois liemiosastolta.
Draco asteli hänen vierellään kädet selkänsä takana. Hän vilkaisi Harrya virnistäen. Hän oli kestänyt tämänkin iltapäivän suhteellisen hyvin. Hänen hankkeensa edistyi ja Harry itsekin vain edisti heidän ystävystymistään, tavallaan. ”Tiedän.”
Pojat kääntyivät osastolle, josta pääsi ulos kirjastosta. ”Nähdään huomenna…” Harry aloitti, ”- Tuntini loppuvat kolmelta,” Draco keskeytti.
”Niin minunkin. Sinä et varmaankaan ole suojautumisen tunneilla,” Harry virkkoi.
”En. Tule aulaan kymmentä yli kolmeksi. Mennään hakemaan ulkoa tämän liemen näyteainesosat,” Draco ilmoitti kysymättä sopiko Harrylle tapaaminen.
Harry kurtisti kulmiaan ja sanoi: ”Katsotaan nyt.”
Harry aukaisi kirjaston oven ja Draco seurasi häntä ulos kirjastosta. ”Miten niin katsotaan nyt?” hän sanoi myrkyllisesti.
”Et voi määrätä minua tulemaan sinne,” Harry töksäytti.
”Älä ole tyhmä - “ Draco aloitti, mutta vaikeni nähdessään Harryn leveän virneen. Poika virnuili ilkikurisesti ja näytti jostain syystä huvittuneelta.
”Taas me riitelemme,” Harry totesi.
Draco nosti leukansa ja katsoi Harryyn. ”Olen paras siinä. Varsinkin kun sinä olet kyseessä.”
”Olen huomannut,” Harry virnisti. Pojat saapuivat toisen kerroksen porrastasanteelle. ”Tulen sinne huomenna,” mustahiuksinen poika ilmoitti ennen kuin kiiruhti paikalta pakeneville ylempiin kerroksiin vieville portaille. Harry heilautti kättään ja vilkaisi selkänsä taakse ennen kuin portaat lennähtivät näkymättömän seinän toiselle puolelle.
Harryn hävittyä Draco käänsi katseensa pois hymyillen tyytyväisenä. Potter piti hänestä, hemmetti vie. Jos Potter ei vähintään kestäisi katsella häntä, poika ei olisi lupautunut jatkamaan työtä huomenna. Ja koska Draco oli taipuvainen ylenmääräiseen itsetyytyväiseen hän päätti että Potter piti hänen seurastaan. Mutta mikä sitten oli saanut muutoksen aikaan rohkelikossa, sitä hän ei tiennyt. Draco ei ainakaan ollut pyrkinyt muuttamaan omaa käyttäytymistään. Ne olivat muut ihmiset, jotka saivat luvan muuttua jos maailmaan kaivattiin muutosta, eivät Malfoyt.
Draco vannoi itselleen, että Harryn ja hänen suhteeseensa oli tulossa pysyvä muutos. Muutos ei jäisi voimaan vain liemiesitelmän ajaksi vaan paljon pidemmäksi aikaa. Heistä tulisi Potterin sanojen mukaan ystäviä. ”Liittolainen” oli lähempänä Dracon käsitystä. Mutta muutos tulisi, luihuispoika vannoi kääntyessään ensimmäisenkerroksen luokkatasanteille. Hän oikaisisi erään kirjahyllyn takaa tyrmiin. Draco tunsi aistivansa tulevaisuuden, muutoksen joka puolella ympärillään. Ei Draco yleensä tällä tavoin herkistellyt, mutta tämä oli jotakin erikoista. Hän ei ollut muuttumassa, Harry ei ollut muuttumassa, vaan se jokin heidän välillään oli muuttumassa. Draco virnisti harppoessaan alas tyrmiin vievää matalaa käytävää. Hän pistäisi maailman muuttumaan.
LUKU 9
9. osa, jossa…
*Draco harkitsee erinäisten henkilöiden tainnuttamista
*Crabbe ja Goyle kuulevat tosi hyvän vitsin
*Harry tekee Ron-aiheisen tunnustuksen
*Dracon tottumukset menevät hieman yli
*Dracolla on kaksi erittäin hyvää syytä olla ojentamatta esineitä
*Koviksemme lamaantuu kuullessaan jotain tavatonta
*Harry saa selville, että James on suvaitseva
*Väitellään siitä, kenen iskä on paras!
Keskiviikko pyörähti käytiin taikaeläin-tunnilla. Draco Malfoy saattueineen saapui Hagridin mökin edustalle hieman ennen yhdeksää. Noussut aurinko piileskeli pilvien takana ja tuuli oli kuollut tiehensä. Ilma tuntui seisovan paikoillaan.
Draco kuunteli puolella korvalla Hagridin selostusta aarnikotkista. Eniten hän kiinnitti huomiotaan oudosti käyttäytyvään kirjaansa, joka vikisi, ärjyi ja haukahteli. Draco ei sen suuremmin kiinnostunut, kun jätti talutti kotkanpäisen aarnikotkan mökkinsä takaa. Olento oli väriltään punaruskea ja mulkoili oppilaita kiivaasti. Hagrid heilutteli toisessa kädessään raakaa lihanpalaa ja pyysi oppilaita kokeilemaan aarnikotkan syöttämistä. Kuten tavallista, Harry oli ensimmäinen, joka uskaltautui astumaan lähelle taikaolentoa. Draco seurasi laiskasti rohkelikkopojan tutustumista aarnikotkaan.
Potter oli käyttäytynyt ärsyttävästi koko tunnin. Tunnille tullessaan he olivat vaihtaneet katseet, mutta eivätpä paljon muuta. Draco oli kuitenkin pistänyt merkille, että aina, kun Grangerin ja Weasleyn huomio oli kiinnittynyt muualle, esimerkiksi lihanpalaa raatelevaan kotkaan, Harry loi hätäisiä vilkaisuja hänen suuntaansa.
Seuraavat kaksi loitsutuntia eivät tuoneet muutosta poikien kommunikointiin. Lipetit piipitti kirjakasansa päällä kuudennen asteen loitsuista ja kertoi katselumouksesta, oppilaat istuivat hiljaa paikoillaan nenät kiinni pergamenteissa. Dracon ajatukset harhailivat eilisen iltapäivän huispausharjoituksista Potteriin. Hän yritti tavoittaa kahdesti Potterin katseen, joka istui ystäviensä välissä sulkakynä sauhuten. Draco pudisteli päätään turhautuneena ja loukkaantuneena. Poikaa ärsytti, ettei Harry osoittanut lähes minkäänlaista kiinnostusta. Eilen rohkelikko oli viettänyt hänen kanssaan kaksi tuntia, ja oli näyttänyt viihtyvänkin. Olihan hän lupautunut tapaamaan Dracon tänään uudestaan. Oli tietenkin selvää, ettei Potterin päätä tuosta vain käännetty, mutta Draco oli tyytyväinen eilen tekemäänsä panostukseen ja tahtoi nähdä Potterinkin osoittavan, että muutosta oli tapahtunut.
Draco nyrpisti nenäänsä ja käänsi mulkoilevan katseensa pergamenttiinsa ja kirjoitti lauseen katselumouksesta.
Kirjoitettuaan omasta mielestään tarpeeksi lumouksesta Draco asetti tummanvihreän sulkakynänsä pöydälle ja nojautui kätensä varaan. Potter ei uskaltanut katsahtaakaan häneen päin kun oli Weasleyn ja Grangerin kanssa. Draco ei voinut uskoa, että Potter oli tarkoituksella sanonut, että tämän maine kärsisi jos hänet nähtäisiin Draco Malfoyn kanssa. Potterilla olikin tainnut nousta neste päähän kuuluisuuden suhteen. Mutta ei kukaan voisi hävetä, jos saisi olla Draco Malfoyn seurassa! Ei Potter eikä kukaan muukaan.
Draco suuttui Harrylle, Grangerille ja Weasleylle, jota päätti syyttää siitä, ettei Harry kiinnittänyt häneen huomiota. Draco suunnitteli jo, kuinka hyökkäisi Weasleyn kimppuun ennen seuraavaa tuntia ja tekisi vaikutuksen Harryyn. Draco pudisti päätään tajutessaan, että Harry mitä todennäköisemmin hyökkäisi hänen kimppuunsa, ennen kuin hän ehtisi hyökätä Weasleyn kimppuun. Toiseksi, ehkä Harryn parhaan ystävän tainnuttaminen ei tekisi Harryyn hyvää vaikutusta. Ehkä Crabben tai Goylen tainnuttaminen tekisi paremman vaikutuksen häneen, Draco tuumi. Tai ehkä voisin tainnuttaa itseni…
”Draco, tuletko sinä?” Blaise mutisi epävarmalla äänellä pojan selän takaa.
Draco hätkähti ja nosti katseensa ylös. Muut oppilaat parveilivat ovella päästäkseen pois loppuneelta tunnilla. Lipetit makasi lattialla ilmeisesti tajunsa menettäneenä kaatuneen kirjakasan alla, eikä Potteria näkynyt pelastamaan keikahtanutta professoria.
Draco nousi pulpettinsa äärestä ja seurasi Blaisea luokanovelle jättäen pienen professorin makaamaan lattialle kirjojen alle.
Draco näytti pitkää naamaa tajutessaan, että hänellä olisi päivän lopuksi kaksi tuntia taikuudenhistoriaa, joka tarkoitti käytännössä sitä, ettei hän pääsisi tainnuttelemaan yhtään ketään Potterin nenän edessä. Draco marssi viidenteen kerrokseen vihaisena ja tuohtuneena. Jos historiaa olisi opettanut joku muu kuin professori Binns (jonka huomiokyky on tunnetusti yhtä suuri kuin fletkumadoilla), hän olisi lentänyt vähintään viidesti ulos tunnilta.
”Lukekaapa ensi kerraksi Ranskan taikaparlamentista sivulta kolmekymmentäkaksi,” Binnssin unelias ääni sanoi tunnin lopuksi. Luokan keskivaiheilla istunut Draco ponkaisi ylös, nappasi laukkunsa ja harppoi luokan ovelle, riuhtaisi sen auki miettimättä kuka siihen viimeksi oli koskenut ja pöllähti käytävälle. Pian hänen perässään seurasivat muut Taikuuden historian tunneilla olleet luihuiset. Draco johti joukon portaikkoon ja portaita alas ala-aulaan.
Aulassa oli jonkin verran oppilaita, osa seisoskeli kaveriporukoissa ja jotkut olivat matkalla jonnekin. Muut oppilaat siirtyivät sivuun kaiteiden viereen Dracon astellessa aulaan vievät portaat. Draco käveli joukon kärjessä, kulmat kurtussa ja vihainen ilme kasvoillaan, Crabbe ja Goyle, jotka olivat eksyneet mukaan ärjähtelivät hänen selkänsä takana ja muut luihuiset loivat ylimielisiä katseita ympärilleen.
Draco seisautti joukon lähelle tyrmiin vievää käytävää, aulan pohjoisseinustalle. Potter ei tulisi vielä vähään aikaan.
”Mitä me täällä tehdään?” Crabbe ölähti ja höhötteli matalalta. Goyle luuli, että joku oli sanonut vitsin ja alkoi myös nauraa jyrähtelevästi.
Draco mulkaisi kulmiensa alta raivostuneena kaksikkoa, joka tajusi kumma kyllä vaieta. ”Odotetaan Potteria.”
”Mitä? Odotetaan Potteria?”
“Tiesin kyllä, että ’odottaa’ on liian pitkä sana noille gorilloille, mutta sinusta en sitä olisi uskonut, Millicent,” Draco kommentoi vaaleahiuksiselle tytölle viileästi.
Millicent katsoi lattiaan. ”Sitä minä vain, että miksi me odotamme sitä arpinaamaa?”
”Minun pitää tehdä läksyt.”
Luihuiset älähtivät. “Läksyt? Koska sinä muka olet tehnyt läksyjä?” Blaise kysyi hiljaa.
”Eilisestä. Kalkaros vaatii sen kirotun parityön, ” Draco sanoi uhkaavan kylmästi. Hänen toverinsa saivat luvan tottua ajatukseen.
