Kerran hänellä oli salaisuus, 3/11
Title: Kerran hänellä oli salaisuus
Pairing: Harry/Draco
Rating: NC-17
Author: Vendela
Beta: Merrique
Genre: Slash, romance, angst, post Hogwarts
Chapter: 3/11
Spoilaa teosta Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Summary: Eletään vuoden 2006 kesäkuun alkua. Uudet aurorit ovat juuri painaneet suippokärkiset hatut päähänsä ja juhlivat valmistumistaan. Sota on voitettu vuosia sitten ja elämä hymyilee, mutta jossain väijyy tumma pilvi odottamassa, että voisi puhaltaa myrskyn taivaalle. Mikä on totuus ja kuinka käy nillle, jotka sota kadotti?
<- Toinen luku
* * *
III LUKU - Ei kukaan, ei mikään
Torstai 8.6.2006
Heti töihin tultuaan Draco sai kutsun auroreiden ylipäällikön huoneeseen, ja hänen otsansa painui kurttuun. Ei tiennyt hyvää joutua heti ensimmäisellä viikollaan puhutteluun, ja sitä paitsi Draco ei tiennyt tehneensä mitään väärää. Vuosien piileskeleminen oli opettanut hänelle, että lakia kannatti noudattaa, ellei halunnut joutua kiven sisään. Ja miksi hän ei olisi noudattanut sääntöjä? Hän ei halunnut isänsä kohtaloa Azkabanin muurien sisällä.
”Draco”, ylipäällikkö viittasi hänet istumaan.
”Chief”, Draco nyökkäsi vastaukseksi.
”No, mitä olet tykännyt olla täällä?” ylipäällikkö risti kätensä rinnalleen ja keinui hiljalleen tuolilla.
Draco yllättyi kysymyksestä, mutta peitti hämmennyksensä vuosien tuomalla kokemuksella.
”Kiitos, täällä on ollut oikein mielenkiintoista”, hän vastasi kohteliaasti.
”Mielenkiintoista?” ylipäällikkö tuhahti ja nojasi pöytäänsä, ”Tuskinpa vain!”
Draco kohautti vain olkiaan, mutta ei kommentoinut asiaan enempää.
”Tuskin sinä tosissasi sanot sitä papereiden pyörittämistä mielenkiintoiseksi”, ylipäällikkö loi kysyvän ja tiukan katseen Dracoon, joka pyöritti hitaasti päätään.
”Sitähän minäkin”, ylipäällikön kasvoille kohosi vino hymy.
Huoneessa vallitsi hetken hiljaisuus, kun ylipäällikkö tarkkaili Dracoa kiinteällä katseellaan.
”Olen tutustunut kansioosi, ja tiedän että sinusta on muuhunkin, kuin pelkkään papereiden pyörittämiseen”, hän viimein sanoi.
Draco nyökkäsi varovaisesti. Mitä esimies oikein halusi hänestä?
”Kiinnostaisiko sinua hieman toisenlaiset työskentelytilat kuin kuiva toimisto?”
Tarjous oli kieltämättä houkutteleva, mutta Draco pohti, mitä kaiken takana mahtoi todellisuudessa olla.
”Mikä ettei, jos saan kuulla tehtävästä hieman tarkemmin”, hän vastasi varovaisesti.
Ylipäällikkö hymähti jälleen.
”Kävit eilen pankissa, eikö totta?” tämä vaihtoi äkisti puheenaihetta ja Draco hätkähti.
”Kyllä, kävin lunastamassa hieman rahaa viikonloppua varten”, hän kuitenkin vastasi pidätetyn rauhallisella äänellä.
”Juhlat tulossa, vai?” ylipäällikkö kysäisi.
”Mmh… Jotain sinne päin”, Draco myönsi.
”Tunnistitko henkilön joka vaihtoi kaljuunasi punniksi?” ylipäällikkö kysyi ja tällä kertaa Draco hätkähti rajummin.
”En”, hän pakottautui kuitenkin vastaamaan.
”Etpä tietenkään. Hän ei halua tulla tunnistetuksi, niinpä niin”, ylipäällikkö sanoi hiljaa ja Draco kumartui lähemmäs kuuntelemaan.
Jälleen hiljaisuus laskeutui toimistoon, eikä Draco halunnut missään nimessä rikkoa sitä. Hänen mielessään pyöri edellisen päivän huppupäinen hahmo. Siinä oli ollut jotain tuttua, äänessä ja liikkeissä. Olisiko se voinut olla joku entinen kuolonsyöjä? Dracon selkää pitkin hiipivät kylmät väreet, kun hän ymmärsi, että tästä saattoi riippua koko hänen huolellisesti rakentamansa tulevaisuus. Hittolainen, jos tyyppi olikin joku Voldemortin entisistä kannattajista, ja puhuteltuaan tätä Draco oli riskeerannut oman elämänsä. Miksi hän ei osannut pitää suutaan kiinni silloin, kun se olisi viisainta?
Ylipäällikkö huokasi viimein hiljaa, ja ojensi Dracolle kansion, jonka tämä otti kummastuneena vastaan. Mitä nyt? Lopputili? Erottaminen? Dracon vatsaa kouristi.
”Sinä saat uuden tehtävän, halusit tai et”, ylipäällikkö sanoi.
”Edeltäjäsi on anonut siirtoa muihin tehtäviin, joten sinä saat jatkaa tästä”, hän jatkoi ja Dracon kulmakarvat kohosivat.
Hän saisi jatkaa työssään, ja kaiken lisäksi pääsisi luultavasti pois ummehtuneista toimistoista!
”Tehtävänäsi on seurata ja raportoida kansiossa olevan henkilön liikkeistä suoraan minulle. Tämä on tärkeää, raportit eivät saa missään nimessä joutua vääriin käsiin, sinä toimitat ne vain ja ainoastaan minulle”, ylipäällikkö painotti ja jatkoi: ”Lisäksi et puhu tehtävästä kenenkään kanssa, et kenenkään.”
Draco nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.
”Perehdy kansioon huolella. Työsi alkaa tästä hetkestä alkaen ja tarkemmat ohjeet sekä toimintamallin perusrunko ovat myös kansiossa”, ylipäällikkö nousi tuolistaan ja Draco seurasi esimerkkiä.
”Onnea matkaan”, tämä toivotti kätellen nopeasti Dracoa, joka ei häkellykseltään saanut sanaa suustaan.
”Ai niin, saat uuden työhuoneen, sihteerini näyttää sen sinulle”, ylipäällikkö sanoi vielä ja Draco poistui nyökäten ovesta.
