FF100 ja Lyrics Wheel: Dafne
Nimi: Dafne
Kirjoittaja: Elfalas
Paritus: Bellatrix/Andromeda, Ted/Andromeda
Genre: angstinen dialogi? En ole ihan varma.
Ikäraja: k-15
Oikeudet: Rowlingin hahmot, Rowlingin maailma, minä vain sotken asioita huvikseni enkä saa muuta palkkaa kuin luomisen tuskan. ;____;
Yhteenveto: Koska silloin minä muutun sinulle kylmäksi, kasvatan vahasta lehdet ja avaan sylini ainoastaan auringolle. Sitten saat minua kastella ja hoivata, mutta sinulle minä olen enää paksua kaarnaa ja kitkeriä lehtiä.
A/N: FF100: Rikki. Samalla vastaus Lyrics Wheel VII -haasteeseen. Tämä on taas sellainen teksti, että se oli olemassa sisälläni tosi pitkään mutta ei ollut valmis tulemaan ulos. Niin että aika monet kynnet tuli tätä tehdessä purtua hajalle. Lopullinen klik tuli, kun Arte pyysi kirjoittamaan Bella/Medaa. Totesin, että siitä saa kivan sivujuonen FF100-todellisuuteeni, ja inspiroiduin vielä lisäksi kahteen muuhun mytologiapohjaiseen juttuun, jotka käsittelee nimenomaan Bellan ja Andromedan välisiä valtasuhteita. Tämä itsessään on aika outo; olen luultavasti lukenut liikaa Minna Canthia viime aikoina. Mutta kokeilin tätäkin, ja kommentit on kivoja.
- Ajattelematon. Sinisilmäinen. Niin kuin minä en sinun lävitsesi näkisi. Ja hänen! Hänen, joka kulkee sinun edelläsi kuin päivänvarjo, verhona sinun ja auringon välissä, niin että et edes aavista valoa. Sinä näet vain pimeää, ja hän on kirkkain tähti sen keskellä, niin sinä uskot. Hän heittää sinulle sokeripalan, ja sinä seuraat häntä vaikka maailman ääriin. Hyväilystä sinä kiellät omasi, suudelmasta unohdat kaiken. Hunajantahmaisessa pimeydessä sinä rämmit eteenpäin, silkasta sokerista humaltuneena. Hän lumoaa sinut, ja sinä kaipaat häntä enemmän kuin kotia koskaan, sinä onneton.
- Mutta enkö minä sitten rakasta häntä? Rakastan, rakastan, rakastan enemmän kuin ketään. Enemmän kuin mitään. Enemmän kuin sinua, enemmän kuin itseäni, enemmän kuin koko tätä maailmaa. Minä seuraan vain sieluni ääntä, sisko, en mahda sille mitään, ja minun sieluni sanoo että teen siinä oikein!
Minä kielsin hänet ensin, niin kuin sinäkin. Mutta hän ei lakannut olemasta. Ja jokainen hetki hänen kanssaan, jokainen hengenveto repii minun rintaani auki. Minä hajotan itseni jotta ymmärtäisin häntä ja jotta löytäisin yhteyden, ja totuus on siellä jossakin syvällä, sellainen jota sinä Bella et ole koskaan nähnytkään. Kun hän tuli minun luokseni pimeässä ja kuori minut vaatteistani, minä tunsin kuinka meidän molempien riekaleet kietoutuivat yhdeksi paksuksi köydeksi. En minä edes osaa kuvata sitä. Kuinka hän oli lähempänä kuin koskaan ennen. Kuinka hän oli minussa itsessäni, ja minä tiesin koko ajan kuinka luvatonta se oli ja kuinka ihanaa.
- Sitäkö ei koskaan tapahtunut, mitä meillä on ollut. Katso minua silmiin, kyllä minä tiedän että muistat. Kuinka minä hiivin hitaasti sääriäsi ylös, peukalo hivelee polvitaipeen ohutta ihoa, ja liu’un verkkaan, kiirettä pitämättä, kouliintuneella kärsivällisyydellä reisiesi sisäpintaa niin, että värähdät joka kerta kun sormen uurre takertuu hikisenkostean ihosi pintaan. Minä sivelen sinua ja tunnen kuinka sinun selkäsi taipuu kuin amoriininkaari, kun valtaan sinun kaikkein pyhimpäsi ja otan sinut kokonaan ja niin perusteellisesti, että tajuntasi sekoittuu minuun. Et sinä silloin hänen nimeään huohota. Minun tukkaani sinun sormesi takertuvat. Minä tunnen sinut. Minä tiedän, miten saan sinut rukoilemaan lisää.
- Minä en kuule sinua! Häntä minä rakastan. Häntä enkä ketään muuta.
