Onko Suomi Microsoftin lieassa? Case Live@edu

Jan 31, 2008 19:54

Näitä ajankohtaisia aiheita koulujen tieto- ja viestintätekniikkaan liittyen pukkaa nyt sellaisella tahdilla, etten tahdo ehtiä syventyä kurssin kirjoihin. En malta silti olla kommentoimatta jo tietysti hieman vanhentunutta uutista Microsoftin Suomen kouluille lahjoittamasta reissuvihkojärjestelmästä. Lahjoitus tapahtui Matti Vanhasen Yhdysvaltain vierailulla muutama viikko sitten. Vierailuviikon perjantaina Ylen Aamu-tv:n Jälkiviisaat-ohjelmassa kommentoitiin Suomen pääministerien avustajien yleistä virkakiertoa Microsoftin palvelukseen. Eilisen (30.1., sivu A5) Helsingin Sanomissa on lähes koko sivun juttu Microsoftin lahjoitusasiasta. Jutussa esitetään muun muassa, että Vanhasen entinen avustaja Mikko Alkio olisi "junaillut" lahjoituksen kouluille. Alkio työskenteli vierailun aikana Microsoftilla tietoyhteiskuntasuhdejohtajana, mutta on juuri siirtynyt valtiosihteeriksi elinkeinoministeriöön. Hän painottaa haastattelussa, että lahjoituksesta voi myös kieltäytyä (tosin hän ei halua edes kutsua sitä lahjoitukseksi: "Se on vaan teknologiaa, joka tarjotaan suomalaisille kouluille.")

Jutussa kerrotaan myös eräästä kauniaislaisesta (miten tuo pitäisi taivuttaa?) koulusta, joka on siirtynyt käyttämään ilmaiseen lähdekoodiin perustuvaa Linux-käyttöjärjestelmää Windowsin kalleuden vuoksi. Järjestelyllä koulu on voinut panostaa esimerkiksi päätteiden määrään. Linuxiin siirtyminenkään ei toki ole täysin ongelmatonta tai maksutonta: koulu tilasi toimitus- ja ylläpitopalvelut Opinsys-yritykseltä. Lisäksi tiedostojen siirto tai muu sellainen ei välttämättä toimi ongelmattomasti käyttöjärjestelmästä toiseen. Hesarin juttuun kuuluu myös kommentti, jossa lahjoituksen arvoa verrataan Vanhasen Microsoftille tuottaman "ilmaisen" mainoskampanjan arvoon. (BTW: Luen Hesaria harvakseltaan, mutta viime päivien näytteiden perusteella on vaikea pitää sitä "puolueettomana" lehtenä, mikä sen maine yleisesti tuntuu ainakin nuorten keskuudessa olevan.)

Toisin kuin Helsingin Sanomien toimituskunta, opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta tervehti lahjoitusta tuoreeltaan Yleisradion tv-uutisissa (18.1.) varsin iloisena. Hän painotti lahjoitetun reissuvihkojärjestelmän maanlaajuisuutta syrjäytymistä estävänä tekijänä. Uutisissa painotettiin myös, ettei tämä järjestelmä sisällä mainoksia, kun taas ilmaisissa ohjelmissa niitä yleensä on.

Ajatus katkeilee. Live@edun käyttökelpoisuuden sijaan tämä painottuikin media-analyysiin. Mikäköhän mun ajatus oli? ... Niin! Siis tuolloin 18.1. muutamat pienet suomalaiset tietotekniikka-alan yritykset olivat lähettäneet paheksuntansa Matti Vanhaselle. Epäilyttävintä Microsoftin (mahdollisesti) saavuttamassa etulyöntiasemassa nuorten käyttöjärjestelmänä (mikä tosin saattaa olla jo viihdekäytössä arkipäivää) on se, miten se vaikuttaa tietotekniikan alan työmahdollisuuksiin nyt ja tulevaisuudessa (jaahas, media-analyysista työvoimapolitiikkaan.) Kun perinteisiä teollisuudenaloja kuten puuteollisuutta on alettu ajamaan alas, millä Suomi jatkossa seisoo? Meitä markkinoidaan korkean teknologian maana, ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua puolet työvoimasta on insinöörejä. Jos ylikansalliset yhtiöt lamaavat pienyrittäjyyden, mitäs sitten tehdään? On varmaan totta, että teollisuuden ala on suurimpia tietotekniikkainsinöörien työllistäjiä, eivät koulujen sähköiset palvelut. Mutta pennissä on miljoonan alku jne., eli kannattaako pienissäkään asioissa antaa periksi? Suomi on korkeiden työvoimakustannusten maa ei ainoastaan teollisuuden, vaan myös tietotekniikan alan työnantajana. Jos ylikansalliset yhtiöt saavat vallan, kuinka kauan Suomessa vielä koodataan?
Previous post Next post
Up