Hurahdus
Olen tainnut vauvahurahtaa aika klassisella tavalla, mikä on pelkästään mukavaa. Tänään kävellessäni yliopiston ohi yhtä aikaa joidenkin seminaarivieraiden kanssa mietin kuinka paljon hauskempaa on himmailla kotona ja lauleskella itsekeksimiäni vauvalauluja kuin pönöttää jossakin kokouksessa. On hyvä välillä elää täyspäiväisesti oikeaa elämää, eikä pelkästään unohtua jonnekin kellariin töllöttelemään selkärangattomia. Ystävän läksiäisjuhlissa päädyn keskustelemaan vaipoista tuoreen isän kanssa, ja tunnen itseni usein ihmisten seurassa ihan toisaikaiseksi. Minusta on kivaa kun voi keskittyä täysillä yhteen asiaan, enkä oikein pystykään olemaan pikkutyypistä erossa hermoilematta. Käytännössä vauvasta erossa oleminen paria tuntia kauempaa on mahdotonta, sillä se ei suostu syömään tuttipullosta ja tarvii edelleen ruokaa varsin usein. Mutta kolmikuinen vauva onkin varsin helppo ottaa kainaloon ja kiikuttaa mukana lounaalle tai retkille. Kävimme Porissa luontokartoittajan näyttökokeessakin vauvan ja lapsenhoitajan kanssa. Kun ennen tentin alkua vauvani kiikutettiin pois paikalta, hoin itsekseni "kyllä se pärjää, kyllä se pärjää", ja pärjäsihän vauva, nukkui makeasti sen 50 minuuttia jonka olin poissa. Itse en pystynyt keskittymään ollenkaan, enkä päässyt läpi kokeesta, jonka olisi pitänyt olla läpihuutojuttu. Aivot ovat ihan vauvavaihteella.
Välillä kuitenkin katoan hetkeksi vauvapiiristä pyöräilemään ja yritän aloittaa myös uudelleen juoksemista, sillä pelkät kantoreppu- ja vaunukävelyt eivät oikein riitä pitämään kuntoa yllä, etenkin kun ahmin liikaa herkkuja. Aloitin myös origami -kurssin, jotta voimme lapsen kanssa askarrella sitten kun hän on isompi. Kun olen liikenteessä ilman vauvaa, oloni on kummallisella tavalla vapaa. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että kokisin vaikeaksi olla vauvaan sidottuna, päinvastoin, vaan siitä että ollessani yksin minua ei katsota äitilinssien läpi. Ja se on vapauttavaa. Nykyisessä tilassani olen vähän herkkä muiden mielipiteille, ja äidithän ovat yhteistä omaisuutta, joiden tekemisiä saa arvostella ja kommentoida miten ja missä vain. Luulin, etten ottaisi itseeni ulkoisia äitiyteen kohdistettuja paineita. Enhän ole muutenkaan ollut koskaan mikään kympin tyttö, jolla on ysi vain kuvaamataidosta, joka käy viulutunneilla (koska pianonsoitto on sille liian helppoa) ja juoksee cooperin testin yhtä kovaa kuin pojat ja voittaa aina pituushypyssä. Mutta jos jossain asiassa kannattaisi tässä maailmassa olla hyvä, niin vanhemmuudessa. Yritän kovasti olla hyvä, ja päädyn toisinaan pohdiskelemaan asioita tyyliin "saikohan se nyt trauman kun en tajunnut että sillä on vaippa märkä, vaan luulin että se on nälkäinen". Minkälaista on sellaisen ihmisen elämä, joka ei tunne syyllisyyttä?
Välillä kuitenkin katoan hetkeksi vauvapiiristä pyöräilemään ja yritän aloittaa myös uudelleen juoksemista, sillä pelkät kantoreppu- ja vaunukävelyt eivät oikein riitä pitämään kuntoa yllä, etenkin kun ahmin liikaa herkkuja. Aloitin myös origami -kurssin, jotta voimme lapsen kanssa askarrella sitten kun hän on isompi. Kun olen liikenteessä ilman vauvaa, oloni on kummallisella tavalla vapaa. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että kokisin vaikeaksi olla vauvaan sidottuna, päinvastoin, vaan siitä että ollessani yksin minua ei katsota äitilinssien läpi. Ja se on vapauttavaa. Nykyisessä tilassani olen vähän herkkä muiden mielipiteille, ja äidithän ovat yhteistä omaisuutta, joiden tekemisiä saa arvostella ja kommentoida miten ja missä vain. Luulin, etten ottaisi itseeni ulkoisia äitiyteen kohdistettuja paineita. Enhän ole muutenkaan ollut koskaan mikään kympin tyttö, jolla on ysi vain kuvaamataidosta, joka käy viulutunneilla (koska pianonsoitto on sille liian helppoa) ja juoksee cooperin testin yhtä kovaa kuin pojat ja voittaa aina pituushypyssä. Mutta jos jossain asiassa kannattaisi tässä maailmassa olla hyvä, niin vanhemmuudessa. Yritän kovasti olla hyvä, ja päädyn toisinaan pohdiskelemaan asioita tyyliin "saikohan se nyt trauman kun en tajunnut että sillä on vaippa märkä, vaan luulin että se on nälkäinen". Minkälaista on sellaisen ihmisen elämä, joka ei tunne syyllisyyttä?