Nukutus!
No johan oli viikko, ei ihme että sunnnuntai”aamuna” nukutti sinne iltapäivän puolelle. Hehtaaripostaus tiedossa, eikä edes vielä sisällä tämän paivan juttuja (SYNNTYSOSASTO!!!!!11), joista avaudun vaikka huomenna tai jotain.
Harkkapätkä äitiysneuvolassa siis saateltiin päätökseensä ja sain ihan omia tapauksiakin. Voin muuten kertoa, että ei ole ihan helppoa yrittää tehdä englanninkielisiä kopoioita potilaspaperista, kun kaikki on alkuperäisissä thaiksi. Päivämäärätkin kirjoittavat perhana niillä omilla kirjaimillaan sen sijaan, että käyttäisivät numeroita. >_< No, onneksi mulla on kohtalainen muisti tämmöisten juttujen suhteen, joten pikkuhiljaa aloin numeroita vähän erottamaan ja kuukausistakin tunnistamaan syyskuun melkein aina. Ja labratuloksia (jotka onneksi oli aina numeroita, prosenttimerkkejä ja meidän kirjaimia) nyt pystyin lukemaan itsenäisesti, kunhan olin yhdestä lapusta saanut muiden opiskelijoden avulla käännettyä, että mitä kukin sarake indikoi (koska kaikilta äideitä otettiin aina samat kokeet ja raja-arvot on aikalailla yleismaailmallisia lääketieteessä - epänormaali on epänormaalia). Muttamutta... oli ainakin opettavaista, kun jokaiseen merkintään piti erikseen paneutua, eikä voinut vaan puolella silmällä katsoen sutia menemään. Opputulos oli 5 ”omaa potilasta”, joiden tapaukset hoidin, päätin mitä neuvontaa annetaan, onko rokotukset aikataulussa, ja pitääkö laittaa jatkotutkimuksiin tai konsultoida lääkäriä. Ja unissanikin yhtenä yönä vieä laskin niitä LMP-, EDC- ja GA-lukemia (vikat menkat, laskettu aika ja gestaatioikä). Hirveästi lopuksi kiittelin klinikkaopettajaa kärsivällisyydestä ja ohjauksesta, ja kanssaharjoittelijoita kaikesta (käännös)avusta ja yleisestä mukavuudesta mua kohtaan. Ihan harmittaa, kun en voinut leipoa niille kakkua, niin kuin yleensä kivan harkan jälkeen teen.
Perjantaina oli tarkoitus lähteä tuon harjoittelijaporukan kanssa päivälliselle ja vähän katsomaa kaupunkia, mutta suunnitrelma kariutui siihen tosiseikkaan, että heidän kohtalaisen isoilla nursing plan-projekteillaan on deadline maanantaina ja hommaa vielä paljon tekemättä sitä varten. Ei kuitenkaan mennyt ilta huoneessa nyhjäten, sillä uutinen vapaaillastani kiiri ja lounaaseen mennessä oli jo korvaavaa aktiviteettia: Næi (ainakin noin se lausutaan) tuli kysymään, olisiko ok, jos siirtäisimme sunnuntaiksi kaavaillun temppelikierroksen perjantaiyölle. Mukana olisi myös muutama hänen kaverinsa Kasetsart Universityn kampukselta. Ja että sitä ennen kierrettäisiin vähän kaupunkia ja käytäisiin syömässä tuon yliopiston toisen kampuksen (ilmeisesti kuuluisassa) Cake Shop´issa ja kiinalaiskorttelissa. Semmoinen Bangkok by night-kierros paikallisten kanssa, paras idea vähään aikaan. Oli kihelmöivän jännittävää, ratkihauskaa, uuvuttavaa ja avartavaa. Kaupunki näytti kauneinta puoltaan sysimustaa taivasta vasten upeasti valaistuine kultaisine temppeleineen, jostain ilmestyi joka kulmalle baari tai kaksi joita en ollut päiväsaikaan huomannut, liikenne oli vielä sekavampa ja holtittomampaa kuin valoisalla. Söin kuivattua, grillattua ja lopuksi mankeloitua tursasta (OM NOM! ♥) sekä kaikkea muutakin jännittävää ja osittain mysteeriksi jäänyttä. Enkä oikeasti välttämättä edes halua tietää (niin kuin en halua tietää sitäkään, kuinka kauan kala- ja lihatuoteet on myyntikojujen ikkunoissa paahtavassa auringossa roikkuneet ennen ruuaksi tekemistä. Haju on välillä muheva). Ääntä kohti vaan, eiköhän se hyvää ole (ja ripuliinkin on lääkkeet).
