Hoffman's maneuver
Kolme päivää ANC:ssä ( = antenatal care eli äitiysneuvola) takana, kaksi edessä, on ollut huikeaa! Siis ei elämä, oikeasti, ihan tosissaan parhautta ja jännittävää ja kaikki on uutta ja voi hitto mä en malta odottaa mun kätilöopintojen alkamista! Olen oppinut odottavan äidin terveysneuvontaa ja ohjaamista, rintojen ja nännin tutkimista imetystä ajatellen, perehtynyt ruokavalioihin ja keskimäärisiin odotuspainoihin, kuunteleman ja löytämään sydänääniä muillakin kuin ultraäänellä, laskemaan viimeisten kuukautisten perusteella lasketun ajan ja nykyiset viikot+päivät kahdella näppärällä kikalla, tutkimaan verikokeiden tuloksia ja vertaillut raja-arvoihin, opetellut raskauden eri kolmanneksien suurimpia epämukavuudenaiheuttajia, lapsen kehitysvaiheita ja ahdollisia komplikaatioita, lievittämään raskauskipuja hieromalla... JA (se kaikkein siistein juttu) opetellut käsin tunustelemalla määrittämään montako neljännestä navan yläpuolella kohdun yläreuna on, kummalla puolella äitiin nähden on sikiön selkä, onko sikiö raivo-, pienosa- vai perätarjonnassa, ja kokeilemaan onko laskeutuminen ja lantionpohjaan kiinnittyminen jo tapahtunut. Ja kun klinikkaopettaja tai kokeneempi opiskeija nyökkää ja toteaa olevansa mun tutkimustulosten kanssa samaa mieltä, niin se on ihan uskomattoman hieno tunne. Minä opin, minä osaan. MINÄ!
Opiskelijan harjoittelupäivän kestoksi on merkitty klo 8-16. Kuitenkin opiskelijoiden on oltava osastolla paikalla jo klo 7:30 laittamassa paikat kuntoon päivää varten, ja vastaavasti jäätävä siivoamaan ja hoitamaan hommat loppuun hoitajien työajan jälkeen. Eli pois päästään siinä klo 16:30. Tätä ylimääräistä tuntia ei huomioida missään, se nyt vaan on opiskelijan osa.
Näillä ei (ainakaan tällä osastolla) ole sähköistä kirjaamista eikä edes potilaskansioita - kunkin potilaan paperit on vain yksinkertaisesti nidottu nipuksi, jossa on liitteenä klemmareilla kiinnitettyjä lappuja (esim. labravastauksia). Laskevat kaiken paperilla ja sormin, tuloksia ei tarkisteta laskimilla. Yksityisyyden- ja tietosuoja toteutuminen on vähän niin ja näin, sillä seuraavien potilaiden paperit ovat edellisen vastaanottoaikanakin pöydällä - ja vastaanottohuoneessakin äitejä saattoi olla kerralla useampia: yksi tutkimuspöydällä, yksi lääkärin puheilla, yksi hoitajan puheilla ja yksi ovensuussa odottamassa vuoroaan (kiersivät siis oveta tutkimuspöydälle, siitä lääkärille ja lopuksi hoitajalle).
Työasennot on mitä sattuu. Jo ensimmäsiten tuntien jälkeen huomasin selkäni kipeytyvän ja lapojen väliin pistävän. Huoh, ergonomia (sen tärkeyden huomaa, kun se puuttuu).
Niin hoitajien kuin opiskelijoidenkaan työasut eivät ole aina puhtaita. Ja ne vanhanaikaiset hoitajapäähineet, ne ne vasta törkyisiä ovatkin, varsinkin takaraivon puolelta. Käsienpesun tarpeellisuudestakin on vähän erilaiset käytännöt (ja kasidesiä olen itseni lisäksi kenenkään nähnyt käyttävän kerran).
Opiskelijat saavat jatkuvasti paljon enemmän läkyjä, kuin kotipuolessa. Ja tästä läksyjen määrästä johtuen nukkuvat kanssa vähemmän, kun tekevät niitä kotitehtäviä pikkutunneille ja sitten taas viimeistään kuudelta kampeavat ylös laittamaan pyykkiä pyörimään ja käymään suihkussa ennen harjoitteluun lähtöä. Ja tekemään ne loput läksyt. Lisäksi näiden muistiinpanot on niin huolellisesti ja kauniisti tekstattuja sekä havainnollistavat kuvat hienoja, että ihan hävettää omat suherrukset. Joka ikiselle sivulle piirretään itse ne eriväriset marginaalit samaan kohtaan, kaikki kirjoitetaan kuulakärkikynällä ja virheen sattuessa sitä ei yliviivata, vaan vedetään korjauskynällä päälle. Käyttävät siis jo tämänkin takia kaikkeen kirjoittamiseen (omasta mielestäni) tarpeettoman paljon aikaa. Ei niiden vain sinulle itsellesi tarkoitettujen suherrusten tarvitse olla niin justiinsa.
