Muutosten tuulet: Luvut 1-3
VUONNA KIVI JA MÄNNYNKÄPY MINÄ JA YSTÄVÄNI KIRJOITIMME HP-FICCIÄ, JOKA KERÄSI HUOMATTAVAA FINFANFUN-FOORUMILLA. IKUISUUSPROJEKTI JÄI KESKEN, JA ON KESKENERÄINEN TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ. JOKA TAPAUKSESSA MONET OVAT KYSELLEET KAIPAAMANSA TARINAN PERÄÄN, JOTEN PÄÄTIN SEN PISTÄÄ NETTIIN TAAS IHMISTEN SAATAVILLE. HURRAA,
NOSTALGIA!
POSTAAN TEKSTIN TÄYSIN KOSKEMATTOMANA, JOTEN KAIKKI KUUSITOISTAVUOTIAIDEN KIRJOITTAJIEN NEROKKUUDET JA HÄPEÄNAIHEET OVAT OSA KOKONAISUUTTA EDELLEEN.
NAUTTIKAA, RAKKAAT.
**********************************************************
MUUTOSTEN TUULET
pairing: Draco Malfoy / Harry Potter
rating: NC-17
kirjoittaneet: Jenni R. ja Laura K. 2005)
juoni: KLISEÉ. 6lk. Kouluun mennessään Draco tuntee aloittavansa taas kaiken ”alusta”. Se saa hänet muistelemaan neuvoa/käskyä, jonka sai isältään ekaa kertaa Tylypahkaan lähtiessään. ”Harry Potter on samalla vuosikurssilla kanssasi. Opeta hänet valitsemaan ystävänsä huolellisesti.”
1. luku
”Olkaa hyvä, herra Malfoy,” Gormez sanoi hillitysti avatessaan kiiltävän, mustan
limusiinin oven. Gormez jäi seisomaan ryhdikkäästi autonoven sivulle. Lihaskaan hänen
kasvoillaan ei värähtänyt ja venäläinen tujotti suoraan eteensä.
Kalpeakasvoinen nuori poika astui ulos limusiinista. Poika oli verhoutunut yönmustaan
kaapuun ja syvänsiniseen viittaan. Mikäli joku ihminen pystyi olemaan yhtään
ilmeettömämpi kuin Gormez oli sillä hetkellä, se joku oli Draco Malfoy. Nuoriherra Malfoy seisahtui suoristamaan kaapunsa laskoksia. Hän käännähti ympäri heilauttaen viittaansa teatraalisesti.
”Sinä! Ulos! Varo penkkien samettia.” Draco Malfoyn ääni oli takuuvarmasti kylmin ja välinpitämättömin mitä kuvitella saattaa. Järkkymätön ylpeys kuulsi hänen äänestään.
”Herrani, onkohan tonttujen ulosotto kovin järkevää. Olemme sentään jästien juna-asemalla…” Gormez sanoi epäröiden.
”Pää kiinni! Älä sinä kyseenalaista tekojeni järkevyyttä! Enkä välitä hittoakaan siitä, mitä jästit ajattelevat,” Malfoy sihahti myrkyllisesti. Gormez säpsähti ja kalpeni silmin nähtävästi. ”Anteeksi, herra Malfoy,” hän mutisi ja laski päänsä. Malfoy katsoi palvelijaansa ylimielisesti ja mulkaisi sitten sisälle limusiiniin. ”Ulos sieltä! Ulos!”
Autosta hypähti ulos ruskeanharmaa sairaannäköinen kotitonttu. Olennolla oli yllään poikkeuksellisesti musta, silkkinen vaate, jota koristi Malfoyn vihreänhopea sukuvaakuna. Harvoin Malfoyn kotitontut puettiin silkkiin tai muuhun kunnolliseen, mutta Draco ei ollut voinut ottaa tonttuja asemalle mukaan räteissä. Eihän hän niistä muuten välittänyt.
Limusiinin sisältä vilkuili säikynnäköisenä vielä kaksi samoin puettua kotitonttua. Draco Malfoy mulkaisi raivostuneena tonttuja, jotka ponnahtivat ulos autosta ja jäivät seisomaan kumartuneina herransa jalkojen juureen.
Autosta ensimmäisenä hypännyt kotitonttu juoksi hätäisesti limusiinin takaluukun luokse. Tonttu napautti sormellaan takaluukun lukkoa ja lumottu takaluukku ponnahti auki.