”Herra Malfoy?” Draco kuuli kysymyksen sulkiessaan ylipäällikön toimiston oven takanaan ja hän nyökkäsi keski-ikäiselle naiselle.
Hän oli yhä pyörällä päästään, kun nainen lähti johdattamaan häntä pitkin käytävää ja pysähtyi viimein erään oven kohdalle.
”Uusi työhuoneesi, tervetuloa tiimiin”, nainen hymyili ja avasi oven Dracolle.
”Kiitos”, Draco hymyili astuessaan huoneeseen, ja sihteeri sulki oven hänen takanaan.
Toimisto oli aivan muuta toista, kun ne pienet kopit joihin vastavalmistuneet oltiin maanantaina ohjattu. Suuri, puinen pöytä hallitsi huonetta ja seiniä kiersivät kirjahyllyt. Ikkunasta avautui lumottu maisema johonkin tuntemattomaan puistoon jossain päin maailmaa. Draco nakkasi mapin pöydälle ja istahti tuoliinsa. Hänen täytyi miettiä tapahtunutta hetki aivan kaikessa rauhassa. Entä jos tämä olikin unta tai sitten joku pila, jota vanhemmat aurorit tekivät keltanokille? Tultuaan viimein siihen tulokseen, ettei kuvitellut tilannetta Draco tarttui mappiin ja avasi sen. Samassa henki salpautui hänen kurkkuunsa ja hän jäykistyi liikkumattomaksi patsaaksi.
Mapin ensimmäinen paperi oli jästivalokuva, joka ei liikkunut kuten velhokuvilla oli tapana. Vaikka kuva oli vanha, useita vuosia sitten otettu, Draco tunnisti välittömästi siinä olevan miehen kasvot. Hän ei ollut nähnyt noita virheinä tuikkivia silmiä tai otsatukan alta vilkkuvaa salama-arpea vuosiin, mutta henkilöstä ei voinut erehtyä. Harry Potter!
*
Kaikista maailman ihmisistä Draco Malfoy oli pistetty Harry Potterin perään. Miksi? Draco pyöritteli mappia ja sen sisältöä yhä uudelleen ja uudelleen käsissään. Päivä oli jo pitkällä, eikä hän ollut syönyt mitään. Vanhan aurorin ohjeet kumpusivat jostain hänen mieleensä: Kukaan ei pysty ajattelemaan, saatikka tekemään töitä nälkäisenä. Draco joutui nöyrtymään ohjeen edessä ja lähti vastahakoisesti syömään. Mapin hän kuitenkin lukitsi ennen lähtöään kirjoituspöydän laatikkoon, jonka hän vahvisti vielä muutamalla taialla. Hän ymmärsi nyt, miksi asia oli niin arkaluontoinen, ettei siitä saanut puhua kenellekään. Olihan kyseessä velhomaailman pelastaja.
Matkalla jo tutuksi tulleeseen lounaspaikkaan Draco pohti juuri lukemiaan tietoja. Harry Potter oli kadonnut pian viimeisen taistelun jälkeen. Siinä ei ollut aluksi mitään huolestuttavaa, mutta koska ministeriö halusi pitää kaikki langat tiukasti omissa käsissään, he olivat lähettäneet aurorin seuraamaan Potterin jälkiä. Oli kulunut kolme vuotta, kun hänet oli vuoroin löydetty ja kadotettu uudelleen. Potter oli ollut kuin liukas ankerias, kadonnut aina, kun aurori oli päässyt liian lähelle. Vasta viimeisen vuoden aikana aurori oli saanut enemmän tietoja Potterin liikkeistä, kuin aikaisempien vuosien aikana yhteensä.
Draco oli myös pian oivaltanut miksi juuri hänet laitettiin nyt Potterin perään. Hän oli elänyt vuosia jästimaailmassa, tunsi tavat ja osasi liikkua siellä herättämättä turhaa huomiota toisin kuin useimmat ministeriön työntekijät, jotka eivät ymmärtäneet miksi aamutakissa ei voinut suunnata vilkkaille jästikaduille. Viimeiset merkinnät Potterista olivat jästi-Lontoon puolelta, ja Draco epäili, ettei tämä pahemmin vieraillut enää velhomaailman puolella. Joten oli luonnollista pistää tämän perään vastavalmistunut aurori, joka ei kuitenkaan ollut täysi keltanokka.
Seivästäessään kurkunpaloja haarukkaansa, Draco pohti kuinka hänen olisi viisasta toimia asian suhteen. Alue, jolla Potter oli viimeksi nähty, oli Dracolle tuttu, eräs hänen ystävistään omisti yhden alueen suosituista kahviloista. Ehkä hänen olisi viisainta mennä ensin jututtamaan Reneetä, tämä jos kuka tietäisi, oliko Potter alueen vakioasiakkaita.
Mapissa oli ollut myös tarkat tiedot siitä, mitä Dracon tulisi sanoa muille auroreille näiden kysellessä hänen työnsä perään. Ylipäällikön apulainen ei kuulostanut kovin hienolta, mutta Dracolle se antoi mahdollisuuden lähes vapaaseen liikkumiseen, sekä pääsyn melkein kaikkialle ministeriössä. Lisäksi se vaientaisi uteliaat kysymykset, ja antaisi hänelle tilaa toimia.
Kävellessään takaisin työpaikalleen, Draco kävi mielessään läpi Potterin liikkeitä. Tätä aikaisemmin seurannut aurori oli kyllä valiotasoa, mutta silti velho ytimiään myöten, ja lisäksi reilusti yli neljänkymmenen. Ei ihme, ettei tämä ollut sulautunut kovin hyvin trendikään alueen jästeihin. Draco hymähti. Pitäisiköhän hänen käydä vaateostoksilla, ennen kuin lähtisi kyselemään Reneltä Potterista?
*
Draco seisoi kuuluisan jästivaatekaupan miestenosastolla ja valitsi sopivaa kauluspaitaa. Tummanharmaa tuntui hyvältä tänään, ja Draco pyysi myyjää leikkaamaan hintalapun pois, hän jättäisi paidan suoraan päälleen. Vaaleansiniset, tyköistuvat farkut saivat kelvata. Ne antaisivat rennon vaikutelman, mutta eivät riitelisi siistin kauluspaidan kanssa. Tyytyväisenä lopputulokseen Draco kaivoi lompakkonsa ja maksoi ostoksensa.