Uskovat, että raskaudenaikainen äidin hyvällä tuulella olo saa aikaan korkeammalla älykkyysosamäärällä ja tunetasapainolla varustettuja lapsia. Lisäksi äidit pitävät mahansa päällä vaatteeseen kiinnitettyä hakaneulaa tuomassa onnea ja suojelemassa lasta.
Ystävysten/kavereiden keskenäinen pilailu on todella julmaa sekä pettajien/hoitajien että opiskelijoiden keskuudessa. Et saa olla lasika, äsynyt, huolimaton, huonomuistinen, lihava, huonokuntoinen tai sinkku. Jos olet, niin se koetaan luvaksi pilkata sinua porukalla. Ja kaikki muutenkin tuntuu tähtäävän parinmuodostukseen (mainoksissakin! KAIKKI! Kysyin tähän syytä ja kertoivat, että Thaimaassa ylipäänsä on vaikeaa löytää seurustelukumppania). Kaikki ovat aina hyvin vaikuttuneita ja avoimesti kateellisia, kun kerron olevani naimisissa. (Lisäksi sillä, että ei ole hävettävästi sikku saa anteeksi nuo kaikki aikaisemmin luetellut pilkattavat piirteet. Olet onnistut elämässäsi jo, tai jotain.)
Yllättävän moni on jo nyt kertonut opiskelevansa sairaanhoitajaksi vain, koska vanhemmat haluavat. Omat toiveet olisivat ihan toisaalla, eikä tosiaankaan vättämättä edes sote-alalla.
Tekevät sitä kynällä tai rullatulla lehdellä toisen päähän lyomistä (niin kuin esim japanilaisetkin, "baka!") rangaistuksena kaikesta "huomion harhailusta". amoin voivat lyödä sormille, jos tumpeloit. Kaverit toisilleen ja auktoriteetit alaisilleen. Kaikki ja koko ajan, ihan kuin meneillään olisi jatkuva kansallinen ryhtiliike.
Pitävät tämän kaiken ohella tarkasti huolen, etten vaan rasitu. Osallistavat, ovat ylikohteliaita, käskevät istumaan ja katsomaan tai odottamaan sillä aikaa, kun he hakevat/selvittävät/valmistelevat. Ihan tosi outoa ja saa minut tuntemaan oloni hyvin epämukavaksi. Mutta kun se on näiden kulttuuri, eikä jaksamisen vakuuttelusta ole mitään hyötyä. Istuttava on silti.
Myönnän: Välillä olen kyllä ihan pihalla kaikesta, mutta sitten vain toivon, että saan jossain kohtaa selostusta tai keskustelua taas jostain kiinni ja pääsen kärrylle, että mistä ihmeestä on kyse (ja jos en, niin kysyn aina vähä eri opiskelijalta tarkennusta, etten vaikuta ihan tyhmältä). Ja koko ajan tuntuu jännästi siltä, kuin olisin ylittänyt jonkin näkymättömä rajan, astunut vähän kätilöiden alueelle. Kunhan ensiviikolla on harjoitteluosastona vuorossa synnytyssali, niin tunne varmaan vaan vahvistuu.
Ihanaa tehdä viimeinkin sitä, minkä takia tänne on tultu. Helpottaa vähän tätä oloa.
Opiskelijan harjoittelupäivän kestoksi on merkitty klo 8-16. Kuitenkin opiskelijoiden on oltava osastolla paikalla jo klo 7:30 laittamassa paikat kuntoon päivää varten, ja vastaavasti jäätävä siivoamaan ja hoitamaan hommat loppuun hoitajien työajan jälkeen. Eli pois päästään siinä klo 16:30. Tätä ylimääräistä tuntia ei huomioida missään, se nyt vaan on opiskelijan osa.
Näillä ei (ainakaan tällä osastolla) ole sähköistä kirjaamista eikä edes potilaskansioita - kunkin potilaan paperit on vain yksinkertaisesti nidottu nipuksi, jossa on liitteenä klemmareilla kiinnitettyjä lappuja (esim. labravastauksia). Laskevat kaiken paperilla ja sormin, tuloksia ei tarkisteta laskimilla. Yksityisyyden- ja tietosuoja toteutuminen on vähän niin ja näin, sillä seuraavien potilaiden paperit ovat edellisen vastaanottoaikanakin pöydällä - ja vastaanottohuoneessakin äitejä saattoi olla kerralla useampia: yksi tutkimuspöydällä, yksi lääkärin puheilla, yksi hoitajan puheilla ja yksi ovensuussa odottamassa vuoroaan (kiersivät siis oveta tutkimuspöydälle, siitä lääkärille ja lopuksi hoitajalle).
Työasennot on mitä sattuu. Jo ensimmäsiten tuntien jälkeen huomasin selkäni kipeytyvän ja lapojen väliin pistävän. Huoh, ergonomia (sen tärkeyden huomaa, kun se puuttuu).
