Sillä mun sisällä asuu kevät
Tammikuu on viimeisillään ja kylmä ilma tunkeutuu taskujen sisälle. Pienet lumihiutaleet sulavat ripsille tuulen yrittäessä pyyhkiä hiuslakkaani pois. Vaikka taivas on peitetty vaaleilla, paksuilla pilvillä, tiedän auringon piileskelevän suoraan edessäni. Sisämaasta puskeva tuuli kirvelee poskilla, mutta vaikka se kuinka puhaltaisi pakkasukon lailla, se ei pystyisi viilentämään sisintäni.
Sillä mun sisällä asuu kevät. Se on pieni vaaleanvihreä liekki, mikä lämmittää vatsanpohjaa kuin höyryävä tee. Se kasvaa valoisien päivien myötä, ja roihuaa kun aurinko pilkistää tutkimaan valkoista Pohjolaansa. Se muistuttaa mua niinä pimeinä, yksinäisinä öinä siitä, että yhdessä me nousemme näiden painavien kinosten alta.
Kello on kymmentä vailla kymmenen kun kuljen tällä hiljaisella kadulla muutaman muun jalankulkijan tavoin. Kävelen maahan jäätyneitä jalanjälkiä pitkin määränpäähän, mihin koitan löytää silmiäni siristellen. Jokaisen liukkaan askeleen jälkeen olen yhä lähempänä sitä, missä koskaan aikaisemmin en ollut käynyt. Varovaisesti kokeilin kohmeisilla sormillani tuon rakennuksen ulko-ovea, minkä ohitse olin mennyt tuhansia kertoja, koskaan aavistamatta että joskus tulisin tässä tilanteessa olemaan. Sipsuttelin huomiota herättämättömästi sisälle etsimään sitä paikkaa, missä minun kuuluisi muutaman minuutin kuluttua olla. Hetkellisen hortoilun jälkeen löysin oikean ihmisen ja istuuduin kovalle, punaiselle tuolille hymyillen.
Seuraaviin minuutteihin olisi kuulunut tiivistää koko minuuteni muutamiin sanoihin, mutta ulos tulevat lauseet eivät kuulostaneet lainkaan omiltani. Ei, en minä ollut sellainen kuin annoin ymmärtää. Tuntui kuin olisin ollut toisen ihmisen ruumiissa, toisen eleillä, äänillä ja katseilla. Olisin halunnut kertoa kaiken mitään paljastamatta, puhua olemalla hiljaa, juosta pakoon jäämällä paikoilleen. Kolmessa minuutissa loin itselleni identiteetin, mikä ei kulkenut käsi kädessä alkuperäisen kanssa - se ei kulkenut edes samoja polkuja pitkin.
Kömpelön työhaastattelun ollessa ohitse huokaisen helpotuksesta ja kävelen pois katsomatta kertaakaan taakseni. Kirkkaankirpeä ulkoilma lämmittää jälleen sisintäni tehden kasvoistani pirteämmät ja mielestäni keveämmän. Piristyn aivan kuin olisin nukkunut levolliset yöunet, vaikka todellisuudessa olen valvonut vajaan vuorokauden ajan odottaen juuri tämän hetken saapumista. Tässä hetkessä kehoni adrenaliini piirittää jokaisen soluni tuoden lähes yhtä hyvän tunteen, kuin endorfiini sykkiessä kilpaa sydämen tiheiden lyöntien kanssa. Tuo hyvän olon tunne kasvaa entisestään, kun palaan takaisin Escadalta tuoksuvaan asuntooni. Ocean Lounge tuo ensimmäisenä mieleeni muistoja niistä kevään lämpimistä päivistä, kun istuin terassilla nauttien auringon kosketuksesta ihollani. Pihalla oli enää vain pieni kinos lunta, minkä alta paljastui narsissien alkuja. Tuleva kesä tuntui avoimelta kaikille mahdollisuuksille, sillä kolmen kuukauden kesälomaan pystyisi mahduttamaan kaikki villeimmätkin haaveet.
Ja siltä musta tuntuu nytkin. Aurinko kimmeltää verhojen läpi purppuraisena sängylleni, minne hetkeksi sulkeudun sanojen maailmaan. Luen läpi viime vuoden päivitysten satoa, poimien yksitellen epäkypsimmät merkintäni pois. Haluan aloittaa puhtaalta pöydältä, jättäen vain ensimmäisen merkintäni talteen. Vain sillä on enää merkitystä, sillä se muistuttaa parhaiten siitä, mitä oikeasti haluan tehdä.
Mä haluan sukeltaa sanoihin, "mä haluaisin uppoutua niihin aivan samalla tavalla kuin vedenpohjaiseen hiekkaan."
Nautin siitä pysähtyneestä hetkestä ja suljen silmäni kuunnellakseni lauseitani. Seuraavan kerran katson kelloa viiden tunnin kuluttua. Ulkona on nyt hämärää, on jo ilta ja kaupatkin sulkevat pian ovensa. Pesen kasvoni lämpimällä vedellä puhdistaen kajalien jäljet poskiltani, lasken käteisvarani, vaihdan vaatteeni ja lähden kuuntelemaan askeleitani rappukäytävään.
Kävelen kauppaan vaikka mieleni ei tee syödä mitään. Kuljeskelen hyllyjen välissä yrittäen keksiä pientä purtavaa illalle. Kymmenen minuutin erinnäisten vaihtoehtojen ja laskutoimitusten jälkeen himoitsen pakasteessa olevaa pinaattikeittoa. Budjetin ollessa 1,95 euroa heräteostoksiin jää 96 senttiä, mitkä tuhlaan eineshamppariin ja appelsiiniin.
Illan edetessä hitaasti eteenpäin tulen rakastumaan pinaattikeittoon, puhumaan tunnin tompan kanssa puhelimessa, nauramaan päivän kiintiön kolmatta kertaa putki, juomaan aivan liikaa vadelmaista rooibos-teetä kynttilänvalossa, syömään viiliä suoraan mansikkahillopurkista appelsiinien kera, vaihtaen työpöydän taustakuvaa keväisemmäksi ja kirjoittaen useita tunteja tätä yhtä entryä saamatta koskaan unirytmejäni paikoilleen.
Ja tämän pullon haluan täyttää tulevilla kesämuistoillani ❤