”Tuolta se saasta tulee,” Blaise murahti hiukset silmillään katsottuaan aulan pääportaikolle.
Draco, joka seisoi luihuisten keskellä leuka pystyssä ja kädet ristissä antoi katseensa viivähtää portaikoissa. Potter hypähteli askelmia alaspäin yksinään. Hänellä oli Rohkelikon vaakunalla varustettu laukku olallaan ja pojan katse oli luotu lattiaan.
Draco hymähti. Hänen luihuistoverinsa siirtyivät hänen ympärilleen. Draco silmäili ilmeettömänä, mutta vihaisena Potteria. Rohkelikko hypähti viimeisen askeleen ja katsoi ympärilleen näkemättä Dracoa. Harry seisahtui portaiden juuren. Poika sujautti oikean kätensä koulukaapunsa sisään ja veti esiin hopeisen taskukellon. Draco kohautti kulmiaan, Old Watchin kelloja suosivat yleensä vanhat ja rikkaat velhosuvut. Vilkaistuaan kelloa Harry sujautti kellon takaisin ja katsoi uudelleen ympärilleen.
Draco nyökkäsi. Crabbe ja Goyle siirtyivät hänen edestään avaten suoran väylän Potteria kohti. Draco asetteli kasvoilleen vihaisen ilmeen ja lähti harppomaan kohti Harrya. Harry huomasi hänet melkein heti, ja heti perään suuren luihuisjoukon, jonka seasta Draco oli ilmestynyt ja kurtisti kulmiaan. Draco ei huomioinut ilmettä vaan seisahtui hiljaisena toisen eteen.
Harry katsahti Dracoa. ”Meneekö päiväsi todellakin pilalle, ellei joku ole koko ajan vieressäsi palvomassa sinua?” Harry kohautti vasenta kulmakarvaansa.
”Onhan sinullakin Weasley. Siinä on vuosisadan kestopalvoja numero yksi,” Draco murahti ja lähti kävelemään kohti ulko-ovia. Harry seurasi häntä askeleen jäljessä.
”Ollaan me riideltykin,” Harry sanoi hymyillen.
Draco katsoi olkansa yli toiseen ja virnisti.
Pojat seisahtuivat tammiovien eteen. Draco katsahti ovenkahvaa. Muutaman sekunnin ajan he vain seisoivat hiljaa tekemättä mitään.
”No?”
Harry katsoi luihuista epäuskovainen ilme kasvoillaan. ”Oletko tosissasi…?”
”Avaatko oven?” Draco sanoi. Hän oli pysähtynyt pelkästä tottumuksesta, mutta hän ei enää voinut perua elettään.
”En,” Harry totesi.
Mustahiuksinen poika astahti kuitenkin askeleen eteenpäin, tarttui ovenkahvaan, avasi oven niin että juuri ja juuri mahtui itse ulos. Livahdettuaan ovenraosta ulos Harry vetäisi raskaan oven perässään kiinni, ennen kuin Draco ehti silmäänsä räpäyttää.
Draco räpsäytti silmiään.
”Voi Draco!” kiljahti ääni. Huudahdus olisi voinut särkeä aulan maalatut ikkunat, elleivät ne olisi olleet lumotut. Dracon niskavillat nousivat pystyyn. ”Miten hän voi kohdella sinua noin?” Pansy Parkinsson lyllersi salin läpi huulet maalattuna vaaleanpunaisiksi.
Draco kääntyi hitaasti kannoillaan ympäri. ”Niin, niin. Minä tästä menenkin opettamaan hänelle käytöstapoja,” Draco mutisi. Hän ei tahtonut katsella Pansya, eikä liioin kuulla tytön ääntä.
Draco vilkaisi nopeasti ovenkahvaa (Potter oli viimeinen, joka oli koskenut siihen), vetäisi oven auki ja kiirehti pihalle. Hän työnsi oven kiinni ja käveli kiviportaat alas.
Harry käveli oikealle puolikaaritietä pitkin.
Draco lähti kävelemään toisen pojan perään. Harry kuuli hänen askeleensa ja seisahtui, muttei kääntynyt. Käveltyään Harryn luokse Draco seisahtui tämän rinnalle.
”Olet sietämätön, olenko jo sanonut sen?” Harry ilmoitti tuijottaen eteensä.
”Olet. Eilen kuudesti ja viimeisten viiden vuoden aikana noin kolmesataa kertaa,” Draco totesi virnistäen ivallisesti.
Pojat lähtivät kävelemään. Pihalla olevat oppilaat tuijottivat heitä suu auki ja poikia seurasi kova supina. Joku puuskupuhpoika karjaisi kovaan ääneen ”Mitä?” ja kaksi toisluokkalaista rohkelikkotyttöä yrittivät seurata heitä, kunnes Draco käännähti ympäri, mulkaisi tyttöjä murhaavasti ja sai heidät pysähtymään. Harry katsoi Dracoa kuin häiriintynyttä kun tämä tyttöjen säikäyttämisen jälkeen jäi hymyilemään leveästi itseensä tyytyväisenä. Harry ei kuitenkaan sanonut mitään, ja pojat jatkoivat kulkuaan kohti kasvihuoneita.
”Olit huonolla tuulella tänään tunneilla,” Harry huomautti jonkin aikaa kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Poika katseli tien hiekoitusta.
”Miten niin olin?” Draco kysyi viileästi katsomatta hänkään Harryyn.
”Näin, että olit.”
”Miten niin näit? Ethän edes katsonut minuun,” Draco sanoi syyttävästi. Harry nosti katseensa häneen. Draco tuijotti ilmeettömänä eteensä.
”Kylläpäs katsoin,” Harry väitti kulmat kurtussa.
”Etpäs. Olisin huomannut.”
Harry kohotti kulmiaan. ”Kylläpäs. Malfoy, sinä kuulostat aivan mustasukkaiselta tyttöystävältä.”
Dracon ilme värähti. ”Toivot vain,” hän sanoi, virnisti ja katsoi toiseen poikaan.
”Älä unta näe,” Harry sanoi hymyillen.
”Näenpäs,” Draco ehti sanoa, ajattelematta ensin, mitä sanoi.
Harryn suu levisi virneeseen ja molemmat alkoivat nauraa. Päättäväisestä luonteesta kertoi molempien nauraminen pää takakenossa, mutta Harryn naurussa oli lämpöä, joka puuttui Dracon naurusta.
”Omapahan on painajaisesi,” Harry naurahti.
Pojat saapuivat kasvihuoneille. Punatäpläruusuja löytyi kasvihuone kolmosesta. Pojat tarvitsivat sen lisäksi vielä kuivattua lihansyöjämurattia.
”Katsotaan täältä,” Harry sanoi käveltyään kuudennen kasvihuoneen lasioven eteen. Hän kopautti oven lasia ja katsahti Dracoon. Draco seisahtui Harryn viereen kädet selän takana. Kalpea poika katsoi kasvihuoneeseen lasin läpi. Kymmenkunta täyskasvuisia piikkilonkeroisia irvisteli heille aivan lähellä sisälasia. Sininen maakukka ruiskautti ruskeaa nestettä oven lasiin saaden Dracon irvistämään. ”Joo, katso vaan,” Draco irvisti.
Harry vilkaisi hymyillen vasen kulmakarva koholla vieressään seisovaa poikaa. ”Pelkuri.”
”Enpäs ole. En vain ole tyhmänrohkea kuten eräs rohkelikko,” Draco sanoi irvistäen. Hän siirtyi askeleen kauemmas ovesta. ”Siitä vain.”
Harry virnisti, tarttui ovenkahvaan kiskaistakseen oven auki. Hän astui ovesta sisään ja oven kiinni paiskautuessa vesihöyry peitti sen lasisen pinnan.
Draco ei ehtinyt muuta kuin vaihtaa jalkaansa, kun kasvihuoneesta kuului kimeä kirkaisu. Potterhan kiljuu kuin tyttö, Draco mietti katsellen kynsiään. Sekunnin kuluttua Draco tajusi, että hänen olisi luultavasti pitänyt sännätä kasvihuoneeseen pelastamaan Harrya. Sitähän ystävät kai tekivät. Ainakin Potter säntäsi aina pelastamaan ystäviään.
Luihuispoika tarttui hopeiseen ovenripaan ja vetäisi oven auki. Samassa Dracoa kohti lennähti limainen sitajansiemen. Pojan kädet nousivat refleksinomaisesti kasvojen suojaksi ja limainen siemen putosi lattialle. Draco mulkaisi siementä ja nosti katseensa Harryyn, joka seisoi nauraen sitajanvarren vierellä.
”Mikä kesti?” Harry kysyi hekottaen.
”Pienten Potterien pelastaminen ei ole erikoisalaani,” Draco ärähti ja potkaisi siementä, joka kipitti piikkilonkeroiden ruukkujen taakse. Hän kaivoi kaapunsa taskusta taikasauvansa ja puhdisti suureleisesti hihansa.
”Harjoitus tekee mestarin,” Harry sanoi hymyillen.
Draco mulkaisi toista. ”Missä täällä on niitä muratteja?”
Harry heilautti kättään hymyillen ja alkoi johtaa tietä kasvihuoneen perälle.
Kasvihuoneessa oli kuuma kuin trooppisessa sademetsässä, piikkilonkerot louskuttivat leukojaan ja oranssit karvaiset kasvit sihisivät heidän ohi kulkiessaan. Draco mulkoili sihisijöitä sen minkä kerkesi, mutta kukat vain eivät ottaneet vaietakseen. Pojat nostelivat jalkojaan juurakoista ja Harry joutui muutaman kerran huitaisemaan edestään riippuköynnöksiä.
”Minun painajaisenikin ovat helpompia käsitellä kuin nämä…” Draco murisi repiessään lantionsa ympärille kietoutunutta köynnöskasvia.
”Miten niin?” Harry kysyi huvittuneena, Draco oli saanut kaiken koko ikänsä liian helpolla. Tänään hän oli jo joutunut avaamaan kahdesti oven ja putsaamaan hihansa.
”Silloin kun tulee liian kuumat paikat, voin onneksi päättää uneni,” Draco totesi tyynesti.
”Hyvä, että heräät, ennen kuin menet liian pitkälle unissasi, mikäli kyse on niistä unista, joista puhuimme jo aiemmin,” Harry virnisti.
Draco hymyili Harryn vastaukselle. ”Mihinkä minä unia tarvitsen, meillähän on Tylypahkan pikajunan vessa.”
Harry käänsi katseensa poispäin peittäen punehtuneet kasvonsa. ”Eikö sinun olisi jo aika unohtaa se vessajuttu?”
Draco irvisti. ”Voitko itse sitten?”
“Se ei kuulu sinulle,” Harry naurahti saatuaan itseluottamuksensa takaisin.
Draco nyrpisti nenäänsä. Harryn sanat toivat hänen mieleensä kuvan Grangerista ja Weasleysta saaden hänet lähes yökkäämään.
Harry pysähtyi lähelle kasvihuoneen lasista vesihöyryn peittämää seinää. Hän kumartui alas pienen arkun ylle ja naputteli lukkoja sauvallaan. Draco seisahtui Harryn taakse. Tavan tottumuksesta Dracon oikea jalka heilahti eteenpäin potkaisten kumartunutta Harrya takamuksille. Harry horjahti eteenpäin, tukien käsillään maahan.
”Mitä helv-? Mistä hyvästä tuo oli?” Harry ärähti ja pyörähti ympäri istuen maahan tuijottaen Dracoa vihreät silmät suuttumuksesta salamoiden.
Dracolla ei ollut aikomustakaan näyttää toiselle pojalle, että hän oli potkaissut tätä puoliksi vahingossa. ”Se ei kuulu sinulle.” Draco virnisti. Hänen hyvä tuulensa oli jälleen palannut.
Harry mulkaisi Dracoa ja kääntyi jälleen arkun puoleen. Hän näpäytti vielä kerran sen puista kantta ja arkusta kuului naksahdus. ”Malfoy, antaisitko tänne ne hanskat, jotka ovat siinä selkäsi takana.”
