Kerran hänellä oli salaisuus, 4/11
Title: Kerran hänellä oli salaisuus
Pairing: Harry/Draco
Rating: NC-17
Author: Vendela
Betas: Merrique & Pahatar
Genre: Slash, romance, angst, post Hogwarts
Chapter: 4/11
Spoilaa teosta Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Summary: Eletään vuoden 2006 kesäkuun alkua. Uudet aurorit ovat juuri painaneet suippokärkiset hatut päähänsä ja juhlivat valmistumistaan. Sota on voitettu vuosia sitten ja elämä hymyilee, mutta jossain väijyy tumma pilvi odottamassa, että voisi puhaltaa myrskyn taivaalle. Mikä on totuus ja kuinka käy nillle, jotka sota kadotti?
<- Kolmas luku
* * *
IV LUKU - Koko elämä on elämisen pelkoa
Perjantai 9.6.2006
Koko päivän Draco oli kartoittanut yhä enemmän tehtäväänsä. Hän oli käynyt juttelemassa ylipäällikön kanssa, mutta tämä oli ollut vaitonainen tapauksesta, todennut vain, että Harrya piti pitää silmällä. Tämä oli kuitenkin kaikesta huolimatta sankari ja pelastanut koko heidän yhteiskuntansa varmalta tuholta. Draco ymmärsi tämän, ja oli poistunut ylipäällikön huoneesta omaansa. Siellä hän oli jatkanut mapin lukemista, ja tehnyt pikkutarkkoja muistiinpanoja Potterin liikkeistä sekä hahmotellut omaa tulevaa suunnitelmaansa.
Ensin hänen tarkoituksenaan oli ollut kertoa ylipäällikölle edellisen päivän tapahtumat, mutta viime hetkellä hän olikin muuttanut mieltään. Hän ajatteli, että keräisi ensin hieman vankempaa tietoa Potterista, ennen kuin antaisi raporttinsa. Loppujen lopuksi Draco oli erittäin kunnianhimoinen ihminen, ja tässä olisi hänen tilaisuutensa näyttää ja todistaa, että hän oli luottamuksen arvoinen taustastaan huolimatta.
Puhelin oli poltellut hänen kaapunsa taskussa kuin kuuma kivi koko päivän, ja vähän väliä Draco tarkisti, oliko siihen tullut puheluita. Normaalisti hän ei pitänyt puhelinta lainkaan päällä velhomaailmassa, mutta tänään hän oli laittanut sen äänettömälle. Velhoille puhelin oli niitä kummallisia jästikeksintöjä, joilla ei tehnyt mitään, mutta Dracolle se oli napanuora toiseen maailmaan, joka oli aivan kivenheiton päässä, ja jossa hän viihtyi yllätyksekseen yhtä hyvin kuin velhojenkin parissa.
*
Vasta myöhään illalla, kun Draco oli istahtanut sohvalleen seuranaan paksu dekkari, puhelin soi. Tuntematon numero, vilkkui näytöllä ja Draco naksautti kannen auki.
”Draco.”
”Harry täällä”, kuului tuttu ääni.
”Hei, arvelinkin soitatko sinä ollenkaan”, Draco virnisti.
”Minä lupasin, eikä tapoihini kuulu rikkoa lupauksia”, puhelimen toisesta päästä kuului vakava ääni.
”Selvä”, Draco sanoi tuntien nolostuvansa.
”Siitä huomisesta...”
”Niin?”
”Tule Paddingtonin asemalle seitsemältä aamulla. Lähdemme siitä”, Harry sanoi.
”Minne me menemme?” Draco kysyi.
”Sittenpähän näet. Pue lämpimästi päälle”, Harry vastasi salaperäisesti, ja Draco olisi voinut vannoa, että tämä hymyili puhelimen toisessa päässä.
”Hyvä on, seitsemältä Paddingtonilla”, Draco varmisti.
”Hyvää yötä, älä valvo myöhään”, Harry sanoi ja sulki puhelimen.
Draco istui hetken puhelin kädessään ja tuijotti eteensä. Mihin he menisivät? Olisiko Harry keksinyt jotain hauskaa ja mielenkiintoista? Yhtäkkiä Draco ei pystynytkään enää keskittymään jännittävään dekkariin, sillä hänen ajatuksensa laukkasivat seuraavassa päivässä. Perhoset liitelivät vatsassa ja hymy tuntui liimautuneen hänen kasvoilleen. Hänhän käyttäytyi kuin mikäkin teinipelle. Se olisi vain Potter, jonka kanssa hän kävisi jossain ja tulisi yöksi kotiinsa.
Harry oli kuullut Renen ja joidenkin muiden puhuvan Dracosta kahvilassa, joten tiesikö tämä myös, että hän oli kiinnostunut enemmän miehistä kuin naisista? Luultavasti, sillä jos Draco yhtään Reneä tunsi, niin tämä oli varsinainen tietotoimisto, joka tiesi tarkkaan kuka pani kenenkin kanssa, missä ja milloin. Tieto ei siis nähtävästi häirinnyt Harrya, sillä tuskin tämä muuten olisi lupautunut koko päiväksi Dracon seuraan. Lisäksi Dracoa mietitytti Harryn reaktio edellisenä päivänä, kun Draco oli pyytänyt tätä unohtamaan menneet. En, Harry oli vastannut ja se oli kummastuttanut Dracoa. Kai Harrykin halusi haudata vanhat ja lapselliset erimielisyydet joita heillä oli ollut koulussa?
Pujahtaen viileiden lakanoiden väliin Draco mietti, mitä kysyisi Harrylta seuraavana päivänä. Hän ei saisi pelästyttää tätä pois, mutta silti hän oli utelias tietämään, mitä toinen oli viimeiset vuodet puuhannut. Ja mitä tälle kuului nyt. Jokainen velhomaailman lehti väitti tietävänsä Harryn todelliset liikkeet ja mietteet, ja niitä olikin spekuloitu tiuhaan, mutta turhaan. Kaikki oli vain arvailua ja vain yksi ihminen maailmassa tiesi totuuden, Harry itse. Ja Draco aikoi kaivaa tuon totuuden esiin. Tyytyväisenä itseensä Draco viimein nukahti ja näki omituisia unia huppupäisistä hahmoista ja Irvetan holveista.
Lauantai 10.6.2006
Aamulla Draco ei muistanut unistaan mitään, sillä hänellä oli tärkeämpääkin mietittävää. Harry oli kehottanut pukeutumaan lämpimästi. Mutta mikä oli lämpimästi englantilaiseen kesäkuun ilmaan? Jos he olisivat menossa kaupungille, niin se vaatisi aivan erityyppisen pukeutumisen kuin jos he suuntaisivat maaseudulle. Turhautuneena Draco päätti viimein laittaa pitkähihaisen, tiukan poolon, farkut sekä ottaa mukaansa ylimääräisen päällyspaidan, jos hänelle tulisi kylmä siellä, minne he ikinä olivatkaan menossa.
Viittä vaille seitsemän hän seisoi Paddingtonin aseman edessä ja pälyili ympärilleen. Harrya ei vielä näkynyt, joten Draco keskittyi seuraamaan aikaisen lauantaiaamun kulkijoita. Kiireisiä ihmisiä riitti myös viikonlopulle, ja Draco pohti mielessään, minne nuo ihmiset olivat menossa. Kenellä oli ansaittu vapaapäivä, kuka joutuisi mahdollisesti menemään töihin. Draco huokaisi helpottuneena siitä, että saisi itse viettää toivon mukaan rauhallisen päivän rentoutuen.