Tarkastellessaan puntia kädessään, hänen ajatuksensa palasivat edelliseen päivään ja tapahtumiin Irvetassa. Olisihan hänen pitänyt tunnistaa Potter! Vaikka tämä olikin kätkenyt kasvonsa, liikkeet ja eleet olivat tutut, tosin kulmiaan kurtistaen Draco muisteli, että niissä oli ollut jotain uuttakin. Jotain, mitä niissä ei ollut vuosia sitten. Jokin uusi pidättyneisyys ja jännittyneisyys oli ilmestynyt aikaisemmin rauhalliseen olemukseen.
Renen kahvila oli aivan vaatekaupan kulman takana ja Draco käveli tuon lyhyen matkan. Makea leivosten ja raskas espresson tuoksu löi häntä vasten heti ovelta, ja Rene heilautti kättään tervehdykseksi. Muutamat asiakkaat lukivat lehteä tai juttelivat keskenään, kun Draco istahti tiskin edessä olevalle baarijakkaralle.
”Mitäs mies?” Rene kysyi ja ryhtyi heti puuhaamaan Dracolle tämän suosikkia, vaniljalla ja suklaarouheella maustettua lattea.
”Mitäs, ei kummempaa. Ajattelin tulla pistäytymään, kun ei olla aikoihin nähty”, Draco hymyili.
”Missäs sinä olit viime viikonloppuna? Porukka odotti sinua Candyssa”, Rene kyseli.
”Nääh, oli muita menoja”, Draco heilautti kättään.
”Kuulitko sinä jo Terrystä ja Antonista?” Rene kysyi ja Draco nyökkäsi.
”Porter oli Antonin puolella, se pikku paskiainen”, Rene jatkoi halveksuvalla äänellä.
”Mutta hän on paras suihinottaja jonka tiedän”, Draco sanoi nyökäten kiitokseksi, kun Rene laski höyryävän kupin hänen eteensä.
”Niin kai, mutta oletkos koskaan ollut Antonin kanssa?” Rene iski silmää.
”Pyh, hän on miestennielijä”, Draco tuhahti ja maistoi kahviaan, ”Hyvää.”
”Niin olet sinäkin”, Rene virnisti ja Draco naurahti.
”Ai hyvä, vai miestennielijä?”
”Molempia.”
He purskahtivat nauruun.
”Kuule”, Draco vaihtoi puheenaihetta ja kaivoi Potterin kuvan taskustaan, ”oletko nähnyt tätä tyyppiä koskaan?”
Rene otti kuvan ja katseli sitä hymyillen.
”Voi kyllä. Mikä namupala, mutta niin pirun arka ja ujo. Hän käy täällä muutaman kerran viikossa, ottaa aina kahvin mustana”, Rene nyrpisti nenäänsä, kuin Harryn mieltymys tavalliseen kahviin olisi loukkaus Reneen kahvilalle.
”Tiedätkö sinä hänestä muuta?” Draco kysyi jännittyneenä.
Rene kohautti olkiaan.
”En, asuu kai jossain tässä lähellä, tai en ole varma. Yksin se aina käy, lukee lehtiä ja istuu tuolla nurkassa”, Rene osoitti kauimmaista nurkkapöytää.
Draco nyökkäsi.
”Kuule, voisitko sinä soittaa minulle, kun hän seuraavan kerran tulee tänne? Hän on... No, eräs vanha tuttu, ja haluaisin jutella hänen kanssaan”, Draco selitti.
”Ahaa, vai sellainen tapaus”, Rene nauroi, ”Vanha suola janottaa vai kuinka?”
”Ei sentään, hän on koulukaveri, ei muuta”, Draco oikaisi ja hörppäsi kahvinrippeet kaapien pohjalle jääneen vaahdon lusikalla suuhunsa.
”Selvä. Minä ilmoitan, jos häntä näkyy”, Rene lupasi.
Draco astui kahvilasta ulos ja mietti hetken mitä tekisi seuraavaksi. Töihin häntä ei huvittanut enää palata, ja hän halusi varmuuden vuoksi olla lähettyvillä, jos Rene sattuisi soittamaan. Silmäiltyään hetken ympärilleen Draco asteli kadun yli toisella puolella olevaan nettikahvilaan. Aikansa kuluksi hän voisi tarkistaa sähköpostinsa ja surffailla lukemassa ystäviensä blogeja, tapa jota Draco ei ollut oppinut ymmärtämään monien jästivuosienkaan jälkeen. Mitä järkeä oli kirjoittaa jonnin joutavaa nettiin kaikkien luettavaksi? Kai siinä jokin juju oli, Draco ei vain ollut vielä selvittänyt mikä.
Kirjoitettuaan pitkän mailin ystävälleen Amerikkaan ja silmättyään Terryn blogin, Dracon puhelin piippasi tutulla melodialla.
”Niin?” Draco vastasi hiljaa ollakseen häiritsemättä muita kahvilassa olevia.
”Hän tuli”, Reneen yhtä hiljainen kuiskaus kuului, ja samassa tämä oli lyönyt Dracolle luurin korvaan.
Dracon sydän pamppaili hänen sulkiessaan nopeasti tietokoneen näytöltä auki olevia ikkunoita. Potter oli Renen kahvilassa. Mitä ihmettä hän sanoisi tälle? Pitäisikö hänen vain varjostaa tätä huomaamatta, vai mennä juttelemaan? Kummallinen tunne mahanpohjassaan Draco astui ulos nettikahvilasta ja jäi katselemaan Renen pientä näyteikkunaa, jota koristivat suurilla kirjaimilla kahvilan nimi, ja lasin takana erottui epäselviä asiakkaita. Toisaalta, Potter oli tunnistanut Dracon varmasti eilen pankissa, joten mitä hyötyä olisi seurata matkan päästä, kun voisi mennä juttelemaankin.
Draco teki päätöksensä ja harppoi kadun yli. Astuessaan kahvilaan hänen silmänsä käväisivät pikaisesti nurkkapöydässä, ja kyllä, Potter istui siellä lukien iltapäivälehteä. Nyökäten Renelle Draco nappasi tiskiltä mukaansa Renen ennalta tekemän kahvin, sekä vesilasin ja suunnisti kohden syrjäisää nurkkaa.
”Vai sinä pidät Peuranleuan Pyrstötähdistä? Sehän on Kanadalainen joukkue”, Draco sanoi istuutuen Potteria vastapäätä.
Harry hätkähti ja silmäsi paniikinomaisesti ympärilleen, kuin etsien pakotietä.
”Kyllä minulla hetki kesti, ennen kuin tunnistin sinut”, Draco jatkoi jälleen yksinpuheluaan sekoittaen hitaasti kahviaan.
”Miksi ihmeessä Pyrstötähdet?” hän kysyi vielä ja jäi jännittyneenä odottamaan.
