Apr 27, 2008 19:57
Jep jep. Viimeisten viikkojen aikana tämä vanha raakki on kärsinyt infernaalisista kivuista, rampannut terveyskeskuksessa, saanut lopulta piikkejä persuuksiin, syönyt purkkitolkulla vahvoja särkylääkkeitä ja relaksantteja, itkenyt särystä ja vitutuksesta noin kolmen Niagaran putouksen verran, ollut Muumimamman luona hoidossa, pessyt tukan makuultaan, syönyt makuultaan ja kaiken kaikkiaan elänyt makuultaan. Vai voikohan tätä nyt sitten elämäksi edes kutsua?
Siinä lyhykäisyydessään kuulumisia. Ai niin. Keskussairaalaan on aika toukokuun puolivälissä, kirurgi sitten päättää että saanko puukosta vai mitä. Välilevyn pullistuma on todennäköisesti kyseessä. Niin ja omalääkäri oli neuvotellut röntgenlääkärin kanssa ja tullut siihen tulokseen, että joudun tissileikkaukseen. Kysta siellä kai kummittelee. Patologin lausunnossa sanottiin, että ei ilmeisesti pahanlaatuinen. Mutta silti. Saakeli. Eli lähete kirurgille.
Helevetin hyvät fiilikset.
No, nyt pystyn jo kävelemään noin 50 metriä. Tosin se näyttää siltä kun oisin kännissä, kun jalka ei pidä ja asento on venkula. Ja sattuuhan se. Pelottaa vaan, että näihin lääkkeisiin jää koukkuun.