Takaluukusta alkoi hypähdellä ulos kotitonttuja toisensa perään, kaikki verhottuna Malfoyn sukuvaakunaan. Seitsemän tontun hypättyä ulos takaluukusta, kuusi tonttua kapusi ulos kantaen pareittain mahonkisia matka-arkkuja. Kotitontut olivat selvästi kovilla, mutta yksikään ei edes inahtanut.
Malfoy heilautti viittaansa ja lähti harppomaan kohti King’s Crossin sisäänkäyntiä. Hänen peräänsä juoksi yhteensä kuusitoista kotitonttua. Kolme autossa sisällä ollutta tonttua kävelivät suoraan Malfoyn takana (mutta pitäen kuitenkin viisi askelta etäisyyttä), kuusi tonttua kantoivat raskaita arkkuja näiden kolmen perässä. Hyvin järjestetyn tonttujonon perällä juoksi vielä seitsemän muuta tonttua.
Gormez sulki mustan limusiinin oven ja meni istumaan takaisin kuljettajan paikalle.
Draco Malfoy harppoi pitkin King’s Crossin rautatieaseman pääväylää kuusitoista harmaanruskeaa mustaan silkkiin puettua kotitonttua kipittäen hänen perässään. Dracon kasvot olivat ilmeettömät, mutta ylpeydestä kertoi pystyyn nostettu leuka.
Silkkiin pukeutunut, kalpea, virheetön nuori mies oli vaikuttavin ilmestys mitä King’s Crossilla oli nähty (sitten Sirius Mustan kouluvuosien). Varmaa oli, että Draco Malfoy olisi aiheuttanut kohinaa ilman kotitonttujakin.
”Luoja, katso kuinka jumalainen tuo poika on!”
”Ooiiih… Luuleen, että kuolen…”
”Miten noin hyvännäköisellä jätkällä on noin rumia kavereita?”
Nyt Draco ei enää voinut olla reagoimatta ympäristöönsä. Mutta hän reagoi oman arvonsa mukaan; leuka nousi vielä hieman pystympään. Poika ei voinut olla virnistämättä, pienesti. Dracon katse ei kuitenkaan siirtynyt mihinkään puomista, jota kohti hän käveli määrätietoisesti.
Oli itsestään selvää, että tuon kalpean ilmestyksen kadottua kuin tuhka tuuleen käveltyään ensin suoraan päin seinää, aiheutti kohua asemalla (etenkin kun hänen perässään katosi kolme vanhaa arkkua ja liuta rumia ystäviä).
Katseet kääntyilivät myös laiturilla 9 ¾ , kun Draco Malfoy jatkoi mahtipontista harpontaansa. Kuiskuttelu ja kikatus seurasivat Dracon jalanjäljissä myöskin tällä laiturilla. Ainoa ero oli, että nyt ”poika”, ”nuori mies” tai ”jätkä” oli korvattu nimellä Malfoy. Draco Malfoy.
Draco näytti uskomattoman omahyväiseltä virnistellessään ympärillään kikattaville teinitytöille. Hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaan vetäisi sormensa tyylikkäästi platinanvalkeiden hiustensa lävitse. Tätä elettä seurasi raskas huokailu.
”Draaaaacoooo!!!”
Voi hemmetin hemmetti.
Pansy Parkinsson tönäisi muutaman toisluokkalaisen pois tieltään ja kiiruhti kohti Dracoa.
Draco pysähtyi kotitonttujen seuraten isäntänsä esimerkkiä. Dracon vasenta jalkaa nyki ja häntä osaksi huvitti kääntyä ympäri ja rynnätä puomin toiselle puolelle.
”Voi Dracooo!! Ihanaa nähdä sinua! Miksi en voinut tulla käymään kesällä?” Pansy kitisi sivaisten pojan kättä. Draco kohotti toista kulmakarvaansa. ”Oli kiireitä.” Pansy katsoi poikaa jumaloiden silmät suurina. ”Mikset sinä tullut käymään meillä?” ”Oli kiireitä,” Draco vastasi taas viileästi katsomatta tyttöön. ”Miksi...”
”Anna olla nyt!” Draco keskeytti tytön äyskähtäen. Hän ei edelleenkään katsonut Pansyyn. ”Ole nyt välillä hiljaa ja jätä minut rauhaan.” Pansy tuijotti poikaa suu auki tämän jatkaessa marssiaan lähemmäs Tylypahkan pikajunaa. Pansylla olisi varmasti ollut jotain vastaan sanottavaa, mutta Draco ei jäänyt kuuntelemaan tyttöä. Hänen päänsä oli jo valmiiksi kipeä.