Harryn äänestä Draco päätteli pojan tosiaan suuttuneen. Draco hämmästyi hiukan, yleensä Harryn sai suuttumaan vain sillä, että haukkui tämän surkimus-ystäviä tai henkensä heittäneitä vanhempia. No toisaalta, olihan Harry jo teini-iässä. Ja oli ihan hyvä juttu, että poika pystyi suuttumaan myös omasta puolestaan. Tämä kun oli yleensä niin marttyyri.
Harry keskeytti Dracon mietteet heiluttamalla kättään hänen kasvojensa edessään, näyttäen vieläkin vihaiselta. ”Malfoy, ne hanskat.”
Draco ei tehnyt elettäkään ojentaakseen Harrylle hanskat. Siihen oli kaksikin syytä. Ensimmäinen oli se, että hän oli ollut jo kenties liiankin kiltti ja toinen oli se, että Harry näytti oikeastaan aika söötiltä suuttuessaan.
Draco hätkähti. Harrykö muka söötti? Mikä häneen oli mennyt? Nopeasti poika nappasi liilat lohikäärmeennahkahanskat ja ojensi ne Harrylle.
Harry nappasi hanskat hänen kädestään mitään sanomatta.
”Yleensä kuuluu hyviin tapoihin kiittää,” Draco sanoi rauhoituttuaan hiukan. Hänen täytyisi rauhoittua, jottei alkaisi liian kiltiksi Harrylle. Vaikka hän halusikin tämän ystäväksi, niin mikään luuseri hän ei halunnut olla.
”Yleensä kuuluu myös hyviin tapoihin sanoa ’ole hyvä’, mutta sinullahan ei tapoja ole paitsi kun hyödyt niistä itse,” Harry totesi ääni vieläkin kylmänä.
Mustahiuksinen poika veti hanskat käteensä ja raotti arkun kantta varovasti. Draco perääntyi hiukan. Ikinä ei voinut tietää minkä kasvin siemeniä oli eksynyt muraattien joukkoon. Hyvällä tuurilla siellä olisi joku vihreä ja pieni kasvi, joka purisi Harrya kipeästi nenään. Se kenties saisi pojan unohtamaan, että oli suuttunut Dracolle.
Arkusta ei ponnahtanut tai hyökännyt mitään, joten Harry aukaisi kannen kokonaan kurkistaen sen sisälle. Draco kurotti hiukan kaulaansa nähdäkseen mitä Harry jäi katsomaan ihmeissään.
”No? Mitä siellä on?” Draco kysyi ärtyneenä, kun Harry vain jatkoi tuijottamista.
Harry työnsi kätensä arkkuun ja nosti jotakin sitten hitaasti ylös. Hänellä oli kädessään pieni ja musta kovakantinen vihko, jossa luki kultaisella kohokirjoituksella ”J. Potter”.
Draco tuhahti toisen auki jääneelle suulle. ”Eivät ne kirjaimet ole oikeata kultaa.”
Kun Harry oli vieläkin hiljaa, Draco tuhahti uudelleen ja aukaisi suunsa ilmaistakseen huolensa siitä, kuinka ahne ja tyhmä hän vaikutti olevan. Samassa hän kuitenkin tajusi, J. Potterin tarkoittavan mitä todennäköisimmin Harryn isää.
Harry käänsi vihkosen hitaasti ympäri alkoi tuijottaa tyhjää takakantta.
”Äsh, anna tänne se,” Draco sanoi ja nappasi vihon käsiinsä nopealla liikkeellä.
”Anna se tänne!” Harry huusi vihaisena ja ponkaisi seisaalleen.
Draco nosti vihkoa pitelevän kätensä ylös rohkelikon hyökätessä häntä kohti. ”Tahdon lukea sen,” Draco irvisteli.
”Se kuului minun isälleni! Nyt se kuuluu minulle!” Harry raivosi yrittäen tavoitella esinettä. Hässäkässä pojilta jäi huomaamatta huomattava yläruumiiden fyysinen kontakti. (A/N: kekekeke..)
”Minäkin tahdon tietää mitä siinä lukee, kertoisit kuitenkin vain Weasleylle,” Draco älähti hypäten pois hyökkäilevän Harryn alta.
”Selvä selvä, luen sitten ääneen. Anna se tänne, Draco!” Harry sai viimein siepattua vihon luihuisen kädestä. Osaksi siksi, että Draco oli laskenut kätensä ja toiseksi siksi, että Draco oli hämmästynyt kuullessaan etunimensä.
Harry seisoi paikallaan vihko käsissään ja Draco kurkki alle puolen metrin päässä kaula pitkänä. Harry pyyhkäisi kirjasen mustaa kantta ja avasi sen hitaasti. Sivut olivat likaisen valkoiset. Poikien tuijottaessa sivuja suuret kirjaimet ilmestyivät ensimmäiselle sivulle, suuria kirjaimia seurasi pienempi teksti. Käsiala oli hyvin tuttua, siistiä, suurikokoiset isot kirjaimet.
Harryn kasvot levisivät virneeseen hänen lukiessaan isoilla kirjaimilla kirjoitetun osan. ”Lucius Malfoy on täysi paska.”
”Mitä?!” Draco ärjäisi ja yritti napata kirjan Harrylta, joka vetäisi sen toisen pojan ulottumattomiin.
”Lucius Malfoy on täysi paska,” Harry sanoi hymyillen niin, että koko hammasrivistö näkyi.
”Eikä ole! Ei siinä niin lue!” Draco ärisi.
”Isäni on tämän kirjoittanut, joten tässä voi todellakin lukea niin. Paskamaisuus taitaa kulkea suvussa,” Harry virnisteli.
Draco mulkaisi häntä raivoissaan. ”Isäsi oli paska kun sinua teki.”
Harry naurahti ja katsoi hymyillen uudestaan kirjaa.
”Minä, James Potter, Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, olen täten päättänyt ruveta kirjoittamaan päiväkirjaa. Itse asiassa en tee tätä vapaaehtoisesti, vaan hävisin vedossa Sirius Mustalle, entiselle - ” Harryn ääni tuntui törmäävän seinään.
”Joo joo, minulle hän oli sentään verisukua, jatka nyt,” Draco ilmoitti kärsimättömänä.
Harry mulkaisi Dracoa pahasti, mutta jatkoi: ”parhaalle ystävälleni. Löimme vetoa siitä, kumpi meistä löytäisi ensin Ruikulin tai Malfoyn ja rökittäisi hänet. Minä en löytänyt Malfoyta mistään ja niinpä hävisin. Sirius toi voitostaan todisteeksi Ruikulin muodonmuutoskirjan, jonka uhrasimme kuulle, jotta se olisi Remus Lupinille, uudelle parhaalle ystävälleni, armollinen viikon kuluttua. Ja vedon hävinnyt, minä, jouduin aloittamaan päiväkirjan pitämisen, mutta onneksi vain seitsemäksi päiväksi. Sirius nauroi minulle päin naamaa (ei siten, että se olisi ensimmäinen kerta) ja julisti, että hänellä ei ollut ollut niin hauskaa sitten eilisen, Remus yritti vakuutella minulle, että pojatkin voivat pitää päiväkirjaa, hän ystävällisesti mainitsi myös muutaman historiallisen velhon, jotka olivat pitäneet päiväkirjaa. Sirius kuitenkin ilmoitti innoissaan, heidän kaikkien olleen homoja (ei niin, että homoissa olisi mitään pahaa). Peter Piskuilan, - ” Harryn ääni hävisi kuulemattomiin uudestaan.
”Äh, yksi petturi sinne tai tänne ei paljoa paina. Jatka,” Draco kommentoi ansaiten taas mulkaisun. Draco tiesi, että normaaleissa oloissa Harry olisi vähintään tunkenut taikasauvansa hänen nenäänsä, mutta nyt poika sattui pitelemään isällensä kuulunutta esinettä.
Rykäistyään Harry jatkoi lukemista:
”- toinen uusi paras ystäväni, ostaa varmaankin nyt oman päiväkirjan. Tyttöjen hommaahan tämä on, mutta… onkohan Lilyllä päiväkirjaa? Jos on mitä hän on kirjoittanut sinne? Minusta?” Potterien pojan kasvoja valaisi onnellinen hymy.
”Voi tuota nuorta lempeä… Jatka,” Draco sanoi irvistäen.
”Täysikuu on viikon päästä, siitä tulee toinen kerta kun menemme kaikki Remuksen mukaan. Peteriltäkin alkaa sujua muuttuminen ilman minun ja entisen parhaan ystäväni apua. Hei muuten, pistetäänkö näihin yleensä päiväys? No nyt on kuudestoista marraskuuta 1975, lauantai ja olen oleskeluhuoneessa. Remus ja Sirius ovat jossakin, minua ei kiinnosta tietää missä, Peter yrittää tehdä läksyjä (oikeasti hän kopioi Remuksen ainetta, muttei kerrota sitä Kuutamolle). Sirius sanoi muuten eilen, että hänellä on suunnitelmia seuraavalle täysikuulle. Taidan lähteä etsimään Anturajalkaa ja Kuutamoa. Jätän sinut tähän pöydälle, kirja. Peter kyllä katsoo perääsi ja eihän sinua voikaan lukea muut kuin asianomaiset. Eli minä, James ”Sarvihaara” Potter, Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, Sirius ”Anturajalka” Musta, Remus ”Kuutamo” Lupin, Peter ”Matohäntä” Piskuilan, Lily ”Elämäni rakkaus” Potter-Evans, Ruikuli, suuriherra Malfoy (kahden viimeisen en usko tätä kuitenkaan koskaan lukevan) ja minun ja Lilyn lapset, sillä heitä ihan varmasti on vielä jonakin päivänä! Mutta ensin pitää saada Lily suostumaan lähtemään ulos kanssasi, Siriuksella oli muuten siitäkin idea, en vain tiedä voiko tähänkään ideaan luottaa. Ellei Kuutamo ole seonnut laskuissaan, se olisi Kelmien kahdessadaskolmas idea saada Lily lähtemään ulos kanssani. Okei, moi!”
”Sitten?” Draco kysyi uteliaana.
Harry käänsi sivua. Vihon sivut olivat tyhjiä. Pettyneen näköisenä Harry plarasi kirjan läpi, havaiten että Jamesin päiväkirja oli jäänyt yhteen merkintään. Nostaessaan katseensa Harry kuitenkin hymyili. ”Ei ole enempää.”
”No olipas hurja päivä,” Draco virkkoi ironisesti.
”Niin, oma päiväsi vietettynä peilin edessä onkin varmasti paljon tapahtumarikkaampi,” Harry hymyili ilkikurisesti.
Draco virnisti. Ei Potter ollut pahan näköinen hymyillessäänkään…
Saman tien Draco läimäisi itseään sisäisesti. Potter näytti variksenpelättimeltä, ei hyvältä.
Mainittu variksenpelätin oli sillä hetkellä hyvin ärsyttävän onnellinen. Draco ei osannut päättää, miten olisi. Koska hänen missionsa oli ystävystyä Potterin kanssa, hänen olisi kaipa kuulunut iloita tämän kanssa, mutta aina kun joku muu oli onnellinen, hänellä oli periytyvä tapa pyrkiä pilaamaan onnellisuus.
Kommentoimatta Harryn iloisuutta Draco vilkaisi arkkuun, josta rohkelikko oli löytänyt uuden aarteensa. Kaksi purkkia kuivatettua lihansyöjämurattia jökötti arkun pohjalla. Draco otti sauvansa esiin ja loihti pienen nahkaisen pussin nuoren kirkunaviikunan lehdestä. Tottelevaisesti murattipurkit leijuivat pussiin ja pussi sitoi itsensä kiinni pudoten sitten Dracon ojennetulle vapaalle kädelle.
”Tule Harry, ehdit opetella sen kirjoituksen ulkoa illallakin,” Draco mutisi lähtien harppomaan juurakoitten yli. Tämän jälkeen hän kyllä viettäisi kolmen tunnin mitään tekemättömyyden: kaksi oven aukaisua, hihan pyyhkiminen, juurakoissa hyppiminen ja murattien kerääminen.