Lauantaina oli edessä aikainen herätys ja sängystä kampeaminen edellisen illan myöhään venymisen jälkeen oli liki väkivaltainen kokemus. Mutta selvisin ja lähdin sovitysti Elv´n kanssa markkinoille. Paikan nimeä en muista, niin kuin en sen läheisen puistonkaan, jossa söimme tuntikausien shoppailun jäkeen picnic-lounaan. Sen muistan, että alue oli valtaisa, kaikkea löytyi ihan joka lähtöön, ja sinne päätin bussilla 26 sairaalan edestä. Oli oikein mukavaa hypistellä kaikkea ja puhua jonkun kanssa, jonka englannintaito ei lopu perus ”minä-sinä-yksi-kaksi-omena-päärynä”-juttujen jälkeen. Jauhettiin hoitotieteellistä paskaa, juoruttiin miehistä ja arvosteltiin turistien liian yhyitä hameita. Tingittiin, syötiin hyvää ruokaa ja kalliita smoothieita, norkoiltiin ympäriinsä. Elv osti tuliaisia, kun on 21.9. palaamassa kuudeksi viikoksi kotiin Jakartalle. Itse kadun vähän sitä, että en ostanut niitä hyviä housuja ja kevyttä tunikaa, kun kohdalle osuivat. Tällä hehtaariperseellä ja näillä mies-hartijoilla ei tiedättekö ole ihan helppoa löytää vaatteita, kun aisten koot loppuvat yleensä M:n paikkeille ja miesten puolelta ei haluamiani juttuja löydä.
Palasin markkinareissulta joskus klo 15 jälkeen ja minulla ehti olla kokonaiset (Gasp!) 3 tuntia omaa aikaa. Luin katolla kirjaa ja vastailin huolestuneiden paikalle attuneiden oppilaiden kyselyihin vakuuttelemalla, että juu oli minulla aamupäivä ohjelmaa, ja juu kyllä ihan itse tietoiseti valitsin tämän yksin olemisen tähän väliin. Hassuja laumasieluja, niille tämä itsekseen lukeminen oli jotenkin käsittämätö konsepti. Olin juuri palannut huoneeseeni ja avannut Facebookin, kun oveen koputettiin ja oven takana seisoivat Næi ja hänen perjantainakin mukana ollut ystävänsä Saa. Ilmoittivat, että nyt lähdettäisiin päivälliselle ja leffaan. Rainaksi valikoitui klo 21:10 alkava Resident Evil 5 (en ollut nähnyt aikaisempia osia toisin kuin seurani, mutta ei se mitään: perinteistä actionia ilman ihmeellitä juonta, mukaan oli helppo ummikonkin hypätä), jota ennen oli hyvin aikaa kierrellä kauppakeskusta, syödä maistiaisia ja istua rauhassa päivällisellä. Leffan (jonka elämyksellisyydestä enemmän toisaalla) jälkeen olin jo aika väsynyt, mutta kun kauppakeskuksen ulkopuolella odottikin perjantain seikkailuilta tuttu auto tuttuine herrashenkilöineen (Po ja Niy), ja suunnitelma oli kuulemma mennä vielä syömään jotain yöpalaa, niin vaikea olisi ollut kieltäytyä. Taas meni myöhään ja päivälle tuli pituutta, mutta oli hauskaa. Naurua ja hölmöä poseeraamista kameralle. Gangnam style-tanssimista ja purkkapalloja.