- Sinä olet sotkeutunut häneen ja te kierrytte kuin köynnökset yhteen. Mutta odota! Ei tarvita kuin yksi särö. Neulansilmän kokoinen aukko kudoksessa. Silloin paine kasvaa liian suureksi, heikko kohta puhkeaa ja tähtitaivas räjähtää teidän väliinne. Sinä näet sen. Tähdet viiltävät sinun pimeää mieltäsi ja repivät haavoja sinun silmiisi. Pyörit läpi yön ja odotat että pelastavat käsivarret sieppaavat sinut, ja aamun tullen makaat nurmella ja pikkuhiljaa käsität, ettei hän enää ole vierelläsi.
- Minä en suurin surminkaan palaa sinun luoksesi!
- Et niin, kun minä en päästä sinua alun alkaenkaan.
- Sitten minä en tiedä muuta neuvoa. Minun täytyy tehdä tämä, vaikka se rikkoisi kaiken mitä minulla on koskaan ollut. Sinä et sitä käsitä, sinulla on jo valmiiksi niin paksut juuret. Minä pakenen sinulta ja kasvatan juureni muualle, koska minun on pakko, ja sinä olet pelkkä koettelemus minun tielläni. Koskepa minuun vielä kerran! Koska silloin minä muutun sinulle kylmäksi, kasvatan vahasta lehdet ja avaan sylini ainoastaan auringolle. Sitten saat minua kastella ja hoivata, mutta sinulle minä olen enää paksua kaarnaa ja kitkeriä lehtiä.
Mutta niiden sisällä minun sieluni on yhä ehjä ja odottaa.
Smashing Pumpkins - Daphne Descends
with the sugar sickness
you spy the kidnap kid
who kids you to oblivion
it's the perfect hassle
for the perfumed kiss
he makes you miss him more than home
you love him
you love him more than this
you love him and you cannot, you can't resist
you love him
you love him for yourself
you love him and no one, no one else
past sidewalk ashes
a last lovers arc
you come apart to intertwine
it was all so simple
as you watched him move
across the darkness in your room
you love him
you love him for youself
you love him and no one, no one else
and the winding vines
the pretty boys dive
and thru the pinhole stars
into the shadow mind
you will lose him then
on some gentle dawn
this boy is here and gone
you love him
you love him for yourself
you love him and no one, no one else
you love him
you love him more than this
you love him and you cannot, you can't resist
you love him…
Kirjoittaja: Elfalas
Paritus: Bellatrix/Andromeda, Ted/Andromeda
Genre: angstinen dialogi? En ole ihan varma.
Ikäraja: k-15
Oikeudet: Rowlingin hahmot, Rowlingin maailma, minä vain sotken asioita huvikseni enkä saa muuta palkkaa kuin luomisen tuskan. ;____;
Yhteenveto: Koska silloin minä muutun sinulle kylmäksi, kasvatan vahasta lehdet ja avaan sylini ainoastaan auringolle. Sitten saat minua kastella ja hoivata, mutta sinulle minä olen enää paksua kaarnaa ja kitkeriä lehtiä.
A/N: FF100: Rikki. Samalla vastaus Lyrics Wheel VII -haasteeseen. Tämä on taas sellainen teksti, että se oli olemassa sisälläni tosi pitkään mutta ei ollut valmis tulemaan ulos. Niin että aika monet kynnet tuli tätä tehdessä purtua hajalle. Lopullinen klik tuli, kun Arte pyysi kirjoittamaan Bella/Medaa. Totesin, että siitä saa kivan sivujuonen FF100-todellisuuteeni, ja inspiroiduin vielä lisäksi kahteen muuhun mytologiapohjaiseen juttuun, jotka käsittelee nimenomaan Bellan ja Andromedan välisiä valtasuhteita. Tämä itsessään on aika outo; olen luultavasti lukenut liikaa Minna Canthia viime aikoina. Mutta kokeilin tätäkin, ja kommentit on kivoja.
- Ajattelematon. Sinisilmäinen. Niin kuin minä en sinun lävitsesi näkisi. Ja hänen! Hänen, joka kulkee sinun edelläsi kuin päivänvarjo, verhona sinun ja auringon välissä, niin että et edes aavista valoa. Sinä näet vain pimeää, ja hän on kirkkain tähti sen keskellä, niin sinä uskot. Hän heittää sinulle sokeripalan, ja sinä seuraat häntä vaikka maailman ääriin. Hyväilystä sinä kiellät omasi, suudelmasta unohdat kaiken. Hunajantahmaisessa pimeydessä sinä rämmit eteenpäin, silkasta sokerista humaltuneena. Hän lumoaa sinut, ja sinä kaipaat häntä enemmän kuin kotia koskaan, sinä onneton.
