190106
Muutama päivä sitten eräs ystävälistani suosikeista kertoi viettävänsä toisinaan paljon aikaa yksin kotona, tavallisia mukavia asioita tehden. Myös minä vietän arki-iltani kotona. Jos tarkemmin ajattelen, teen tätä nykyä ihan kaiken yksin: syön yksin, käyn kaupassa yksin, käyn kirpputorilla yksin, kävelen kouluun yksin, saavun bileisiin yksin, ostan viiniä yksin, teen kotityöt yksin, katson elokuvia yksin. Ystäväpiiriini kuuluu muitakin yksinasuvia seurustelemattomia surkimuksia, joiden kotona vierailee silti ihmisiä ja jotka nauttivat arkisista markettiostoksista ystävien seurassa. Liian monta kertaa viikossa tulen koulusta kotiin jossain kello neljän ja kahdeksan välisenä aikana enkä lähde sen jälkeen ulos. Viikonloppuisin vedän pakolliset seuranhakukännit kantabaarissa, jossa tapaa harvoin uusia ihmisiä.
Toisinaan mietin, osaisinko enää asua yhden tai useamman ihmisen kanssa samassa asunnossa. En muista, olenko jo kirjoittanut tästä, mutta inhoan sitä, kun ystävät pyytävät kanssaan ruokakauppaan (kyllä, me teemme täällä pikkukaupungissa niin). Valitsen usein korin sijasta oikeat ostoskärryt, vaikka en osta itselleni kärryllistä ruokaa. Etenen hitaasti ja mietin kauppalappu tukenani, mitä ostaisin, mitä laittaisin ruoaksi ja katselen tarjouksia. Tuntemani ihmiset kävelevät kaupan läpi ärsyttävän nopeasti ja ostavat liian kalliita valmisruokia ja yhden hedelmän kerrallaan. Seuraavana päivänä he toistavat saman. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kirjoita pöydällä lojuvalle kauppalapulle elintarvikkeen nimeä heti, kun se loppuu.
On hetkiä, jolloin en nauti yksinolosta. Olisi mukavaa, että voisi valita, milloin haluaa ihmisiä luokseen ja milloin haluaa olla yksin. Tänään ystävä oli pesemässä pyykkiä luonani ja se oli mukavaa. On tylsää, kun ei voi puhua koneen pyöriessä miesjuttuja eikä haukkua ketään, sillä kenenkään kanssaihmisen toiminta ei erityisemmin ärsytä juuri nyt.
Kaikesta huolimatta arki tuntuu kiireiseltä ja se on tällä viikolla sisältänyt ainakin Kulttuurialan ja muotoilun yksikön teemapäivän tuottamista, tarinateatteriesityksen poliisilaitoksella, internetistä kertovan draamapajan kaksi viikkoa vanhoille kulttuurituottajaopiskelijoille ja muutaman tylsähkön luennon.
Toisinaan mietin, osaisinko enää asua yhden tai useamman ihmisen kanssa samassa asunnossa. En muista, olenko jo kirjoittanut tästä, mutta inhoan sitä, kun ystävät pyytävät kanssaan ruokakauppaan (kyllä, me teemme täällä pikkukaupungissa niin). Valitsen usein korin sijasta oikeat ostoskärryt, vaikka en osta itselleni kärryllistä ruokaa. Etenen hitaasti ja mietin kauppalappu tukenani, mitä ostaisin, mitä laittaisin ruoaksi ja katselen tarjouksia. Tuntemani ihmiset kävelevät kaupan läpi ärsyttävän nopeasti ja ostavat liian kalliita valmisruokia ja yhden hedelmän kerrallaan. Seuraavana päivänä he toistavat saman. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kirjoita pöydällä lojuvalle kauppalapulle elintarvikkeen nimeä heti, kun se loppuu.
On hetkiä, jolloin en nauti yksinolosta. Olisi mukavaa, että voisi valita, milloin haluaa ihmisiä luokseen ja milloin haluaa olla yksin. Tänään ystävä oli pesemässä pyykkiä luonani ja se oli mukavaa. On tylsää, kun ei voi puhua koneen pyöriessä miesjuttuja eikä haukkua ketään, sillä kenenkään kanssaihmisen toiminta ei erityisemmin ärsytä juuri nyt.
Kaikesta huolimatta arki tuntuu kiireiseltä ja se on tällä viikolla sisältänyt ainakin Kulttuurialan ja muotoilun yksikön teemapäivän tuottamista, tarinateatteriesityksen poliisilaitoksella, internetistä kertovan draamapajan kaksi viikkoa vanhoille kulttuurituottajaopiskelijoille ja muutaman tylsähkön luennon.