Onnensa kukkuloilla oleva mustatukkainen poika lähti kiltisti seuraamaan Dracoa.
*
Korvasta korvaan ulottuva hymy oli erittäin rasittavaa katseltavaa Dracolle poikien kävellessä kohti linnaa. Pojat kävelivät kohti sisäpihaan vievää sivullista holvikaarta. Draco järkeili, että puhuessaan Harry ei millään onnistuisi hymyilemään niin sietämättömällä tavalla.
”En usko, että James olisi pystynyt hakkaamaan isääni.” Alun perin Dracon tarkoitus ei ollut ollut aloittaa riitaa tai väittelyä.
”Minäpä uskon,” Harry sanoi hymyillen.
”Minun isäni oli monta vuotta vanhempi ja Luihuisessa.”
”Minun isäni oli monta kertaa järkevämpi ja rohkelikko,” Harry julisti.
”Minun isäni on taikamaailmaan vaikutusvaltaisimpia velhoja,” Draco leuhki.
”Minun isälläni oli kaksi upeata ystävää, siitä huolimatta että kolmas oli pettymys,” Harry sanoi hidastaen vauhtiaan. Poika puristi Jamesin päiväkirjaa rintaansa vasten. Pojat saapuivat holvikaarelle.
”Minäkään en ole ihan varma kolmannesta,” Harry sanoi hiljaa pysähtyen paikoilleen. Draco seisahtui hänen viereensä nojautuen holvikaaren käytävän kiviseinään ja katsoi arvioiden tätä. Kalpean pojan oikea kulmakarva kohosi kysyvästi.
Harry tuijotti hiljaa.
”Me.. olemme. Tai siis, ketä, mitä sinä tarkoitat?” Draco kysyi hämmästyneenä hiljaisella äänellä. Vaaleahiuksinen poika punastui kuullessaan, kuinka epävarma hänen oma äänensä oli. Draco olisi voinut vannoa, ettei se ollut koskaan ollut yhtä epävarman kuuloinen.
Harry katseli Dracoa edelleen, täysin hiljaisena. Holvikaareen käytävää pitkin liihotti pieni tuulenpuhallus, joka sai muutaman platinanvärisen hiuksen valahtamaan lähes valkoiselle otsalle. Harryn katse pysyi kiinnittyneenä jäisiin silmiin.
Dracon katse oli vakaa ja kysyvä.
Harry alkoi hitaasti hymyillä. ”Kysy.”
”Olemmeko me ystäviä?” Draco kysyi keskittynyt ilme kasvoillaan.
”Kerro sinä, Draco,” Harry sanoi hiljaa. Hänen silmänsä kapenivat hieman.
“Mistä minä tietäisin. Minkälaista on olla ystävä? Mitä me teemme, jos olemme ystäviä?”
Harryn hymy hiipui hieman ja hän astahti hieman lähemmäksi seinään nojaavaa Dracoa. ”Eikö sinulla lapsena ollut ystäviä?” hän sanoi osaaottavasti tuijottaen harmaita silmiä.
Huomaamatta, kuin itsestään Harry laski Jamesin päiväkirjan sivulleen ja ojensi epävarmasti oikeaa kättänsä. Hitaasti hän tarttui Dracon kylmään käteen. Dracon käsi nytkähti ja poika käänsi päänsä alas ja katsoi ihmeissään heidän yhdessä olevia käsiään, osaamatta päättää vetäisisikö kätensä pois vai antaisiko olla.
Harry astui yhden varovaisen askeleen eteenpäin käytävää pitkin. Myös Draco kääntyi kävelläkseen holvikaaren käytävään.
Molemmat pojat kävelivät eteenpäin, katse suunnattuna eteensä, tietämättä miten reagoida tilanteeseen. Draco mietti hiukan ja puristi sitten Harryn huomattavasti lämpimämpää ja kovempaa kättä.
”Ei minullakaan ollut lapsena ystäviä,” Harry mutisi hiljaa.
NOSTALGIA!
POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN.
NAUTTIKAA, RAKKAAT.
**********************************************************
MUUTOSTEN TUULET
pairing: Draco Malfoy / Harry Potter
rating: NC-17
kirjoittaneet: Jenni R. ja Laura K. (2005)
juoni: KLISEÉ. 6lk. Kouluun mennessään Draco tuntee aloittavansa taas kaiken ”alusta”. Se saa hänet muistelemaan neuvoa/käskyä, jonka sai isältään ekaa kertaa Tylypahkaan lähtiessään. ”Harry Potter on samalla vuosikurssilla kanssasi. Opeta hänet valitsemaan ystävänsä huolellisesti.”
Luvut 1-3
Luvut 4-5
Luvut 6-7
LUKU 8
Draco Malfoy kuljeskeli itsekseen koulun pihamailla. Tuuli puhalsi nyt hieman voimakkaammin ja sai muutaman platinanvalkean suortuvan karkaamaan paikaltaan. Poika kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen. Kuljeskelu ei ollut hänen hommaansa, mutta Draco yritti kuljeskella yksikseen mahdollisimman tyylikkäästi ja vakuuttavasti. Kuljeskelu oli pehmopoikien hommaa ja niin suurta muutosta Draco ei olisi ikinä valmis tekemään minkään vuoksi.
Potterin häipymisestä oli muutama minuutti, mutta Dracolla oli jo tylsää. Draco palautti mieleensä, miksi ylipäätänsä oli suostunut Potterin kanssa kirjastoon: hän noudatti isänsä neuvoa. Hän myöskin ymmärsi, että jos tulisi Potterin kanssa oikein hyviin väleihin, hänen maineensa ja valtansa kasvaisi. Draco uskoi olevansa tarpeeksi viekas pistämään Potterin narun päähän, jos hän näkisi sen hyötyä tuovaksi. Todellisuudessa Draco ei ymmärtänyt termiä ”ystävystyä” ja hän oli siitä itsekin tietoinen. Dracoa se ei kuitenkaan haitannut missään muodossa, sillä tiesi, että ystävystyminen ihmisten kanssa oikeasti ei ollut koskaan ollut Malfoyden erikoisalaa.
Draco suuntasi kulkunsa kohti linnan sisäpihaa. Koulun ovien edessä Draco seisoi hetken miettien, kuka todennäköisimmin oli viimeksi koskenut kahvaan; hänellä ei ollut ketään aukaisemassa ovea. Draco oli jo aikeissa aukaista oven vetämällä hihansa kätensä päälle, mutta tajusi, että viimeksi oveen oli luultavimmin koskenut Potter. Poika avasi ovet paljain kämmenin.
Draco saapui toisen kerroksen kirjaston eteen otsa kurtussa ja viitisentoista minuuttia Potterin jäljessä (mikäli Potter oli siis mennyt suoraan kirjastoon). Draco oli matkalla jutellut Verisen paronin kanssa ja sekin oli myöhästyttänyt häntä. Draco seisahtui lähelle kolmasluokkalaisten korpinkynsien tyttöporukkaa ja mulkoili vuorostaan kirjaston ovia.
Draco epäili, että Potter olisi saattanut jujuttaa häntä. Ensimmäisenä vuonna Draco oli huijannut Potterin palkintohuoneelle ja silloin Voro oli melkein saanut pojan kiinni. Dracon mielessä kummitteli mahdollisuus, että Potter istuisikin kirjastossa kavereidensa kanssa ja kaikki alkaisivat nauraa nähdessään Draco Malfoyn juoksevan Potterin perässä.
Mietittyään hetken kyseistä mahdollisuutta Draco tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Potter oli aivan liian hyväsydäminen (tekopyhä Dracon sanoin) ja tylsä kehittääkseen mitään niin kieroa.
Draco äkkäsi kuitenkin Emeric Ilkipahan maalauksen alta kaksi neljäsluokkalaista luihuista ja vinkkasi heille. Pojat ymmärsivät vihjeen ja kävelivät Dracon luokse hämmästyneen näköisinä. ”Minulla on hieman asioita kirjastossa. Tulkaa hetkeksi mukaan, menkää pois sitten kun annan merkin,” Draco selitti kylmästi. Pojat tuijottivat Dracoa silmät lapsellista intoa säihkyen. Oli kunnia saada vinkki Draco Malfoylta, vielä suurempi kunnia oli kulkea hänen seurassaan. Vaaleahiuksinen poika nyökkäsi ja harppasi oven luokse avatakseen sen.
Kirjastossa oli hyvin vähän elämää. Yksi puuskupuhpoika tutki oven vieressä olevia taikuuden perusopuksia ja kaksi ensiluokkalaista rohkelikkotyttöä kikattivat ison kirjakasan takana. Draco mulkaisi tyttöjä kävellessään ohi ja tytöt hiljenivät välittömästi. Dracon kääntyessä vasemmalle kirjahyllynnurkalta tyttöjen kikastus alkoi taas. Draco tunsi hyvin tuon kikatuksen; se oli ihastunutta.
Draco kääntyi luihuispoikien kanssa taikaliemiä käsittelevälle osastolle. Käytävän päässä oli muutama pöytä ja niiden ympärillä puisia tuoleja. Yhdellä tuoleista istui kuudentoista vanha rohkelikkopoika syventyneenä lukemaan jotakin kirjaa.
Draco vilkaisi selkänsä taakse ja pojat kääntyivät pettyneennäköisinä toisille osastoille. Draco seisoi paikoillaan ja tuijotti käytävän toisessa päässä istuvaa poikaa.
Harry kääntyi. Poika katsahti Dracoa mitäänsanomaton ilme kasvoillaan ja kääntyi sitten takaisin.
Draco astahti muutaman askeleen käytävää eteenpäin. Askeleet tuntuivat kaikuvan tyhjässä kirjastossa.
”Näyttävät ne koirien käskyt sopivan sinulle paremmin,” Draco totesi tuijottaen toisen pojan takaraivoa.
”Miten niin?” Harryn ääni kysyi. Poika tarttui pöydällä lojuvaan sulkakynäänsä ja kastoi sen mustepullossa.
”Kun noin kiltisti täällä odotat,” Draco sanoi.
”Oliko tuo sinun mielestäsi anteeksipyyntö siitä, että olet myöhässä?” Harry kysyi vetäen palan pergamenttia eteensä.
”Tiedät, etten voisi koskaan pyytää anteeksi,” Draco huomautti viileästi. Tuollainen kommentti loukkasi häntä. Draco asteli hitain askelin käytävää eteenpäin.
”Tiedän,” Potter totesi ykskantaan. ”Anteeksi pyytäminenkin on taito. Siihen tarvitaan sydäntä. Sitähän sinulla ei tunnetusti ole,” poika sanoi viileästi.
Dracoa kummastutti että Potter ei ollut vieläkään kääntynyt ympäri. Viholliselle ei koskaan saanut kääntää selkäänsä, luulisi Potterin oppineen sen. Draco seisahtui puolen metrin päähän Potterin tuolin karmista.
”Et kai vain yritä opettaa minua käyttäytymään kuin sinä, Potter?” Draco kysyi hiljaa. ”Ja on minulla sydän. Valitsen siellä säilytettävät asiat vain tarkemmin kuin eräät.”
Harry naurahti ja asetti sulkakynänsä pöydälle. Viimein poika kääntyi ja katsoi toista ivallisesti silmiin, pieni hymy kareili hänen huulillaan.
”Ja tiedän mitä sydämeesi mahtuu. Draco Malfoy, Draco Malfoy, Draco Malfoy ja kenties vielä yksi Draco Malfoy. Mahtaa sydämessä olla ahdasta kun kaikkien noiden Malfoyden egojenkin on mahduttava sinne,” Harry sanoi yhä hymyillen.
Dracon oikea kulmakarva kohosi. Vaaleahiuksinen poika kohottautui istumaan pöydänreunalle. Draco nojautui oikeaan käteensä ja katsoi alaspäin Potteriin.
”Aika lähelle, Potter,” Draco sanoi ja virnisti teennäisesti.