Vastaisiko Harry? Kuinka tämä reagoisi? Dracoa jännitti tilanteen kehittyminen.
Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, eikä Draco painostanut toista enempää. Harry oli selvästi hieman rauhallisempi kuin äsken, mutta silti edelleen valpas. Draco tarkasteli tätä huomaamattomasti silmäripsiensä lomasta. Potter oli muuttunut, mutta samalla ei ollut. Tummat hiukset olivat kasvaneet ja vaatteet olivat klassisen tyylikkäät jästivaatteet, mutta ilme, se ei ollut muuttunut. Silmät säteilivät edelleen vihreää kirkkaina ja syvinä. Huulet olivat puristuneet tiukaksi viivaksi, samanlaiseksi kuin kouluaikoina Dracon muistoissa. Tietenkin Harry oli kasvanut pituutta ja menettänyt lapsenpyöreyden, lisäksi vuosien jäljet olivat luettavissa tämän kasvoilta. Pelastaja ja Valittu oli kokenut kovia.
”Koska ystäväni pelaa siellä”, Harry vastasi pian hiljaa katsoen vakavasti Dracoa suoraan silmiin.
”Weasley?”
Harry pudisti päätään.
”Wood”, tämä vastasi lyhyesti.
Hiljaisuus laskeutui uudelleen heidän välilleen. Harry hörppi kahviaan nopeasti, ja Draco arvasi tämän lähtevän pian.
”Kuule, onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?” hän yllättäen kysyi omaksi hämmästykseen.
Harry pudisti päätään kallistaen loput tipat kurkkuunsa.
”Mennäänkö katsomaan liigaa, siellä olisi Rapakon Palloseura vastaan Harjuruusun Harakat”, Draco ehdotti nopeasti.
Harry pudisti uudelleen päätään ja hymyili hieman.
”Minä en liiku enää niissä piireissä.”
”Ai”, Draco näytteli hämmästynyttä.
”Kuule, mitä sinä haluat Malfoy?” Harry kysyi.
”Seuraa viikonlopuksi”, Draco virnisti ja huomasi Harryn värähtävän hieman, kylmästä ehkä.
”Olen kuullut, ettei sinulla ole seurasta pulaa”, Harry vastasi, ja nyt Draco näytti aidosti hämmästyneeltä.
”Onneksi olkoon muuten, valmistumisesi johdosta”, Harry sanoi vielä ja nousi lähteäkseen.
”Hei, odota”, Draco tyrkkäsi tuoliaan taaksepäin ja lähti Harryn perään, Renelle hän viittoi maksavansa kahvinsa seuraavalla kerralla.
Mistä ihmeestä Harry tiesi hänen valmistuneen, saatikka hänen seurastaan? Tiesikö tämä muutakin, ja jos, niin mitä? Kylmä pakokauhu kiertyi Dracon sydämen ympärille. Tiesikö Harry hänen tehtävästään? Jos tämä tiesi, tai arvasi, peli olisi pelattu ennen kuin se pääsi kunnolla alkamaankaan. Draco kirosi hiljaa harppoen Harryn kiinni.
”Miten sinä... Mistä sinä...” Draco huohotti hieman.
Harry virnisti ja silmäsi vierellään kävelevää miestä kohauttaen lopulta vain olkiaan.
”Vaikka minä en enää viihdykään siellä puolella, niin ei se silti tarkoita sitä, ettenkö pitäisi itseni ajan tasalla. Valmistuneiden nimet lukivat lauantain Profeetassa”, Harry selitti pysähtymättä.
”Ai”, Draco sanoi ja mietti kuumeisesti oliko tässä koko totuus.
”Entä mistä sinä tiedät minun seurastani?” hän jatkoi hieman haastavalla äänellä.
”Olen kuullut kuinka kahvilan omistaja ja muutama asiakas ovat puhuneet sinusta. Draco on harvinainen nimi, mutta vasta tänään yhdistin heidän tarkoittaneen sinua”, Harry vastasi.
”Ai”, Dracosta tuntui, että hän toisti itseään ja vaikeni.
”No, miten se viikonloppu?” Draco kysyi viimein ja Harry pysähtyi hämmästyneenä.
”Viikonloppu?”
”Niin, että mitä sinä teet viikonloppuna? Kun minä ajattelin juhlia valmistumistani, ja syntymäpäiviäni, mutta en haluaisi tehdä sitä heidän kanssaan”, Draco viittasi kahvilaan, ”enkä heidän”, nyt Draco heilautti epämääräisesti kättään tarkoittamaan velhoystäviään, ”ja yksin on tylsä juhlia”, hän päätti vetäen henkeä.
”Minä en ole bilettäjä-tyyppiä”, Harry sanoi.
”Ei, en minä tarkoita sellaisia juhlia, vaan jotain... kivaa”, Draco selitti ja Harry katsahti häneen hymähtäen.
Draco alkoi kiireesti selittää suunnitelmaansa ja Irvetassa käyntinsä tarkoitusta.
”Jokin elämys, kokemus. Jotain sellaista, no, henkilökohtaista, ymmärrätkö sinä?” Draco kysyi.
”Miksi minä?” Harry heitti vastakysymyksen.
”Miksi et”, Draco vastasi, ”Kuule, menneet ovat menneitä, ja siitä kaikesta on niin paljon aikaa. Voisitko sinä unohtaa ne?”
”En”, kuului tiukka vastaus.
”Mutta minä voin lähteä kanssasi lauantaina jonnekin, jos siis oikeasti haluat”, Harry jatkoi ja Draco nyökkäsi helpottuneena.
”Onko sinulla puhelinta?” Draco kysyi ja kaiveli omaansa taskustaan.
”Anna numerosi, niin minä soitan sinulle”, Harry totesi yksiselitteisesti, ja Draco raapusti numeronsa paperinpalalle.
He olivat tulleet kadunkulmaan, ja Harry katseli ympärilleen varautuneen näköisenä.
”Nyt sinun pitää palata takaisin, ja minulla on muita menoja”, Harry hymyili ensimmäisen kerran ystävällisesti.
”Minä soitan huomenillalla”, tämä vielä lupasi, kunnes kääntyi ihmisvilinään ja yksinkertaisesti katosi.
Draco seisoi hetken hölmistyneenä paikoillaan, kunnes hymy kohosi hänen huulilleen. Näkymättömyystaika, sitä Harry oli eilenkin käyttänyt. Yhä hymyillen Draco asteli syrjäiselle kadulle, ja varmistettuaan ettei kukaan nähnyt, hän ilmiintyi kotiinsa. Huomenna olisi jännittävä päivä.
