(no subject)
Olen kirjoittanut 16 006 sanaa romaania.
En oikein tiedä mitä tekisin - nykyään havahdun jatkuvasti siihen, että mikään ei oikein tunnu miltään ja koko ajan vain väsyttää.
Mulle ehdotettiin kandin aiheeksi keskiaikaisten, latinankielisten käsikirjoitusfragmenttien tutkimista. En oikein tiedä, miten siihen suhtautuisin - toisaalta se kuulostaa projektina hirveän houkuttelevalta ja siistiltä, toisaalta pelkään, etten vain osaa tarpeeksi.
Lopetin työt. Nyt mulla on valtavasti vapaata aikaa, mutta suurin osa siitä menee siihen, että nukun tai harmittelen sitä, miten en saa asioita aikaiseksi. Toivon, että tää on vaan siirtymävaihe.
En haluaisi kirjoittaa tänne tällaisista surullisista asioista, kun on myös asioita, jotka on tehneet iloiseksi. Esimerkiksi:
- käytiin perheen kanssa Fazerin brunssilla
- kuroin tänään umpeen nanon aikataulua yli 3000 sanalla
- mulla on maailman paras paras ystävä
- laitoin korkkitaulun seinälle ja siinä on kiinni kaikkea inspiroivaa ja motivoivaa
- kävin tänään keinumassa ja kuuntelin samalla Juha Tapiota, koska oikeastaan tykkään edelleen tuosta Suurenmoinen elämä -levystä tosi paljon
- mulla on katsottavana paljon kivoja uusia elokuvia ja sarjoja
Suurin ongelma on ehkä se, että mä olen jotenkin kadonnut elämäni tarkoituksen. Toinen iso ongelma on se, että olen ihan hirveän yksin lopulta - jotenkin kaikki sosiaaliset suhteet ovat vaikeita ja raskaita ja tyhjiä ja mun on kovin vaikea olla ihan vaan oma itseni ihmisille.