”Hei”, kuului samassa ääni Dracon takaa.
”Huomenta”, Draco pyörähti ympäri leveästi hymyillen.
”Tule, juna lähtee kohta.” Harry ei vastannut hymyyn vaan nyökkäsi Dracon seuraamaan.
”Mihin me menemme?” Draco kysyi, mutta Harry ei vastannut hänelle.
Pujoteltuaan hetken ihmisten lomassa Harry kiskaisi Dracon hetkeksi syrjään.
”Menemme ensin Wimbledoniin, ja jatkamme sieltä, käykö?”
Draco pystyi vain nyökkäämään, mitä muutakaan hän olisi voinut sanoa tai tehdä? Harry tuntui suunnitelleen kaikki valmiiksi, joten Draco seurasi vain perässä.
*
Wimbledonin asemalla Harry lähti harppomaan määrätietoisin askelin kohti ulko-ovia. Draco kohautti olkiaan ja seurasi hiljaista hahmoa, joka ei ollut puhunut sanaakaan koko matkan aikana, katsellut vain ikkunasta mitään näkemättömin silmin. Ulkona oli kirkas auringonpaiste, ja Draco siristeli silmiään. Häntä harmitti, ettei ollut ottanut aurinkolasejaan mukaan. Oli ikävää siristellä koko ajan, ja kaiken lisäksi kirkas valo aiheutti hänelle helposti päänsärkyä.
”Tässä”, Harry totesi lyhyesti ja pysähtyi parkkipaikalla erään auton viereen.
”Osaatko sinä ajaa autoa?” Draco kysyi hämmästyneenä.
Hänelle itselleen ajokortin suorittaminen vuosia sitten oli ollut iso tapahtuma, sillä autot olivat velhomaailmassa harvinaisia. Vain ministeriöllä oli muutama henkilöauto käytettävissään, muutoin velhot kulkivat joko ilmiintymällä, hormipulverilla tai Poimittaislinjalla. Harry vain hymyili hänelle ja pudisti päätään, ikään kuin sanoen ’kuinka vähän sinä tiedätkään minusta’.
”Matka kestää puolitoista tuntia, jos emme joudu ruuhkaan”, Harry sanoi startaten.
”Kerrotko jo, mihin olemme menossa?” Draco pyysi kiinnittäessään turvavyötään.
”Ei, enpä taida. Kyllä se sinulle selviää aivan pian”, Harry hymyili ja peruutti pois parkkiruudusta.
Matka sujui hiljaisuuden vallitessa. Draco ei keksinyt, kuinka olisi avannut keskustelun. Luultavasti ’missä helvetissä sinä olet ollut ja mitä sinä nykyisin teet’ ei olisi paras mahdollinen aloitus. Harry oli täysin keskittynyt ajamaan ja hyräili hiljaa radiosta tulvivan musiikin tahtiin. Tilanne oli muutenkin kaikin puolin omituinen ja kummallinen. He olivat tunteneet toisensa silloin joskus, vuosia sitten Tylypahkassa, mutta Dracosta tuntui silti, ettei hänen vieressään istuva ihminen ollut missään määrin sama kuin se nuori ja aina valpas rohkelikko kouluaikana. Sitä paitsi olihan Draco itsekin muuttunut näiden vuosien aikana. Käynyt läpi kaikenlaista, oppinut ja kasvanut henkisesti. Joten miksi Harry olisi pysynyt samana. Draco päätti ottaa vastaan kaiken mitä toinen antaisi, ja muodostaisi mielipiteensä vasta sen jälkeen. Työnsä puolestahan hänen ei tarvinnut muuta kuin raportoida Harryn liikkeistä. Esimies ei ollut sanonut, että Harry pitäisi saada takaisin velhojen pariin, pääasia olisi, että tämä olisi elossa ja turvassa. Tai näin Draco oli ainakin työnsä ymmärtänyt.
Harry pisti vilkun päälle, ja ohjasi auton pois moottoritieltä rampille. Draco katseli kiinnostuneena ympärilleen, mutta ohi vilisi vain samanlaista maisemaa kuin koko matkan. Metsää, suuria varastohalleja, tehdasalueita, siellä täällä jokunen asuintalo, tylsää ja mitään sanomatonta. Eräässä kyltissä luki Southampton.
”Ehditkö syödä aamiaista ennen lähtöä?” Harry katkaisi äkisti pitkän hiljaisuuden ja Draco säpsähti. Hän oli jo niin tottunut mukavan leppoiseen ilmapiiriin, radion musiikkiin ja auton ilmastoinnin hurinaan, että Harryn kova ääni rikkoi tuon idyllin hassusti.
”Ei, en ehtinyt”, Draco ryki kurkkuaan ja pudisti päätään.
”Hyvä, käymme ensin syömässä jotain”, Harry sanoi ja kääntyi risteyksestä oikealle.
Kello oli puoli kymmenen Harryn pysäköidessä auton kadulle. Draco venytteli raajojaan hetken, kunnes huomasi Harryn menevän jo sisään pienen ja nuhjuisen näköisen ravintolan ovesta. Draco kiirehti tämän perään ja huomasi yllätyksekseen astuvansa siistiin ja kodikkaaseen huoneeseen, jossa oli muutamia pöytiä asiakkaille. Ravintolassa ei ollut muita asiakkaita, ja Harry viittasi Dracon istumaan poistuen itse juttelemaan tiskin taakse ilmestyneen nuoren miehen kanssa. Draco ei kuullut mitä he puhuivat, mutta ilmeistä päätellen he tunsivat toisensa ennakkoon, ja Draco huomasi kurtistavansa kulmiaan. Mitä tekemistä velhomaailman pelastajalla oli jonkun southamptonilaisen ravintoloitsijan kanssa?
Harry palasi pöytään ja istahti Draco vastapäätä.
”Tunnetko sinä hänet?” Dracon oli pakko kysyä.
”Tunnen”, Harry vastasi lyhyesti.
”Kuinka...”
Harry heilautti kädellään Dracon hiljaiseksi.
”Eikö sinua kiinnosta yhtään minne olemme menossa?”
”Tietenkin, mutta ajattelin, että...” Draco sanoi katsellen edelleen tiskin takana puuhailevaa miestä.
”Älä ajattele”, Harry sanoi hiljaa ja hymyili hieman.
Draco katsoi Harrya ja huokasi.
”Hyvä on, en ajattele, mutta olisi reilua, jos kertoisit minulle edes jotain”, hän pyysi.
”Ethän sinäkään ole kertonut minulle mitään, joten miksi minun pitäisi kertoa sinulle?” Harry vastasi.
”Sinä tunnuit tietävän minusta aika joukon asioita, kun viimeksi tapasimme”, Draco tuhahti.
”Niin, juoruja ja juttuja”, Harry myönsi.
Samassa tarjoilija tuli heidän luokseen kantaen kahta suurta lautasta täynnä ruokaa. Hän laski ne sanomatta sanaakaan heidän eteensä, ja poistui hakemaan vesikannua ja laseja.
”Kahvia vai teetä?” mies kysyi Dracolta äänellä, jonka olisi voinut tulkita epäystävälliseksi.
”Kahvia, kiitos”, Draco hymyili.
Mies ei vastannut, nyökkäsi vain ja poistui palaten kohta kahden ison kahvikupin kanssa.
”Syö nyt, sinä tarvitset energiaa”, Harry sanoi ja haukkasi ison palan leivästään.