Draco seisahtui uudestaan lähellä junaa. Punainen pikajuna päästi höyryä.
Vincent Crabbe ja Gregory Goyle nojailijat leveään pylvääseen Dracon vasemmalla puolella.
He ovat taas kasvaneet. Tänä vuonna enemmän leveyttä kuin pituutta, Draco ajatteli ääneti. Hän katsahti isokokoisia kätyreitään. Crabbe ja Goyle huomasivat hänen äänettömän käskynsä ja lähtivät löntystämään kohti häntä.
Draco oli siirtänyt katseensa jo kotitonttuihin. Hän heilautti oikeata kättään kohti junan valvojanoppilaille varattu vaunua ja tontut kantoivat isäntänsä arkut vaunuun.
Crabbe ja Goyle seisahtuivat Dracon molemmille puolille. ”Hei,” Goyle murahti. ”Koska sinä olet oppinut tervehtimään?” Draco sanoi katsahtaen epäluuloisena Goyleen. ”Höö.”
Kannettuaan Malfoyn arkut vaunuun kotitontut järjestäytyivät riviin isäntänsä eteen ja laskivat päänsä. Tonttujen pitkät nenät koskettivat asemalaiturin kiveystä ja lepakkomaiset korvat lerpahtivat niiden suurten silmien eteen. Draco katsoi halveksuen tonttuja ja kohotti sitten kätensä. Hän napsautti sormiaan, kuului kovaääninen KRÄKS ja kaikki kuusitoista kotitonttua kaikkoontuivat tiehensä.
Tylypahkan pikajunan pilli vihelsi kimeästi ja Draco Malfoy astui valvojaoppilaille varattuun vaunuun. Crabbe ja Goyle seurasivat tottelevaisesti hänen perässään, mutta kääntyivät pian mennäkseen muihin vaunuosastoihin. Juna nytkähti liikkeelle.
***
2. luku
”Kamalaa mahtailua. Mitä se ääliö luulee saavuttavansa tuollaisella?” Ron Weasley sanoi inhoten kuuluvalla äänellä. Punahiuksinen poika työnsi arkkunsa penkkien alle ja istahti parhaan ystävänsä Harry Potterin viereen. Vihreäsilmäinen poika virnisti.
”Herra Malfoy on nyt Azkabanissa. Kaipa Malfoy kokee tehtäväkseen näyttää entistä typerämmältä”, Harrya vastapäätä istuva Hermione Granger huomautti.
”Sinulla varsinkaan ei pitäisi olla mitään sanomista minun asioistani, Weasley”, Draco Malfoy sanoi astuttuaan vaunuun ja havainneen mistä rohkelikot puhuivat.
”Minä jo toivoin, että olisit tajunnut pysyä kotona tämän vuoden. Eihän isi ole enää pitämässä puoliasi”, Ron ärähti mulkaisten Malfoyta pahasti.
”Oman isäsi taitaisi olla parempi vankilassa kuin rotankolossanne. Äijä on niin pahasti tossun alla ja Azkabanissa sentään saa ilmaista ruokaa”, Draco laukoi takaisin virnistäen.
Hermione tarttui vaistomaisesti Ronia hihasta ja vetäisi pojan istumaan viereensä penkille. Ron kiristeli hampaitaan.
”Taitaa se perheen nuorin poikakin olla akkansa tossun alla”, Draco sanoi virnistäen.
”Weasleyllä ei olekaan mitään tarvetta esiintyä tuolla tavalla”, Hermione sanoi viileästi, mutta oli punehtunut hiukan poskiltaan.
”Ihan totta, Malfoy. Niitä on helpompiakin tapoja ilmestyä laiturille kuin viisikymmentä kotitonttua nilkoissa juosten ja puettuina Malfoyn sukuvaakunaan”, Harry huomautti ja tuijotti vihamiestään silmiin. ”Tontuiltasi puuttui enää pompomit ja kimalteiset pinkit liput”, Harry jatkoi. Sitten poika heilautti käsiään kaaressa ja kiljaisi pari kertaa ”Draco! Draco!”