Sununtaina viimein herätessäni ja vatsaa kuulostellessani vannoin itsekseni, että en varmasti lähde enää mihinkään - että vain olisin koneella, pelaisin, idlaisin, lukisin kirjaa, nukkuisin ja söisin turvallisesti. FAIL! Ihan hyvin meni päivällisaikaan asti. Porukkaa tuli kysymään melko pian heräämiseni jälkeen, että lähdenkö lounaalle. Sanoin juuri heränneeni ja että just söin aamupalan. Ok, ymmärsivät ja lähtivät. No, tulivat sitten about tunnin päästä takaisin ja olivat jostain kuullet, että mulla on maha vähän sekaisin (kun miettii viikonlopun jännyyssyömisiä, niin ei ole ihmekään), joten toivat mulle lounasta (keittoa valmiiksi lämmitettynä, ruoreen omenan, mini-sipsipussin ja pikkutölkinkolaa) ja olivat hirveän huolissaan. Selitin selviäväni ja olin ihan loputoman hämilläni tuomisista (IHANIA, en kestä! Miten ikinä muka korvaan tän niille??? Tää kiltteyden määrä on ihan käsittämätön!!!). Lähtivät, ripuli on selvästi opiskelun ohella sosiaalisesti hyväksyttävä syy olla yksin. Luukin jo selvinneenä, että olisi suunnitelman mukaan koko päivä vaan ihan minulle ja maitohappobakteereille. Kunnes... päivällisaika, tulevalla viikolla samalla osatolla harjoittelevat törmäsivät muhun käytävällä ja pyysivät syömään. Myönnyin, koska olisihan se hyvä vähän opetella nimiä etukäteen, ja koska olokin tuntui paremmalta. Lopputulema illalle oli, että taas kiersi mahassa eikä yksikään nimi jäänyt ueasta toistokerrasta huolimatta mieleen (Miksi mun nimimuistin pitää olla näin avuttoman heikko?). No, ainakin ruoka oli hyvää ja vähän kokeilin taas uusiin ihmisiin tutustumista.
Lauantai-iltana kaatui taas koneen tai verkon tai jonkun kyky pitää Internetyhteyttä yllä ja ongema jatkui maanantaihin asti (tänään siis työpäivän aikana ongelma oli korjaantunut). Ja tämän viikon olen siis synnytysosastolla ihmettelemässä menoa, jännittää edelleen aivan sairaasti! Kokemusta kun on vain keskenmenojen ja keskeytyksien hoitamisesta, ja nyt sen mukulan pitäis jäädä henkiin ja terveeksi. ¤.¤ Päätä ei särje enää ihan joka päivä, mutta edelleen valtaosana. Olen vakavasti alkanut miettiä, että jos se olisikin vieroitusoire jatkuvasta ja massiivisesta kolan lipittämisestä - täällä kun kuluu lähinnä mehua ja vettä, kolaa olen juonut kerran viime viikolla ja kahdesti nyt viikonloppuna.
Harkkapätkä äitiysneuvolassa siis saateltiin päätökseensä ja sain ihan omia tapauksiakin. Voin muuten kertoa, että ei ole ihan helppoa yrittää tehdä englanninkielisiä kopoioita potilaspaperista, kun kaikki on alkuperäisissä thaiksi. Päivämäärätkin kirjoittavat perhana niillä omilla kirjaimillaan sen sijaan, että käyttäisivät numeroita. >_< No, onneksi mulla on kohtalainen muisti tämmöisten juttujen suhteen, joten pikkuhiljaa aloin numeroita vähän erottamaan ja kuukausistakin tunnistamaan syyskuun melkein aina. Ja labratuloksia (jotka onneksi oli aina numeroita, prosenttimerkkejä ja meidän kirjaimia) nyt pystyin lukemaan itsenäisesti, kunhan olin yhdestä lapusta saanut muiden opiskelijoden avulla käännettyä, että mitä kukin sarake indikoi (koska kaikilta äideitä otettiin aina samat kokeet ja raja-arvot on aikalailla yleismaailmallisia lääketieteessä - epänormaali on epänormaalia). Muttamutta... oli ainakin opettavaista, kun jokaiseen merkintään piti erikseen paneutua, eikä voinut vaan puolella silmällä katsoen sutia menemään. Opputulos oli 5 ”omaa potilasta”, joiden tapaukset hoidin, päätin mitä neuvontaa annetaan, onko rokotukset aikataulussa, ja pitääkö laittaa jatkotutkimuksiin tai konsultoida lääkäriä. Ja unissanikin yhtenä yönä vieä laskin niitä LMP-, EDC- ja GA-lukemia (vikat menkat, laskettu aika ja gestaatioikä). Hirveästi lopuksi kiittelin klinikkaopettajaa kärsivällisyydestä ja ohjauksesta, ja kanssaharjoittelijoita kaikesta (käännös)avusta ja yleisestä mukavuudesta mua kohtaan. Ihan harmittaa, kun en voinut leipoa niille kakkua, niin kuin yleensä kivan harkan jälkeen teen.
