happy User Guide
Viikko ja rapiat takana, 12 vielä edessä. On aika ensimmäisen viikkokautsauksen (tein siis itseni kanssa sopimuksen, että teen päätöksen jaksaa ja kestää aina viikoksi kerrallaan).
Netti on Ongelma Numero 1. Koska se ei toimi, tai jos toimii, niin pätkii ja on hiiiiiidaaaas. Parhaimmat nopeudet ja vähiten epävarman toiminnan saa arkiaamuisin ennen kello kuutta. Jee, sanoo aamuihminen (mutta en minä). Joten olen täällä sittenkin aika pimennossa kenenkään kuulumisista ja samoin vesittyi hyvä suunnitelmani soitella Jupelle/porukoille/kavereille Skypen välityksellä. Onneksi on paikallinen puhelinnumero, niin ulkomaille sottelu on vaan kallista älykalliin sijaan. Netittömyys on johtanut myös siihen, että soitan Jupelle, jos haluan laittaa sähköpostia opettajilleni (eli sanelen summittaisen sisällön ja mies hoitaa loput).
Toinen isohko ongelma on sänkyni - tai oikeastaan se patja. Se on liian kova. Minulla on jo nyt isot mustelmat molemmin puolin lantion leveintä kohtaa. Sen siitä saa, kun nukkuu kyljellään (tyyny on liian korkea elällään nukkumiseen). Viimeksi alustan kovuudesta johtuvia ruhjesinerviä tuli viime keväänä Norjassa, kun nukuin viikon lattialla retkipatjalla. Että semmosta. Lisäksi selkä, niska ja hartiat ovat ihan jumissa ja kipeät koko ajan johtuen sekä patjan/tyynyn paskuudesta, että jatkuvasta vähän... lytyssä olosta (hiton aasialaiset nöyristelykumarineen... plus että olen liian pitkä, enkä sitten kuitenkaan saisi katsoa opettajia kovasti alaviistoon). Ai niin, edelleenkin on joka vitun ikinen päivä särkenyt päätä.
Kolmanneksi nää on tehneet mulle ihan älyttömän harjoitteluaikataulun, jossa epäilen olevan noin kolmasosa liikaa tunteja (ja useista sadoista tunneista kolmasosa on aika paljon). Pitää räknätä, varmistella ja sitten pyytää varmaan Elmoa (vastuuopettajani Suomessa) laittamaan niille jotain viestiä, että ”tässä ois nyt näin-ja-näin paljon liikaa tunteja”. Koska en kyllä tee yhtään ekstraa. EN! Tai teen, jos saan siitä sitten enemmän opintopisteitä. Mutta jos kerta on sovittu 13 op ja tietty määrä tunteja, niin voitas kans pysyä siinä pläänissä. Ärsyttää. Lisäksi ärsyttää, että nää on aina myöhässä. Ja jos sovitaan ”10 minuutin tauko”, niin he olettavat sen tarkoittavan 15-35 minuuttia. Menneellä viikolla olin siis englannin kielenhuollon luennoilla, jonka ainoat länsimaalaiset oltiin mie ja brittiläinen luennoitsija. Toisillemme pyörittelimme silmiämme tästä kulttuurierosta, sillä meille 10 minuuttia oli kans sen 10 minuuttia. Ja oli muuten mukavaa kuulla muutakin, kuin aasialaista aksenttia.
Kauheasti kiirettä ja joka ilta opiskelijat haluaa viedä mua syömään tai edes jätskille. Ovat mukavia ja innoissaan. Ei se niiden vika ole, että olen koti-ikäväinen ja kulttuurishokissa. Ja lisäksi olen ollut indonesialaisten master-tason opintoja tekevien vaihtareiden kanssa (ne on olleet täällä jo 1½ vuotta, joten kulttuuri ja kieli sujuvat jo aika hyvin), niiden mukana mä kaikilla opitomatkoilla ja tutustumiskäynneilläkin käyn. Ymmärtävät koti-ikävän ja vierauden tunteen, ovat ystävällisiä, kohteiaita ja aidosti mukavia, mutta silti... niitäkin on 20, joten puhuvat paljon indonesiaa keskenään.