Harry mulkaisi ylempänä istuvaa poikaa sysimustan tukkansa alta.
”Malfoy, osaisitko sinä koskaan olla ilkeilemättä?” Harry sanoi ja ilme hänen silmissään muuttui hieman.
”Halutessani, Potter. Teen mitä tahdon ja saan mitä haluan,” luihuispoika sanoi tuijottaen totisena rohkelikkoon.
”Olet toivoton. Joku päivä sinäkin vielä ymmärrät, että kaikkea ei voi saada. Ja silloin kun tuntuu, että vihdoinkin on saanut kaiken, menettää sen,” Harry sanoi kääntäen katseensa pergamenttiin. Pojan ilme oli synkentynyt, eikä Draco nähnyt tämän silmiä.
Draco katsoi ihmetellen Harrya.
”Minulle se päivä ei ole vielä koittanut,” Draco mutisi.
Draco liukui pois pöydältä ja veti Harryn vierestä tuolin ja istuutui. Draco mulkaisi vieressään istuvaa poikaa ja vetäisi tämän edestä tummanvihreäkantisen avonaisen kirjan mielenosoitukseksi.
Draco silmäili vanhan kirjan tekstiä ja kuvaa porisevasta kattilasta. Kattilasta leijui ulos tummanvioletteja kuplia, jotka poksahtivat osuessaan kuvan yläreunaan. Aukeaman teksti käsitteli tehokkaisiin vastamyrkkyihin kuuluvaa tebon kulmahampaista valmistettua juomaa. Mikäli joku oli taiottu vahvalla loitsulla näkymättömäksi tebojuomalla hänet sai taas näkyväksi. Tebo-otuksella oli voima muuttua näkymättömäksi, mutta käänteisvaikutus saatiin aikaan besoaarilla ja fwooperin sulilla. Tylsää, tylsää, tylsää, Draco totesi itsekseen.
Silmäiltyään kirjaa Draco katsahti Harryn pergamenttia, jossa oli muutama rivi kirjoitusta. Draco ojensi kätensä vetäistäkseen pergamentin Harryn nenän alta. Dracon laskiessa kätensä pergamentille toinen, tummempi, käsi linttasi Dracon käden. Draco mulkaisi raivoissaan Potteria, joka tuijotti yhtä tuohtuneena takaisin. Sekunnin murto-osassa pojat tajusivat fyysisen kontaktin ja molemmat kädet vetäytyivät nopeasti pois, paperin jääden pöydälle. Molempien poikien katse kääntyi sivulle. Dracoa ärsytti se, että joku oli estänyt hänen aikeensa.
Harry korjasi silmälasiensa asentoa. ”Voisit opetella pyytämään, jos haluat jotakin.”
”Älä ole yritä olla naurettavampi kuin jo luonnostaan olet,” Draco ärähti vihaisesti.
”Sanoo Draco Malfoy, jolla on vaikeuksia mahtua samaan huoneeseen egonsa kanssa,” Harry murisi kumartuen lähemmäksi Dracoa.
Draco tuijotti Harrya jäiset silmät raivosta kiiluen.
”Saanen huomauttaa herra Kuraveristen sankarille, että tässäkin huoneessa ovat minä, sinä, sinun kääpiökokoisen egosi jäännökset ja kaikki minun kuusisataa egoani!”
Harry räpäytti silmiään kahdesti.
Sitten poika räjähti nauramaan pää takakenossa.
Draco olisi voinut haljeta. Häntä nolostutti, raivostutti, vihastutti ja samalla nauratti. Hän oli varma, ettei ollut koskaan sanonut mitään noin… lapsellista. Lähes vitsikästä. Potterista se oli vitsikästä.
Kalpea poika tuijotti kasvot punaisena nauravaa vierustoveriaan.
Hitaasti Dracon huulille ilmestyi nolostunut virne.
”Yritä nyt olla...” Draco mutisi. Lähes koskaan hän ei kokenut oloaan noloksi. Jos hän olisi voinut käyttäytyä tapansa mukaan, hän olisi poistunut paikalta ajat sitten ja lähettänyt Crabben ja Goylen hoitamaan hautaamisen esivalmistelut. Nyt Draco istui kuitenkin jääräpäisesti paikoillaan.
Harry nieleksi naurunsa, hänen kasvonsa olivat edelleen nauramisesta punaiset.
”En olisi ikinä uskonut, että sinullakin on huumorintajua,” Harry hekotti.
Draco tuijotti Harrya epäuskoinen ilme kasvoillaan. Poika päätti jättää toisen siihen uskoon, että hän oli tarkoituksella murjaissut vuosisadan vitsin.
Draco siirsi hitaalla kädenliikkeellä hiuksensa korvan taakse ja nojautui sitten pöydän ylle.
Harry katseli toista poikaa pää kallellaan.
”Saanko minä nähdä sen pergamentin vai meinaatko tehdä työn yksiksesi?” Draco kysyi. Harry virnisti. ”Tuohan oli melkein kuin pyyntö,” hän sanoi.
“No tuon lähemmäksi minä en pääse,” Draco ärähti ja sieppasi pergamentin pöydältä.
Harryn käsiala oli persoonallista, mutta siistiä, varsinkin pojan kirjoittamaksi. Isot kirjaimet olivat valtavia ja käsiala karkasi alaviistoon rivittömällä pergamentilla. Harry oli kirjoittanut Tebojuoma - otsikon alle kymmenen riviä sen vaikutuksista. Teksti oli kopioitu suoraan kirjasta, mutta Harry oli vaihtanut ovelasti sanojen paikkoja. Oveluutta ja epärehellisyyttä? Harry liikkui väärillä vesillä.
”Tiedän miten pääsemme työstä vieläkin helpommalla,” Draco sanoi ja virnisti itsetyytyväisenä. Hän oli mestari oveluudessa ja epärehellisyydessä, hän pystyi puijaamaan jopa professori Kalkarosta, kunhan ei liioitellut.
Harry näytti kiinnostuneelta ja nojautui pöydän ylle lähelle Dracoa. ”Kerro.”
*
Noin kahden tunnin työskentelyn jälkeen poikien täytyi lopettaa. Harrylla olisi puoli seitsemästä eteenpäin huispausharjoitukset. Luihuisten huispausvuoro olisi heti rohkelikkojen jälkeen. Molempia poikia jännitti hieman, Harrya kuitenkin huomattavasti enemmän.
Draco katseli Harrya tämän kerätessä tavaroita laukkuunsa. Harry pakkasi mukaansa myös kaksi pergamenttirullaa, jotka pojat olivat saaneet kirjoitettua (itse asiassa Harry oli kirjoittanut pergamentit). Draco oli taikonut jonkun vanhan kirjan välistä kolme samasta aiheesta tehtyä ainetta, joissa oli ollut sellaista tietoa, joiden Harry uskoi olevan peräisin Kielletyn osaston kirjoista.
Harry päätti olla kyseenalaistamatta Dracon seikkaperiä, mutta jätti myös sanomatta, että idea oli ihan fiksu ja käytännöllinen, jos Kalkaros ei kerran saisi tietää. Draco oli tarpeeksi itseään täynnä ilman että Harry Potterkin alkaisi kehua häntä.
Molemmat olivat pelänneet, että paikalle olisi ilmestynyt joku, mutta pelot olivat osoittuneet turhiksi.
Pojat eivät olleet kuitenkaan saaneet esitelmää valmiiksi, se työstäisi heitä vielä noin kolme tuntia.
Poikien keskustelu olisi ollut varmasti hyvin mielenkiintoista ulkopuolisen korville. Välillä Draco raivostutti Harryn jostakin, välillä Draco oli vähällä motata Harrya silmään. Toisina hetkinä pojat istuivat hiljaa Harryn kirjoittaessa ja Dracon katsellessa tätä. Välillä pojat taas nauroivat yhdessä, minuutin päästä Draco kuitenkin oli taas valmis mottaamaan Harrya.
Lopettaessaan pojat kuitenkin uskoivat olevansa niin sovussa kuin vain olisi mahdollista.
”Meidän pitää nähdä huomennakin,” Harry sanoi lähtien kävelemään pois liemiosastolta.
Draco asteli hänen vierellään kädet selkänsä takana. Hän vilkaisi Harrya virnistäen. Hän oli kestänyt tämänkin iltapäivän suhteellisen hyvin. Hänen hankkeensa edistyi ja Harry itsekin vain edisti heidän ystävystymistään, tavallaan. ”Tiedän.”
Pojat kääntyivät osastolle, josta pääsi ulos kirjastosta. ”Nähdään huomenna…” Harry aloitti, ”- Tuntini loppuvat kolmelta,” Draco keskeytti.
”Niin minunkin. Sinä et varmaankaan ole suojautumisen tunneilla,” Harry virkkoi.
”En. Tule aulaan kymmentä yli kolmeksi. Mennään hakemaan ulkoa tämän liemen näyteainesosat,” Draco ilmoitti kysymättä sopiko Harrylle tapaaminen.
Harry kurtisti kulmiaan ja sanoi: ”Katsotaan nyt.”
Harry aukaisi kirjaston oven ja Draco seurasi häntä ulos kirjastosta. ”Miten niin katsotaan nyt?” hän sanoi myrkyllisesti.
”Et voi määrätä minua tulemaan sinne,” Harry töksäytti.
”Älä ole tyhmä - “ Draco aloitti, mutta vaikeni nähdessään Harryn leveän virneen. Poika virnuili ilkikurisesti ja näytti jostain syystä huvittuneelta.
”Taas me riitelemme,” Harry totesi.
Draco nosti leukansa ja katsoi Harryyn. ”Olen paras siinä. Varsinkin kun sinä olet kyseessä.”
”Olen huomannut,” Harry virnisti. Pojat saapuivat toisen kerroksen porrastasanteelle. ”Tulen sinne huomenna,” mustahiuksinen poika ilmoitti ennen kuin kiiruhti paikalta pakeneville ylempiin kerroksiin vieville portaille. Harry heilautti kättään ja vilkaisi selkänsä taakse ennen kuin portaat lennähtivät näkymättömän seinän toiselle puolelle.
Harryn hävittyä Draco käänsi katseensa pois hymyillen tyytyväisenä. Potter piti hänestä, hemmetti vie. Jos Potter ei vähintään kestäisi katsella häntä, poika ei olisi lupautunut jatkamaan työtä huomenna. Ja koska Draco oli taipuvainen ylenmääräiseen itsetyytyväiseen hän päätti että Potter piti hänen seurastaan. Mutta mikä sitten oli saanut muutoksen aikaan rohkelikossa, sitä hän ei tiennyt. Draco ei ainakaan ollut pyrkinyt muuttamaan omaa käyttäytymistään. Ne olivat muut ihmiset, jotka saivat luvan muuttua jos maailmaan kaivattiin muutosta, eivät Malfoyt.
Draco vannoi itselleen, että Harryn ja hänen suhteeseensa oli tulossa pysyvä muutos. Muutos ei jäisi voimaan vain liemiesitelmän ajaksi vaan paljon pidemmäksi aikaa. Heistä tulisi Potterin sanojen mukaan ystäviä. ”Liittolainen” oli lähempänä Dracon käsitystä. Mutta muutos tulisi, luihuispoika vannoi kääntyessään ensimmäisenkerroksen luokkatasanteille. Hän oikaisisi erään kirjahyllyn takaa tyrmiin. Draco tunsi aistivansa tulevaisuuden, muutoksen joka puolella ympärillään. Ei Draco yleensä tällä tavoin herkistellyt, mutta tämä oli jotakin erikoista. Hän ei ollut muuttumassa, Harry ei ollut muuttumassa, vaan se jokin heidän välillään oli muuttumassa. Draco virnisti harppoessaan alas tyrmiin vievää matalaa käytävää. Hän pistäisi maailman muuttumaan.