He söivät hiljaisuuden vallitessa, ja hetki hetkeltä Dracolla oli yhä epämiellyttävämpi olo. Oli ollut virhe lähteä Harryn kanssa minnekään. Tämä ei ollut epäkohtelias, mutta tietyllä tavalla tyly. Lisäksi tiskin takana oleva tarjoilija mulkoili heitä tuon tuosta, ja joka kerta kun Dracon katse kohtasi miehen syvänruskeat silmät häntä värisytti. Viimein Harry laski haarukkansa lautaselle, ja nousi astellen tiskin luo. Draco kiirehti hänen peräänsä, mutta Harry heitti autonavaimet hänelle.
”Odota autossa, minä tulen aivan heti.”
Omituinen tunne voimistui Dracon sisällä, ja hänen olisi tehnyt mieli inttää vastaan. Hän ei ollut mikään pikkulapsi jota komenneltiin, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Nyökäten mahdollisimman rauhallisesti Draco kääntyi kävelemään ovelle, mutta puolivälissä kumartui solmimaan muka kengännauhojaan. Kuuloaan pinnistellen hän erotti muutamia sanoja.
”Sano Marielle kiitokset, jälleen kerran”, Harry puhui.
”Oletko nyt aivan varma tästä?” tarjoilijan ääni oli miellyttävä, syvä.
”Kyllä”, Harry vastasi painokkaasti.
”Hyvä on, jätä avaimet entiseen paikkaan. Tarvitsetko jotain muuta?”
”Kiitos, en.”
Draco astui ovesta ulos pää pyörällä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Äkkiä Dracolle tuli kylmä, vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kuka Harry oikeastaan nykyisin oli ja mitä hän teki? Entä jos tämä olisi joku verenhimoinen sarjamurhaaja? Vaistomaisesti Draco kokeili taikasauvaansa, joka oli työnnetty farkkujen vyötärön alle turvaan. Sitten hän puuskahti ärtyneenä, tuskin sentään. Lähes kaikkea muuta hän voisi Harrysta uskoa, mutta ei sitä, että tämä olisi murhaaja. Samassa Harry astui kadulle kantaen isoa koria.
”Evästä”, hän sanoi ja laski korin takapenkille.
”No?” Draco kysyi, kun he istuivat autoon.
”Mitä no?” Harry sanoi ärsyttävällä äänellä.
”Niin, että minne me nyt mennään?”
Harry hymyili, ”Kohta näet.”
Draco tuhahti tyypilliseen tapaansa ja risti kädet rinnalleen, ja yllätyksekseen kuuli Harryn purskahtavan lämpimään nauruun.
”Mietinkin jo, että oletkohan sinä muuttunut näiden vuosien aikana vai et”, Harry vastasi Dracon kysyvään katseeseen ja tämä tuhahti uudelleen, kirvoittaen jälleen naurun Harryn huulilta.
”Mihin sitä kissa karvoistaan pääsee”, Draco totesi, mutta hymyili.
Harryn nauru oli vapauttanut jotain heidän väliltään, ja Dracosta näytti kuin tämä olisi rentoutunut aavistuksen verran. Ehkä tästä tulisi sittenkin ihan mukava päivä.
*
”Kelaa se köysi tiukemmalle!” Harry huusi ja Draco teki työtä käskettyä.
”Nyt, tule tänne ja anna tästä löysää silloin, kun minä käsken.”
Harry puikahti köysien seassa toiselle puolelle ja irrotti näppärin sormin solmun toisensa perään.
”Nyt!”
Draco päästi köyden liukumaan sormiensa välistä, ja pian suurikokoinen purje paukahti tuulen tarttuessa siihen. Hymy kohosi Dracon huulille, kun hän vilkaisi sinistä taivasta, joka erottui purjeen takaa. Jossain kirkui lokki, ja aallot löivät veneen laitoihin.
”Hienoa”, Harry hymyili ja tuli sitomaan Dracon päästämän köyden oikeaan paikkaan.
”Haluatko oppia ohjaamaan?”
Draco nyökkäsi ja lähti seuraamaan Harrya veneen perään, suuren ruorin luo. Harry laski kätensä hellästi vanhalle ja kuluneelle puulle.
”Käsittele sitä varoen. Hän on herkkä ja tottelee jokaista pientäkin liikettä”, Harry siveli edelleen puuta.
Purren nimi oli Lily, eikä Dracon tarvinnut kysyä mitä se tarkoitti. Harryn käytös oli muuttunut välittömästi heidän päästyään satamaan. Tämä oli ollut innokas, lähes poikamaisen riehakas, ja puhunut taukoamatta veneestään. Selvittänyt Dracolle tarkkaan nopeuksia, vuosia, solmuja, köysiä ja vaikka mitä, mistä Draco ei ollut ymmärtänyt puoliakaan. Sen hän oli tosin nopeasti tajunnut, että purjevene oli yksi harvoja asioita, joka sai Harryn iloiseksi ja puheliaaksi.
”Suunnataan tuonne”, Harry osoitti kädellään aukenevaa merenselkää ja Draco nyökkäsi.
Vesillä seilasi muutamia muitakin veneitä, mutta ne olivat kaukana horisontissa. Southampton sijaitsi lahden pohjukassa, joten heidän molemmilla puolillaan kohosi maata, kunnes he pääsisivät avomerelle. Draco ei tiennyt, kuinka pitkää purjehdusta Harry oli ajatellut, mutta ei välittänyt asiasta. Hänestä oli mukava istua veneessä, nauttia suolaisesta tuulesta kasvoillaan ja kuunnella lokkien kirkunaa ja Harryn puhetta. Tämä todellakin puhui nyt taukoamatta, mutta Draco huomasi tämän valitsevan sanansa paikoin tarkkaan, paljastamatta mitään itsestään, puhuen vain Lilystä, kuin tämä olisi ollut elävä olento. Draco kuunteli keskeyttämättä, nauttien samalla auringosta. Hän oli vetänyt mukanaan olleen toisen puseron päälleen, merellä oli kauniista säästä huolimatta viileää.
”Kuule”, Draco aloitti, kun Harry oli hiljennyt hetkeksi, ”Mitä sinulle kuuluu nykyisin?”
”Hyvää”, tämä vastasi, mutta Draco huomasi äänessä kireyttä.
”Kun sanoit, ettet halua unohtaa menneitä, niin mitä tarkoitit sillä? Minusta me voisimme antaa menneiden olla, ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Koulussa kaikki oli, no, erilaista. Minä olen muuttunut sen jälkeen”, Draco yritti, vaikka näkikin poskilihaksen nykivän Harryn kasvoilla.
”Tiedän, että olet muuttunut”, Harry vastasi viimein, ”minäkin olen. Muuttunut. Mutta en silti voi, enkä halua unohtaa kaikkea mennyttä, etkä sinäkään saisi unohtaa.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Draco kysyi ihmeissään, mutta Harry ei vastannut.
”Tunnistin sinut heti Irvetassa, et ole muuttunut juuri lainkaan, ja toisaalta olet muuttunut paljonkin. Arvasin muuten, että suosikkisi on Tutshillin Tornadot, eikö siellä pelaa joku entinen luihuinen?” Harry vaihtoi puheenaihetta.
”En minä heitä siksi kannata, se on vain vanha tapa”, Draco vastasi.
He juttelivat hetken huispauksesta ja parhaillaan menossa olevasta liigasta.
”Miksi sinä et mennyt pelaamaan liigaan?” Draco kysyi.
”Miksi olisin”, Harry hymähti.
