Kirjallisuus prostituutiona
Olen radikaali prostituoitu, kirjoitan runoja. Olen kutsumushuora ja luksushuora, kuten jokainen oikea taiteilija on, mutta on suuria haasteita, nimittän bordellilaitostemme pinnalllistuminen, ja tarve luoda uusia bordelleja, jotka toimivat enemmän meidän ehdoillamme. Toki tapauksessani - teen kopioita kirjoista ja myyn niitä, olen toki lähempänä eroottista mallia ja kuvaajaa saman aikaisesti. Kuitenkin kyse on samasta asiasta - toki siten että kopiot, digitaaliset tai fyysiset toimivat kehon jatkeena.
En tarkoita että kirjaimellisesti tekisin pornografiaa, ainakaan pelkästään - mutta kyseessä on ainoa allegoria joka kuvaa mistä on todella kysymys - niin täsmällinen ja vietävissä niin pitkälle, että on kyse täysin analogisesta asiasta. Eilen käydessäni läpi vanhoja tekstejäni, vanhoja nolostuttavia virheitä ja joitain tyhjiksi osoittautuneita fantasioita, koin suurta häpeää. Toisaalta, kun joissain tekstissä tripinomaiset unet toimivat täydellisesti, kun pääsi lähelle niitä fantasioita jotka muodostavat uutta todellisuutta, koin jotakin erittäin pyhää, samaa mitä koen usein kirjoittaessani.
Se mistä runous koostuu, on alue joka on vielä pyhempi, vielä intiimimpi ja henkilökohtaisempi kuin sukupuoli ja seksuaalisuus, ja nämä ovat minulle - kuten varmasti kaikille - erittäin keskeisiä. Ei ole mitään niin syvälle je lähelle menevää kuin ne konnotaatioiden ja metaforien virrat jotka liittyvät merkityksellisesti käytettyyn kieleen. Toki annan sitäkin pois ilmaiseksi, en lainkaan häpeile sitä, kuten joskus postaan itsestäni alastonkuvia internettiin ta suutelen tuntemattomia, universaalin ja vapaan rakkauden hengessä. Se on eräs toiminnan alue, mutta en näe prostituutiossakaan sinällään mitään vikaa - en vikaa "objektifikaatiossa" tai tuotteistamisessa as such - jos teen runokirjan tai pidän eroottisten kuvien kokoelmasta, tästä on tosiaan kysymys - sen mikä on kaikkein intiimeintä - minulle metaforisen kielen alue.
En näe ongelmaksi huoruutta - näen ongelmaksi parittajat, ja ennenkaikkea banalisoivan hengen. Jos taide on hengen prostituutiota, kustantamot ovat bordelleja, bordelleja jotka toimivat voittonsa maksimoivina liikelaitoksina. Vihaan ajatusta kustannustoimittajasta siitä huolimatta että feedback on välttämätöntä koska ihminen on kovin sokea omalle tekstilleen ja monet eivät osaa antaa artikuloitua palautetta. Siinä missä mielelläni tekisin voimauttavan valokuvauksen periaattein tehtävää pornoa - on ajatus siitä, että parittajalla olisi valta siihen, miten käytän tätä kaikkein intiimeintä aluetta, on täydellisen sietämätön.
Siinä missä taide, myös seksityö voi olla kaunista ja olennaista, eikä sen muodossa ole vikaa sinänsä, itseasiassa muotoa tarvitaan jonkin kauniin luomiseen minkä olemassaolosta olen hyötynyt suuresti. Eräs ilmiö kuitenkin häiritsee minua, joka on ehkäpä parittajista seuraava banalisaatio - gonzo sex, jossa kaikki valaistaan, koko asetelma pilkkaa itseään jatkuvasti, luo asetelman, jossa jollaintapaa tehdään huomiota saavaa toimintaa, mutta kaiken epävakavistaminen on patologinen tapa suojata oma intimiteettinsä - tavalla joka vain saa ajattelemaan että pitäisi tehdä jotain muuta. Mainonta ja keltainen lehdistö ovat vain jotain paljon vaarallisempaa, koska siinä käytetyt asiat, kieli ja valokuvaus esimerkiksi, ovat hauraampia ja vielä syvempiä ilmiöitä.
Tämä on suuren vaaran alue. Rakel Liekiltä kysyttiin joskus miten pornografian teko on vaikuttanut hänen seksuaalisuuteensa, ja vastaus kuului, että siitä on tullut hupaisampaa, mutta jokin kaikkein intiimein on leikkaantunut pois. Vaikuttaa minusta suurelta hinnalta.
Täsmälleen sama ilmiö esiintyy niin huonossa pornossa, kuin siinä tunnelmassa joka liittyy keltaiseen lehdistöön ja mainontaan - lahjansa antaminen gonzon käyttöön. Postmodernismi ja käsitteellisyys "taiteessa" vaikuttaa olevan eräs gonzon muoto - siinä että käsitteellistää kaiken pyrkii vain välttämään intiimiyttä.