Niin hoitajien kuin opiskelijoidenkaan työasut eivät ole aina puhtaita. Ja ne vanhanaikaiset hoitajapäähineet, ne ne vasta törkyisiä ovatkin, varsinkin takaraivon puolelta. Käsienpesun tarpeellisuudestakin on vähän erilaiset käytännöt (ja kasidesiä olen itseni lisäksi kenenkään nähnyt käyttävän kerran).
Opiskelijat saavat jatkuvasti paljon enemmän läkyjä, kuin kotipuolessa. Ja tästä läksyjen määrästä johtuen nukkuvat kanssa vähemmän, kun tekevät niitä kotitehtäviä pikkutunneille ja sitten taas viimeistään kuudelta kampeavat ylös laittamaan pyykkiä pyörimään ja käymään suihkussa ennen harjoitteluun lähtöä. Ja tekemään ne loput läksyt. Lisäksi näiden muistiinpanot on niin huolellisesti ja kauniisti tekstattuja sekä havainnollistavat kuvat hienoja, että ihan hävettää omat suherrukset. Joka ikiselle sivulle piirretään itse ne eriväriset marginaalit samaan kohtaan, kaikki kirjoitetaan kuulakärkikynällä ja virheen sattuessa sitä ei yliviivata, vaan vedetään korjauskynällä päälle. Käyttävät siis jo tämänkin takia kaikkeen kirjoittamiseen (omasta mielestäni) tarpeettoman paljon aikaa. Ei niiden vain sinulle itsellesi tarkoitettujen suherrusten tarvitse olla niin justiinsa.
Uskovat, että raskaudenaikainen äidin hyvällä tuulella olo saa aikaan korkeammalla älykkyysosamäärällä ja tunetasapainolla varustettuja lapsia. Lisäksi äidit pitävät mahansa päällä vaatteeseen kiinnitettyä hakaneulaa tuomassa onnea ja suojelemassa lasta.
Ystävysten/kavereiden keskenäinen pilailu on todella julmaa sekä pettajien/hoitajien että opiskelijoiden keskuudessa. Et saa olla lasika, äsynyt, huolimaton, huonomuistinen, lihava, huonokuntoinen tai sinkku. Jos olet, niin se koetaan luvaksi pilkata sinua porukalla. Ja kaikki muutenkin tuntuu tähtäävän parinmuodostukseen (mainoksissakin! KAIKKI! Kysyin tähän syytä ja kertoivat, että Thaimaassa ylipäänsä on vaikeaa löytää seurustelukumppania). Kaikki ovat aina hyvin vaikuttuneita ja avoimesti kateellisia, kun kerron olevani naimisissa. (Lisäksi sillä, että ei ole hävettävästi sikku saa anteeksi nuo kaikki aikaisemmin luetellut pilkattavat piirteet. Olet onnistut elämässäsi jo, tai jotain.)
Yllättävän moni on jo nyt kertonut opiskelevansa sairaanhoitajaksi vain, koska vanhemmat haluavat. Omat toiveet olisivat ihan toisaalla, eikä tosiaankaan vättämättä edes sote-alalla.
Tekevät sitä kynällä tai rullatulla lehdellä toisen päähän lyomistä (niin kuin esim japanilaisetkin, "baka!") rangaistuksena kaikesta "huomion harhailusta". amoin voivat lyödä sormille, jos tumpeloit. Kaverit toisilleen ja auktoriteetit alaisilleen. Kaikki ja koko ajan, ihan kuin meneillään olisi jatkuva kansallinen ryhtiliike.
Pitävät tämän kaiken ohella tarkasti huolen, etten vaan rasitu. Osallistavat, ovat ylikohteliaita, käskevät istumaan ja katsomaan tai odottamaan sillä aikaa, kun he hakevat/selvittävät/valmistelevat. Ihan tosi outoa ja saa minut tuntemaan oloni hyvin epämukavaksi. Mutta kun se on näiden kulttuuri, eikä jaksamisen vakuuttelusta ole mitään hyötyä. Istuttava on silti.
Myönnän: Välillä olen kyllä ihan pihalla kaikesta, mutta sitten vain toivon, että saan jossain kohtaa selostusta tai keskustelua taas jostain kiinni ja pääsen kärrylle, että mistä ihmeestä on kyse (ja jos en, niin kysyn aina vähä eri opiskelijalta tarkennusta, etten vaikuta ihan tyhmältä). Ja koko ajan tuntuu jännästi siltä, kuin olisin ylittänyt jonkin näkymättömä rajan, astunut vähän kätilöiden alueelle. Kunhan ensiviikolla on harjoitteluosastona vuorossa synnytyssali, niin tunne varmaan vaan vahvistuu.
Ihanaa tehdä viimeinkin sitä, minkä takia tänne on tultu. Helpottaa vähän tätä oloa.