Parin viikon päästä pois osastolta. Saa nähdä mitä siitä tulee.

En mie kykene olemaan ilman Reetaa. Eli siis ollaan taas yhdessä vajaan viiden päivän tauon jälkeen. Paha olo sekoittaa pään, itku selventää.

On liian epäymmärretty olo kun edes ymmärrä itse itseäni. Umpikuja eikä voimia kääntyä. Mikään ei nyt tunnu toimivan mitenkään ja olen ihan eksyksissä.

Enemmän tai vähemmän toivotut ajatukset risteilee päässä, esitän vastalauseita hiljaa ja melkein huvittaa koko tilanne.

Voisin arkebusoida erikoissairaanhoitajan.

En enää tiedä mitään. Irrallinen olo.

Nykyään en paljoa kirjoittele tänne, en vain osaa. En nykyään osaa paljoa mitään enää. Ja olen kokoajan suhteellisen angstinenkin vielä. Jei.

Miulle ei kai kuulu mitään. Ja anteeksi ihmiset, en nykyään osaa kuin angstata ja heittää liian huonoa läppää kaikesta.

Motivaatiolehmä tuli taloon.

Olin viikon kotiarestissa.

Ei mitään sanottavaa.

(antakaa minun nukkua)