Juokseva kommentaari osa 1: jatkoa, jatkoa, jatkoa

[neliapina]

W:n kirjan Arto Salmisen romaanituotantoa ja kirjailijanlaatua kuvaava essee on vaikuttavimpia lukemiani kirjallisuusesseitä, ihan jo senkin vuoksi, että Salminen todella oli ainutlaatuinen suomalainen prosaisti, myös minun mielestäni (sic). Täten kaikupohjaakin löytyy heti enemmän. Ei silti, olen lukenut Salmisen kirjoista vain kaksi, joten minua

Comments

[anonymous]

Hmm, Freud iskee: minäkin kaipaa tiiviyttä ulosteissani so. omissa teksteissäni. (Kaikki tämä lätinä nöyryyttävänä merkkinä tartunnasta & tartuntapintana.)

tsalo

[neliapina]

niin, ehkä tähänkin pitää naputella taholtani sellainen reunahuomautus, että runoudessa ja aforistiikassa tunnun hyväksyvän tiiviyden huomattavasti paremmin. vaikka ehkä olisi kiehtovaa lukea vaihteeksi aforismeja, jotka rönsyilevät niin helvetisti, eivätkä lopu ikinä.

[anonymous]

Mutta eikö radikaali tapa suhtautua tekstiin olisi unohtaa genreluokitukset kokonaan tai hyväksyä ne korkeintaan (niin kirjoittajan kuin reseption kannalta) jälkikätisinä kladistisina malleina tms.?

tsalo

[neliapina]

niin, ehkäpä...

radikaalia lienee lähinnä kunkin vallalla olevan suunnan vastustaminen. olen ehkä vähän oman yksityisen harhani vanki, kun olen ajatellut jo niin kauan, että tekstilajilla tai genrellä ei ole mitään väliä, että alkaa tuntua jo freesiltä, jos kerrankin on selvästi jotain genreä. mutta eihän tällainen juurikaan missään julkaistussa kirjallisuudessa näy. tai siis miten se voisikaan näkyä, kun meillä on kirjastoluokitukset jne jne.