Elämäni reunalla
Nykyään päiviin mahtuu niin paljon, että ne lähes tyhjenevät. Päiväni litistyvät sen valtavan painon alla joka puskee minua reunaa kohti. Kun raja pian ylittyy, en tiedä tulenko putoamaan ylös- vai alaspäin.
Jatkuva heilahtelu ihanuuden ja epätoivon, soljuvuuden ja raskauden välillä pistää pääni pyörälle. Välillä on kovin avuton olo. Tuntuu että voimien kerääminen ponnistusta varten ei ota alkaakseen, ei vaikka tunnen hyvin vahvasti että viime hetket ovat käsillä ja nyt pitäisi valmistautua suureen muutokseen, ennakoida mihin suuntaan käänne tulee tapahtumaan. Sen sijaan ikään kuin odotan että jotain, tai ehkä enemmänkin joku, tapahtuisi. Ehkä kaipaan ymmärtäjää, jakamista vahvistukseksi sille että se mitä elämässäni tapahtuu on todellista eikä pelkästään vanhojen aivosolmujen temppuja.
Muistan kovin vähän ajasta kun olin itse masentunut. Puoliskon tila järkyttää minua näin paljon juuri siksi että oletusarvoisesti odotan ymmärtäväni mitä tapahtuu, mutta tilanteissa olenkin aivan neuvoton. Ehkä en itse ailahdellut näin paljon, ehkä ailahtelinkin mutta alitajuntani suojelee minua niiden aikojen muistoilta. Sen verran viisautta minulle kuitenkin on kertynyt että nyt taaksepäin katsoessani huomaan ryhtyneeni vetämään rajoja kestämiseeni jo kesän tienoilla. Nyt lopullinen rajanveto häämöttää ja toivon sen tekevän meidän molempien elämille hyvää, sijoittui se mihin kohtaan tahansa.
Edellisen päivityksen "avoin kirje" oli osoitettu kaikille läheisilleni ja rakkailleni ja sen kirjoitushetki oli loistavassa aamussa jolloin moni usein vaikea asia oli helppoa, ennen toisen fiilisten notkahduksen mukana "arkipäivään" romahtamista pitkän kannatteluyrityksen jälkeen. Rakkaani, yrittäkää ymmärtää kun en aina ehdi, pysty tai jaksa.
Jatkuva heilahtelu ihanuuden ja epätoivon, soljuvuuden ja raskauden välillä pistää pääni pyörälle. Välillä on kovin avuton olo. Tuntuu että voimien kerääminen ponnistusta varten ei ota alkaakseen, ei vaikka tunnen hyvin vahvasti että viime hetket ovat käsillä ja nyt pitäisi valmistautua suureen muutokseen, ennakoida mihin suuntaan käänne tulee tapahtumaan. Sen sijaan ikään kuin odotan että jotain, tai ehkä enemmänkin joku, tapahtuisi. Ehkä kaipaan ymmärtäjää, jakamista vahvistukseksi sille että se mitä elämässäni tapahtuu on todellista eikä pelkästään vanhojen aivosolmujen temppuja.
Muistan kovin vähän ajasta kun olin itse masentunut. Puoliskon tila järkyttää minua näin paljon juuri siksi että oletusarvoisesti odotan ymmärtäväni mitä tapahtuu, mutta tilanteissa olenkin aivan neuvoton. Ehkä en itse ailahdellut näin paljon, ehkä ailahtelinkin mutta alitajuntani suojelee minua niiden aikojen muistoilta. Sen verran viisautta minulle kuitenkin on kertynyt että nyt taaksepäin katsoessani huomaan ryhtyneeni vetämään rajoja kestämiseeni jo kesän tienoilla. Nyt lopullinen rajanveto häämöttää ja toivon sen tekevän meidän molempien elämille hyvää, sijoittui se mihin kohtaan tahansa.
Edellisen päivityksen "avoin kirje" oli osoitettu kaikille läheisilleni ja rakkailleni ja sen kirjoitushetki oli loistavassa aamussa jolloin moni usein vaikea asia oli helppoa, ennen toisen fiilisten notkahduksen mukana "arkipäivään" romahtamista pitkän kannatteluyrityksen jälkeen. Rakkaani, yrittäkää ymmärtää kun en aina ehdi, pysty tai jaksa.