”Koska sinä olit koulussa paras”, Draco huomasi sanovansa ja hämmästyi itsekin omia sanojaan.
”Minä en halunnut”, Harry vastasi hiljaa.
”Et halunnut?” Draco kummastui, kuka nyt ei olisi halunnut pelata ammattilaisena?
”En halunnut, enkä voinut”, Harry sanoi, ”Sinä et ymmärtäisi kuitenkaan.”
”Kokeile”, Draco kannusti.
”No, sota oli sota, ja sinä tiedät mitä sen jälkeen tapahtui. Olet varmaan nähnyt sen kammottavan patsaan ministeriön aulassa? Ymmärrät varmaan, että sen jälkeen, no, sodan jälkeen minulla ei ollut paljon yksityisyyttä. Piti olla siellä ja täällä, juosta kaikenmaailman kissanristiäisissä ja olla sellainen joka paikan höylä. Enkä minä oikein tykännyt ministeriön asenteesta, ja… Minä lähdin, tai yritin lähteä. He, ministeriö, ei olisi halunnut päästää minua, tietenkään. He halusivat pitää minut kai keulakuvanaan, maskottina, ymmärrätkö?”
Draco nyökkäsi, tämän kaiken hän ymmärsi ja hyväksyi. Ei kukaan olisi halunnut sellaista elämää.
”He yrittivät saada minua aurorikoulutukseen, tai oikeastaan he väittivät, etten minä edes tarvitsisi koko koulutusta, vaan voisin mennä suoraan kouluttajaksi tai auroriksi. Heillä oli kai valmis paikkakin jo minulle. Kuvittele nyt!” Harry puuskahti tuohtuneena.
”Joten minä karkasin, tavallaan. Katkaisin välini velhomaailmaan ja asetuin asumaan jästinä. Tietenkin he ovat näinä vuosina löytäneet minut useasti, ministeriön aurorit, mutta sitten minä olen vain kadonnut uudelleen”, Harry kohautti olkiaan ja katseli kauas ulapalle.
”Missä sinä olet sitten asunut?” Draco kysyi kiinnostuneena.
”Siellä täällä, vähän joka puolella”, Harry hymähti, ”Kuten jo aikaisemmin kerroin, olen silti pitänyt tiivistä yhteyttä velhomaailmaan.”
”Granger?”
”Hän, ja muutama muu”, Harry hymyili, ”Mutta entä sinä? Aurori ja kaikkea!”
Draco tunsi säikähdyksen punan kohoavan kasvoilleen, Harry oli juuri kertonut avoimesti kuinka ministeriön aurorit jahtasivat häntä. Uskoiko hän Dracon olevan juuri sillä tehtävällä, vai pystyisikö Draco huijaamaan?
”Niin no, aurori, mutta vastavalmistunut. Ei meille anneta kuin pölyisiä sisähommia, valioyksikkö hoitaa kaiken muun.”
”Jaa, niin hoitaa, mutta ovat ne keltanokkia ennenkin pistäneet tärkeisiin tehtäviin”, Harry sanoi katsomatta Dracoa kuitenkaan silmiin.
”Mitä sinä tarkoitat?” Draco kysyi tiukasti.
Olisiko Harry voinut poimia jostain, ihan mistä tahansa tietolähteestä, ettei Draco tehnyt siistiä sisätyötä.
”En mitään, mutta varoituksen sana sinulle, auroreiden ylipäällikkö on mieltynyt lahjakkaisiin tapauksiin. Muutama tarkoin valikoitu lahja ja sana oikeassa paikassa, niin sinulle aukeaa kaikki ovet ja mahdollisuudet.”
”Kuvitteletko sinä, että minä yritän lahjoa itseni korkeammalle siellä?” Draco tuhahti.
”En tiedä, mutta niin sinä olisit tehnyt yli kymmenen vuotta sitten”, Harry vastasi.
”Minulla ei ole enää rahaa”, Draco totesi ja huomasi Harryn kohottavan kulmakarvaansa.
Tämä keskustelu ei mennyt yhtään niin kuin Draco olisi halunnut sen menevän. Hän huomasi joutuneensa puolustuskannalle, joka ei ollut yhtään edullinen hän tilanteessaan.
”Kuule”, Draco huokasi, ”en tiedä mitä olet kuullut, mutta oikeasti, minulla ei ole rahaa. Elän nykyisin ministeriön korvauksen varassa. Sain sen, kun maineeni puhdistettiin sodan jälkeen. Isäni perintö jäädytettiin Irvetaan, ministeriö yritti saada sen itselleen, mutta epäonnistui prosessissa. Joten toisin sanoen kaikki sukuni maallinen omaisuus on lukkojen takana, ja Malfoyn kartano kuuluu ministeriölle, joten siitäkään ei ole minulle mitään hyötyä taloudellisesti. Ilman ministeriön tukea en olisi voinut suorittaa auroritutkintoani, saatikka työllistyä.”
”Millä sinä sitten elit ennen maineesi palauttamista?” Harryn äänessä oli vain lievä kiinnostus.
”Tekemällä töitä!” Draco huudahti, ”Asuin pitkään jästien keskuudessa, ja matkustin itse asiassa aika paljon. Jouduin tekemään töitä pysyäkseni hengissä. En uskaltanut taikoa, sillä en tiennyt pystytäänkö taikasauvan käyttöä jäljittämään miten tarkasti. Ei niillä töillä koskaan rikastumaan päässyt, mutta tulinpahan ainakin toimeen.”
Veneen kannelle laskeutui hiljaisuus, ja vain lokkien kirkuna korkealla rikkoi sen. Draco tuijotti meren sinivihreää pintaa tuohtuneena, pettyneenä. Hän olisi halunnut puhua Harryn kanssa asiallisesti, ei riidellä. Kuitenkin hän oli menettänyt hermonsa, Harryn vihjaukset saivat veren kohisemaan hänen korvissaan. Kuinka tämä kehtasi väittää, että Draco olisi lahjonut itsensä auroriksi ja ehkä jopa siitä ylöspäin?
”Anteeksi”, Harry sanoi, ”En tarkoittanut loukata. Se on vain... Tämä tilanne...”
”Ymmärrän”, Draco vastasi. ”Kummallinen.”
Harry nyökkäsi.
”Ei puhuta siitä enää. Menneet ovat menneitä, ja minä todellakin haluan unohtaa ne, joten turha kaivella niitä enää, sopiiko?” Draco ehdotti.
”Sopii”, Harry vastasi lyhyesti, ”Mutta kerrohan nyt tuoreimmat ja herkullisimmat juorut, en ole kuullut hetkeen uusimpia uutisia sieltä. Onko Susan Bones vieläkin sen limanuljaskan näköisen tyypin kanssa?”
Draco huokaisi helpottuneena ja alkoi kertoa Harrylle velhomaailman kuulumisia. Jossain vaiheessa Harry kaivoi eväskorin esiin, ja he aterioivat raikkaassa ilmassa, tuulen kuljettaessa heitä yhä edemmäs kohti aavaa merta. Draco suoristautui makaamaan pitkin pituuttaan veneen kannelle ja katseli, kuinka Harry ohjasi purtta varmoin ottein, jutellen iloisesti menneistä, muistellen vanhoja hyviä aikoja. Aikoja ennen sotaa, kertoen tarinoita koulusta, rohkelikoista, omista seikkailuistaan. Ja Draco kuunteli, vaikka tarinat olivatkin hänelle tuttuja ennestään. Hän kuunteli ja katseli Harrya hymy huulillaan.