Perjantaina oli tarkoitus lähteä tuon harjoittelijaporukan kanssa päivälliselle ja vähän katsomaa kaupunkia, mutta suunnitrelma kariutui siihen tosiseikkaan, että heidän kohtalaisen isoilla nursing plan-projekteillaan on deadline maanantaina ja hommaa vielä paljon tekemättä sitä varten. Ei kuitenkaan mennyt ilta huoneessa nyhjäten, sillä uutinen vapaaillastani kiiri ja lounaaseen mennessä oli jo korvaavaa aktiviteettia: Næi (ainakin noin se lausutaan) tuli kysymään, olisiko ok, jos siirtäisimme sunnuntaiksi kaavaillun temppelikierroksen perjantaiyölle. Mukana olisi myös muutama hänen kaverinsa Kasetsart Universityn kampukselta. Ja että sitä ennen kierrettäisiin vähän kaupunkia ja käytäisiin syömässä tuon yliopiston toisen kampuksen (ilmeisesti kuuluisassa) Cake Shop´issa ja kiinalaiskorttelissa. Semmoinen Bangkok by night-kierros paikallisten kanssa, paras idea vähään aikaan. Oli kihelmöivän jännittävää, ratkihauskaa, uuvuttavaa ja avartavaa. Kaupunki näytti kauneinta puoltaan sysimustaa taivasta vasten upeasti valaistuine kultaisine temppeleineen, jostain ilmestyi joka kulmalle baari tai kaksi joita en ollut päiväsaikaan huomannut, liikenne oli vielä sekavampa ja holtittomampaa kuin valoisalla. Söin kuivattua, grillattua ja lopuksi mankeloitua tursasta (OM NOM! ♥) sekä kaikkea muutakin jännittävää ja osittain mysteeriksi jäänyttä. Enkä oikeasti välttämättä edes halua tietää (niin kuin en halua tietää sitäkään, kuinka kauan kala- ja lihatuoteet on myyntikojujen ikkunoissa paahtavassa auringossa roikkuneet ennen ruuaksi tekemistä. Haju on välillä muheva). Ääntä kohti vaan, eiköhän se hyvää ole (ja ripuliinkin on lääkkeet).
Lauantaina oli edessä aikainen herätys ja sängystä kampeaminen edellisen illan myöhään venymisen jälkeen oli liki väkivaltainen kokemus. Mutta selvisin ja lähdin sovitysti Elv´n kanssa markkinoille. Paikan nimeä en muista, niin kuin en sen läheisen puistonkaan, jossa söimme tuntikausien shoppailun jäkeen picnic-lounaan. Sen muistan, että alue oli valtaisa, kaikkea löytyi ihan joka lähtöön, ja sinne päätin bussilla 26 sairaalan edestä. Oli oikein mukavaa hypistellä kaikkea ja puhua jonkun kanssa, jonka englannintaito ei lopu perus ”minä-sinä-yksi-kaksi-omena-päärynä”-juttujen jälkeen. Jauhettiin hoitotieteellistä paskaa, juoruttiin miehistä ja arvosteltiin turistien liian yhyitä hameita. Tingittiin, syötiin hyvää ruokaa ja kalliita smoothieita, norkoiltiin ympäriinsä. Elv osti tuliaisia, kun on 21.9. palaamassa kuudeksi viikoksi kotiin Jakartalle. Itse kadun vähän sitä, että en ostanut niitä hyviä housuja ja kevyttä tunikaa, kun kohdalle osuivat. Tällä hehtaariperseellä ja näillä mies-hartijoilla ei tiedättekö ole ihan helppoa löytää vaatteita, kun aisten koot loppuvat yleensä M:n paikkeille ja miesten puolelta ei haluamiani juttuja löydä.