Muutamia yleisiä huomioita kulttuurista ja tominnnasta:
Ai juu. Kun sanoin, että joku päivä vielä herään ja huomaan olevani yksi näistä (eli aasialaistista, dah!), niin se päivä koittikin aika pian. Tarkoitus oli siis värjätä hiukset suklaanruskeiksi, mutta erinnäsiten seikkailujen jälkeen mustathan näistä tuli. Äiti nauroi puhelimessa tästä kuultuaan. Mun olisi kuulemma ”tietysti pitänyt ottaa vaaleanruskea vaihtoehto, kun hiuslaatusi on samanlainen kuin tädilläsi: se oikein imaisee värin itseensä ja lopputulos on aiottua huomattavasti tummempi.” Ai jaa, sen takia ne shokkivärit pysyy mula aina niin hyvin. No, oppia ikä kaikki. (Mutta jostain syystä ahdistaa ihan suunnattomati menettää se hiusten tuoma erottautuminen näistä. Vaikka en edelleenkään sulaudu massaan, niin silti se oli jotain merkityksellistä...)
Mutta mie lähden nyt katsomaan, selviänkö ensimmäisestä harjoittelupäivästä. Pyysivät mua jo etukäteen pitämään ihan oikeaa paperista oppimispäiväkirjaa englanniksi ja opettelemaan Nanda-kirjaamisjärjestelmän käyttöä. Jännittää.
Netti on Ongelma Numero 1. Koska se ei toimi, tai jos toimii, niin pätkii ja on hiiiiiidaaaas. Parhaimmat nopeudet ja vähiten epävarman toiminnan saa arkiaamuisin ennen kello kuutta. Jee, sanoo aamuihminen (mutta en minä). Joten olen täällä sittenkin aika pimennossa kenenkään kuulumisista ja samoin vesittyi hyvä suunnitelmani soitella Jupelle/porukoille/kavereille Skypen välityksellä. Onneksi on paikallinen puhelinnumero, niin ulkomaille sottelu on vaan kallista älykalliin sijaan. Netittömyys on johtanut myös siihen, että soitan Jupelle, jos haluan laittaa sähköpostia opettajilleni (eli sanelen summittaisen sisällön ja mies hoitaa loput).
Toinen isohko ongelma on sänkyni - tai oikeastaan se patja. Se on liian kova. Minulla on jo nyt isot mustelmat molemmin puolin lantion leveintä kohtaa. Sen siitä saa, kun nukkuu kyljellään (tyyny on liian korkea elällään nukkumiseen). Viimeksi alustan kovuudesta johtuvia ruhjesinerviä tuli viime keväänä Norjassa, kun nukuin viikon lattialla retkipatjalla. Että semmosta. Lisäksi selkä, niska ja hartiat ovat ihan jumissa ja kipeät koko ajan johtuen sekä patjan/tyynyn paskuudesta, että jatkuvasta vähän... lytyssä olosta (hiton aasialaiset nöyristelykumarineen... plus että olen liian pitkä, enkä sitten kuitenkaan saisi katsoa opettajia kovasti alaviistoon). Ai niin, edelleenkin on joka vitun ikinen päivä särkenyt päätä.
Kolmanneksi nää on tehneet mulle ihan älyttömän harjoitteluaikataulun, jossa epäilen olevan noin kolmasosa liikaa tunteja (ja useista sadoista tunneista kolmasosa on aika paljon). Pitää räknätä, varmistella ja sitten pyytää varmaan Elmoa (vastuuopettajani Suomessa) laittamaan niille jotain viestiä, että ”tässä ois nyt näin-ja-näin paljon liikaa tunteja”. Koska en kyllä tee yhtään ekstraa. EN! Tai teen, jos saan siitä sitten enemmän opintopisteitä. Mutta jos kerta on sovittu 13 op ja tietty määrä tunteja, niin voitas kans pysyä siinä pläänissä. Ärsyttää. Lisäksi ärsyttää, että nää on aina myöhässä. Ja jos sovitaan ”10 minuutin tauko”, niin he olettavat sen tarkoittavan 15-35 minuuttia. Menneellä viikolla olin siis englannin kielenhuollon luennoilla, jonka ainoat länsimaalaiset oltiin mie ja brittiläinen luennoitsija. Toisillemme pyörittelimme silmiämme tästä kulttuurierosta, sillä meille 10 minuuttia oli kans sen 10 minuuttia. Ja oli muuten mukavaa kuulla muutakin, kuin aasialaista aksenttia.
Kauheasti kiirettä ja joka ilta opiskelijat haluaa viedä mua syömään tai edes jätskille. Ovat mukavia ja innoissaan. Ei se niiden vika ole, että olen koti-ikäväinen ja kulttuurishokissa. Ja lisäksi olen ollut indonesialaisten master-tason opintoja tekevien vaihtareiden kanssa (ne on olleet täällä jo 1½ vuotta, joten kulttuuri ja kieli sujuvat jo aika hyvin), niiden mukana mä kaikilla opitomatkoilla ja tutustumiskäynneilläkin käyn. Ymmärtävät koti-ikävän ja vierauden tunteen, ovat ystävällisiä, kohteiaita ja aidosti mukavia, mutta silti... niitäkin on 20, joten puhuvat paljon indonesiaa keskenään.