* * *
Neljäs luku ->
Pairing: Harry/Draco
Rating: NC-17
Author: Vendela
Beta: Merrique
Genre: Slash, romance, angst, post Hogwarts
Chapter: 3/11
Spoilaa teosta Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Summary: Eletään vuoden 2006 kesäkuun alkua. Uudet aurorit ovat juuri painaneet suippokärkiset hatut päähänsä ja juhlivat valmistumistaan. Sota on voitettu vuosia sitten ja elämä hymyilee, mutta jossain väijyy tumma pilvi odottamassa, että voisi puhaltaa myrskyn taivaalle. Mikä on totuus ja kuinka käy nillle, jotka sota kadotti?
<- Toinen luku
* * *
III LUKU - Ei kukaan, ei mikään
Torstai 8.6.2006
Heti töihin tultuaan Draco sai kutsun auroreiden ylipäällikön huoneeseen, ja hänen otsansa painui kurttuun. Ei tiennyt hyvää joutua heti ensimmäisellä viikollaan puhutteluun, ja sitä paitsi Draco ei tiennyt tehneensä mitään väärää. Vuosien piileskeleminen oli opettanut hänelle, että lakia kannatti noudattaa, ellei halunnut joutua kiven sisään. Ja miksi hän ei olisi noudattanut sääntöjä? Hän ei halunnut isänsä kohtaloa Azkabanin muurien sisällä.
”Draco”, ylipäällikkö viittasi hänet istumaan.
”Chief”, Draco nyökkäsi vastaukseksi.
”No, mitä olet tykännyt olla täällä?” ylipäällikkö risti kätensä rinnalleen ja keinui hiljalleen tuolilla.
Draco yllättyi kysymyksestä, mutta peitti hämmennyksensä vuosien tuomalla kokemuksella.
”Kiitos, täällä on ollut oikein mielenkiintoista”, hän vastasi kohteliaasti.
”Mielenkiintoista?” ylipäällikkö tuhahti ja nojasi pöytäänsä, ”Tuskinpa vain!”
Draco kohautti vain olkiaan, mutta ei kommentoinut asiaan enempää.
”Tuskin sinä tosissasi sanot sitä papereiden pyörittämistä mielenkiintoiseksi”, ylipäällikkö loi kysyvän ja tiukan katseen Dracoon, joka pyöritti hitaasti päätään.
”Sitähän minäkin”, ylipäällikön kasvoille kohosi vino hymy.
Huoneessa vallitsi hetken hiljaisuus, kun ylipäällikkö tarkkaili Dracoa kiinteällä katseellaan.
”Olen tutustunut kansioosi, ja tiedän että sinusta on muuhunkin, kuin pelkkään papereiden pyörittämiseen”, hän viimein sanoi.
Draco nyökkäsi varovaisesti. Mitä esimies oikein halusi hänestä?
”Kiinnostaisiko sinua hieman toisenlaiset työskentelytilat kuin kuiva toimisto?”
Tarjous oli kieltämättä houkutteleva, mutta Draco pohti, mitä kaiken takana mahtoi todellisuudessa olla.
”Mikä ettei, jos saan kuulla tehtävästä hieman tarkemmin”, hän vastasi varovaisesti.
Ylipäällikkö hymähti jälleen.
”Kävit eilen pankissa, eikö totta?” tämä vaihtoi äkisti puheenaihetta ja Draco hätkähti.
”Kyllä, kävin lunastamassa hieman rahaa viikonloppua varten”, hän kuitenkin vastasi pidätetyn rauhallisella äänellä.
”Juhlat tulossa, vai?” ylipäällikkö kysäisi.
”Mmh… Jotain sinne päin”, Draco myönsi.
”Tunnistitko henkilön joka vaihtoi kaljuunasi punniksi?” ylipäällikkö kysyi ja tällä kertaa Draco hätkähti rajummin.
”En”, hän pakottautui kuitenkin vastaamaan.
”Etpä tietenkään. Hän ei halua tulla tunnistetuksi, niinpä niin”, ylipäällikkö sanoi hiljaa ja Draco kumartui lähemmäs kuuntelemaan.
Jälleen hiljaisuus laskeutui toimistoon, eikä Draco halunnut missään nimessä rikkoa sitä. Hänen mielessään pyöri edellisen päivän huppupäinen hahmo. Siinä oli ollut jotain tuttua, äänessä ja liikkeissä. Olisiko se voinut olla joku entinen kuolonsyöjä? Dracon selkää pitkin hiipivät kylmät väreet, kun hän ymmärsi, että tästä saattoi riippua koko hänen huolellisesti rakentamansa tulevaisuus. Hittolainen, jos tyyppi olikin joku Voldemortin entisistä kannattajista, ja puhuteltuaan tätä Draco oli riskeerannut oman elämänsä. Miksi hän ei osannut pitää suutaan kiinni silloin, kun se olisi viisainta?
Ylipäällikkö huokasi viimein hiljaa, ja ojensi Dracolle kansion, jonka tämä otti kummastuneena vastaan. Mitä nyt? Lopputili? Erottaminen? Dracon vatsaa kouristi.
”Sinä saat uuden tehtävän, halusit tai et”, ylipäällikkö sanoi.
”Edeltäjäsi on anonut siirtoa muihin tehtäviin, joten sinä saat jatkaa tästä”, hän jatkoi ja Dracon kulmakarvat kohosivat.
Hän saisi jatkaa työssään, ja kaiken lisäksi pääsisi luultavasti pois ummehtuneista toimistoista!
”Tehtävänäsi on seurata ja raportoida kansiossa olevan henkilön liikkeistä suoraan minulle. Tämä on tärkeää, raportit eivät saa missään nimessä joutua vääriin käsiin, sinä toimitat ne vain ja ainoastaan minulle”, ylipäällikkö painotti ja jatkoi: ”Lisäksi et puhu tehtävästä kenenkään kanssa, et kenenkään.”
Draco nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.
”Perehdy kansioon huolella. Työsi alkaa tästä hetkestä alkaen ja tarkemmat ohjeet sekä toimintamallin perusrunko ovat myös kansiossa”, ylipäällikkö nousi tuolistaan ja Draco seurasi esimerkkiä.
”Onnea matkaan”, tämä toivotti kätellen nopeasti Dracoa, joka ei häkellykseltään saanut sanaa suustaan.
”Ai niin, saat uuden työhuoneen, sihteerini näyttää sen sinulle”, ylipäällikkö sanoi vielä ja Draco poistui nyökäten ovesta.