Draco tuijotti Potteria silmät selällään inhon ja hämmästyksen sekaisin tuntein. Oliko poika menettänyt sen viimeisen järjen hivenen, jota Dumbledore ei ollut onnistunut tukahduttamaan?
”Tämä osasto on varattu valvojaoppilaille, Potter. En muista sinun ansainneen kyseistä arvonimeä”, Malfoy sanoi kylmästi ja käänsi katseensa pois kolmikosta.
”Minun pitääkin mennä etsimään Ginny ja Luna. Lunalla oli kuulemma jotain asiaa”, Harry totesi hiljaa Ronille ja Hermionelle. ”Joo, nähdään myöhemmin”, Hermione mutisi. Tyttö ei ollut vieläkään irrottanut otettaan Ronin käsivarresta.
Harry nousi pöydän äärestä ja Malfoy väistyi hieman päästääkseen pojan menemään. Harry mulkaisi vielä Dracoa ennen kuin häipyi osastolta raahaten mukanaan suurta matka-arkkuaan.
Draco mulkoili vähän aikaa ovea, josta Potter oli kadonnut. Sitten hän tuhahti ja kääntyi kävelläkseen ulos Ronin ja Hermionen valtaamalta osastolta.
Oven paukahdettua kiinni Dracon selän takana, poika katsahti vasemmalle puolelleen, josta kuului vielä Potterin askeleet ja arkun rahina.
Draco Malfoy tuhahti vielä kerran ja kääntyi sitten oikealle etsiäkseen osaston, jolle tontut olivat hänen kolme arkkuaan kantaneet. Draco asteli arvokkaasti osastojen ohi vilkuillen niiden pienistä ikkunoista sisälle etsien arkkujaan. Hän tunnisti arkkunsa veturin jälkeisestä osastosta.
Draco oli jo valmiiksi huonolla tuulella, eikä hänen oloaan kohentanut huomata, että mahonkiarkkujen alapuolella istui Pansy. Pansy oli yksi viimeisimmistä henkilöistä, joiden seuraa hän juuri nyt kaipasi.
Tyttö istui hievahtamatta paikallaan tuijottaen silmät suurina Dracon arkkuja. ”Samperin verikoira”, Draco mutisi itsekseen ennen kuin aukaisi osaston oven ja astui rohkeasti sisälle. Tyttö innostui heti huomatessaan, kuka osastolle saapui. ”Draaa-”
”OLE HILJAA!!” Draco karjahti.
Poika lysähti penkille satuttaen takapuolensa. Dracon irvistäessä Pansy löi kätensä suulleen. ”Oi, Draco, sattuiko sinuun?” Draco mulkaisi tyttöä katseella, joka olisi saanut suurimmatkin valtameret jäätymään. ”Pansy… ole kerrankin hiljaa. Olen väsynyt ja rasittunut, tajuatko?” Tyttö katsoi häntä murheissaan, alahuuli alkaen väpättää. ”Hyvä on. Jos seurani ei kerran kelpaa...” Pansy ponnahti ylös penkiltä kädet puristettuna nyrkkiin. Hän nosti nenänsä pystyyn ja käveli ulos osastolta poninhäntä heiluen.
Draco pyöräytti silmiään Pansyn paukauttaessa oven kiinni. Ikkunan lasi helähti. ”Hmph…” Draco ei ollut valehdellut sanoessaan, että oli rasittunut. Kyllä hänellä energiaa riitti, mutta… Malfoy nuorempi oli huolehtinut Malfoyn perheen taloudesta, edustuksesta ja muista virallisista asioista koko kesän ajan. Narcissa, hänen äitinsä, oli kyllä ollut avuksi, mutta Draco katsoi paremmaksi itse edustaa isäänsä kuin antaa hänen äitinsä tehdä se.
Hän ikävöi isäänsä, vaikka tämä olikin ollut aina viileähkö. Eniten Draco uskoi ikävöivänsä isäänsä huolehtimaan perheen asioista. Hänen asioistaan. Hän kaipasi myös isän neuvoja, hyväksyviä eleitä ja hyödyllisiä tietoja. Draco uskoi muistavansa lähes kaikki isänsä neuvot, joita tämä oli koskaan pojalleen antanut. Hän oli aina ollut isänsä poika, tehnyt niin kuin isä tahtoi. Ei niin, että hän olisi alentuva tai muutakaan sellaista, mutta hän ymmärsi, että Lucius Malfoy oli viekkaudessaan ja viisaudessaan kokenut. Jonakin päivänä hän olisi yhtä mahtava kuin isänsä, kenties mahtavampikin.