Palasin markkinareissulta joskus klo 15 jälkeen ja minulla ehti olla kokonaiset (Gasp!) 3 tuntia omaa aikaa. Luin katolla kirjaa ja vastailin huolestuneiden paikalle attuneiden oppilaiden kyselyihin vakuuttelemalla, että juu oli minulla aamupäivä ohjelmaa, ja juu kyllä ihan itse tietoiseti valitsin tämän yksin olemisen tähän väliin. Hassuja laumasieluja, niille tämä itsekseen lukeminen oli jotenkin käsittämätö konsepti. Olin juuri palannut huoneeseeni ja avannut Facebookin, kun oveen koputettiin ja oven takana seisoivat Næi ja hänen perjantainakin mukana ollut ystävänsä Saa. Ilmoittivat, että nyt lähdettäisiin päivälliselle ja leffaan. Rainaksi valikoitui klo 21:10 alkava Resident Evil 5 (en ollut nähnyt aikaisempia osia toisin kuin seurani, mutta ei se mitään: perinteistä actionia ilman ihmeellitä juonta, mukaan oli helppo ummikonkin hypätä), jota ennen oli hyvin aikaa kierrellä kauppakeskusta, syödä maistiaisia ja istua rauhassa päivällisellä. Leffan (jonka elämyksellisyydestä enemmän toisaalla) jälkeen olin jo aika väsynyt, mutta kun kauppakeskuksen ulkopuolella odottikin perjantain seikkailuilta tuttu auto tuttuine herrashenkilöineen (Po ja Niy), ja suunnitelma oli kuulemma mennä vielä syömään jotain yöpalaa, niin vaikea olisi ollut kieltäytyä. Taas meni myöhään ja päivälle tuli pituutta, mutta oli hauskaa. Naurua ja hölmöä poseeraamista kameralle. Gangnam style-tanssimista ja purkkapalloja.
Sununtaina viimein herätessäni ja vatsaa kuulostellessani vannoin itsekseni, että en varmasti lähde enää mihinkään - että vain olisin koneella, pelaisin, idlaisin, lukisin kirjaa, nukkuisin ja söisin turvallisesti. FAIL! Ihan hyvin meni päivällisaikaan asti. Porukkaa tuli kysymään melko pian heräämiseni jälkeen, että lähdenkö lounaalle. Sanoin juuri heränneeni ja että just söin aamupalan. Ok, ymmärsivät ja lähtivät. No, tulivat sitten about tunnin päästä takaisin ja olivat jostain kuullet, että mulla on maha vähän sekaisin (kun miettii viikonlopun jännyyssyömisiä, niin ei ole ihmekään), joten toivat mulle lounasta (keittoa valmiiksi lämmitettynä, ruoreen omenan, mini-sipsipussin ja pikkutölkinkolaa) ja olivat hirveän huolissaan. Selitin selviäväni ja olin ihan loputoman hämilläni tuomisista (IHANIA, en kestä! Miten ikinä muka korvaan tän niille??? Tää kiltteyden määrä on ihan käsittämätön!!!). Lähtivät, ripuli on selvästi opiskelun ohella sosiaalisesti hyväksyttävä syy olla yksin. Luukin jo selvinneenä, että olisi suunnitelman mukaan koko päivä vaan ihan minulle ja maitohappobakteereille. Kunnes... päivällisaika, tulevalla viikolla samalla osatolla harjoittelevat törmäsivät muhun käytävällä ja pyysivät syömään. Myönnyin, koska olisihan se hyvä vähän opetella nimiä etukäteen, ja koska olokin tuntui paremmalta. Lopputulema illalle oli, että taas kiersi mahassa eikä yksikään nimi jäänyt ueasta toistokerrasta huolimatta mieleen (Miksi mun nimimuistin pitää olla näin avuttoman heikko?). No, ainakin ruoka oli hyvää ja vähän kokeilin taas uusiin ihmisiin tutustumista.
Lauantai-iltana kaatui taas koneen tai verkon tai jonkun kyky pitää Internetyhteyttä yllä ja ongema jatkui maanantaihin asti (tänään siis työpäivän aikana ongelma oli korjaantunut). Ja tämän viikon olen siis synnytysosastolla ihmettelemässä menoa, jännittää edelleen aivan sairaasti! Kokemusta kun on vain keskenmenojen ja keskeytyksien hoitamisesta, ja nyt sen mukulan pitäis jäädä henkiin ja terveeksi. ¤.¤ Päätä ei särje enää ihan joka päivä, mutta edelleen valtaosana. Olen vakavasti alkanut miettiä, että jos se olisikin vieroitusoire jatkuvasta ja massiivisesta kolan lipittämisestä - täällä kun kuluu lähinnä mehua ja vettä, kolaa olen juonut kerran viime viikolla ja kahdesti nyt viikonloppuna.