* * *
Viides luku ->
Pairing: Harry/Draco
Rating: NC-17
Author: Vendela
Betas: Merrique & Pahatar
Genre: Slash, romance, angst, post Hogwarts
Chapter: 4/11
Spoilaa teosta Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Summary: Eletään vuoden 2006 kesäkuun alkua. Uudet aurorit ovat juuri painaneet suippokärkiset hatut päähänsä ja juhlivat valmistumistaan. Sota on voitettu vuosia sitten ja elämä hymyilee, mutta jossain väijyy tumma pilvi odottamassa, että voisi puhaltaa myrskyn taivaalle. Mikä on totuus ja kuinka käy nillle, jotka sota kadotti?
<- Kolmas luku
* * *
IV LUKU - Koko elämä on elämisen pelkoa
Perjantai 9.6.2006
Koko päivän Draco oli kartoittanut yhä enemmän tehtäväänsä. Hän oli käynyt juttelemassa ylipäällikön kanssa, mutta tämä oli ollut vaitonainen tapauksesta, todennut vain, että Harrya piti pitää silmällä. Tämä oli kuitenkin kaikesta huolimatta sankari ja pelastanut koko heidän yhteiskuntansa varmalta tuholta. Draco ymmärsi tämän, ja oli poistunut ylipäällikön huoneesta omaansa. Siellä hän oli jatkanut mapin lukemista, ja tehnyt pikkutarkkoja muistiinpanoja Potterin liikkeistä sekä hahmotellut omaa tulevaa suunnitelmaansa.
Ensin hänen tarkoituksenaan oli ollut kertoa ylipäällikölle edellisen päivän tapahtumat, mutta viime hetkellä hän olikin muuttanut mieltään. Hän ajatteli, että keräisi ensin hieman vankempaa tietoa Potterista, ennen kuin antaisi raporttinsa. Loppujen lopuksi Draco oli erittäin kunnianhimoinen ihminen, ja tässä olisi hänen tilaisuutensa näyttää ja todistaa, että hän oli luottamuksen arvoinen taustastaan huolimatta.
Puhelin oli poltellut hänen kaapunsa taskussa kuin kuuma kivi koko päivän, ja vähän väliä Draco tarkisti, oliko siihen tullut puheluita. Normaalisti hän ei pitänyt puhelinta lainkaan päällä velhomaailmassa, mutta tänään hän oli laittanut sen äänettömälle. Velhoille puhelin oli niitä kummallisia jästikeksintöjä, joilla ei tehnyt mitään, mutta Dracolle se oli napanuora toiseen maailmaan, joka oli aivan kivenheiton päässä, ja jossa hän viihtyi yllätyksekseen yhtä hyvin kuin velhojenkin parissa.
*
Vasta myöhään illalla, kun Draco oli istahtanut sohvalleen seuranaan paksu dekkari, puhelin soi. Tuntematon numero, vilkkui näytöllä ja Draco naksautti kannen auki.
”Draco.”
”Harry täällä”, kuului tuttu ääni.
”Hei, arvelinkin soitatko sinä ollenkaan”, Draco virnisti.
”Minä lupasin, eikä tapoihini kuulu rikkoa lupauksia”, puhelimen toisesta päästä kuului vakava ääni.
”Selvä”, Draco sanoi tuntien nolostuvansa.
”Siitä huomisesta...”
”Niin?”
”Tule Paddingtonin asemalle seitsemältä aamulla. Lähdemme siitä”, Harry sanoi.
”Minne me menemme?” Draco kysyi.
”Sittenpähän näet. Pue lämpimästi päälle”, Harry vastasi salaperäisesti, ja Draco olisi voinut vannoa, että tämä hymyili puhelimen toisessa päässä.
”Hyvä on, seitsemältä Paddingtonilla”, Draco varmisti.
”Hyvää yötä, älä valvo myöhään”, Harry sanoi ja sulki puhelimen.
Draco istui hetken puhelin kädessään ja tuijotti eteensä. Mihin he menisivät? Olisiko Harry keksinyt jotain hauskaa ja mielenkiintoista? Yhtäkkiä Draco ei pystynytkään enää keskittymään jännittävään dekkariin, sillä hänen ajatuksensa laukkasivat seuraavassa päivässä. Perhoset liitelivät vatsassa ja hymy tuntui liimautuneen hänen kasvoilleen. Hänhän käyttäytyi kuin mikäkin teinipelle. Se olisi vain Potter, jonka kanssa hän kävisi jossain ja tulisi yöksi kotiinsa.
Harry oli kuullut Renen ja joidenkin muiden puhuvan Dracosta kahvilassa, joten tiesikö tämä myös, että hän oli kiinnostunut enemmän miehistä kuin naisista? Luultavasti, sillä jos Draco yhtään Reneä tunsi, niin tämä oli varsinainen tietotoimisto, joka tiesi tarkkaan kuka pani kenenkin kanssa, missä ja milloin. Tieto ei siis nähtävästi häirinnyt Harrya, sillä tuskin tämä muuten olisi lupautunut koko päiväksi Dracon seuraan. Lisäksi Dracoa mietitytti Harryn reaktio edellisenä päivänä, kun Draco oli pyytänyt tätä unohtamaan menneet. En, Harry oli vastannut ja se oli kummastuttanut Dracoa. Kai Harrykin halusi haudata vanhat ja lapselliset erimielisyydet joita heillä oli ollut koulussa?
Pujahtaen viileiden lakanoiden väliin Draco mietti, mitä kysyisi Harrylta seuraavana päivänä. Hän ei saisi pelästyttää tätä pois, mutta silti hän oli utelias tietämään, mitä toinen oli viimeiset vuodet puuhannut. Ja mitä tälle kuului nyt. Jokainen velhomaailman lehti väitti tietävänsä Harryn todelliset liikkeet ja mietteet, ja niitä olikin spekuloitu tiuhaan, mutta turhaan. Kaikki oli vain arvailua ja vain yksi ihminen maailmassa tiesi totuuden, Harry itse. Ja Draco aikoi kaivaa tuon totuuden esiin. Tyytyväisenä itseensä Draco viimein nukahti ja näki omituisia unia huppupäisistä hahmoista ja Irvetan holveista.
Lauantai 10.6.2006
Aamulla Draco ei muistanut unistaan mitään, sillä hänellä oli tärkeämpääkin mietittävää. Harry oli kehottanut pukeutumaan lämpimästi. Mutta mikä oli lämpimästi englantilaiseen kesäkuun ilmaan? Jos he olisivat menossa kaupungille, niin se vaatisi aivan erityyppisen pukeutumisen kuin jos he suuntaisivat maaseudulle. Turhautuneena Draco päätti viimein laittaa pitkähihaisen, tiukan poolon, farkut sekä ottaa mukaansa ylimääräisen päällyspaidan, jos hänelle tulisi kylmä siellä, minne he ikinä olivatkaan menossa.
Viittä vaille seitsemän hän seisoi Paddingtonin aseman edessä ja pälyili ympärilleen. Harrya ei vielä näkynyt, joten Draco keskittyi seuraamaan aikaisen lauantaiaamun kulkijoita. Kiireisiä ihmisiä riitti myös viikonlopulle, ja Draco pohti mielessään, minne nuo ihmiset olivat menossa. Kenellä oli ansaittu vapaapäivä, kuka joutuisi mahdollisesti menemään töihin. Draco huokaisi helpottuneena siitä, että saisi itse viettää toivon mukaan rauhallisen päivän rentoutuen.
