Katolla on sadevettä / kurkkuuni on muuttanut kurkiparvi
Katolla on sadevettä
kurkkuuni on muuttanut kurkiparvi
nokkivat sieltä purtavaa
minun kengänpohjissani on savea
syysmaata, ei-kenenkään-maata
haluaisin ottaa ensimmäisen junan
ja pysähtyä vasta Kajaanissa
Tänään pitäisi taas tehdä jotakin. Ainakin kirjoittaa Klaulle ja Fiille novellipalautteet, uusia kirjastolainoja ja organisoida huominen Sana Soi -ilta. Toissapäivänä luin kirjan uudelleen, sen nimi oli Agnes, kotiopettajatar. Puhuin koko seuraavan aamun parsien sanat viktoriaanilaisittain, hymyilytti. Edward muistutti kovin sitä yhtä poikaa, ja ajattelin kaukaisuutta ja lähetin typerän tekstiviestin - luultavasti se vain hämmentyi sen sijaan että nauraisi. 277 päivää on aika toivottoman paljon. Toisaalta, selitin viimeyönä Nooralle miksi olen valmis odottamaan - kaipa voin siis selittää sen teillekin.
Uskon, että jokainen keho, jokainen elämä, jokainen persoonallisuus on täynnä nuotteja. Me olemme oman sävellyksemme kirjomia, yhä kesken. Mutta jokainen meistä on myös soittaja - ja kun kuljemme toistemme elämien lävitse, helisytämme satunnaisesti soittimia. Ehkä osaamme näppäillä oikein soinnun sieltä täältä, joskus selviämme kenties alkusoiton läpi. Ja joskus löydämme jonkun, joka kykenee soittamaan meidän nuottejamme. Haparoiden ja virheitä tulvivin ottein, mutta soittamaan kuitenkin.
Minä olen löytänyt soittajani. En tiedä osaanko lukea hänen nuottejaan lainkaan, mutta olen valmis odottamaan, että opin.
Kävin miitissä. Yritin kääntää saksankielistä Kalevalaa suomeksi (fail), istuin Tuomiokirkon portailla auringonvalossa ja silitin pikkuveljeni hiuksia - kovin olivat taas rastoittuneet sitten viimenäkemän. Vihkossani on tarinaa lukemattomin käsialoin. Pelasin turinointipeliä, söin melkein puolilitraa jäätelöä ja kebabia, josta en laisin pitänyt. Näin vanhoja tuttuja, mutta en saanut oikein mistään otetta. Toisaalta, näinhän täällä joskus käy.
Eilen kuulin vitsin. Why is six afraid of seven? 'Cos seven eight nine.
Ahihi. Istuimme keittiössä, kaksi poikaa oli leikannut hiuksensa ja yksi viiksensä.
kurkkuuni on muuttanut kurkiparvi
nokkivat sieltä purtavaa
minun kengänpohjissani on savea
syysmaata, ei-kenenkään-maata
haluaisin ottaa ensimmäisen junan
ja pysähtyä vasta Kajaanissa
Tänään pitäisi taas tehdä jotakin. Ainakin kirjoittaa Klaulle ja Fiille novellipalautteet, uusia kirjastolainoja ja organisoida huominen Sana Soi -ilta. Toissapäivänä luin kirjan uudelleen, sen nimi oli Agnes, kotiopettajatar. Puhuin koko seuraavan aamun parsien sanat viktoriaanilaisittain, hymyilytti. Edward muistutti kovin sitä yhtä poikaa, ja ajattelin kaukaisuutta ja lähetin typerän tekstiviestin - luultavasti se vain hämmentyi sen sijaan että nauraisi. 277 päivää on aika toivottoman paljon. Toisaalta, selitin viimeyönä Nooralle miksi olen valmis odottamaan - kaipa voin siis selittää sen teillekin.
Uskon, että jokainen keho, jokainen elämä, jokainen persoonallisuus on täynnä nuotteja. Me olemme oman sävellyksemme kirjomia, yhä kesken. Mutta jokainen meistä on myös soittaja - ja kun kuljemme toistemme elämien lävitse, helisytämme satunnaisesti soittimia. Ehkä osaamme näppäillä oikein soinnun sieltä täältä, joskus selviämme kenties alkusoiton läpi. Ja joskus löydämme jonkun, joka kykenee soittamaan meidän nuottejamme. Haparoiden ja virheitä tulvivin ottein, mutta soittamaan kuitenkin.
Minä olen löytänyt soittajani. En tiedä osaanko lukea hänen nuottejaan lainkaan, mutta olen valmis odottamaan, että opin.
Kävin miitissä. Yritin kääntää saksankielistä Kalevalaa suomeksi (fail), istuin Tuomiokirkon portailla auringonvalossa ja silitin pikkuveljeni hiuksia - kovin olivat taas rastoittuneet sitten viimenäkemän. Vihkossani on tarinaa lukemattomin käsialoin. Pelasin turinointipeliä, söin melkein puolilitraa jäätelöä ja kebabia, josta en laisin pitänyt. Näin vanhoja tuttuja, mutta en saanut oikein mistään otetta. Toisaalta, näinhän täällä joskus käy.
Eilen kuulin vitsin. Why is six afraid of seven? 'Cos seven eight nine.
Ahihi. Istuimme keittiössä, kaksi poikaa oli leikannut hiuksensa ja yksi viiksensä.