Draco tiesi varmuudella, että hänen isänsä oleilu Azkabanissa ei kestäisi enää kauan. Itse asiassa, Draco oli tavannut kesän aikana muutaman Kuolonsyöjän, jotka antoivat ymmärtää, että Lucius olisi ulos vankilasta hyvinkin pian, ennen joulua.
Kuolonsyöjien tapaaminen oli pistänyt Dracon miettimään omaa tulevaisuuttaan. Isä oli puhunut poikansa tulevaisuudesta ensimmäisen kerran suoraan Dracon ollessa neljännellä vuosiluokalla. Lucius oli sanonut, että pimeän piirto painettaisiin hänenkin käteensä kolmen vuoden sisällä.
Silloin Lucius oli myös antanut Dracolle yhden vastenmielisimmistä neuvoista, mitä Draco saattoi kuvitella. Hänen pitäisi ruveta ajattelemaan Malfoyn suvun jatkamista. Lucius oli todennut, että Parkinssonien suku oli oikeita perinteitä noudattava ja siedettävä suku. Siedettävä? Draco ei kyllä käyttäisi tuota sanaa ensimmäisen tilaisuuden tullen. Mutta kuten aiemminkin, hän oli noudattanut isänsä neuvoa, koska ymmärsi myös itse, että Pansy oli yksi harvoista tytöistä, joiden kanssa hänen isänsä sallisi poikansa avioitua.
Yhtä Luciuksen antamaa neuvoa Draco ei ollut pystynyt noudattamaan. Neuvoa, jonka Lucius oli antanut pojalleen tämän kysyessä, miksei päässytkään Dumstrangiin, vaan joutui Tylypahkaan. Herra Malfoy oli luetellut liudan -Draconkin ymmärryksen mukaan-, päteviä syitä ja oli pahoitellut sitä, että Tylypahkaa johti Albus Dumbledore. Lucius myös sanoi pojalleen jotain, joka tuntui silloin lähes merkityksettömältä. ”Harry Potter on samalla vuosikurssilla kanssasi. Opeta hänet valitsemaan ystävänsä huolellisesti.”
Draco oli noussut ensimmäistä kertaa elämässään Tylypahkan pikajunaan ensimmäinen syyskuuta, tuona päivänä hän oli myös puhunut Harry Potterille, tietäen, että tämä oli Harry Potter. Huonolla menestyksellä. Hänestä ei ollut tullut Harry Potterin parasta ystävää. Hänestä oli tullut Harry Potterin arkkivihollinen. Siitä Draco syytti Potterin typerää ystävää, Ron Weasleytä.
Yksinkertainen käsky saavuttaa Potterin ystävyys, siinä hän oli epäonnistunut. Kyllä Draco nuoleskelun osasi, hän ystävystyi kenen kanssa tahtoi. Ainakin siihen asti. Hänen ylpeyttään vihlaisi tämä toteuttamaton käsky, joka oli itse asiassa myös suurin Dracon tappioista. Hän oli hävinnyt Weasleylle. Silloin tällöin hän kuvitteli korjaavansa tilanteen, mutta joka kerta Potterin nähdessään hän ei osannut muuta kuin ilkeillä. Siitäkin hän syytti Ron Weasleytä.
Draco Malfoy huokaisi ja kumartui avaamaan yhden arkuistaan, jonka kotitontut olivat jättäneet lattialle. Hän vetäisi taikasauvansa kaapunsa syvyyksistä ja napautti arkun kolmea lukkoa. Viimeistä lukkoa piti napauttaa kaksi kertaa. Mahonkiarkun kansi aukeni hitaasti. Päällimmäisenä arkussa oli mustakantinen teos, jota Draco oli lukenut ennen asemalle lähtöä. Opus käsitteli pimeyden voimia, luonnollisesti.
Draco nosti paksun kirjan vihreäksi verhotulle penkille viereensä ja otti arkusta koulukaapunsa. Toisaalta häntä ei huvittanut vaihtaa silkkisiä kaapujaan koulukaapuihin, mutta nostaessaan arkusta Valvojaoppilaan merkkinsä ja Luihuisen tupatunnuksen hän ei voinut olla hymyilemättä omahyväisesti.