”Hei”, kuului samassa ääni Dracon takaa.
”Huomenta”, Draco pyörähti ympäri leveästi hymyillen.
”Tule, juna lähtee kohta.” Harry ei vastannut hymyyn vaan nyökkäsi Dracon seuraamaan.
”Mihin me menemme?” Draco kysyi, mutta Harry ei vastannut hänelle.
Pujoteltuaan hetken ihmisten lomassa Harry kiskaisi Dracon hetkeksi syrjään.
”Menemme ensin Wimbledoniin, ja jatkamme sieltä, käykö?”
Draco pystyi vain nyökkäämään, mitä muutakaan hän olisi voinut sanoa tai tehdä? Harry tuntui suunnitelleen kaikki valmiiksi, joten Draco seurasi vain perässä.
*
Wimbledonin asemalla Harry lähti harppomaan määrätietoisin askelin kohti ulko-ovia. Draco kohautti olkiaan ja seurasi hiljaista hahmoa, joka ei ollut puhunut sanaakaan koko matkan aikana, katsellut vain ikkunasta mitään näkemättömin silmin. Ulkona oli kirkas auringonpaiste, ja Draco siristeli silmiään. Häntä harmitti, ettei ollut ottanut aurinkolasejaan mukaan. Oli ikävää siristellä koko ajan, ja kaiken lisäksi kirkas valo aiheutti hänelle helposti päänsärkyä.
”Tässä”, Harry totesi lyhyesti ja pysähtyi parkkipaikalla erään auton viereen.
”Osaatko sinä ajaa autoa?” Draco kysyi hämmästyneenä.
Hänelle itselleen ajokortin suorittaminen vuosia sitten oli ollut iso tapahtuma, sillä autot olivat velhomaailmassa harvinaisia. Vain ministeriöllä oli muutama henkilöauto käytettävissään, muutoin velhot kulkivat joko ilmiintymällä, hormipulverilla tai Poimittaislinjalla. Harry vain hymyili hänelle ja pudisti päätään, ikään kuin sanoen ’kuinka vähän sinä tiedätkään minusta’.
”Matka kestää puolitoista tuntia, jos emme joudu ruuhkaan”, Harry sanoi startaten.
”Kerrotko jo, mihin olemme menossa?” Draco pyysi kiinnittäessään turvavyötään.
”Ei, enpä taida. Kyllä se sinulle selviää aivan pian”, Harry hymyili ja peruutti pois parkkiruudusta.
Matka sujui hiljaisuuden vallitessa. Draco ei keksinyt, kuinka olisi avannut keskustelun. Luultavasti ’missä helvetissä sinä olet ollut ja mitä sinä nykyisin teet’ ei olisi paras mahdollinen aloitus. Harry oli täysin keskittynyt ajamaan ja hyräili hiljaa radiosta tulvivan musiikin tahtiin. Tilanne oli muutenkin kaikin puolin omituinen ja kummallinen. He olivat tunteneet toisensa silloin joskus, vuosia sitten Tylypahkassa, mutta Dracosta tuntui silti, ettei hänen vieressään istuva ihminen ollut missään määrin sama kuin se nuori ja aina valpas rohkelikko kouluaikana. Sitä paitsi olihan Draco itsekin muuttunut näiden vuosien aikana. Käynyt läpi kaikenlaista, oppinut ja kasvanut henkisesti. Joten miksi Harry olisi pysynyt samana. Draco päätti ottaa vastaan kaiken mitä toinen antaisi, ja muodostaisi mielipiteensä vasta sen jälkeen. Työnsä puolestahan hänen ei tarvinnut muuta kuin raportoida Harryn liikkeistä. Esimies ei ollut sanonut, että Harry pitäisi saada takaisin velhojen pariin, pääasia olisi, että tämä olisi elossa ja turvassa. Tai näin Draco oli ainakin työnsä ymmärtänyt.
Harry pisti vilkun päälle, ja ohjasi auton pois moottoritieltä rampille. Draco katseli kiinnostuneena ympärilleen, mutta ohi vilisi vain samanlaista maisemaa kuin koko matkan. Metsää, suuria varastohalleja, tehdasalueita, siellä täällä jokunen asuintalo, tylsää ja mitään sanomatonta. Eräässä kyltissä luki Southampton.
”Ehditkö syödä aamiaista ennen lähtöä?” Harry katkaisi äkisti pitkän hiljaisuuden ja Draco säpsähti. Hän oli jo niin tottunut mukavan leppoiseen ilmapiiriin, radion musiikkiin ja auton ilmastoinnin hurinaan, että Harryn kova ääni rikkoi tuon idyllin hassusti.
”Ei, en ehtinyt”, Draco ryki kurkkuaan ja pudisti päätään.
”Hyvä, käymme ensin syömässä jotain”, Harry sanoi ja kääntyi risteyksestä oikealle.
Kello oli puoli kymmenen Harryn pysäköidessä auton kadulle. Draco venytteli raajojaan hetken, kunnes huomasi Harryn menevän jo sisään pienen ja nuhjuisen näköisen ravintolan ovesta. Draco kiirehti tämän perään ja huomasi yllätyksekseen astuvansa siistiin ja kodikkaaseen huoneeseen, jossa oli muutamia pöytiä asiakkaille. Ravintolassa ei ollut muita asiakkaita, ja Harry viittasi Dracon istumaan poistuen itse juttelemaan tiskin taakse ilmestyneen nuoren miehen kanssa. Draco ei kuullut mitä he puhuivat, mutta ilmeistä päätellen he tunsivat toisensa ennakkoon, ja Draco huomasi kurtistavansa kulmiaan. Mitä tekemistä velhomaailman pelastajalla oli jonkun southamptonilaisen ravintoloitsijan kanssa?
Harry palasi pöytään ja istahti Draco vastapäätä.
”Tunnetko sinä hänet?” Dracon oli pakko kysyä.
”Tunnen”, Harry vastasi lyhyesti.
”Kuinka...”
Harry heilautti kädellään Dracon hiljaiseksi.
”Eikö sinua kiinnosta yhtään minne olemme menossa?”
”Tietenkin, mutta ajattelin, että...” Draco sanoi katsellen edelleen tiskin takana puuhailevaa miestä.
”Älä ajattele”, Harry sanoi hiljaa ja hymyili hieman.
Draco katsoi Harrya ja huokasi.
”Hyvä on, en ajattele, mutta olisi reilua, jos kertoisit minulle edes jotain”, hän pyysi.
”Ethän sinäkään ole kertonut minulle mitään, joten miksi minun pitäisi kertoa sinulle?” Harry vastasi.
”Sinä tunnuit tietävän minusta aika joukon asioita, kun viimeksi tapasimme”, Draco tuhahti.
”Niin, juoruja ja juttuja”, Harry myönsi.
Samassa tarjoilija tuli heidän luokseen kantaen kahta suurta lautasta täynnä ruokaa. Hän laski ne sanomatta sanaakaan heidän eteensä, ja poistui hakemaan vesikannua ja laseja.
”Kahvia vai teetä?” mies kysyi Dracolta äänellä, jonka olisi voinut tulkita epäystävälliseksi.
”Kahvia, kiitos”, Draco hymyili.
Mies ei vastannut, nyökkäsi vain ja poistui palaten kohta kahden ison kahvikupin kanssa.
”Syö nyt, sinä tarvitset energiaa”, Harry sanoi ja haukkasi ison palan leivästään.
