We should be lovers... or not.
Day 02 - Your first love
Veikkaan, että mun ensirakkaus, jolloin mä itse sen tiedostin ja tajusin, tapahtu vasta 2009 heinäkuussa.
Tää tarvitsee pienen taustatarinan:
Eli alotin harrastelijateatterissa -08 talvella systerin kanssa ja ohjaaja oli semmonen, pari vuotta mua vanhempi jätkä.
Systeri sano heti ekan tapaamisen jälkeen.
”Harmi, että sil on se tyttöystävä, ku oisin alkanu parittaa teitä.”
Mitään tunteita, muuta ku kaverillisia, mulla ei ollu sitä kohtaan koko porggiksen aikana. Se oli vaan ohjaaja ja semmonen, jonka edessä pysty heittäytyä ihan kaikkeen.
Noh, vikat näytökset oli -09 keväällä ja sitte saatiin tieto, että päästään harrastelijateatteripäiville heinäkuussa.
Sitte oli ekat harkat ja se käveli sinne huoneeseen.
Saman tien mä tiesin, että jotain oli vialla.
En tiiä mikä, mutta jokin.
Noh, aattelin, että ehkä se menee ohi jadajada, ei tässä mitään. No, eipä menny ei.
Meillä oli samana kesänä toisen näytelmän harjotuksia ja ensi-ilta tuli sitte jossain vaiheessa.
No, mentiin meille, koska kämppä oli tyhjä ja aateltiin, että pidetään kivaa tyttöjen (okei, oli siel kaks jätkää, mut luultiin, ettei ne tuu) kesken.
Sitte tää toinen soittaa ja sanoo, että voiks se kutsuu pari kaveria. Noh, teatteripiireissä kun ollaan, niin totta kai se käy, kysyin vaan, että ketkä ja se vastas, että Henri ja plaplapla.
Taas mun sydän teki jotain eriskummallista.
Olin ihan ihmeissäni, että mitäs hemmettiä tää nyt on..
Noh, ne tuli juotiin ja kälätettiin ja jossain vaiheessa mä makoilin trampalla ja serkku (joka oli kans ollu näytelmässä), kysy, että onks kaikki okei. Sanoin, että taidan tykätä Henristä. Serkku sano, että se tietää sen jo. Ihmettelin, oliks se oikeesti niin läpinäkyvää.
Sit se sano, että porukat oli kuulemma kysyny silt yhes vaiheessa, että onks mun ja Henrin välillä jotain. Olin ihan monttu auki, koska se oli kuulemma näkyny jo silloin talven aikana. En mä sitä silloin tienny.
Noh, tää oli täysin ykspuolista, ja kaipa mä tiesin sen heti alussa. Tunnistin siinä sitte kännissä, että rakastan sitä ja se vastas, että mä tiedän.
Ja kyseisellä henkilöllähän on tyttöystävä, ei unohdeta sitä faktaa.
Koko -09 syksy-talvi ja 10 kevät meni siinä, kun mä itkeä vollotin, kun se oli sellanen munapää, ja kaikki sano samaa.
Läheteltiin aina aika… eh.. mielenkiintosia viestejä.. Sellasia mukavia K-18 kamaa, ja se alotti, joka kerta. Yhä sillä oli se tyttöystävä.
Mä yritin monta kertaa käskeä itteäni lopettamaan, sanomaan sille, että nyt riittää, lopeta. Mutta vaikka kuinka yritin toitottaa ittelleni, etten rakasta sitä, joku pisti aina jossain ja sano, että rakastatpa.
Me tavattiin aika harvoin, mutta joka kerta ku tavattiin se oli… en tiiä.
Sil oli yhen näytelmän ensi-ilta viime keväänä ja sitte nähtiin siellä ja halasin totta kai sitä (teatteriporukassa kaikki halailee kaikkia) ja silloin mulla oli kai se pahin vaihe. Halusin vaan sanoa sille, että ota tai jätä. Mut enhän mä voinu, sillä oli tyttöystävä ja se oli sanonu, ettei se halua mun kanssa mitään.
No, oltiin sitte menossa jatkoille ja istuttiin kahen muun, tuntemattoman kanssa autossa ja Henri oli viel jossain ja toinen niistä kysy multa ”Nii sä olit tää Henrin tyttöystävä vai?”
Auts.
Se pisti.
Ja kovaa.
Yritin siin sit vääntää jotain väkinäistä naurua ja sanoin ”I wish”
Sit meni tosi pitkään ennen ku juteltiin Henrin kaa seuraavan kerran, jotain pieniä viestejä silloin tällöin.
Käännekohta oli mulle viime syysloma, ku näin fabussa, että se oli ollu sairaalassa ja se oli nähtävästi onlinessa ja kysyin, että miten menee.
Juteltiin aika pitkään ja ekaa kertaa sen juttelun jälkeen mä en oikeesti tuntenu enää mitään.
Tai, no, en voi sanoa en mitään, kyl mä vieläkin JOTAIN tunnen, mut en yhtä voimakkaasti, enkä niin kokonaisvaltaisesti.
Mutta nyt mä voin puhua siitä ihan ilman sellasta pistoa rinnassa.
Nyt mä vaan toivoisin, että löytäisin jonku, jota voisin rakastaa niin, että se rakastais mua kanssa, eikä kohtelis mua ku tiskirätti.
