Täydellisyyttä ei ole
Nimi: Täydellisyyttä ei ole
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Päähenkilöt: Narcissa
Ikäraja: K-15
Tyyli: syömishäiriön kuvaaminen
Varoitus: Tässä ficissä kuvataan anoreksiaa eli pakonomaista laihduttamista. Tekstin ei ole tarkoitus olla ihannoivaa tai kyseiseen sairauteen kannustavaa.
Osallistuu: FF-100 sanalla 059. Ruoka
A/N Kirjoittaminen on eräänlainen kanava purkaa ajatuksia. Tämä on kovin surullinen aihe. Ei tämä ehkä kauhean angstista ole, mutta parhaiten kai tälle osastolle sopi.
”Hyvää yötä, menen jo omaan huoneeseen.”
”Hyvää yötä, kultaseni, nuku hyvin.”
Narcissa suikkasi nopean suukon äitinsä poskelle ja poistui oleskeluhuoneesta. Marmoriportaat tuntuivat jäätäviltä paljaita jalkapohjia vasten, mutta hän hidasti kävelyään ja painoi ihonsa tiiviimmin kovaa lattiaa vasten. Väristykset kulkivat pitkin ihoa, mutta hän kantoi kasvoillaan päättäväistä ilmettä askeltaessaan kahdet portaat ylös ylimpään kerrokseen ja sieltä omaan huoneeseensa. Suljettuaan oven hän jäi hetken kuulostelemaan, kuuluiko vieraita ääniä.
Hiljaisuus. Narcissan huone oli aivan käytävän päässä, kaukana kaikesta, joten sinne harvoin kuului talon liikkeitä. Hän oli muuttanut sinne vastikään saadakseen oman rauhansa. Hänen ja Bellatrixin huoneiden väliin jäi kaksi vierashuonetta, turvavyöhyke, kuten Narcissa sitä kutsui. Hiljaisuudessa oli myös se etu, että hän kuuli aina kaukaa, jos joku lähestyi huonetta.
Narcissa käveli kirjoituspöytänsä luo ja kuiskasi sytyjo-loitsun taikasauvan nopealla heilautuksella. Puoli tusinaa kynttilää kutsuttiin valaisemaan huonetta: suurta pylvässänkyä, siroa kirjahyllyä, valtavaa vaatekaappia. Pienet liekit peilautuivat kirkkaina puhtaasta pinnasta, kun Narcissa kantoi kaksi pitkää valkeaa siroa kaunista kynttilää vanhaa peiliä molemmin puolin koristaviin kynttilänpidikkeisiin.
Hän käänsi jo päänsä katsoakseen, mutta pidättäytyi. Ensin vessa.
Päivällisestä oli kulunut aikaa viisikymmentäviisi minuuttia. Äiti oli halunnut keskustella viikonlopun tulevista seurapiirijuhlista eikä hän ollut päässyt ruokapöydästä suoraan omaan huoneeseensa niin kuin oli suunnitellut. Äiti olisi ihmetellyt ja pettynyt, jos hän ei olisi jäänyt jutustelemaan. Koska tottakai Narcissa odotti tulevia juhlia yhtä innokkaasti kuin äiti. Glamouria, korkealle nostettuja hiuksia, pitkiä leninkejä, hienostelua ja arvokkuutta.
Hanasta tuleva vesi oli jääkylmää, kun Narcissa laski sitä lasiin. Yksi alas. Toinen täyteen. Toinen alas. Kolmas täyteen. Hän joi, kunnes vatsa tuntui raskaalta ja olo oli huono, oksetti. Sormien ei tarvinnut ensimmäisellä kerralla kuin hipaista syvää kurkkua. Toisella kerralla piti jo hetki pitää. Kolmas kerta onnistui, kun työnsi kolme sormea ja liikutteli niitä. Alkoi vähitellen tuntua paremmalta. Neljäs kerta oli pakollinen, kun kolmas oli onnistunut niin hyvin. Kurkkua kuristi ja silmät vuosivat, kun Narcissa pakotti vatsansa kouristelemaan ja nostattamaan loputkin mahalaukun nesteistä alas vessanpönttöön. Lima oli kellertävää ja valui pitkin tytön leukaa, mutta se sai silti pienen hymyn luihuisen huulille.