He söivät hiljaisuuden vallitessa, ja hetki hetkeltä Dracolla oli yhä epämiellyttävämpi olo. Oli ollut virhe lähteä Harryn kanssa minnekään. Tämä ei ollut epäkohtelias, mutta tietyllä tavalla tyly. Lisäksi tiskin takana oleva tarjoilija mulkoili heitä tuon tuosta, ja joka kerta kun Dracon katse kohtasi miehen syvänruskeat silmät häntä värisytti. Viimein Harry laski haarukkansa lautaselle, ja nousi astellen tiskin luo. Draco kiirehti hänen peräänsä, mutta Harry heitti autonavaimet hänelle.
”Odota autossa, minä tulen aivan heti.”
Omituinen tunne voimistui Dracon sisällä, ja hänen olisi tehnyt mieli inttää vastaan. Hän ei ollut mikään pikkulapsi jota komenneltiin, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Nyökäten mahdollisimman rauhallisesti Draco kääntyi kävelemään ovelle, mutta puolivälissä kumartui solmimaan muka kengännauhojaan. Kuuloaan pinnistellen hän erotti muutamia sanoja.
”Sano Marielle kiitokset, jälleen kerran”, Harry puhui.
”Oletko nyt aivan varma tästä?” tarjoilijan ääni oli miellyttävä, syvä.
”Kyllä”, Harry vastasi painokkaasti.
”Hyvä on, jätä avaimet entiseen paikkaan. Tarvitsetko jotain muuta?”
”Kiitos, en.”
Draco astui ovesta ulos pää pyörällä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Äkkiä Dracolle tuli kylmä, vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kuka Harry oikeastaan nykyisin oli ja mitä hän teki? Entä jos tämä olisi joku verenhimoinen sarjamurhaaja? Vaistomaisesti Draco kokeili taikasauvaansa, joka oli työnnetty farkkujen vyötärön alle turvaan. Sitten hän puuskahti ärtyneenä, tuskin sentään. Lähes kaikkea muuta hän voisi Harrysta uskoa, mutta ei sitä, että tämä olisi murhaaja. Samassa Harry astui kadulle kantaen isoa koria.
”Evästä”, hän sanoi ja laski korin takapenkille.
”No?” Draco kysyi, kun he istuivat autoon.
”Mitä no?” Harry sanoi ärsyttävällä äänellä.
”Niin, että minne me nyt mennään?”
Harry hymyili, ”Kohta näet.”
Draco tuhahti tyypilliseen tapaansa ja risti kädet rinnalleen, ja yllätyksekseen kuuli Harryn purskahtavan lämpimään nauruun.
”Mietinkin jo, että oletkohan sinä muuttunut näiden vuosien aikana vai et”, Harry vastasi Dracon kysyvään katseeseen ja tämä tuhahti uudelleen, kirvoittaen jälleen naurun Harryn huulilta.
”Mihin sitä kissa karvoistaan pääsee”, Draco totesi, mutta hymyili.
Harryn nauru oli vapauttanut jotain heidän väliltään, ja Dracosta näytti kuin tämä olisi rentoutunut aavistuksen verran. Ehkä tästä tulisi sittenkin ihan mukava päivä.
*
”Kelaa se köysi tiukemmalle!” Harry huusi ja Draco teki työtä käskettyä.
”Nyt, tule tänne ja anna tästä löysää silloin, kun minä käsken.”
Harry puikahti köysien seassa toiselle puolelle ja irrotti näppärin sormin solmun toisensa perään.
”Nyt!”
Draco päästi köyden liukumaan sormiensa välistä, ja pian suurikokoinen purje paukahti tuulen tarttuessa siihen. Hymy kohosi Dracon huulille, kun hän vilkaisi sinistä taivasta, joka erottui purjeen takaa. Jossain kirkui lokki, ja aallot löivät veneen laitoihin.
”Hienoa”, Harry hymyili ja tuli sitomaan Dracon päästämän köyden oikeaan paikkaan.
”Haluatko oppia ohjaamaan?”
Draco nyökkäsi ja lähti seuraamaan Harrya veneen perään, suuren ruorin luo. Harry laski kätensä hellästi vanhalle ja kuluneelle puulle.
”Käsittele sitä varoen. Hän on herkkä ja tottelee jokaista pientäkin liikettä”, Harry siveli edelleen puuta.
Purren nimi oli Lily, eikä Dracon tarvinnut kysyä mitä se tarkoitti. Harryn käytös oli muuttunut välittömästi heidän päästyään satamaan. Tämä oli ollut innokas, lähes poikamaisen riehakas, ja puhunut taukoamatta veneestään. Selvittänyt Dracolle tarkkaan nopeuksia, vuosia, solmuja, köysiä ja vaikka mitä, mistä Draco ei ollut ymmärtänyt puoliakaan. Sen hän oli tosin nopeasti tajunnut, että purjevene oli yksi harvoja asioita, joka sai Harryn iloiseksi ja puheliaaksi.
”Suunnataan tuonne”, Harry osoitti kädellään aukenevaa merenselkää ja Draco nyökkäsi.
Vesillä seilasi muutamia muitakin veneitä, mutta ne olivat kaukana horisontissa. Southampton sijaitsi lahden pohjukassa, joten heidän molemmilla puolillaan kohosi maata, kunnes he pääsisivät avomerelle. Draco ei tiennyt, kuinka pitkää purjehdusta Harry oli ajatellut, mutta ei välittänyt asiasta. Hänestä oli mukava istua veneessä, nauttia suolaisesta tuulesta kasvoillaan ja kuunnella lokkien kirkunaa ja Harryn puhetta. Tämä todellakin puhui nyt taukoamatta, mutta Draco huomasi tämän valitsevan sanansa paikoin tarkkaan, paljastamatta mitään itsestään, puhuen vain Lilystä, kuin tämä olisi ollut elävä olento. Draco kuunteli keskeyttämättä, nauttien samalla auringosta. Hän oli vetänyt mukanaan olleen toisen puseron päälleen, merellä oli kauniista säästä huolimatta viileää.
”Kuule”, Draco aloitti, kun Harry oli hiljennyt hetkeksi, ”Mitä sinulle kuuluu nykyisin?”
”Hyvää”, tämä vastasi, mutta Draco huomasi äänessä kireyttä.
”Kun sanoit, ettet halua unohtaa menneitä, niin mitä tarkoitit sillä? Minusta me voisimme antaa menneiden olla, ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Koulussa kaikki oli, no, erilaista. Minä olen muuttunut sen jälkeen”, Draco yritti, vaikka näkikin poskilihaksen nykivän Harryn kasvoilla.
”Tiedän, että olet muuttunut”, Harry vastasi viimein, ”minäkin olen. Muuttunut. Mutta en silti voi, enkä halua unohtaa kaikkea mennyttä, etkä sinäkään saisi unohtaa.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Draco kysyi ihmeissään, mutta Harry ei vastannut.
”Tunnistin sinut heti Irvetassa, et ole muuttunut juuri lainkaan, ja toisaalta olet muuttunut paljonkin. Arvasin muuten, että suosikkisi on Tutshillin Tornadot, eikö siellä pelaa joku entinen luihuinen?” Harry vaihtoi puheenaihetta.
”En minä heitä siksi kannata, se on vain vanha tapa”, Draco vastasi.
He juttelivat hetken huispauksesta ja parhaillaan menossa olevasta liigasta.
”Miksi sinä et mennyt pelaamaan liigaan?” Draco kysyi.
”Miksi olisin”, Harry hymähti.