Poika nousi seisomaan ja antoi syvänsinisen viittansa valahtaa lattialle. Draco astahti askeleen eteenpäin, heilautti sauvaansa selkänsä takana ja lausui ”Viikkaannu”. Viitta nousi ilmaan ja viikkaantui itsestään, sitten poika ohjasi viitan avonaiseen arkkuunsa. ”Peilaannu”, Draco mutisi ja hänen taikasauvansa kärjestä ilmestyi hopeanhohtoista ainetta. Hopea-aine muotoutui kokovartalopeiliksi hänen eteensä. Draco virnisti peilikuvalleen ja heilautti taikasauvaansa oveen päin. Oven lukosta kuului naksahdus ja ovi luukkintui.
Draco aukaisi mustan kaapunsa nyörit ja pujotti kätensä ulos hihoista. Hän taikoi mustan kaavun myöskin arkkuun ja kääntyi sitten taas peilin puoleen.
Hän ei näyttänyt pahalta. Hän näytti hyvältä, erittäin hyvältä, ainakin omasta mielestään. Ja mitä ilmeisimmin myös yhdeksänkymmenenyhdeksän prosenttia teinitytöistä oli sitä mieltä. Poikkeuksiksi Draco luki Hermione Grangerin ja Ginny Weasleyn. Tai mistä sitä koskaan tiesi.
Draco käännähti ympäri. Mustat, tiukat vakosamettiset housut tekivät oikeutta hänen takapuolelleen. Hän hipaisi toista pakaraansa ja hymyili itselleen peilikuvan kautta.
Hän vetäisi valkoisen T-paidan pois päältään ja katsoi peiliin entistä tyytyväisempänä. Kesän aikana päivittäin otetut miekkailutunnit olivat tehneet tehtävänsä. Dracon kroppa oli aina ollut hyvännäköinen, nyt hän näytti entistä paremmalta, kun oli saanut lisää lihasta. Draco ei voinut vastustaa kiusausta ja nosti vasemman käsivartensa ylös ja jännitti hauislihasta. Oikein hyvä.
Pansyn takaisintulonpelossa Draco käännähti ja kurottautui ottamaan koulupaitansa penkiltä. Napitettuaan valkoisen kauluspaidan kiinni, hän otti Luihuisen väreillä raidoitetun solmion käsiinsä ja pisti sen kaulansa ympärille. Solmuke syntyi muutamassa sekunnissa ja Draco vetäisi solmion suoraksi. Hän puki ylleen harmaan slipoverin ja suoristi rypyt vetäisemällä paidanhelmasta. Luihuispoika veti mustan koulukaavun vielä ylleen ja poimi valvojaoppilaan rintamerkin penkiltä. Poika hönkäisi merkkiin ja pyyhkäisi merkin jo valmiiksi kiiltävää pintaa hihallaan. Draco kiinnitti merkin rinnuksiinsa ja katsoi taas kerran peiliin.
Hän silotteli rypyt vaatteistaan ja hymyili tyytyväisenä kuvajaiselleen. Poika heilautti taikasauvaansa ja matka-arkun kansi sulkeutui ja naksahti kiinni lukoista. Hetken aikaa Draco tuijotti itseään silmiin ja vetäisi sitten sormenpäänsä lähes valkoisten hiustensa lävitse. Ehkä hän etsisi Potterin ja yrittäisi taas ystävystyä tämän kanssa.
***
3. luku
Draco sulki vaunuosaston oven. Poika katsahti käytävään ja totesi, että ketään ei ollut näkyvissä. Hän nosti leukaansa hieman ylemmäs ja lähti astelemaan käytävää vasemmalle. Ohittaessaan osastoja Draco kuunteli tarkkaavaisena sisältä kuuluvaa puhetta, siltä varalta, että kuulisi jotakin eteenpäin kerrottavan arvoista. Hän kuuli, että Hannah Abbott oli lääpällään Harry Potteriin. Se ei ollut mitään uutta. Dracoa ärsytti se, että Harrysta oli tullut suositumpi kesäkuun jälkeen. Olihan hänkin tiennyt Pimeyden lordin noususta, mutta ei hän ollut sillä ylpeillyt. Hän murahti.
Draco laahusti pois Valvojaoppilaiden vaunusta ja saapui tavallisiin vaunuihin. Ensimmäisessä tavallisessa vaunussa näytti olevan suurelta osin seitsemäsluokkalaisia. Kuullessaan erään tuttavansa räkättävän naurun yhdeltä osastolta Draco pysähtyi. Hänellä olikin hieman asiaa seitsemäsluokkalaiselle luihuiselle, Malcolm McBainille.