LUKU 9
9. osa, jossa…
*Draco harkitsee erinäisten henkilöiden tainnuttamista
*Crabbe ja Goyle kuulevat tosi hyvän vitsin
*Harry tekee Ron-aiheisen tunnustuksen
*Dracon tottumukset menevät hieman yli
*Dracolla on kaksi erittäin hyvää syytä olla ojentamatta esineitä
*Koviksemme lamaantuu kuullessaan jotain tavatonta
*Harry saa selville, että James on suvaitseva
*Väitellään siitä, kenen iskä on paras!
Keskiviikko pyörähti käytiin taikaeläin-tunnilla. Draco Malfoy saattueineen saapui Hagridin mökin edustalle hieman ennen yhdeksää. Noussut aurinko piileskeli pilvien takana ja tuuli oli kuollut tiehensä. Ilma tuntui seisovan paikoillaan.
Draco kuunteli puolella korvalla Hagridin selostusta aarnikotkista. Eniten hän kiinnitti huomiotaan oudosti käyttäytyvään kirjaansa, joka vikisi, ärjyi ja haukahteli. Draco ei sen suuremmin kiinnostunut, kun jätti talutti kotkanpäisen aarnikotkan mökkinsä takaa. Olento oli väriltään punaruskea ja mulkoili oppilaita kiivaasti. Hagrid heilutteli toisessa kädessään raakaa lihanpalaa ja pyysi oppilaita kokeilemaan aarnikotkan syöttämistä. Kuten tavallista, Harry oli ensimmäinen, joka uskaltautui astumaan lähelle taikaolentoa. Draco seurasi laiskasti rohkelikkopojan tutustumista aarnikotkaan.
Potter oli käyttäytynyt ärsyttävästi koko tunnin. Tunnille tullessaan he olivat vaihtaneet katseet, mutta eivätpä paljon muuta. Draco oli kuitenkin pistänyt merkille, että aina, kun Grangerin ja Weasleyn huomio oli kiinnittynyt muualle, esimerkiksi lihanpalaa raatelevaan kotkaan, Harry loi hätäisiä vilkaisuja hänen suuntaansa.
Seuraavat kaksi loitsutuntia eivät tuoneet muutosta poikien kommunikointiin. Lipetit piipitti kirjakasansa päällä kuudennen asteen loitsuista ja kertoi katselumouksesta, oppilaat istuivat hiljaa paikoillaan nenät kiinni pergamenteissa. Dracon ajatukset harhailivat eilisen iltapäivän huispausharjoituksista Potteriin. Hän yritti tavoittaa kahdesti Potterin katseen, joka istui ystäviensä välissä sulkakynä sauhuten. Draco pudisteli päätään turhautuneena ja loukkaantuneena. Poikaa ärsytti, ettei Harry osoittanut lähes minkäänlaista kiinnostusta. Eilen rohkelikko oli viettänyt hänen kanssaan kaksi tuntia, ja oli näyttänyt viihtyvänkin. Olihan hän lupautunut tapaamaan Dracon tänään uudestaan. Oli tietenkin selvää, ettei Potterin päätä tuosta vain käännetty, mutta Draco oli tyytyväinen eilen tekemäänsä panostukseen ja tahtoi nähdä Potterinkin osoittavan, että muutosta oli tapahtunut.
Draco nyrpisti nenäänsä ja käänsi mulkoilevan katseensa pergamenttiinsa ja kirjoitti lauseen katselumouksesta.
Kirjoitettuaan omasta mielestään tarpeeksi lumouksesta Draco asetti tummanvihreän sulkakynänsä pöydälle ja nojautui kätensä varaan. Potter ei uskaltanut katsahtaakaan häneen päin kun oli Weasleyn ja Grangerin kanssa. Draco ei voinut uskoa, että Potter oli tarkoituksella sanonut, että tämän maine kärsisi jos hänet nähtäisiin Draco Malfoyn kanssa. Potterilla olikin tainnut nousta neste päähän kuuluisuuden suhteen. Mutta ei kukaan voisi hävetä, jos saisi olla Draco Malfoyn seurassa! Ei Potter eikä kukaan muukaan.
Draco suuttui Harrylle, Grangerille ja Weasleylle, jota päätti syyttää siitä, ettei Harry kiinnittänyt häneen huomiota. Draco suunnitteli jo, kuinka hyökkäisi Weasleyn kimppuun ennen seuraavaa tuntia ja tekisi vaikutuksen Harryyn. Draco pudisti päätään tajutessaan, että Harry mitä todennäköisemmin hyökkäisi hänen kimppuunsa, ennen kuin hän ehtisi hyökätä Weasleyn kimppuun. Toiseksi, ehkä Harryn parhaan ystävän tainnuttaminen ei tekisi Harryyn hyvää vaikutusta. Ehkä Crabben tai Goylen tainnuttaminen tekisi paremman vaikutuksen häneen, Draco tuumi. Tai ehkä voisin tainnuttaa itseni…
”Draco, tuletko sinä?” Blaise mutisi epävarmalla äänellä pojan selän takaa.
Draco hätkähti ja nosti katseensa ylös. Muut oppilaat parveilivat ovella päästäkseen pois loppuneelta tunnilla. Lipetit makasi lattialla ilmeisesti tajunsa menettäneenä kaatuneen kirjakasan alla, eikä Potteria näkynyt pelastamaan keikahtanutta professoria.
Draco nousi pulpettinsa äärestä ja seurasi Blaisea luokanovelle jättäen pienen professorin makaamaan lattialle kirjojen alle.
Draco näytti pitkää naamaa tajutessaan, että hänellä olisi päivän lopuksi kaksi tuntia taikuudenhistoriaa, joka tarkoitti käytännössä sitä, ettei hän pääsisi tainnuttelemaan yhtään ketään Potterin nenän edessä. Draco marssi viidenteen kerrokseen vihaisena ja tuohtuneena. Jos historiaa olisi opettanut joku muu kuin professori Binns (jonka huomiokyky on tunnetusti yhtä suuri kuin fletkumadoilla), hän olisi lentänyt vähintään viidesti ulos tunnilta.
”Lukekaapa ensi kerraksi Ranskan taikaparlamentista sivulta kolmekymmentäkaksi,” Binnssin unelias ääni sanoi tunnin lopuksi. Luokan keskivaiheilla istunut Draco ponkaisi ylös, nappasi laukkunsa ja harppoi luokan ovelle, riuhtaisi sen auki miettimättä kuka siihen viimeksi oli koskenut ja pöllähti käytävälle. Pian hänen perässään seurasivat muut Taikuuden historian tunneilla olleet luihuiset. Draco johti joukon portaikkoon ja portaita alas ala-aulaan.
Aulassa oli jonkin verran oppilaita, osa seisoskeli kaveriporukoissa ja jotkut olivat matkalla jonnekin. Muut oppilaat siirtyivät sivuun kaiteiden viereen Dracon astellessa aulaan vievät portaat. Draco käveli joukon kärjessä, kulmat kurtussa ja vihainen ilme kasvoillaan, Crabbe ja Goyle, jotka olivat eksyneet mukaan ärjähtelivät hänen selkänsä takana ja muut luihuiset loivat ylimielisiä katseita ympärilleen.
Draco seisautti joukon lähelle tyrmiin vievää käytävää, aulan pohjoisseinustalle. Potter ei tulisi vielä vähään aikaan.
”Mitä me täällä tehdään?” Crabbe ölähti ja höhötteli matalalta. Goyle luuli, että joku oli sanonut vitsin ja alkoi myös nauraa jyrähtelevästi.
Draco mulkaisi kulmiensa alta raivostuneena kaksikkoa, joka tajusi kumma kyllä vaieta. ”Odotetaan Potteria.”
”Mitä? Odotetaan Potteria?”
“Tiesin kyllä, että ’odottaa’ on liian pitkä sana noille gorilloille, mutta sinusta en sitä olisi uskonut, Millicent,” Draco kommentoi vaaleahiuksiselle tytölle viileästi.
Millicent katsoi lattiaan. ”Sitä minä vain, että miksi me odotamme sitä arpinaamaa?”
”Minun pitää tehdä läksyt.”
Luihuiset älähtivät. “Läksyt? Koska sinä muka olet tehnyt läksyjä?” Blaise kysyi hiljaa.
”Eilisestä. Kalkaros vaatii sen kirotun parityön, ” Draco sanoi uhkaavan kylmästi. Hänen toverinsa saivat luvan tottua ajatukseen.
”Tuolta se saasta tulee,” Blaise murahti hiukset silmillään katsottuaan aulan pääportaikolle.
Draco, joka seisoi luihuisten keskellä leuka pystyssä ja kädet ristissä antoi katseensa viivähtää portaikoissa. Potter hypähteli askelmia alaspäin yksinään. Hänellä oli Rohkelikon vaakunalla varustettu laukku olallaan ja pojan katse oli luotu lattiaan.
Draco hymähti. Hänen luihuistoverinsa siirtyivät hänen ympärilleen. Draco silmäili ilmeettömänä, mutta vihaisena Potteria. Rohkelikko hypähti viimeisen askeleen ja katsoi ympärilleen näkemättä Dracoa. Harry seisahtui portaiden juuren. Poika sujautti oikean kätensä koulukaapunsa sisään ja veti esiin hopeisen taskukellon. Draco kohautti kulmiaan, Old Watchin kelloja suosivat yleensä vanhat ja rikkaat velhosuvut. Vilkaistuaan kelloa Harry sujautti kellon takaisin ja katsoi uudelleen ympärilleen.
Draco nyökkäsi. Crabbe ja Goyle siirtyivät hänen edestään avaten suoran väylän Potteria kohti. Draco asetteli kasvoilleen vihaisen ilmeen ja lähti harppomaan kohti Harrya. Harry huomasi hänet melkein heti, ja heti perään suuren luihuisjoukon, jonka seasta Draco oli ilmestynyt ja kurtisti kulmiaan. Draco ei huomioinut ilmettä vaan seisahtui hiljaisena toisen eteen.
Harry katsahti Dracoa. ”Meneekö päiväsi todellakin pilalle, ellei joku ole koko ajan vieressäsi palvomassa sinua?” Harry kohautti vasenta kulmakarvaansa.
”Onhan sinullakin Weasley. Siinä on vuosisadan kestopalvoja numero yksi,” Draco murahti ja lähti kävelemään kohti ulko-ovia. Harry seurasi häntä askeleen jäljessä.
”Ollaan me riideltykin,” Harry sanoi hymyillen.
Draco katsoi olkansa yli toiseen ja virnisti.
Pojat seisahtuivat tammiovien eteen. Draco katsahti ovenkahvaa. Muutaman sekunnin ajan he vain seisoivat hiljaa tekemättä mitään.
”No?”
Harry katsoi luihuista epäuskovainen ilme kasvoillaan. ”Oletko tosissasi…?”
”Avaatko oven?” Draco sanoi. Hän oli pysähtynyt pelkästä tottumuksesta, mutta hän ei enää voinut perua elettään.
”En,” Harry totesi.
Mustahiuksinen poika astahti kuitenkin askeleen eteenpäin, tarttui ovenkahvaan, avasi oven niin että juuri ja juuri mahtui itse ulos. Livahdettuaan ovenraosta ulos Harry vetäisi raskaan oven perässään kiinni, ennen kuin Draco ehti silmäänsä räpäyttää.
Draco räpsäytti silmiään.
”Voi Draco!” kiljahti ääni. Huudahdus olisi voinut särkeä aulan maalatut ikkunat, elleivät ne olisi olleet lumotut. Dracon niskavillat nousivat pystyyn. ”Miten hän voi kohdella sinua noin?” Pansy Parkinsson lyllersi salin läpi huulet maalattuna vaaleanpunaisiksi.
Draco kääntyi hitaasti kannoillaan ympäri. ”Niin, niin. Minä tästä menenkin opettamaan hänelle käytöstapoja,” Draco mutisi. Hän ei tahtonut katsella Pansya, eikä liioin kuulla tytön ääntä.
Draco vilkaisi nopeasti ovenkahvaa (Potter oli viimeinen, joka oli koskenut siihen), vetäisi oven auki ja kiirehti pihalle. Hän työnsi oven kiinni ja käveli kiviportaat alas.
Harry käveli oikealle puolikaaritietä pitkin.