Muutamia yleisiä huomioita kulttuurista ja tominnnasta:
- On näköjään ihan ok ja normaalia, että jälkiruuta koostuvat lähinnä jäärohjosta, hyytelöintiaineesta, kookokseta, tahmeasta riisistä, erilaisista pavuista, bataatista, leivänpalasista ja väriaineista. Ja maissi on joku paikallinen superherkkujälkkärijuttu. Oikeasti, nää on pääruuan osia eikä mitään herkkuja.
- Tuntuu tosi tyhmältä kysyä kokoajan ”mitä?” Ei sitä oikeasti kehtaa pyytää muita toistamaan enää seitsemännellä(kymmenennellä) kerralla. Joten nyökyttelen ja hymyilen. Ja toivon, että saan keskustelun lopuksi vielä varmisteltua sovitut pääkohdat (aika, paikka, muodollisuusaste...). Ehkä mä vielä totun tähän aksenttiin ja kieliopillisiin... ”erikoisuuksiin”.
- Tykkäävät selvästi värikkäämmistä ja kuviollisemmista vaatteista kuin suomalaiset. Plus ovat ihan tinytiny-kokoisia. Jalatkin. Oli uskomattoman vaikeaa löytää valkoiset neutraalit kengät harkkaa varten. Mentiin opettajan ja yhden opiskelijan kanssa erilaisille toreille ja lopuksi vielä alueen isoimmalle ostarille ja silti tarpeeksi isoja ja oikean mallisia löytyi YKSI pari. Ei hirveästi ollut valinnanvaraa, vaikka ne kalvoivatkin mun jalkoja jo sovittaessa. Mutta pakko oli tyytyä, kun maanantaiaamuun ei ihan hirveästi enää aikaa ollut. Onneksi meidän labrauniformu sentään kelpasi harjoitteluosastojen vastuuhenkilöille, niin ei tarvinnut vaatekokojen kanssa ruveta sekoilemaan.
- Olen nyt käyttänyt ensimmäistä kertaa superhifi-vessaa (semmoista, joka itse huuhtelee, on nostettavissa ja laskettavissa oman maun mukaan ja pesee perseen (ja veden lämpötilankin saa itse säätää) ja moottoripyörätaksia (IHAN HULLUA! Siellä vaan kyyksällä autojen seassa tuhatta ja sataa ostokset ja laukut selässä ja kainaloissa. Ilman kypärää. Mutta vaihtoehto oli kävellä lähemmäs 10 kilsaa, joten otettiin Elv'n kanssa tämmöiset. Se suositteli, kun on Indonesiassa tottunut tuommoisen).
- Kun sanon, että ”olen Bangkokissa”, niin se on tän koulun suhteen sama, kun sanoisin että ”olen Helsingissä”, jos koulu sijaitsisi Lahdessa tai Naantalissa. En ole lähelläkään turistialueita eikä oikein kukaan koulun väen ulkopuolella osaa yhtään englantia (tai ole tottuneet turisteihin).
Ai juu. Kun sanoin, että joku päivä vielä herään ja huomaan olevani yksi näistä (eli aasialaistista, dah!), niin se päivä koittikin aika pian. Tarkoitus oli siis värjätä hiukset suklaanruskeiksi, mutta erinnäsiten seikkailujen jälkeen mustathan näistä tuli. Äiti nauroi puhelimessa tästä kuultuaan. Mun olisi kuulemma ”tietysti pitänyt ottaa vaaleanruskea vaihtoehto, kun hiuslaatusi on samanlainen kuin tädilläsi: se oikein imaisee värin itseensä ja lopputulos on aiottua huomattavasti tummempi.” Ai jaa, sen takia ne shokkivärit pysyy mula aina niin hyvin. No, oppia ikä kaikki. (Mutta jostain syystä ahdistaa ihan suunnattomati menettää se hiusten tuoma erottautuminen näistä. Vaikka en edelleenkään sulaudu massaan, niin silti se oli jotain merkityksellistä...)
Mutta mie lähden nyt katsomaan, selviänkö ensimmäisestä harjoittelupäivästä. Pyysivät mua jo etukäteen pitämään ihan oikeaa paperista oppimispäiväkirjaa englanniksi ja opettelemaan Nanda-kirjaamisjärjestelmän käyttöä. Jännittää.