Kontrolli. Voima. Valta. Hallinta.
Kauneus. Suosio. Halu. Kateus.
Hän vetäisi narusta ja pönttö huuhtoutui puhtaaksi. Vähän kylmää vettä kasvoille ja silmien punotuskin laimeni. Hampaiden pesu raikasti suun, vaikkei aivan vienyt mennessään oksennuksen voimakasta ominaistuoksua, joka takertui hänen kitalakeensa. Mutta ei se mitään, kyllä se siitä.
Narcissa palasi huoneeseensa ja riisuutui pitkästä hameestaan ja pitkähihaisesta paidastaan. Kello näytti varttia yli yhdeksää. Oli siis rutkasti aikaa tehdä illan naruharjoitukset ja hypyt, ehkä jopa neljä sarjaa. Ehtisi hyvin, jos kukaan ei tulisi keskeyttämään.
Vatsat, selät, taivutukset. Narun kanssa hyppimistä, sata plus sata, kaksisataa plus kaksisataa. Nopeammin nopeammin, yhä kovemmalla ja tehokkaammalla tahdilla. Hiki oli hyväksi, se poisti ylimääräistä nestettä kehosta. Kevensi, viilensi, jokainen tippa koetti huojentaa oloa vähän enemmän, mutta jokaisen tipan jälkeen täytyi tulla vielä kolme uutta tippaa. Ja niiden jälkeen yhdeksän.
Jalkoja alkoi hiljalleen heikottaa ja pää kevetä. Katse sai muutaman aaltoviivan seurakseen, mutta Narcissa ei voinut luovuttaa. Oli tehtävä vielä ylimääräiset sataviisikymmentä vatsalihasta, koska muuten olisi voinut päästä liian helpolla. Hänen kätensä tärisivät, kun hän kohottautui viimein ylös kylmältä lattialta - lämpötila oli plus viisitoista, kehon satunnainen tärinä oli hyväksi - ja asettui hieman horjahtaen peilin eteen.
Askelia. Narcissa heittäytyi vaatekaapilleen ja kaivoi sieltä häthätää pyyhkeen esiin.
”Cissy?” Andromedan ääni oli kysyvä vankan oven takaa. ”Nukutko sinä jo?”
”En”, Narcissa huikkasi takaisin pyyhkien samalla otsaansa pyyhkeeseen. ”Olin juuri menossa suihkuun, tule sisään.”
Andromeda aukaisi oven ja pujahti sisään. ”Mitä, tähän aikaanko?” sisko kysyi kummastuneena.
Narcissa nyrpisti nenäänsä ja suki pitkiä hiuksiaan. ”Hiukset tuntuvat likaisilta. Mitä asiaa?”
Keskimmäinen Mustan sisaruksista katsoi pikkusiskoaan tuskastuneena. ”Hiuksesi näyttävät hyviltä niin kuin aina. Halusin vain tulla kysymään, onko sinulla sitä kirjaa, jonka Bella sai viime jouluna lahjaksi? Bella sanoi, että se olisi täällä.”
”Ai sekö?” Narcissa asteli kirjahyllynsä luo ja poimi siskon kaipaaman kirjan esiin. ”Tässä.”
”Kiitos. Öitä.”
Narcissa päästi pyyhkeen valahtamaan jalkoihinsa ja poimi taikasauvansa käteensä. Astui peilin eteen ja heilautti sauvaansa, lausui loitsun. Numeroita ilmestyi hänen päänsä päälle ja hän tuijotti niitä rävähtämättä. Parempi, muttei tarpeeksi. Huomenna täytyisi yrittää kovemmin. Aamulla voisi herätä aikaisin ja lähteä ratsastamaan. Myöhästyä aamiaiselta, saisi olla rauhassa lounaaseen asti, koska isä vihasi myöhästymisiä.