”Herra Malfoy?” Draco kuuli kysymyksen sulkiessaan ylipäällikön toimiston oven takanaan ja hän nyökkäsi keski-ikäiselle naiselle.
Hän oli yhä pyörällä päästään, kun nainen lähti johdattamaan häntä pitkin käytävää ja pysähtyi viimein erään oven kohdalle.
”Uusi työhuoneesi, tervetuloa tiimiin”, nainen hymyili ja avasi oven Dracolle.
”Kiitos”, Draco hymyili astuessaan huoneeseen, ja sihteeri sulki oven hänen takanaan.
Toimisto oli aivan muuta toista, kun ne pienet kopit joihin vastavalmistuneet oltiin maanantaina ohjattu. Suuri, puinen pöytä hallitsi huonetta ja seiniä kiersivät kirjahyllyt. Ikkunasta avautui lumottu maisema johonkin tuntemattomaan puistoon jossain päin maailmaa. Draco nakkasi mapin pöydälle ja istahti tuoliinsa. Hänen täytyi miettiä tapahtunutta hetki aivan kaikessa rauhassa. Entä jos tämä olikin unta tai sitten joku pila, jota vanhemmat aurorit tekivät keltanokille? Tultuaan viimein siihen tulokseen, ettei kuvitellut tilannetta Draco tarttui mappiin ja avasi sen. Samassa henki salpautui hänen kurkkuunsa ja hän jäykistyi liikkumattomaksi patsaaksi.
Mapin ensimmäinen paperi oli jästivalokuva, joka ei liikkunut kuten velhokuvilla oli tapana. Vaikka kuva oli vanha, useita vuosia sitten otettu, Draco tunnisti välittömästi siinä olevan miehen kasvot. Hän ei ollut nähnyt noita virheinä tuikkivia silmiä tai otsatukan alta vilkkuvaa salama-arpea vuosiin, mutta henkilöstä ei voinut erehtyä. Harry Potter!
*
Kaikista maailman ihmisistä Draco Malfoy oli pistetty Harry Potterin perään. Miksi? Draco pyöritteli mappia ja sen sisältöä yhä uudelleen ja uudelleen käsissään. Päivä oli jo pitkällä, eikä hän ollut syönyt mitään. Vanhan aurorin ohjeet kumpusivat jostain hänen mieleensä: Kukaan ei pysty ajattelemaan, saatikka tekemään töitä nälkäisenä. Draco joutui nöyrtymään ohjeen edessä ja lähti vastahakoisesti syömään. Mapin hän kuitenkin lukitsi ennen lähtöään kirjoituspöydän laatikkoon, jonka hän vahvisti vielä muutamalla taialla. Hän ymmärsi nyt, miksi asia oli niin arkaluontoinen, ettei siitä saanut puhua kenellekään. Olihan kyseessä velhomaailman pelastaja.
Matkalla jo tutuksi tulleeseen lounaspaikkaan Draco pohti juuri lukemiaan tietoja. Harry Potter oli kadonnut pian viimeisen taistelun jälkeen. Siinä ei ollut aluksi mitään huolestuttavaa, mutta koska ministeriö halusi pitää kaikki langat tiukasti omissa käsissään, he olivat lähettäneet aurorin seuraamaan Potterin jälkiä. Oli kulunut kolme vuotta, kun hänet oli vuoroin löydetty ja kadotettu uudelleen. Potter oli ollut kuin liukas ankerias, kadonnut aina, kun aurori oli päässyt liian lähelle. Vasta viimeisen vuoden aikana aurori oli saanut enemmän tietoja Potterin liikkeistä, kuin aikaisempien vuosien aikana yhteensä.
Draco oli myös pian oivaltanut miksi juuri hänet laitettiin nyt Potterin perään. Hän oli elänyt vuosia jästimaailmassa, tunsi tavat ja osasi liikkua siellä herättämättä turhaa huomiota toisin kuin useimmat ministeriön työntekijät, jotka eivät ymmärtäneet miksi aamutakissa ei voinut suunnata vilkkaille jästikaduille. Viimeiset merkinnät Potterista olivat jästi-Lontoon puolelta, ja Draco epäili, ettei tämä pahemmin vieraillut enää velhomaailman puolella. Joten oli luonnollista pistää tämän perään vastavalmistunut aurori, joka ei kuitenkaan ollut täysi keltanokka.
Seivästäessään kurkunpaloja haarukkaansa, Draco pohti kuinka hänen olisi viisasta toimia asian suhteen. Alue, jolla Potter oli viimeksi nähty, oli Dracolle tuttu, eräs hänen ystävistään omisti yhden alueen suosituista kahviloista. Ehkä hänen olisi viisainta mennä ensin jututtamaan Reneetä, tämä jos kuka tietäisi, oliko Potter alueen vakioasiakkaita.
Mapissa oli ollut myös tarkat tiedot siitä, mitä Dracon tulisi sanoa muille auroreille näiden kysellessä hänen työnsä perään. Ylipäällikön apulainen ei kuulostanut kovin hienolta, mutta Dracolle se antoi mahdollisuuden lähes vapaaseen liikkumiseen, sekä pääsyn melkein kaikkialle ministeriössä. Lisäksi se vaientaisi uteliaat kysymykset, ja antaisi hänelle tilaa toimia.
Kävellessään takaisin työpaikalleen, Draco kävi mielessään läpi Potterin liikkeitä. Tätä aikaisemmin seurannut aurori oli kyllä valiotasoa, mutta silti velho ytimiään myöten, ja lisäksi reilusti yli neljänkymmenen. Ei ihme, ettei tämä ollut sulautunut kovin hyvin trendikään alueen jästeihin. Draco hymähti. Pitäisiköhän hänen käydä vaateostoksilla, ennen kuin lähtisi kyselemään Reneltä Potterista?
*
Draco seisoi kuuluisan jästivaatekaupan miestenosastolla ja valitsi sopivaa kauluspaitaa. Tummanharmaa tuntui hyvältä tänään, ja Draco pyysi myyjää leikkaamaan hintalapun pois, hän jättäisi paidan suoraan päälleen. Vaaleansiniset, tyköistuvat farkut saivat kelvata. Ne antaisivat rennon vaikutelman, mutta eivät riitelisi siistin kauluspaidan kanssa. Tyytyväisenä lopputulokseen Draco kaivoi lompakkonsa ja maksoi ostoksensa.