”Koska sinä olit koulussa paras”, Draco huomasi sanovansa ja hämmästyi itsekin omia sanojaan.
”Minä en halunnut”, Harry vastasi hiljaa.
”Et halunnut?” Draco kummastui, kuka nyt ei olisi halunnut pelata ammattilaisena?
”En halunnut, enkä voinut”, Harry sanoi, ”Sinä et ymmärtäisi kuitenkaan.”
”Kokeile”, Draco kannusti.
”No, sota oli sota, ja sinä tiedät mitä sen jälkeen tapahtui. Olet varmaan nähnyt sen kammottavan patsaan ministeriön aulassa? Ymmärrät varmaan, että sen jälkeen, no, sodan jälkeen minulla ei ollut paljon yksityisyyttä. Piti olla siellä ja täällä, juosta kaikenmaailman kissanristiäisissä ja olla sellainen joka paikan höylä. Enkä minä oikein tykännyt ministeriön asenteesta, ja… Minä lähdin, tai yritin lähteä. He, ministeriö, ei olisi halunnut päästää minua, tietenkään. He halusivat pitää minut kai keulakuvanaan, maskottina, ymmärrätkö?”
Draco nyökkäsi, tämän kaiken hän ymmärsi ja hyväksyi. Ei kukaan olisi halunnut sellaista elämää.
”He yrittivät saada minua aurorikoulutukseen, tai oikeastaan he väittivät, etten minä edes tarvitsisi koko koulutusta, vaan voisin mennä suoraan kouluttajaksi tai auroriksi. Heillä oli kai valmis paikkakin jo minulle. Kuvittele nyt!” Harry puuskahti tuohtuneena.
”Joten minä karkasin, tavallaan. Katkaisin välini velhomaailmaan ja asetuin asumaan jästinä. Tietenkin he ovat näinä vuosina löytäneet minut useasti, ministeriön aurorit, mutta sitten minä olen vain kadonnut uudelleen”, Harry kohautti olkiaan ja katseli kauas ulapalle.
”Missä sinä olet sitten asunut?” Draco kysyi kiinnostuneena.
”Siellä täällä, vähän joka puolella”, Harry hymähti, ”Kuten jo aikaisemmin kerroin, olen silti pitänyt tiivistä yhteyttä velhomaailmaan.”
”Granger?”
”Hän, ja muutama muu”, Harry hymyili, ”Mutta entä sinä? Aurori ja kaikkea!”
Draco tunsi säikähdyksen punan kohoavan kasvoilleen, Harry oli juuri kertonut avoimesti kuinka ministeriön aurorit jahtasivat häntä. Uskoiko hän Dracon olevan juuri sillä tehtävällä, vai pystyisikö Draco huijaamaan?
”Niin no, aurori, mutta vastavalmistunut. Ei meille anneta kuin pölyisiä sisähommia, valioyksikkö hoitaa kaiken muun.”
”Jaa, niin hoitaa, mutta ovat ne keltanokkia ennenkin pistäneet tärkeisiin tehtäviin”, Harry sanoi katsomatta Dracoa kuitenkaan silmiin.
”Mitä sinä tarkoitat?” Draco kysyi tiukasti.
Olisiko Harry voinut poimia jostain, ihan mistä tahansa tietolähteestä, ettei Draco tehnyt siistiä sisätyötä.
”En mitään, mutta varoituksen sana sinulle, auroreiden ylipäällikkö on mieltynyt lahjakkaisiin tapauksiin. Muutama tarkoin valikoitu lahja ja sana oikeassa paikassa, niin sinulle aukeaa kaikki ovet ja mahdollisuudet.”
”Kuvitteletko sinä, että minä yritän lahjoa itseni korkeammalle siellä?” Draco tuhahti.
”En tiedä, mutta niin sinä olisit tehnyt yli kymmenen vuotta sitten”, Harry vastasi.
”Minulla ei ole enää rahaa”, Draco totesi ja huomasi Harryn kohottavan kulmakarvaansa.
Tämä keskustelu ei mennyt yhtään niin kuin Draco olisi halunnut sen menevän. Hän huomasi joutuneensa puolustuskannalle, joka ei ollut yhtään edullinen hän tilanteessaan.
”Kuule”, Draco huokasi, ”en tiedä mitä olet kuullut, mutta oikeasti, minulla ei ole rahaa. Elän nykyisin ministeriön korvauksen varassa. Sain sen, kun maineeni puhdistettiin sodan jälkeen. Isäni perintö jäädytettiin Irvetaan, ministeriö yritti saada sen itselleen, mutta epäonnistui prosessissa. Joten toisin sanoen kaikki sukuni maallinen omaisuus on lukkojen takana, ja Malfoyn kartano kuuluu ministeriölle, joten siitäkään ei ole minulle mitään hyötyä taloudellisesti. Ilman ministeriön tukea en olisi voinut suorittaa auroritutkintoani, saatikka työllistyä.”
”Millä sinä sitten elit ennen maineesi palauttamista?” Harryn äänessä oli vain lievä kiinnostus.
”Tekemällä töitä!” Draco huudahti, ”Asuin pitkään jästien keskuudessa, ja matkustin itse asiassa aika paljon. Jouduin tekemään töitä pysyäkseni hengissä. En uskaltanut taikoa, sillä en tiennyt pystytäänkö taikasauvan käyttöä jäljittämään miten tarkasti. Ei niillä töillä koskaan rikastumaan päässyt, mutta tulinpahan ainakin toimeen.”
Veneen kannelle laskeutui hiljaisuus, ja vain lokkien kirkuna korkealla rikkoi sen. Draco tuijotti meren sinivihreää pintaa tuohtuneena, pettyneenä. Hän olisi halunnut puhua Harryn kanssa asiallisesti, ei riidellä. Kuitenkin hän oli menettänyt hermonsa, Harryn vihjaukset saivat veren kohisemaan hänen korvissaan. Kuinka tämä kehtasi väittää, että Draco olisi lahjonut itsensä auroriksi ja ehkä jopa siitä ylöspäin?
”Anteeksi”, Harry sanoi, ”En tarkoittanut loukata. Se on vain... Tämä tilanne...”
”Ymmärrän”, Draco vastasi. ”Kummallinen.”
Harry nyökkäsi.
”Ei puhuta siitä enää. Menneet ovat menneitä, ja minä todellakin haluan unohtaa ne, joten turha kaivella niitä enää, sopiiko?” Draco ehdotti.
”Sopii”, Harry vastasi lyhyesti, ”Mutta kerrohan nyt tuoreimmat ja herkullisimmat juorut, en ole kuullut hetkeen uusimpia uutisia sieltä. Onko Susan Bones vieläkin sen limanuljaskan näköisen tyypin kanssa?”
Draco huokaisi helpottuneena ja alkoi kertoa Harrylle velhomaailman kuulumisia. Jossain vaiheessa Harry kaivoi eväskorin esiin, ja he aterioivat raikkaassa ilmassa, tuulen kuljettaessa heitä yhä edemmäs kohti aavaa merta. Draco suoristautui makaamaan pitkin pituuttaan veneen kannelle ja katseli, kuinka Harry ohjasi purtta varmoin ottein, jutellen iloisesti menneistä, muistellen vanhoja hyviä aikoja. Aikoja ennen sotaa, kertoen tarinoita koulusta, rohkelikoista, omista seikkailuistaan. Ja Draco kuunteli, vaikka tarinat olivatkin hänelle tuttuja ennestään. Hän kuunteli ja katseli Harrya hymy huulillaan.
* * *
Viides luku ->