(no subject)
Jos nillittäjille nillitetään, onko ne toiset sitten supernillittäjiä?
Vittu mulla sitten menee hermot ja kysyn (sadannen kerran) taas, että miksi en jättäydy pois huonosta seurasta, jos se lähinnä vaan aina vituttaa?
Miks mä en hanki ittelleni muita ihmisiä ja elämää?
No se on vähän hankalaa.
Hankalaa on lähinnä kaikki. Ei onnistu mikään, ei. Heikko tahto, heikko kaikki kaikki.
Olin tänään kuusi (!) tuntia polttamatta. Saatana mä käytän lääkkeitä, mutta silti ei onnistu enempää.
Tämä hajottaa ehkä kaikkein eniten koskaan. Onko mitään mahdollisuuksia.
Tahtoisin olla taju kankaalla pari kuukautta, sitten nousta ylös ja olla helvetin helposti savuton. Ikuisesti Aamen.
Vaihtoehto näyttää olevan se, että kahlitsen itseni sänkyyn.
Jos tää jotenkin onnistuu, en enää ikinä ikinä, mitään. En polta pilveä kertaakaan edes kokeilun vuoksi, en mitään huumetta, en vittu mitään mihin voi jäädä koukkuun. Kahvi sais jäädä kans.
Käyn lenkilläkin vain silloin tällöin, etten tule siitäkin riippuvaiseksi.
Inhoan pakkomielteitä ja riippuvuuksia toisissa ihmisissä ja itsessäni. Heikkoutta, saatana, kaikki.
Kun vaan vois, kun vaan.
Aamu oli hirveän hyvä, täydellinen, kaunista kaikkialla, aurinko lämmitti vähän ja olin yhtä vähän luennolla. Onnellinen taisin olla, vähän. Sitten menin sairastunutta H:ta vastaan asemalle ja viimeistään typerässä ruokapaikassa ärsytys ja vitutus tuli ja tiuskin. Vieroitusoireita, pää oli puuroa.
Elämä on tasan paskaa jos on valinnut siitä sellaista.
Viikonloppuna tuli semmoinen onnellisuus muutamastakin asiasta ja eilen, kun lohdutin tuntikausia kaveria. Ymmärsin asioita itsekin ja ehkä pystyn arvostamaan enemmän, myös käytännössä eikä vain teoriassa jolla ei ole vitunkaan väliä, paitsi ehkä tässä haistapaska-laitoksessa.
Tajusin myös että sitten jos, sitten kun - voi itku - mä olen vapaa (itseltäni), voin ajatella olevani terve ja onnellinen.
"Terve", sitä mä yritän hokea kun yritän lopettaa,
"Sä haluat olla terve".
Vittu mulla sitten menee hermot ja kysyn (sadannen kerran) taas, että miksi en jättäydy pois huonosta seurasta, jos se lähinnä vaan aina vituttaa?
Miks mä en hanki ittelleni muita ihmisiä ja elämää?
No se on vähän hankalaa.
Hankalaa on lähinnä kaikki. Ei onnistu mikään, ei. Heikko tahto, heikko kaikki kaikki.
Olin tänään kuusi (!) tuntia polttamatta. Saatana mä käytän lääkkeitä, mutta silti ei onnistu enempää.
Tämä hajottaa ehkä kaikkein eniten koskaan. Onko mitään mahdollisuuksia.
Tahtoisin olla taju kankaalla pari kuukautta, sitten nousta ylös ja olla helvetin helposti savuton. Ikuisesti Aamen.
Vaihtoehto näyttää olevan se, että kahlitsen itseni sänkyyn.
Jos tää jotenkin onnistuu, en enää ikinä ikinä, mitään. En polta pilveä kertaakaan edes kokeilun vuoksi, en mitään huumetta, en vittu mitään mihin voi jäädä koukkuun. Kahvi sais jäädä kans.
Käyn lenkilläkin vain silloin tällöin, etten tule siitäkin riippuvaiseksi.
Inhoan pakkomielteitä ja riippuvuuksia toisissa ihmisissä ja itsessäni. Heikkoutta, saatana, kaikki.
Kun vaan vois, kun vaan.
Aamu oli hirveän hyvä, täydellinen, kaunista kaikkialla, aurinko lämmitti vähän ja olin yhtä vähän luennolla. Onnellinen taisin olla, vähän. Sitten menin sairastunutta H:ta vastaan asemalle ja viimeistään typerässä ruokapaikassa ärsytys ja vitutus tuli ja tiuskin. Vieroitusoireita, pää oli puuroa.
Elämä on tasan paskaa jos on valinnut siitä sellaista.
Viikonloppuna tuli semmoinen onnellisuus muutamastakin asiasta ja eilen, kun lohdutin tuntikausia kaveria. Ymmärsin asioita itsekin ja ehkä pystyn arvostamaan enemmän, myös käytännössä eikä vain teoriassa jolla ei ole vitunkaan väliä, paitsi ehkä tässä haistapaska-laitoksessa.
Tajusin myös että sitten jos, sitten kun - voi itku - mä olen vapaa (itseltäni), voin ajatella olevani terve ja onnellinen.
"Terve", sitä mä yritän hokea kun yritän lopettaa,
"Sä haluat olla terve".