Ain't got no... I got life!
Olen viimeiset pari tuntia kuluttanut kuvankäsittelyohjelma Gimpin kera ja muokkaillut kuvia tulevaan performanssiimme koulussa. Se on toistaiseksi vielä hyshys-juttu, mutta toimintaterapeuttiopiskelijat, jotka tätä luette, mars Hillan-päivänä auditoriumiin klo 15:15. Tai oikeastaan klo 14, koska homma alkaa suoraan koulutuspäällikön yleisen kauden avauksen jälkeen. Anyway, hupaisaa että kerrankin saan leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla hyvällä omatunnolla!
Toimintaterapiasta puheen ollen, löysin ihka ensimmäisen blogini, ja sen arkistoista postauksen jossa pohdiskelin ammatinvaihtoa. Omituisinta on että olen yhä suhteellisen samaa mieltä asiasta.
Löysin tänään taas itselleni uuden toiveammatin. Ehkä minusta tuleekin vielä jonakin päivänä toimintaterapeutti. Koulutukseen ehtisi hakea vielä tänä keväänä, mutta en ole aivan päättänyt, mitä teen. Vastoin vuoden takaisia mietintöjäni akateemisen tutkinnon omakohtaisesta pakollisuudesta voisin ehkä sittenkin harkita AMK-tutkintoa. Huomatkaa terve asenne: En siis ole aivan varma siitä, onko ammattikorkeakoulu minulle riittävän hyvä. Tässä vaiheessa vastaan tulee tietysti kysymys siitä, mitä tekisin keskeneräisillä yliopisto-opinnoillani, mikä taas johtaa siihen, kannattaisiko sittenkin paahtaa vielä "hetki" akateemisessa maailmassa ja sen jälkeen suunnata opiskelemaan sitä mitä oikeasti haluan, olettaen että tämänpäiväinen ahaa-elämykseni sitten sitä on (hulluko siitä nyt lopultakaan saa selvää). Toisaalta mikä ihmeen järki siinä olisi että kuluttaisin yhteiskunnan kirstusta yhteisiä rahojamme johonkin, jota en sitten ikinä hyödyntäisi? Tietysti jos Abelius-Siketemialta kysytään, totta mooses luen itseni pikavauhdilla MuMaksi, jotta yliopisto ja etenkin Säte saa pätäkkää.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, tutustuessani toimintaterapeutin opintosuunnitelmaan totesin siellä olevan juuri niitä aineita ja asioita, joista olen ollut kiinnostunut jo pitkään. Työllisyystilanne olisi hyvä, huomattavasti parempi kuin teoreetikkona jossain hikisessä musiikkiopistossa/tutkijanhuoneessa kirjojen parissa. Palkka ei päätä huimaa, mutta eipä niin ole myöskään musiikinteorian tuntiopettajana, akateemisesta pätkätyöläisyydestä 14000 €/vuosi tutkimusapurahan turvin puhumattakaan. Sitä paitsi kuka haluaa istua yksin kopissa selaamassa kirjoja ja homehtua sinne? Johan sitä alkaisi kasvaa sammalta. Ja jos pelkästään rahasta olisin kiinnostunut, olisin kai jo hyvää vauhtia valmistumassa kauppa-, oikeus- tai lääketieteellisestä. Ja kuka sitten haluaa viettää elämänsä opettaen eliittiperheiden lapsille asioita, joista he eivät ole tippaakaan kiinnostuneita? Jaa että hyvä opettaja saa oppilaat kiinnostumaan aiheesta kuin aiheesta? Lässynlässyn. Ottaen huomioon epävarmuuteni opettajana sekä ryhmän edessä toimijana sekä sen suhteen, olenko ollenkaan oikealla alalla, on erittäin epätodennäköistä että minusta tulisi hyvä opettaja. Enkä edes halua opettaa ryhmiä.
Viimeinen hakemuksen jättöpäivä on 15.4.
Näin siis 30.3.2005.
Toimintaterapiasta puheen ollen, löysin ihka ensimmäisen blogini, ja sen arkistoista postauksen jossa pohdiskelin ammatinvaihtoa. Omituisinta on että olen yhä suhteellisen samaa mieltä asiasta.
Löysin tänään taas itselleni uuden toiveammatin. Ehkä minusta tuleekin vielä jonakin päivänä toimintaterapeutti. Koulutukseen ehtisi hakea vielä tänä keväänä, mutta en ole aivan päättänyt, mitä teen. Vastoin vuoden takaisia mietintöjäni akateemisen tutkinnon omakohtaisesta pakollisuudesta voisin ehkä sittenkin harkita AMK-tutkintoa. Huomatkaa terve asenne: En siis ole aivan varma siitä, onko ammattikorkeakoulu minulle riittävän hyvä. Tässä vaiheessa vastaan tulee tietysti kysymys siitä, mitä tekisin keskeneräisillä yliopisto-opinnoillani, mikä taas johtaa siihen, kannattaisiko sittenkin paahtaa vielä "hetki" akateemisessa maailmassa ja sen jälkeen suunnata opiskelemaan sitä mitä oikeasti haluan, olettaen että tämänpäiväinen ahaa-elämykseni sitten sitä on (hulluko siitä nyt lopultakaan saa selvää). Toisaalta mikä ihmeen järki siinä olisi että kuluttaisin yhteiskunnan kirstusta yhteisiä rahojamme johonkin, jota en sitten ikinä hyödyntäisi? Tietysti jos Abelius-Siketemialta kysytään, totta mooses luen itseni pikavauhdilla MuMaksi, jotta yliopisto ja etenkin Säte saa pätäkkää.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, tutustuessani toimintaterapeutin opintosuunnitelmaan totesin siellä olevan juuri niitä aineita ja asioita, joista olen ollut kiinnostunut jo pitkään. Työllisyystilanne olisi hyvä, huomattavasti parempi kuin teoreetikkona jossain hikisessä musiikkiopistossa/tutkijanhuoneessa kirjojen parissa. Palkka ei päätä huimaa, mutta eipä niin ole myöskään musiikinteorian tuntiopettajana, akateemisesta pätkätyöläisyydestä 14000 €/vuosi tutkimusapurahan turvin puhumattakaan. Sitä paitsi kuka haluaa istua yksin kopissa selaamassa kirjoja ja homehtua sinne? Johan sitä alkaisi kasvaa sammalta. Ja jos pelkästään rahasta olisin kiinnostunut, olisin kai jo hyvää vauhtia valmistumassa kauppa-, oikeus- tai lääketieteellisestä. Ja kuka sitten haluaa viettää elämänsä opettaen eliittiperheiden lapsille asioita, joista he eivät ole tippaakaan kiinnostuneita? Jaa että hyvä opettaja saa oppilaat kiinnostumaan aiheesta kuin aiheesta? Lässynlässyn. Ottaen huomioon epävarmuuteni opettajana sekä ryhmän edessä toimijana sekä sen suhteen, olenko ollenkaan oikealla alalla, on erittäin epätodennäköistä että minusta tulisi hyvä opettaja. Enkä edes halua opettaa ryhmiä.
Viimeinen hakemuksen jättöpäivä on 15.4.
Näin siis 30.3.2005.