Hän tuijotti vartaloaan ja riisuutui alusvaatteistaan. Laski kätensä lanteilleen ja kuljetti käsiään lonkkaluilla. Kylkiluilla. Vatsan päällä. Niskakarvat nousivat pystyyn ja käsiä pitkin juoksivat pienet kylmät jalkapohjat. Ällöttävää. Inhottavaa. Rumaa. Epätäydellistä. Halveksittavaa. Sydän hakkasi rinnassa ja kurkkua kuristi, rinnassa oli paine, joka kietoi vankkoja solmujaan hänen ympärilleen. Piti tiukasti syleilyssään, tiukensi otettaan päivä päivältä. Muistutti, ei jättänyt yksin.
Lauantaina olisi juhlat. Hän ei ollut nähnyt ystäviään koko kesänä, uusi lukuvuosi alkaisi pian. Huomattaisiinkohan hänet nyt? Olisiko hänellä jotain merkitystä? Kuudes vuosi oli tärkeä vuosi. Ennen seitsemättä. Vielä voisi olla täydellinen. Vielä voisi saavuttaa muiden kunnioituksen.
Narcissa koetti hymyillä peilikuvalleen, mutta se tuntui väärältä. Ei hän ansainnut hymyjä, ei vielä tässä vaiheessa. Oli vielä niin paljon tehtävää. Mutta kyllä hän onnistuisi. Kyllä hän onnistuisi herättämään huomiota, saamaan sitä osakseen.
Hän heilautti sauvaansa. Kaikki kynttilät sammuivat. Hän asetti sauvan yöpöydälle ja siirsi peiton syrjään. Livahti vällyihin välittämättä nihkeästä ihostaan. Käpertyi kokoon, kädet polvien ympärillä. Puristi tiukasti. Koetti puristaa lujempaa kuin rintakehän puristaja. Tyhjyys tuntui siitä huolimatta tyhjältä.
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Päähenkilöt: Narcissa
Ikäraja: K-15
Tyyli: syömishäiriön kuvaaminen
Varoitus: Tässä ficissä kuvataan anoreksiaa eli pakonomaista laihduttamista. Tekstin ei ole tarkoitus olla ihannoivaa tai kyseiseen sairauteen kannustavaa.
Osallistuu: FF-100 sanalla 059. Ruoka
A/N Kirjoittaminen on eräänlainen kanava purkaa ajatuksia. Tämä on kovin surullinen aihe. Ei tämä ehkä kauhean angstista ole, mutta parhaiten kai tälle osastolle sopi.
”Hyvää yötä, menen jo omaan huoneeseen.”
”Hyvää yötä, kultaseni, nuku hyvin.”
Narcissa suikkasi nopean suukon äitinsä poskelle ja poistui oleskeluhuoneesta. Marmoriportaat tuntuivat jäätäviltä paljaita jalkapohjia vasten, mutta hän hidasti kävelyään ja painoi ihonsa tiiviimmin kovaa lattiaa vasten. Väristykset kulkivat pitkin ihoa, mutta hän kantoi kasvoillaan päättäväistä ilmettä askeltaessaan kahdet portaat ylös ylimpään kerrokseen ja sieltä omaan huoneeseensa. Suljettuaan oven hän jäi hetken kuulostelemaan, kuuluiko vieraita ääniä.
Hiljaisuus. Narcissan huone oli aivan käytävän päässä, kaukana kaikesta, joten sinne harvoin kuului talon liikkeitä. Hän oli muuttanut sinne vastikään saadakseen oman rauhansa. Hänen ja Bellatrixin huoneiden väliin jäi kaksi vierashuonetta, turvavyöhyke, kuten Narcissa sitä kutsui. Hiljaisuudessa oli myös se etu, että hän kuuli aina kaukaa, jos joku lähestyi huonetta.