Olennaista on - jos siitä tulee "kuin mikä tahansa työ" siitä tulee sielunsa myymistä kuten mistä tahansa tavallisesta työstä aina. Tällä alueella on suuri vaara, juuri siinä, että tekee jotakin koska se tuntuu hupaisalta, mutta mikään määrä rahaa jonka voi ansaita ei koskaan osta sielua takaisin.
Tarvitsemme uudenlaisia bordelleja.
En tarkoita että kirjaimellisesti tekisin pornografiaa, ainakaan pelkästään - mutta kyseessä on ainoa allegoria joka kuvaa mistä on todella kysymys - niin täsmällinen ja vietävissä niin pitkälle, että on kyse täysin analogisesta asiasta. Eilen käydessäni läpi vanhoja tekstejäni, vanhoja nolostuttavia virheitä ja joitain tyhjiksi osoittautuneita fantasioita, koin suurta häpeää. Toisaalta, kun joissain tekstissä tripinomaiset unet toimivat täydellisesti, kun pääsi lähelle niitä fantasioita jotka muodostavat uutta todellisuutta, koin jotakin erittäin pyhää, samaa mitä koen usein kirjoittaessani.
Se mistä runous koostuu, on alue joka on vielä pyhempi, vielä intiimimpi ja henkilökohtaisempi kuin sukupuoli ja seksuaalisuus, ja nämä ovat minulle - kuten varmasti kaikille - erittäin keskeisiä. Ei ole mitään niin syvälle je lähelle menevää kuin ne konnotaatioiden ja metaforien virrat jotka liittyvät merkityksellisesti käytettyyn kieleen. Toki annan sitäkin pois ilmaiseksi, en lainkaan häpeile sitä, kuten joskus postaan itsestäni alastonkuvia internettiin ta suutelen tuntemattomia, universaalin ja vapaan rakkauden hengessä. Se on eräs toiminnan alue, mutta en näe prostituutiossakaan sinällään mitään vikaa - en vikaa "objektifikaatiossa" tai tuotteistamisessa as such - jos teen runokirjan tai pidän eroottisten kuvien kokoelmasta, tästä on tosiaan kysymys - sen mikä on kaikkein intiimeintä - minulle metaforisen kielen alue.
En näe ongelmaksi huoruutta - näen ongelmaksi parittajat, ja ennenkaikkea banalisoivan hengen. Jos taide on hengen prostituutiota, kustantamot ovat bordelleja, bordelleja jotka toimivat voittonsa maksimoivina liikelaitoksina. Vihaan ajatusta kustannustoimittajasta siitä huolimatta että feedback on välttämätöntä koska ihminen on kovin sokea omalle tekstilleen ja monet eivät osaa antaa artikuloitua palautetta. Siinä missä mielelläni tekisin voimauttavan valokuvauksen periaattein tehtävää pornoa - on ajatus siitä, että parittajalla olisi valta siihen, miten käytän tätä kaikkein intiimeintä aluetta, on täydellisen sietämätön.
Siinä missä taide, myös seksityö voi olla kaunista ja olennaista, eikä sen muodossa ole vikaa sinänsä, itseasiassa muotoa tarvitaan jonkin kauniin luomiseen minkä olemassaolosta olen hyötynyt suuresti. Eräs ilmiö kuitenkin häiritsee minua, joka on ehkäpä parittajista seuraava banalisaatio - gonzo sex, jossa kaikki valaistaan, koko asetelma pilkkaa itseään jatkuvasti, luo asetelman, jossa jollaintapaa tehdään huomiota saavaa toimintaa, mutta kaiken epävakavistaminen on patologinen tapa suojata oma intimiteettinsä - tavalla joka vain saa ajattelemaan että pitäisi tehdä jotain muuta. Mainonta ja keltainen lehdistö ovat vain jotain paljon vaarallisempaa, koska siinä käytetyt asiat, kieli ja valokuvaus esimerkiksi, ovat hauraampia ja vielä syvempiä ilmiöitä.
Tämä on suuren vaaran alue. Rakel Liekiltä kysyttiin joskus miten pornografian teko on vaikuttanut hänen seksuaalisuuteensa, ja vastaus kuului, että siitä on tullut hupaisampaa, mutta jokin kaikkein intiimein on leikkaantunut pois. Vaikuttaa minusta suurelta hinnalta.
Täsmälleen sama ilmiö esiintyy niin huonossa pornossa, kuin siinä tunnelmassa joka liittyy keltaiseen lehdistöön ja mainontaan - lahjansa antaminen gonzon käyttöön. Postmodernismi ja käsitteellisyys "taiteessa" vaikuttaa olevan eräs gonzon muoto - siinä että käsitteellistää kaiken pyrkii vain välttämään intiimiyttä.
Olennaista on - jos siitä tulee "kuin mikä tahansa työ" siitä tulee sielunsa myymistä kuten mistä tahansa tavallisesta työstä aina. Tällä alueella on suuri vaara, juuri siinä, että tekee jotakin koska se tuntuu hupaisalta, mutta mikään määrä rahaa jonka voi ansaita ei koskaan osta sielua takaisin.
Tarvitsemme uudenlaisia bordelleja.