Draco aukaisi osaston oven kylmänrauhallisesti, hänen astuessa ovensuuhun nauru loppui kuin seinään. Kaksi seitsemäsluokkalaista luihuispoikaa, Theodore Nott ja Millicent Bullstrode lopettivat keskustelunsa ja kääntyivät kaikki tuijottamaan ovenkarmiin nojaavaa poikaa.
”Hei, Draco”, Millicent älähti kimeällä äänellään. Draco nyökkäsi tytölle pienesti.
”Me tässä puhuimme siitä Taikaministeriön uudesta määräyksestä ja mietimme seuraamuksia”, ruipelo luihuispoika ilmoitti hätäisesti.
Nott oli Dracon mielestä ollut aina aivan liikaa äänessä, Lucius oli sanonut myös vanhemman Nottin syyllistyvän asiattomaan nuoleskeluun. Mutta he kuuluivat samoihin porukoihin.
”Sama se, Nott”, Draco sanoi viileästi. Theodore laski katseensa alas.
”McBain”, Draco lausahti pojan nimen käskevään sävyyn ja poika nousi hitaasti penkiltä.
”Käytävälle vai…” ”-Seuraa vain minua,” Draco neuvoi McBainille.
Draco kääntyi ympäri ja astui muutaman askeleen käytävälle päin. Malcolm McBain sulki oven visusti perässään ja astahti lähemmäksi Malfoyta. Malcolm odotti hiljaa, kunnes Draco kääntyi häneen päin.
”No?” Draco kysyi.
”Kyllä vain. Onnistuin siinä. Tavarat ovat nyt hyvässä piilossa, eikä kukaan saanut vihiä toimestamme. Isä sanoi, että homma toimii saletisti. Meillä on Tylypahkassa tänä vuonna tuplasti hauskempaa kuin edellisinä vuosina”, McBain kertoi rauhallisella ja tasaisella äänellä.
Draco oli aina pitänyt McBainista. Poika oli kykenevä ja sanoi asioista vain tarpeellisen osan. Aluksi McBainilla oli ollut paha tapa jättää jotain sanomattakin, mutta Dracon hieman oikaistua häntä, vanhempi poika oli vaihtanut kertomatta jättämisen tyydyttävän tason vitsailuun.
”Hyvä.” Draco näytti tyytyväiseltä ja nyökättyään hymyillen toiselle hän jatkoi matkaansa.
Ovi sulkeutui jälleen hänen takanaan. Käytävällä oli taas hiljaisempaa.
*
Draco ei suinkaan ollut unohtanut syytä, miksi oli lähtenyt ylhäisestä yksinäisyydestään. Mutta Potterin poikaa ei vain näkynyt missään. Grangerin ja Weasleyn osastokin oli tyhjä (siellä käydessään hän kylläkin haki Crabben ja Goylen seurakseen, ihan vain muodon vuoksi). Crabbe ja Goyle eivät jättäytyneet enää pois Malfoyn seurasta vaan seurasivat tätä ympäri junaa. Sanaakaan ei vaihdettu. Draco epäili, olisivatko gorillat edes pystyneet siihen. Crabbe ja Goyle osoittivat hämmästyttävää älykkyyttä vain silloin kun puhe oli ruuasta.
Granger ja Weasley löytyivät samalta osastolta Ginny Weasleyn, Dean Thomasin, Neville Longbottomin ja Luna Lovekivan kanssa. Dracoa ei olisi huvittanut suuremmin lähteä ilkeilemään heille, mutta Granger oli jo huomannut hänet käytävällä, eikä Draco voinut olla astumatta sisään.
”Mitäs meidän pikku kaartimme täällä suunnittelee?” Draco lausahti ivaa äänessään, Crabben aukaistessa hänelle oven. Kuraverinen Granger oli mitä ilmeisimmin koskenut ovenkahvaan, eikä hän voinut siksi koskea siihen.
Kuten normaalia oli, Weasleyt, Granger, Longbottom ja Thomas kääntyivät katsomaan Dracoa tämän astuessa sisään. Nämä nuoret eivät vain luoneet häneen yhtä palvovia ja ihailevia katseita kuin useimmat muut. Luna Lovekiva ei edes siirtänyt katsettaan kaukaisuudesta häneen. Sellainen ärsytti Dracoa suuresti.