- Mutta enkö minä sitten rakasta häntä? Rakastan, rakastan, rakastan enemmän kuin ketään. Enemmän kuin mitään. Enemmän kuin sinua, enemmän kuin itseäni, enemmän kuin koko tätä maailmaa. Minä seuraan vain sieluni ääntä, sisko, en mahda sille mitään, ja minun sieluni sanoo että teen siinä oikein!
Minä kielsin hänet ensin, niin kuin sinäkin. Mutta hän ei lakannut olemasta. Ja jokainen hetki hänen kanssaan, jokainen hengenveto repii minun rintaani auki. Minä hajotan itseni jotta ymmärtäisin häntä ja jotta löytäisin yhteyden, ja totuus on siellä jossakin syvällä, sellainen jota sinä Bella et ole koskaan nähnytkään. Kun hän tuli minun luokseni pimeässä ja kuori minut vaatteistani, minä tunsin kuinka meidän molempien riekaleet kietoutuivat yhdeksi paksuksi köydeksi. En minä edes osaa kuvata sitä. Kuinka hän oli lähempänä kuin koskaan ennen. Kuinka hän oli minussa itsessäni, ja minä tiesin koko ajan kuinka luvatonta se oli ja kuinka ihanaa.
- Sitäkö ei koskaan tapahtunut, mitä meillä on ollut. Katso minua silmiin, kyllä minä tiedän että muistat. Kuinka minä hiivin hitaasti sääriäsi ylös, peukalo hivelee polvitaipeen ohutta ihoa, ja liu’un verkkaan, kiirettä pitämättä, kouliintuneella kärsivällisyydellä reisiesi sisäpintaa niin, että värähdät joka kerta kun sormen uurre takertuu hikisenkostean ihosi pintaan. Minä sivelen sinua ja tunnen kuinka sinun selkäsi taipuu kuin amoriininkaari, kun valtaan sinun kaikkein pyhimpäsi ja otan sinut kokonaan ja niin perusteellisesti, että tajuntasi sekoittuu minuun. Et sinä silloin hänen nimeään huohota. Minun tukkaani sinun sormesi takertuvat. Minä tunnen sinut. Minä tiedän, miten saan sinut rukoilemaan lisää.
- Minä en kuule sinua! Häntä minä rakastan. Häntä enkä ketään muuta.
- Sinä olet sotkeutunut häneen ja te kierrytte kuin köynnökset yhteen. Mutta odota! Ei tarvita kuin yksi särö. Neulansilmän kokoinen aukko kudoksessa. Silloin paine kasvaa liian suureksi, heikko kohta puhkeaa ja tähtitaivas räjähtää teidän väliinne. Sinä näet sen. Tähdet viiltävät sinun pimeää mieltäsi ja repivät haavoja sinun silmiisi. Pyörit läpi yön ja odotat että pelastavat käsivarret sieppaavat sinut, ja aamun tullen makaat nurmella ja pikkuhiljaa käsität, ettei hän enää ole vierelläsi.
- Minä en suurin surminkaan palaa sinun luoksesi!
- Et niin, kun minä en päästä sinua alun alkaenkaan.
- Sitten minä en tiedä muuta neuvoa. Minun täytyy tehdä tämä, vaikka se rikkoisi kaiken mitä minulla on koskaan ollut. Sinä et sitä käsitä, sinulla on jo valmiiksi niin paksut juuret. Minä pakenen sinulta ja kasvatan juureni muualle, koska minun on pakko, ja sinä olet pelkkä koettelemus minun tielläni. Koskepa minuun vielä kerran! Koska silloin minä muutun sinulle kylmäksi, kasvatan vahasta lehdet ja avaan sylini ainoastaan auringolle. Sitten saat minua kastella ja hoivata, mutta sinulle minä olen enää paksua kaarnaa ja kitkeriä lehtiä.
Mutta niiden sisällä minun sieluni on yhä ehjä ja odottaa.
Smashing Pumpkins - Daphne Descends
with the sugar sickness
you spy the kidnap kid
who kids you to oblivion
it's the perfect hassle
for the perfumed kiss
he makes you miss him more than home
you love him
you love him more than this
you love him and you cannot, you can't resist
you love him
you love him for yourself
you love him and no one, no one else
past sidewalk ashes
a last lovers arc
you come apart to intertwine
it was all so simple
as you watched him move
across the darkness in your room
you love him
you love him for youself
you love him and no one, no one else
and the winding vines
the pretty boys dive
and thru the pinhole stars
into the shadow mind
you will lose him then
on some gentle dawn
this boy is here and gone
you love him
you love him for yourself
you love him and no one, no one else
you love him
you love him more than this
you love him and you cannot, you can't resist
you love him…