Aug 26, 2008 23:52
Tunnustan lukeneeni viime aikoina ihan liikaa muotiblogeja. Sitä taitaa olla ilmassa. Muotiblogien lukeminen vaikuttaa kummasti ajatuksiin omasta pukeutumisesta: yhtäkkiä lukijan tekee mieli heivata puolet vaatekaapin sisällöstä jollekin niitä enemmän tarvitsevalle ja täyttää tyhjä tila yksinkertaisilla, helposti yhdisteltävillä ja ennen kaikkea mukavilla vaatteilla.
Olen jo alkanut uskoa hyviä perusvaatteita sisältävään toimivaan puvustoon, jota höystetään tarpeen ja oman mielen mukaan väreillä, asusteilla ja muilla hörhellyksillä. Tasaisin väliajoin päätänsä nostavan kulutuskritiikkini vuoksi vaatekaappini ei missään nimessä pullistele vaatteista tälläkään hetkellä, mutta se voisi kaivata vieläkin rankemman käden karsimista. Siksi olenkin tullut siihen tulokseen, että hankin vaivihkaa seuraavat toimivan pukeutumisen peruspilarit:
1. Pikkumusta. Miten voi olla, etten omista ainuttakaan pikkumustaa? Äidin vanhaa 90-lukulaista, nukkaantunutta ja tukalaa mekkoa ei lasketa. Pikkumustan tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen, mutta jollain pienellä jujulla varustettu perusvaate.
2. Yksiväriset t-paidat. Muotiblogeissa kaikki ovat hullaantuneet näistä, niin minäkin. Miten olen voinut elää ilman sellaisia näin kauan? Omistan jo kaksi samanlaista mustaa painijantoppia, jotka ovat koko ajan pesussa helppokäyttöisyytensä ja yhdisteltävyytensä vuoksi. Tarvitsen lisää vastaavia: en koskaan valitse t-paitahyllyltäni ainuttakaan niistä värikkäistä printtipaidoista, joissa on liian pieni kaula-aukko. By the way, inhoan normaalien t-paitojen kurkkua kuristavia kaula-aukkoja.
3. Luottolaukku. Mielellään musta, nahkainen, pehmeä, tilava, yksinkertainen ja lukuisilla taskuilla varustettu. Käytännöllisyys on kaiken a ja o.
4. Korolliset saappaat tai nilkkurit. Talvenakin on oltava ainakin yhdet toimivat korkokengät, koska talvi kestää tätä nykyä Suomessa kymmenen kuukautta kahdestatoista.
Nämä asiat olen jo tajunnut:
5. Hyväksi havaitsemaansa tuotetta voi ostaa useamman identtisen kappaleen. Omistan kahdet samanlaiset, harmaat ja raidalliset sukkahousut, koska ne ovat vaan olleet niin hyvät. Sukkahousut eivät kestä ikuisesti, joten hyviä on hamstrattava varastoon.
6. Olen hankkinut jo viime talvena harmaan, yksinkertaisen neuletakin. Musta, yksinkertainen neuletakki ei olisi pahitteeksi.
7. Kaikessa ei tarvitse olla "jujua". Jos eteinen on täynnä vain kenkiä, joissa kaikissa on joku kiva pikku juju, ne eivät sovi koskaan yhteen minkään kanssa. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että esimerkiksi yksinkertaisia mustia kenkiä on ihan hyvä omistaa.
Ihanteenani ovat siis aamut, jolloin vaatteiden valitseminen käy vaivatta ja ovesta ulos lähtiessäni tunnen valinneeni vaatteet, joissa on hyvä ja luonteva olla. Tätä kohti on pyrittävä, sillä tätä nykyä en voi enää pukeutua työssäni huppariin ja farkkuihin. Onneksi en edes halua, toisin on niin paljon jännempää.
tyyli,
arki