Draco lähti kävelemään toisen pojan perään. Harry kuuli hänen askeleensa ja seisahtui, muttei kääntynyt. Käveltyään Harryn luokse Draco seisahtui tämän rinnalle.
”Olet sietämätön, olenko jo sanonut sen?” Harry ilmoitti tuijottaen eteensä.
”Olet. Eilen kuudesti ja viimeisten viiden vuoden aikana noin kolmesataa kertaa,” Draco totesi virnistäen ivallisesti.
Pojat lähtivät kävelemään. Pihalla olevat oppilaat tuijottivat heitä suu auki ja poikia seurasi kova supina. Joku puuskupuhpoika karjaisi kovaan ääneen ”Mitä?” ja kaksi toisluokkalaista rohkelikkotyttöä yrittivät seurata heitä, kunnes Draco käännähti ympäri, mulkaisi tyttöjä murhaavasti ja sai heidät pysähtymään. Harry katsoi Dracoa kuin häiriintynyttä kun tämä tyttöjen säikäyttämisen jälkeen jäi hymyilemään leveästi itseensä tyytyväisenä. Harry ei kuitenkaan sanonut mitään, ja pojat jatkoivat kulkuaan kohti kasvihuoneita.
”Olit huonolla tuulella tänään tunneilla,” Harry huomautti jonkin aikaa kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Poika katseli tien hiekoitusta.
”Miten niin olin?” Draco kysyi viileästi katsomatta hänkään Harryyn.
”Näin, että olit.”
”Miten niin näit? Ethän edes katsonut minuun,” Draco sanoi syyttävästi. Harry nosti katseensa häneen. Draco tuijotti ilmeettömänä eteensä.
”Kylläpäs katsoin,” Harry väitti kulmat kurtussa.
”Etpäs. Olisin huomannut.”
Harry kohotti kulmiaan. ”Kylläpäs. Malfoy, sinä kuulostat aivan mustasukkaiselta tyttöystävältä.”
Dracon ilme värähti. ”Toivot vain,” hän sanoi, virnisti ja katsoi toiseen poikaan.
”Älä unta näe,” Harry sanoi hymyillen.
”Näenpäs,” Draco ehti sanoa, ajattelematta ensin, mitä sanoi.
Harryn suu levisi virneeseen ja molemmat alkoivat nauraa. Päättäväisestä luonteesta kertoi molempien nauraminen pää takakenossa, mutta Harryn naurussa oli lämpöä, joka puuttui Dracon naurusta.
”Omapahan on painajaisesi,” Harry naurahti.
Pojat saapuivat kasvihuoneille. Punatäpläruusuja löytyi kasvihuone kolmosesta. Pojat tarvitsivat sen lisäksi vielä kuivattua lihansyöjämurattia.
”Katsotaan täältä,” Harry sanoi käveltyään kuudennen kasvihuoneen lasioven eteen. Hän kopautti oven lasia ja katsahti Dracoon. Draco seisahtui Harryn viereen kädet selän takana. Kalpea poika katsoi kasvihuoneeseen lasin läpi. Kymmenkunta täyskasvuisia piikkilonkeroisia irvisteli heille aivan lähellä sisälasia. Sininen maakukka ruiskautti ruskeaa nestettä oven lasiin saaden Dracon irvistämään. ”Joo, katso vaan,” Draco irvisti.
Harry vilkaisi hymyillen vasen kulmakarva koholla vieressään seisovaa poikaa. ”Pelkuri.”
”Enpäs ole. En vain ole tyhmänrohkea kuten eräs rohkelikko,” Draco sanoi irvistäen. Hän siirtyi askeleen kauemmas ovesta. ”Siitä vain.”
Harry virnisti, tarttui ovenkahvaan kiskaistakseen oven auki. Hän astui ovesta sisään ja oven kiinni paiskautuessa vesihöyry peitti sen lasisen pinnan.
Draco ei ehtinyt muuta kuin vaihtaa jalkaansa, kun kasvihuoneesta kuului kimeä kirkaisu. Potterhan kiljuu kuin tyttö, Draco mietti katsellen kynsiään. Sekunnin kuluttua Draco tajusi, että hänen olisi luultavasti pitänyt sännätä kasvihuoneeseen pelastamaan Harrya. Sitähän ystävät kai tekivät. Ainakin Potter säntäsi aina pelastamaan ystäviään.
Luihuispoika tarttui hopeiseen ovenripaan ja vetäisi oven auki. Samassa Dracoa kohti lennähti limainen sitajansiemen. Pojan kädet nousivat refleksinomaisesti kasvojen suojaksi ja limainen siemen putosi lattialle. Draco mulkaisi siementä ja nosti katseensa Harryyn, joka seisoi nauraen sitajanvarren vierellä.
”Mikä kesti?” Harry kysyi hekottaen.
”Pienten Potterien pelastaminen ei ole erikoisalaani,” Draco ärähti ja potkaisi siementä, joka kipitti piikkilonkeroiden ruukkujen taakse. Hän kaivoi kaapunsa taskusta taikasauvansa ja puhdisti suureleisesti hihansa.
”Harjoitus tekee mestarin,” Harry sanoi hymyillen.
Draco mulkaisi toista. ”Missä täällä on niitä muratteja?”
Harry heilautti kättään hymyillen ja alkoi johtaa tietä kasvihuoneen perälle.
Kasvihuoneessa oli kuuma kuin trooppisessa sademetsässä, piikkilonkerot louskuttivat leukojaan ja oranssit karvaiset kasvit sihisivät heidän ohi kulkiessaan. Draco mulkoili sihisijöitä sen minkä kerkesi, mutta kukat vain eivät ottaneet vaietakseen. Pojat nostelivat jalkojaan juurakoista ja Harry joutui muutaman kerran huitaisemaan edestään riippuköynnöksiä.
”Minun painajaisenikin ovat helpompia käsitellä kuin nämä…” Draco murisi repiessään lantionsa ympärille kietoutunutta köynnöskasvia.
”Miten niin?” Harry kysyi huvittuneena, Draco oli saanut kaiken koko ikänsä liian helpolla. Tänään hän oli jo joutunut avaamaan kahdesti oven ja putsaamaan hihansa.
”Silloin kun tulee liian kuumat paikat, voin onneksi päättää uneni,” Draco totesi tyynesti.
”Hyvä, että heräät, ennen kuin menet liian pitkälle unissasi, mikäli kyse on niistä unista, joista puhuimme jo aiemmin,” Harry virnisti.
Draco hymyili Harryn vastaukselle. ”Mihinkä minä unia tarvitsen, meillähän on Tylypahkan pikajunan vessa.”
Harry käänsi katseensa poispäin peittäen punehtuneet kasvonsa. ”Eikö sinun olisi jo aika unohtaa se vessajuttu?”
Draco irvisti. ”Voitko itse sitten?”
“Se ei kuulu sinulle,” Harry naurahti saatuaan itseluottamuksensa takaisin.
Draco nyrpisti nenäänsä. Harryn sanat toivat hänen mieleensä kuvan Grangerista ja Weasleysta saaden hänet lähes yökkäämään.
Harry pysähtyi lähelle kasvihuoneen lasista vesihöyryn peittämää seinää. Hän kumartui alas pienen arkun ylle ja naputteli lukkoja sauvallaan. Draco seisahtui Harryn taakse. Tavan tottumuksesta Dracon oikea jalka heilahti eteenpäin potkaisten kumartunutta Harrya takamuksille. Harry horjahti eteenpäin, tukien käsillään maahan.
”Mitä helv-? Mistä hyvästä tuo oli?” Harry ärähti ja pyörähti ympäri istuen maahan tuijottaen Dracoa vihreät silmät suuttumuksesta salamoiden.
Dracolla ei ollut aikomustakaan näyttää toiselle pojalle, että hän oli potkaissut tätä puoliksi vahingossa. ”Se ei kuulu sinulle.” Draco virnisti. Hänen hyvä tuulensa oli jälleen palannut.
Harry mulkaisi Dracoa ja kääntyi jälleen arkun puoleen. Hän näpäytti vielä kerran sen puista kantta ja arkusta kuului naksahdus. ”Malfoy, antaisitko tänne ne hanskat, jotka ovat siinä selkäsi takana.”
Harryn äänestä Draco päätteli pojan tosiaan suuttuneen. Draco hämmästyi hiukan, yleensä Harryn sai suuttumaan vain sillä, että haukkui tämän surkimus-ystäviä tai henkensä heittäneitä vanhempia. No toisaalta, olihan Harry jo teini-iässä. Ja oli ihan hyvä juttu, että poika pystyi suuttumaan myös omasta puolestaan. Tämä kun oli yleensä niin marttyyri.
Harry keskeytti Dracon mietteet heiluttamalla kättään hänen kasvojensa edessään, näyttäen vieläkin vihaiselta. ”Malfoy, ne hanskat.”
Draco ei tehnyt elettäkään ojentaakseen Harrylle hanskat. Siihen oli kaksikin syytä. Ensimmäinen oli se, että hän oli ollut jo kenties liiankin kiltti ja toinen oli se, että Harry näytti oikeastaan aika söötiltä suuttuessaan.
Draco hätkähti. Harrykö muka söötti? Mikä häneen oli mennyt? Nopeasti poika nappasi liilat lohikäärmeennahkahanskat ja ojensi ne Harrylle.
Harry nappasi hanskat hänen kädestään mitään sanomatta.
”Yleensä kuuluu hyviin tapoihin kiittää,” Draco sanoi rauhoituttuaan hiukan. Hänen täytyisi rauhoittua, jottei alkaisi liian kiltiksi Harrylle. Vaikka hän halusikin tämän ystäväksi, niin mikään luuseri hän ei halunnut olla.
”Yleensä kuuluu myös hyviin tapoihin sanoa ’ole hyvä’, mutta sinullahan ei tapoja ole paitsi kun hyödyt niistä itse,” Harry totesi ääni vieläkin kylmänä.
Mustahiuksinen poika veti hanskat käteensä ja raotti arkun kantta varovasti. Draco perääntyi hiukan. Ikinä ei voinut tietää minkä kasvin siemeniä oli eksynyt muraattien joukkoon. Hyvällä tuurilla siellä olisi joku vihreä ja pieni kasvi, joka purisi Harrya kipeästi nenään. Se kenties saisi pojan unohtamaan, että oli suuttunut Dracolle.
Arkusta ei ponnahtanut tai hyökännyt mitään, joten Harry aukaisi kannen kokonaan kurkistaen sen sisälle. Draco kurotti hiukan kaulaansa nähdäkseen mitä Harry jäi katsomaan ihmeissään.
”No? Mitä siellä on?” Draco kysyi ärtyneenä, kun Harry vain jatkoi tuijottamista.
Harry työnsi kätensä arkkuun ja nosti jotakin sitten hitaasti ylös. Hänellä oli kädessään pieni ja musta kovakantinen vihko, jossa luki kultaisella kohokirjoituksella ”J. Potter”.
Draco tuhahti toisen auki jääneelle suulle. ”Eivät ne kirjaimet ole oikeata kultaa.”
Kun Harry oli vieläkin hiljaa, Draco tuhahti uudelleen ja aukaisi suunsa ilmaistakseen huolensa siitä, kuinka ahne ja tyhmä hän vaikutti olevan. Samassa hän kuitenkin tajusi, J. Potterin tarkoittavan mitä todennäköisimmin Harryn isää.
Harry käänsi vihkosen hitaasti ympäri alkoi tuijottaa tyhjää takakantta.
”Äsh, anna tänne se,” Draco sanoi ja nappasi vihon käsiinsä nopealla liikkeellä.
”Anna se tänne!” Harry huusi vihaisena ja ponkaisi seisaalleen.
Draco nosti vihkoa pitelevän kätensä ylös rohkelikon hyökätessä häntä kohti. ”Tahdon lukea sen,” Draco irvisteli.
”Se kuului minun isälleni! Nyt se kuuluu minulle!” Harry raivosi yrittäen tavoitella esinettä. Hässäkässä pojilta jäi huomaamatta huomattava yläruumiiden fyysinen kontakti. (A/N: kekekeke..)