Veikkaan, että mun ensirakkaus, jolloin mä itse sen tiedostin ja tajusin, tapahtu vasta 2009 heinäkuussa.
Tää tarvitsee pienen taustatarinan:
Eli alotin harrastelijateatterissa -08 talvella systerin kanssa ja ohjaaja oli semmonen, pari vuotta mua vanhempi jätkä.
Systeri sano heti ekan tapaamisen jälkeen.
”Harmi, että sil on se tyttöystävä, ku oisin alkanu parittaa teitä.”
Mitään tunteita, muuta ku kaverillisia, mulla ei ollu sitä kohtaan koko porggiksen aikana. Se oli vaan ohjaaja ja semmonen, jonka edessä pysty heittäytyä ihan kaikkeen.
Noh, vikat näytökset oli -09 keväällä ja sitte saatiin tieto, että päästään harrastelijateatteripäiville heinäkuussa.
Sitte oli ekat harkat ja se käveli sinne huoneeseen.
Saman tien mä tiesin, että jotain oli vialla.
En tiiä mikä, mutta jokin.
Noh, aattelin, että ehkä se menee ohi jadajada, ei tässä mitään. No, eipä menny ei.
Meillä oli samana kesänä toisen näytelmän harjotuksia ja ensi-ilta tuli sitte jossain vaiheessa.
No, mentiin meille, koska kämppä oli tyhjä ja aateltiin, että pidetään kivaa tyttöjen (okei, oli siel kaks jätkää, mut luultiin, ettei ne tuu) kesken.
Sitte tää toinen soittaa ja sanoo, että voiks se kutsuu pari kaveria. Noh, teatteripiireissä kun ollaan, niin totta kai se käy, kysyin vaan, että ketkä ja se vastas, että Henri ja plaplapla.
Taas mun sydän teki jotain eriskummallista.
Olin ihan ihmeissäni, että mitäs hemmettiä tää nyt on..
Noh, ne tuli juotiin ja kälätettiin ja jossain vaiheessa mä makoilin trampalla ja serkku (joka oli kans ollu näytelmässä), kysy, että onks kaikki okei. Sanoin, että taidan tykätä Henristä. Serkku sano, että se tietää sen jo. Ihmettelin, oliks se oikeesti niin läpinäkyvää.
Sit se sano, että porukat oli kuulemma kysyny silt yhes vaiheessa, että onks mun ja Henrin välillä jotain. Olin ihan monttu auki, koska se oli kuulemma näkyny jo silloin talven aikana. En mä sitä silloin tienny.
Noh, tää oli täysin ykspuolista, ja kaipa mä tiesin sen heti alussa. Tunnistin siinä sitte kännissä, että rakastan sitä ja se vastas, että mä tiedän.
Ja kyseisellä henkilöllähän on tyttöystävä, ei unohdeta sitä faktaa.
Koko -09 syksy-talvi ja 10 kevät meni siinä, kun mä itkeä vollotin, kun se oli sellanen munapää, ja kaikki sano samaa.
Läheteltiin aina aika… eh.. mielenkiintosia viestejä.. Sellasia mukavia K-18 kamaa, ja se alotti, joka kerta. Yhä sillä oli se tyttöystävä.
Mä yritin monta kertaa käskeä itteäni lopettamaan, sanomaan sille, että nyt riittää, lopeta. Mutta vaikka kuinka yritin toitottaa ittelleni, etten rakasta sitä, joku pisti aina jossain ja sano, että rakastatpa.
Me tavattiin aika harvoin, mutta joka kerta ku tavattiin se oli… en tiiä.
Sil oli yhen näytelmän ensi-ilta viime keväänä ja sitte nähtiin siellä ja halasin totta kai sitä (teatteriporukassa kaikki halailee kaikkia) ja silloin mulla oli kai se pahin vaihe. Halusin vaan sanoa sille, että ota tai jätä. Mut enhän mä voinu, sillä oli tyttöystävä ja se oli sanonu, ettei se halua mun kanssa mitään.
No, oltiin sitte menossa jatkoille ja istuttiin kahen muun, tuntemattoman kanssa autossa ja Henri oli viel jossain ja toinen niistä kysy multa ”Nii sä olit tää Henrin tyttöystävä vai?”
Auts.
Se pisti.
Ja kovaa.
Yritin siin sit vääntää jotain väkinäistä naurua ja sanoin ”I wish”
Sit meni tosi pitkään ennen ku juteltiin Henrin kaa seuraavan kerran, jotain pieniä viestejä silloin tällöin.
Käännekohta oli mulle viime syysloma, ku näin fabussa, että se oli ollu sairaalassa ja se oli nähtävästi onlinessa ja kysyin, että miten menee.
Juteltiin aika pitkään ja ekaa kertaa sen juttelun jälkeen mä en oikeesti tuntenu enää mitään.
Tai, no, en voi sanoa en mitään, kyl mä vieläkin JOTAIN tunnen, mut en yhtä voimakkaasti, enkä niin kokonaisvaltaisesti.
Mutta nyt mä voin puhua siitä ihan ilman sellasta pistoa rinnassa.
Nyt mä vaan toivoisin, että löytäisin jonku, jota voisin rakastaa niin, että se rakastais mua kanssa, eikä kohtelis mua ku tiskirätti.