Epikutaanitesti ja sen kaverit

Aug 01, 2008 17:02

Selässäni on kaksi päivää kiinni olleiden lukuisten allergisoivien aineiden jäljiltä kaksi punoittavaa paukamaa, jotka kertovat minun olevan allerginen ainakin nikkelille ja koboltille. Ihoni ärsyttämistä tarkoituksella jatkavien aineiden ja hoitajan selkääni piirtämien violettien viivojen vuoksi en saa pestä selkääni kuin vasta maanantaina. Testi alkoi keskiviikkona. Hoitaja kehoitti olemaan hikoilematta - onnistuu mainiosti näillä säillä! Hiustenpesu tulee aiheuttamaan ongelmia.

Kun testitulokset selviävät, voinkin raportoida teille siitä, kuinka kannettavien tietokoneiden materiaali voi todella aiheuttaa käsiin kivuliasta, punoittavaa ja sormet haavoille repivää allergiaa.

Alan pikkuhiljaa toipua lomanjälkeisen töihinpaluun aiheuttamasta ahdistuksesta. Muita kuulumisia: tällä viikolla poikaystävä on kantanut kaappiini omat keskeneräiset kahvipakettinsa, koska tätä nykyä keitämme kahvia enää minun luonani. Muutama päivä sitten luokseni muuttivat myös kuivattu sipuli ja kurkkusalaatti tasaisin väliajoin toistuvia hot dog -hetkiämme varten. Sinappi tuli jo aikaa sitten: melko pian taitaa olla tabascon vuoro.

ruoka, parisuhde, sairastaminen

Previous post Next post
Up