”Minäkin tahdon tietää mitä siinä lukee, kertoisit kuitenkin vain Weasleylle,” Draco älähti hypäten pois hyökkäilevän Harryn alta.
”Selvä selvä, luen sitten ääneen. Anna se tänne, Draco!” Harry sai viimein siepattua vihon luihuisen kädestä. Osaksi siksi, että Draco oli laskenut kätensä ja toiseksi siksi, että Draco oli hämmästynyt kuullessaan etunimensä.
Harry seisoi paikallaan vihko käsissään ja Draco kurkki alle puolen metrin päässä kaula pitkänä. Harry pyyhkäisi kirjasen mustaa kantta ja avasi sen hitaasti. Sivut olivat likaisen valkoiset. Poikien tuijottaessa sivuja suuret kirjaimet ilmestyivät ensimmäiselle sivulle, suuria kirjaimia seurasi pienempi teksti. Käsiala oli hyvin tuttua, siistiä, suurikokoiset isot kirjaimet.
Harryn kasvot levisivät virneeseen hänen lukiessaan isoilla kirjaimilla kirjoitetun osan. ”Lucius Malfoy on täysi paska.”
”Mitä?!” Draco ärjäisi ja yritti napata kirjan Harrylta, joka vetäisi sen toisen pojan ulottumattomiin.
”Lucius Malfoy on täysi paska,” Harry sanoi hymyillen niin, että koko hammasrivistö näkyi.
”Eikä ole! Ei siinä niin lue!” Draco ärisi.
”Isäni on tämän kirjoittanut, joten tässä voi todellakin lukea niin. Paskamaisuus taitaa kulkea suvussa,” Harry virnisteli.
Draco mulkaisi häntä raivoissaan. ”Isäsi oli paska kun sinua teki.”
Harry naurahti ja katsoi hymyillen uudestaan kirjaa.
”Minä, James Potter, Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, olen täten päättänyt ruveta kirjoittamaan päiväkirjaa. Itse asiassa en tee tätä vapaaehtoisesti, vaan hävisin vedossa Sirius Mustalle, entiselle - ” Harryn ääni tuntui törmäävän seinään.
”Joo joo, minulle hän oli sentään verisukua, jatka nyt,” Draco ilmoitti kärsimättömänä.
Harry mulkaisi Dracoa pahasti, mutta jatkoi: ”parhaalle ystävälleni. Löimme vetoa siitä, kumpi meistä löytäisi ensin Ruikulin tai Malfoyn ja rökittäisi hänet. Minä en löytänyt Malfoyta mistään ja niinpä hävisin. Sirius toi voitostaan todisteeksi Ruikulin muodonmuutoskirjan, jonka uhrasimme kuulle, jotta se olisi Remus Lupinille, uudelle parhaalle ystävälleni, armollinen viikon kuluttua. Ja vedon hävinnyt, minä, jouduin aloittamaan päiväkirjan pitämisen, mutta onneksi vain seitsemäksi päiväksi. Sirius nauroi minulle päin naamaa (ei siten, että se olisi ensimmäinen kerta) ja julisti, että hänellä ei ollut ollut niin hauskaa sitten eilisen, Remus yritti vakuutella minulle, että pojatkin voivat pitää päiväkirjaa, hän ystävällisesti mainitsi myös muutaman historiallisen velhon, jotka olivat pitäneet päiväkirjaa. Sirius kuitenkin ilmoitti innoissaan, heidän kaikkien olleen homoja (ei niin, että homoissa olisi mitään pahaa). Peter Piskuilan, - ” Harryn ääni hävisi kuulemattomiin uudestaan.
”Äh, yksi petturi sinne tai tänne ei paljoa paina. Jatka,” Draco kommentoi ansaiten taas mulkaisun. Draco tiesi, että normaaleissa oloissa Harry olisi vähintään tunkenut taikasauvansa hänen nenäänsä, mutta nyt poika sattui pitelemään isällensä kuulunutta esinettä.
Rykäistyään Harry jatkoi lukemista:
”- toinen uusi paras ystäväni, ostaa varmaankin nyt oman päiväkirjan. Tyttöjen hommaahan tämä on, mutta… onkohan Lilyllä päiväkirjaa? Jos on mitä hän on kirjoittanut sinne? Minusta?” Potterien pojan kasvoja valaisi onnellinen hymy.
”Voi tuota nuorta lempeä… Jatka,” Draco sanoi irvistäen.
”Täysikuu on viikon päästä, siitä tulee toinen kerta kun menemme kaikki Remuksen mukaan. Peteriltäkin alkaa sujua muuttuminen ilman minun ja entisen parhaan ystäväni apua. Hei muuten, pistetäänkö näihin yleensä päiväys? No nyt on kuudestoista marraskuuta 1975, lauantai ja olen oleskeluhuoneessa. Remus ja Sirius ovat jossakin, minua ei kiinnosta tietää missä, Peter yrittää tehdä läksyjä (oikeasti hän kopioi Remuksen ainetta, muttei kerrota sitä Kuutamolle). Sirius sanoi muuten eilen, että hänellä on suunnitelmia seuraavalle täysikuulle. Taidan lähteä etsimään Anturajalkaa ja Kuutamoa. Jätän sinut tähän pöydälle, kirja. Peter kyllä katsoo perääsi ja eihän sinua voikaan lukea muut kuin asianomaiset. Eli minä, James ”Sarvihaara” Potter, Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, Sirius ”Anturajalka” Musta, Remus ”Kuutamo” Lupin, Peter ”Matohäntä” Piskuilan, Lily ”Elämäni rakkaus” Potter-Evans, Ruikuli, suuriherra Malfoy (kahden viimeisen en usko tätä kuitenkaan koskaan lukevan) ja minun ja Lilyn lapset, sillä heitä ihan varmasti on vielä jonakin päivänä! Mutta ensin pitää saada Lily suostumaan lähtemään ulos kanssasi, Siriuksella oli muuten siitäkin idea, en vain tiedä voiko tähänkään ideaan luottaa. Ellei Kuutamo ole seonnut laskuissaan, se olisi Kelmien kahdessadaskolmas idea saada Lily lähtemään ulos kanssani. Okei, moi!”
”Sitten?” Draco kysyi uteliaana.
Harry käänsi sivua. Vihon sivut olivat tyhjiä. Pettyneen näköisenä Harry plarasi kirjan läpi, havaiten että Jamesin päiväkirja oli jäänyt yhteen merkintään. Nostaessaan katseensa Harry kuitenkin hymyili. ”Ei ole enempää.”
”No olipas hurja päivä,” Draco virkkoi ironisesti.
”Niin, oma päiväsi vietettynä peilin edessä onkin varmasti paljon tapahtumarikkaampi,” Harry hymyili ilkikurisesti.
Draco virnisti. Ei Potter ollut pahan näköinen hymyillessäänkään…
Saman tien Draco läimäisi itseään sisäisesti. Potter näytti variksenpelättimeltä, ei hyvältä.
Mainittu variksenpelätin oli sillä hetkellä hyvin ärsyttävän onnellinen. Draco ei osannut päättää, miten olisi. Koska hänen missionsa oli ystävystyä Potterin kanssa, hänen olisi kaipa kuulunut iloita tämän kanssa, mutta aina kun joku muu oli onnellinen, hänellä oli periytyvä tapa pyrkiä pilaamaan onnellisuus.
Kommentoimatta Harryn iloisuutta Draco vilkaisi arkkuun, josta rohkelikko oli löytänyt uuden aarteensa. Kaksi purkkia kuivatettua lihansyöjämurattia jökötti arkun pohjalla. Draco otti sauvansa esiin ja loihti pienen nahkaisen pussin nuoren kirkunaviikunan lehdestä. Tottelevaisesti murattipurkit leijuivat pussiin ja pussi sitoi itsensä kiinni pudoten sitten Dracon ojennetulle vapaalle kädelle.
”Tule Harry, ehdit opetella sen kirjoituksen ulkoa illallakin,” Draco mutisi lähtien harppomaan juurakoitten yli. Tämän jälkeen hän kyllä viettäisi kolmen tunnin mitään tekemättömyyden: kaksi oven aukaisua, hihan pyyhkiminen, juurakoissa hyppiminen ja murattien kerääminen.
Onnensa kukkuloilla oleva mustatukkainen poika lähti kiltisti seuraamaan Dracoa.
*
Korvasta korvaan ulottuva hymy oli erittäin rasittavaa katseltavaa Dracolle poikien kävellessä kohti linnaa. Pojat kävelivät kohti sisäpihaan vievää sivullista holvikaarta. Draco järkeili, että puhuessaan Harry ei millään onnistuisi hymyilemään niin sietämättömällä tavalla.
”En usko, että James olisi pystynyt hakkaamaan isääni.” Alun perin Dracon tarkoitus ei ollut ollut aloittaa riitaa tai väittelyä.
”Minäpä uskon,” Harry sanoi hymyillen.
”Minun isäni oli monta vuotta vanhempi ja Luihuisessa.”
”Minun isäni oli monta kertaa järkevämpi ja rohkelikko,” Harry julisti.
”Minun isäni on taikamaailmaan vaikutusvaltaisimpia velhoja,” Draco leuhki.
”Minun isälläni oli kaksi upeata ystävää, siitä huolimatta että kolmas oli pettymys,” Harry sanoi hidastaen vauhtiaan. Poika puristi Jamesin päiväkirjaa rintaansa vasten. Pojat saapuivat holvikaarelle.
”Minäkään en ole ihan varma kolmannesta,” Harry sanoi hiljaa pysähtyen paikoilleen. Draco seisahtui hänen viereensä nojautuen holvikaaren käytävän kiviseinään ja katsoi arvioiden tätä. Kalpean pojan oikea kulmakarva kohosi kysyvästi.
Harry tuijotti hiljaa.
”Me.. olemme. Tai siis, ketä, mitä sinä tarkoitat?” Draco kysyi hämmästyneenä hiljaisella äänellä. Vaaleahiuksinen poika punastui kuullessaan, kuinka epävarma hänen oma äänensä oli. Draco olisi voinut vannoa, ettei se ollut koskaan ollut yhtä epävarman kuuloinen.
Harry katseli Dracoa edelleen, täysin hiljaisena. Holvikaareen käytävää pitkin liihotti pieni tuulenpuhallus, joka sai muutaman platinanvärisen hiuksen valahtamaan lähes valkoiselle otsalle. Harryn katse pysyi kiinnittyneenä jäisiin silmiin.
Dracon katse oli vakaa ja kysyvä.
Harry alkoi hitaasti hymyillä. ”Kysy.”
”Olemmeko me ystäviä?” Draco kysyi keskittynyt ilme kasvoillaan.
”Kerro sinä, Draco,” Harry sanoi hiljaa. Hänen silmänsä kapenivat hieman.
“Mistä minä tietäisin. Minkälaista on olla ystävä? Mitä me teemme, jos olemme ystäviä?”
Harryn hymy hiipui hieman ja hän astahti hieman lähemmäksi seinään nojaavaa Dracoa. ”Eikö sinulla lapsena ollut ystäviä?” hän sanoi osaaottavasti tuijottaen harmaita silmiä.
Huomaamatta, kuin itsestään Harry laski Jamesin päiväkirjan sivulleen ja ojensi epävarmasti oikeaa kättänsä. Hitaasti hän tarttui Dracon kylmään käteen. Dracon käsi nytkähti ja poika käänsi päänsä alas ja katsoi ihmeissään heidän yhdessä olevia käsiään, osaamatta päättää vetäisisikö kätensä pois vai antaisiko olla.
Harry astui yhden varovaisen askeleen eteenpäin käytävää pitkin. Myös Draco kääntyi kävelläkseen holvikaaren käytävään.
Molemmat pojat kävelivät eteenpäin, katse suunnattuna eteensä, tietämättä miten reagoida tilanteeseen. Draco mietti hiukan ja puristi sitten Harryn huomattavasti lämpimämpää ja kovempaa kättä.
”Ei minullakaan ollut lapsena ystäviä,” Harry mutisi hiljaa.