Tarkastellessaan puntia kädessään, hänen ajatuksensa palasivat edelliseen päivään ja tapahtumiin Irvetassa. Olisihan hänen pitänyt tunnistaa Potter! Vaikka tämä olikin kätkenyt kasvonsa, liikkeet ja eleet olivat tutut, tosin kulmiaan kurtistaen Draco muisteli, että niissä oli ollut jotain uuttakin. Jotain, mitä niissä ei ollut vuosia sitten. Jokin uusi pidättyneisyys ja jännittyneisyys oli ilmestynyt aikaisemmin rauhalliseen olemukseen.
Renen kahvila oli aivan vaatekaupan kulman takana ja Draco käveli tuon lyhyen matkan. Makea leivosten ja raskas espresson tuoksu löi häntä vasten heti ovelta, ja Rene heilautti kättään tervehdykseksi. Muutamat asiakkaat lukivat lehteä tai juttelivat keskenään, kun Draco istahti tiskin edessä olevalle baarijakkaralle.
”Mitäs mies?” Rene kysyi ja ryhtyi heti puuhaamaan Dracolle tämän suosikkia, vaniljalla ja suklaarouheella maustettua lattea.
”Mitäs, ei kummempaa. Ajattelin tulla pistäytymään, kun ei olla aikoihin nähty”, Draco hymyili.
”Missäs sinä olit viime viikonloppuna? Porukka odotti sinua Candyssa”, Rene kyseli.
”Nääh, oli muita menoja”, Draco heilautti kättään.
”Kuulitko sinä jo Terrystä ja Antonista?” Rene kysyi ja Draco nyökkäsi.
”Porter oli Antonin puolella, se pikku paskiainen”, Rene jatkoi halveksuvalla äänellä.
”Mutta hän on paras suihinottaja jonka tiedän”, Draco sanoi nyökäten kiitokseksi, kun Rene laski höyryävän kupin hänen eteensä.
”Niin kai, mutta oletkos koskaan ollut Antonin kanssa?” Rene iski silmää.
”Pyh, hän on miestennielijä”, Draco tuhahti ja maistoi kahviaan, ”Hyvää.”
”Niin olet sinäkin”, Rene virnisti ja Draco naurahti.
”Ai hyvä, vai miestennielijä?”
”Molempia.”
He purskahtivat nauruun.
”Kuule”, Draco vaihtoi puheenaihetta ja kaivoi Potterin kuvan taskustaan, ”oletko nähnyt tätä tyyppiä koskaan?”
Rene otti kuvan ja katseli sitä hymyillen.
”Voi kyllä. Mikä namupala, mutta niin pirun arka ja ujo. Hän käy täällä muutaman kerran viikossa, ottaa aina kahvin mustana”, Rene nyrpisti nenäänsä, kuin Harryn mieltymys tavalliseen kahviin olisi loukkaus Reneen kahvilalle.
”Tiedätkö sinä hänestä muuta?” Draco kysyi jännittyneenä.
Rene kohautti olkiaan.
”En, asuu kai jossain tässä lähellä, tai en ole varma. Yksin se aina käy, lukee lehtiä ja istuu tuolla nurkassa”, Rene osoitti kauimmaista nurkkapöytää.
Draco nyökkäsi.
”Kuule, voisitko sinä soittaa minulle, kun hän seuraavan kerran tulee tänne? Hän on... No, eräs vanha tuttu, ja haluaisin jutella hänen kanssaan”, Draco selitti.
”Ahaa, vai sellainen tapaus”, Rene nauroi, ”Vanha suola janottaa vai kuinka?”
”Ei sentään, hän on koulukaveri, ei muuta”, Draco oikaisi ja hörppäsi kahvinrippeet kaapien pohjalle jääneen vaahdon lusikalla suuhunsa.
”Selvä. Minä ilmoitan, jos häntä näkyy”, Rene lupasi.
Draco astui kahvilasta ulos ja mietti hetken mitä tekisi seuraavaksi. Töihin häntä ei huvittanut enää palata, ja hän halusi varmuuden vuoksi olla lähettyvillä, jos Rene sattuisi soittamaan. Silmäiltyään hetken ympärilleen Draco asteli kadun yli toisella puolella olevaan nettikahvilaan. Aikansa kuluksi hän voisi tarkistaa sähköpostinsa ja surffailla lukemassa ystäviensä blogeja, tapa jota Draco ei ollut oppinut ymmärtämään monien jästivuosienkaan jälkeen. Mitä järkeä oli kirjoittaa jonnin joutavaa nettiin kaikkien luettavaksi? Kai siinä jokin juju oli, Draco ei vain ollut vielä selvittänyt mikä.
Kirjoitettuaan pitkän mailin ystävälleen Amerikkaan ja silmättyään Terryn blogin, Dracon puhelin piippasi tutulla melodialla.
”Niin?” Draco vastasi hiljaa ollakseen häiritsemättä muita kahvilassa olevia.
”Hän tuli”, Reneen yhtä hiljainen kuiskaus kuului, ja samassa tämä oli lyönyt Dracolle luurin korvaan.
Dracon sydän pamppaili hänen sulkiessaan nopeasti tietokoneen näytöltä auki olevia ikkunoita. Potter oli Renen kahvilassa. Mitä ihmettä hän sanoisi tälle? Pitäisikö hänen vain varjostaa tätä huomaamatta, vai mennä juttelemaan? Kummallinen tunne mahanpohjassaan Draco astui ulos nettikahvilasta ja jäi katselemaan Renen pientä näyteikkunaa, jota koristivat suurilla kirjaimilla kahvilan nimi, ja lasin takana erottui epäselviä asiakkaita. Toisaalta, Potter oli tunnistanut Dracon varmasti eilen pankissa, joten mitä hyötyä olisi seurata matkan päästä, kun voisi mennä juttelemaankin.
Draco teki päätöksensä ja harppoi kadun yli. Astuessaan kahvilaan hänen silmänsä käväisivät pikaisesti nurkkapöydässä, ja kyllä, Potter istui siellä lukien iltapäivälehteä. Nyökäten Renelle Draco nappasi tiskiltä mukaansa Renen ennalta tekemän kahvin, sekä vesilasin ja suunnisti kohden syrjäisää nurkkaa.
”Vai sinä pidät Peuranleuan Pyrstötähdistä? Sehän on Kanadalainen joukkue”, Draco sanoi istuutuen Potteria vastapäätä.
Harry hätkähti ja silmäsi paniikinomaisesti ympärilleen, kuin etsien pakotietä.
”Kyllä minulla hetki kesti, ennen kuin tunnistin sinut”, Draco jatkoi jälleen yksinpuheluaan sekoittaen hitaasti kahviaan.
”Miksi ihmeessä Pyrstötähdet?” hän kysyi vielä ja jäi jännittyneenä odottamaan.