Narcissa käveli kirjoituspöytänsä luo ja kuiskasi sytyjo-loitsun taikasauvan nopealla heilautuksella. Puoli tusinaa kynttilää kutsuttiin valaisemaan huonetta: suurta pylvässänkyä, siroa kirjahyllyä, valtavaa vaatekaappia. Pienet liekit peilautuivat kirkkaina puhtaasta pinnasta, kun Narcissa kantoi kaksi pitkää valkeaa siroa kaunista kynttilää vanhaa peiliä molemmin puolin koristaviin kynttilänpidikkeisiin.
Hän käänsi jo päänsä katsoakseen, mutta pidättäytyi. Ensin vessa.
Päivällisestä oli kulunut aikaa viisikymmentäviisi minuuttia. Äiti oli halunnut keskustella viikonlopun tulevista seurapiirijuhlista eikä hän ollut päässyt ruokapöydästä suoraan omaan huoneeseensa niin kuin oli suunnitellut. Äiti olisi ihmetellyt ja pettynyt, jos hän ei olisi jäänyt jutustelemaan. Koska tottakai Narcissa odotti tulevia juhlia yhtä innokkaasti kuin äiti. Glamouria, korkealle nostettuja hiuksia, pitkiä leninkejä, hienostelua ja arvokkuutta.
Hanasta tuleva vesi oli jääkylmää, kun Narcissa laski sitä lasiin. Yksi alas. Toinen täyteen. Toinen alas. Kolmas täyteen. Hän joi, kunnes vatsa tuntui raskaalta ja olo oli huono, oksetti. Sormien ei tarvinnut ensimmäisellä kerralla kuin hipaista syvää kurkkua. Toisella kerralla piti jo hetki pitää. Kolmas kerta onnistui, kun työnsi kolme sormea ja liikutteli niitä. Alkoi vähitellen tuntua paremmalta. Neljäs kerta oli pakollinen, kun kolmas oli onnistunut niin hyvin. Kurkkua kuristi ja silmät vuosivat, kun Narcissa pakotti vatsansa kouristelemaan ja nostattamaan loputkin mahalaukun nesteistä alas vessanpönttöön. Lima oli kellertävää ja valui pitkin tytön leukaa, mutta se sai silti pienen hymyn luihuisen huulille.
Kontrolli. Voima. Valta. Hallinta.
Kauneus. Suosio. Halu. Kateus.
Hän vetäisi narusta ja pönttö huuhtoutui puhtaaksi. Vähän kylmää vettä kasvoille ja silmien punotuskin laimeni. Hampaiden pesu raikasti suun, vaikkei aivan vienyt mennessään oksennuksen voimakasta ominaistuoksua, joka takertui hänen kitalakeensa. Mutta ei se mitään, kyllä se siitä.
Narcissa palasi huoneeseensa ja riisuutui pitkästä hameestaan ja pitkähihaisesta paidastaan. Kello näytti varttia yli yhdeksää. Oli siis rutkasti aikaa tehdä illan naruharjoitukset ja hypyt, ehkä jopa neljä sarjaa. Ehtisi hyvin, jos kukaan ei tulisi keskeyttämään.
Vatsat, selät, taivutukset. Narun kanssa hyppimistä, sata plus sata, kaksisataa plus kaksisataa. Nopeammin nopeammin, yhä kovemmalla ja tehokkaammalla tahdilla. Hiki oli hyväksi, se poisti ylimääräistä nestettä kehosta. Kevensi, viilensi, jokainen tippa koetti huojentaa oloa vähän enemmän, mutta jokaisen tipan jälkeen täytyi tulla vielä kolme uutta tippaa. Ja niiden jälkeen yhdeksän.
Jalkoja alkoi hiljalleen heikottaa ja pää kevetä. Katse sai muutaman aaltoviivan seurakseen, mutta Narcissa ei voinut luovuttaa. Oli tehtävä vielä ylimääräiset sataviisikymmentä vatsalihasta, koska muuten olisi voinut päästä liian helpolla. Hänen kätensä tärisivät, kun hän kohottautui viimein ylös kylmältä lattialta - lämpötila oli plus viisitoista, kehon satunnainen tärinä oli hyväksi - ja asettui hieman horjahtaen peilin eteen.