”Ei mitään mikä kuuluisi sinulle, Malfoy”, Ginny Weasley sanoi viileästi.
”Tsot tsot, neiti verenpetturi. Eipäs puhuta tuolla tavalla itseäsi paremmille velhoille”, Draco sanoi virnistäen omahyväisesti.
Dean murahti vihaisena ja oli jo ponkaisemassa ylös, mutta Ginny tarttui tätä käsivarresta. ”Älä viitsi, se on vain Malfoy...”
”Ginnykin on kymmenen sinun arvoisesi, Malfoy!” Nevillekin innostui puolustamaan ystäviään.
Draco, Crabbe ja Goyle räjähtivät nauruun. Tällaiset tilanteet olivat harvinaisia; Dracon ei ollut tarvinnut antaa Crabbelle ja Goylelle erillistä merkkiä siitä, että heidän piti nauraa.
Molemmat Weasleyt olivat punehtuneet suuttumuksesta ja Neville näytti nolostuneelta.
”Sinun on turha edes yrittää, Pitkäperse”, Draco sanoi naurunsa läpi.
”Missähän teidän suuri johtajanne on?” Draco kysyi mahdollisimman välinpitämättömällä äänellä niellen naurunsa. Hän voisi kenties saada selville missä Potter oli.
”Harry on ves-”, ”Sekään ei kuulu sinulle!” Grager keskeytti Nevillen lauseen. Neville näytti entistä nolommalta, jos se nyt oli mahdollista.
Draco kääntyi ympäri naureskellen. ”Voi teitä pieniä…” hän mutisi huvittuneena. Crabbe ja Goyle hörähtelivät hölmösti pysyen juonessa mukana.
Goylen paukautettua osaston oven kiinni, Draco näki syrjäsilmällä ikkunasta, kuinka Thomas ja Ron Weasley istuivat penkeillä raivosta punaisina. Molempia piteli paikoillaan tyttö.
Potteria ei vieläkään näkynyt. Sinänsä tämä Potter-metsästys oli naurettavaa, mutta Draco oli onnellinen, ettei kenenkään muun tarvinnut tietää, miksi hän vaelteli ympäri junaa. Onneksi hän oli Valvojaoppilas, sillä nyt muut oppilaat saivat elää siinä uskossa, että hän oli käytävillä täyttämässä Valvojaoppilaan tehtäviään.
”Menkää nyt”, Draco komensi Goylea ja Crabbea. Isommat pojat näyttivät hölmistyneiltä jäädessään ilman ohjaajaa.
Draco heilautti kättään poispäin. Hän pudisti päätään ja lampsi tiehensä. Hänen pitäisi käydä vessassa. Vessoja ei käyttänyt kukaan, joten Draco oletti niiden olevan siistejä.
Vessat olivat viimeisessä vaunussa. Viimeisen vaunun osastoillakaan ei ollut ketään. Hän laahusti vaunun käytävää pitkin vessoille.
Nyt kun hän oli lähtenyt ystävystymään Potterin kanssa, hän ei ollut löytänyt tätä mistään. Se oli todella masentavaa. Draco läpsäytti itseään henkisesti. Ei hän nyt voinut olla allapäin, koska ei ollut löytänyt kuraveristen-suosija-Potteria. Hän työnsi masennuksen tunteen sivuun ja nosti leukansa pystyyn ja kiirehti askeliaan.
Koittaessaan poikien vessanoven lukkoa, Draco totesi sen olevan lukossa. Hän uskoi sen johtuvan siitä, että vessoissa ei tosiaankaan käynyt koskaan ketään, ja niinpä pikajunan henkilökunta oli luopunut yrittämisestä ja lukinnut ovet. Mutta jos hänellä kerran oli hätä, niin hänhän myös menisi vessaan.
Draco kaivoi taikasauvansa kaapunsa taskusta ja näpäytti lukkoa napakasti. ”Alohomora.”
Ovi napsahti auki ja Draco vetäisi oven selkosen selälleen.
Vessoja ei tosiaankaan käyttänyt kukaan, ei ainakaan olisi pitänyt käyttää. Tänään näytti olevan hyvin erikoinen päivä. Vessoja käytti joku. Tämä joku seisoi asioillaan kopittoman laarin edessä.
”Potter! Ei hemmetissä!”
*****
Lisää lukuja seuraa tässä piakkoin. Kommentoithan jos luit!
Luvut 4-5