Vastaisiko Harry? Kuinka tämä reagoisi? Dracoa jännitti tilanteen kehittyminen.
Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, eikä Draco painostanut toista enempää. Harry oli selvästi hieman rauhallisempi kuin äsken, mutta silti edelleen valpas. Draco tarkasteli tätä huomaamattomasti silmäripsiensä lomasta. Potter oli muuttunut, mutta samalla ei ollut. Tummat hiukset olivat kasvaneet ja vaatteet olivat klassisen tyylikkäät jästivaatteet, mutta ilme, se ei ollut muuttunut. Silmät säteilivät edelleen vihreää kirkkaina ja syvinä. Huulet olivat puristuneet tiukaksi viivaksi, samanlaiseksi kuin kouluaikoina Dracon muistoissa. Tietenkin Harry oli kasvanut pituutta ja menettänyt lapsenpyöreyden, lisäksi vuosien jäljet olivat luettavissa tämän kasvoilta. Pelastaja ja Valittu oli kokenut kovia.
”Koska ystäväni pelaa siellä”, Harry vastasi pian hiljaa katsoen vakavasti Dracoa suoraan silmiin.
”Weasley?”
Harry pudisti päätään.
”Wood”, tämä vastasi lyhyesti.
Hiljaisuus laskeutui uudelleen heidän välilleen. Harry hörppi kahviaan nopeasti, ja Draco arvasi tämän lähtevän pian.
”Kuule, onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?” hän yllättäen kysyi omaksi hämmästykseen.
Harry pudisti päätään kallistaen loput tipat kurkkuunsa.
”Mennäänkö katsomaan liigaa, siellä olisi Rapakon Palloseura vastaan Harjuruusun Harakat”, Draco ehdotti nopeasti.
Harry pudisti uudelleen päätään ja hymyili hieman.
”Minä en liiku enää niissä piireissä.”
”Ai”, Draco näytteli hämmästynyttä.
”Kuule, mitä sinä haluat Malfoy?” Harry kysyi.
”Seuraa viikonlopuksi”, Draco virnisti ja huomasi Harryn värähtävän hieman, kylmästä ehkä.
”Olen kuullut, ettei sinulla ole seurasta pulaa”, Harry vastasi, ja nyt Draco näytti aidosti hämmästyneeltä.
”Onneksi olkoon muuten, valmistumisesi johdosta”, Harry sanoi vielä ja nousi lähteäkseen.
”Hei, odota”, Draco tyrkkäsi tuoliaan taaksepäin ja lähti Harryn perään, Renelle hän viittoi maksavansa kahvinsa seuraavalla kerralla.
Mistä ihmeestä Harry tiesi hänen valmistuneen, saatikka hänen seurastaan? Tiesikö tämä muutakin, ja jos, niin mitä? Kylmä pakokauhu kiertyi Dracon sydämen ympärille. Tiesikö Harry hänen tehtävästään? Jos tämä tiesi, tai arvasi, peli olisi pelattu ennen kuin se pääsi kunnolla alkamaankaan. Draco kirosi hiljaa harppoen Harryn kiinni.
”Miten sinä... Mistä sinä...” Draco huohotti hieman.
Harry virnisti ja silmäsi vierellään kävelevää miestä kohauttaen lopulta vain olkiaan.
”Vaikka minä en enää viihdykään siellä puolella, niin ei se silti tarkoita sitä, ettenkö pitäisi itseni ajan tasalla. Valmistuneiden nimet lukivat lauantain Profeetassa”, Harry selitti pysähtymättä.
”Ai”, Draco sanoi ja mietti kuumeisesti oliko tässä koko totuus.
”Entä mistä sinä tiedät minun seurastani?” hän jatkoi hieman haastavalla äänellä.
”Olen kuullut kuinka kahvilan omistaja ja muutama asiakas ovat puhuneet sinusta. Draco on harvinainen nimi, mutta vasta tänään yhdistin heidän tarkoittaneen sinua”, Harry vastasi.
”Ai”, Dracosta tuntui, että hän toisti itseään ja vaikeni.
”No, miten se viikonloppu?” Draco kysyi viimein ja Harry pysähtyi hämmästyneenä.
”Viikonloppu?”
”Niin, että mitä sinä teet viikonloppuna? Kun minä ajattelin juhlia valmistumistani, ja syntymäpäiviäni, mutta en haluaisi tehdä sitä heidän kanssaan”, Draco viittasi kahvilaan, ”enkä heidän”, nyt Draco heilautti epämääräisesti kättään tarkoittamaan velhoystäviään, ”ja yksin on tylsä juhlia”, hän päätti vetäen henkeä.
”Minä en ole bilettäjä-tyyppiä”, Harry sanoi.
”Ei, en minä tarkoita sellaisia juhlia, vaan jotain... kivaa”, Draco selitti ja Harry katsahti häneen hymähtäen.
Draco alkoi kiireesti selittää suunnitelmaansa ja Irvetassa käyntinsä tarkoitusta.
”Jokin elämys, kokemus. Jotain sellaista, no, henkilökohtaista, ymmärrätkö sinä?” Draco kysyi.
”Miksi minä?” Harry heitti vastakysymyksen.
”Miksi et”, Draco vastasi, ”Kuule, menneet ovat menneitä, ja siitä kaikesta on niin paljon aikaa. Voisitko sinä unohtaa ne?”
”En”, kuului tiukka vastaus.
”Mutta minä voin lähteä kanssasi lauantaina jonnekin, jos siis oikeasti haluat”, Harry jatkoi ja Draco nyökkäsi helpottuneena.
”Onko sinulla puhelinta?” Draco kysyi ja kaiveli omaansa taskustaan.
”Anna numerosi, niin minä soitan sinulle”, Harry totesi yksiselitteisesti, ja Draco raapusti numeronsa paperinpalalle.
He olivat tulleet kadunkulmaan, ja Harry katseli ympärilleen varautuneen näköisenä.
”Nyt sinun pitää palata takaisin, ja minulla on muita menoja”, Harry hymyili ensimmäisen kerran ystävällisesti.
”Minä soitan huomenillalla”, tämä vielä lupasi, kunnes kääntyi ihmisvilinään ja yksinkertaisesti katosi.
Draco seisoi hetken hölmistyneenä paikoillaan, kunnes hymy kohosi hänen huulilleen. Näkymättömyystaika, sitä Harry oli eilenkin käyttänyt. Yhä hymyillen Draco asteli syrjäiselle kadulle, ja varmistettuaan ettei kukaan nähnyt, hän ilmiintyi kotiinsa. Huomenna olisi jännittävä päivä.
* * *
Neljäs luku ->