Askelia. Narcissa heittäytyi vaatekaapilleen ja kaivoi sieltä häthätää pyyhkeen esiin.
”Cissy?” Andromedan ääni oli kysyvä vankan oven takaa. ”Nukutko sinä jo?”
”En”, Narcissa huikkasi takaisin pyyhkien samalla otsaansa pyyhkeeseen. ”Olin juuri menossa suihkuun, tule sisään.”
Andromeda aukaisi oven ja pujahti sisään. ”Mitä, tähän aikaanko?” sisko kysyi kummastuneena.
Narcissa nyrpisti nenäänsä ja suki pitkiä hiuksiaan. ”Hiukset tuntuvat likaisilta. Mitä asiaa?”
Keskimmäinen Mustan sisaruksista katsoi pikkusiskoaan tuskastuneena. ”Hiuksesi näyttävät hyviltä niin kuin aina. Halusin vain tulla kysymään, onko sinulla sitä kirjaa, jonka Bella sai viime jouluna lahjaksi? Bella sanoi, että se olisi täällä.”
”Ai sekö?” Narcissa asteli kirjahyllynsä luo ja poimi siskon kaipaaman kirjan esiin. ”Tässä.”
”Kiitos. Öitä.”
Narcissa päästi pyyhkeen valahtamaan jalkoihinsa ja poimi taikasauvansa käteensä. Astui peilin eteen ja heilautti sauvaansa, lausui loitsun. Numeroita ilmestyi hänen päänsä päälle ja hän tuijotti niitä rävähtämättä. Parempi, muttei tarpeeksi. Huomenna täytyisi yrittää kovemmin. Aamulla voisi herätä aikaisin ja lähteä ratsastamaan. Myöhästyä aamiaiselta, saisi olla rauhassa lounaaseen asti, koska isä vihasi myöhästymisiä.
Hän tuijotti vartaloaan ja riisuutui alusvaatteistaan. Laski kätensä lanteilleen ja kuljetti käsiään lonkkaluilla. Kylkiluilla. Vatsan päällä. Niskakarvat nousivat pystyyn ja käsiä pitkin juoksivat pienet kylmät jalkapohjat. Ällöttävää. Inhottavaa. Rumaa. Epätäydellistä. Halveksittavaa. Sydän hakkasi rinnassa ja kurkkua kuristi, rinnassa oli paine, joka kietoi vankkoja solmujaan hänen ympärilleen. Piti tiukasti syleilyssään, tiukensi otettaan päivä päivältä. Muistutti, ei jättänyt yksin.
Lauantaina olisi juhlat. Hän ei ollut nähnyt ystäviään koko kesänä, uusi lukuvuosi alkaisi pian. Huomattaisiinkohan hänet nyt? Olisiko hänellä jotain merkitystä? Kuudes vuosi oli tärkeä vuosi. Ennen seitsemättä. Vielä voisi olla täydellinen. Vielä voisi saavuttaa muiden kunnioituksen.
Narcissa koetti hymyillä peilikuvalleen, mutta se tuntui väärältä. Ei hän ansainnut hymyjä, ei vielä tässä vaiheessa. Oli vielä niin paljon tehtävää. Mutta kyllä hän onnistuisi. Kyllä hän onnistuisi herättämään huomiota, saamaan sitä osakseen.
Hän heilautti sauvaansa. Kaikki kynttilät sammuivat. Hän asetti sauvan yöpöydälle ja siirsi peiton syrjään. Livahti vällyihin välittämättä nihkeästä ihostaan. Käpertyi kokoon, kädet polvien ympärillä. Puristi tiukasti. Koetti puristaa lujempaa kuin rintakehän puristaja. Tyhjyys tuntui siitä huolimatta tyhjältä.