The stinging pain of being made to fool
Ei ole vointi parantunut siltä yhdeltä kantilta. Viimeksi tänään oksensin Engelin vessassa. Jihaa. Tuntuupa tyhmältä listata missä milloinkin ykäilen... No, kai se siitä loppuu jos oire on tullut jäädäkseen. Kyse ei ole siitä mitä syön, vaan siitä, että mun nyt vaan täytyy tehdä niin, vähintään kerran päivässä. Oikeuttaakseni olemassaoloani kai. Muuten olen huono. En huono syömishäirikkö vaan ihan yleisesti huono. J-H sanoi vikalla kerralla ennen lomaansa että nyt olisi tärkeää purkaa ahdistusta mihin vaan muuhun ettei se jää tavaksi. Moniin asioihin voi jäädä koukkuun, kuten olen huomannut, eikä olisi lainkaan yllättävää jos oksentaminen olisi yksi niistä minulle. Puitiin myös asioita joista oksentamiseni saattoi saada alkunsa, enkä oikein tiedä mitä ajattelisin siitä, että suoritan oksentamista siinä missä monia muitakin asioita. Mahdollista. Hupaisaa on että tunnen itseni huonoksi myös kun en oksenna kaikkea mitä saisin tulemaan, eli en oksenna tarpeeksi, vaikka tähän asiaan ei liitykään se, mitä syön. Hoh.
Avauduin myös 2dementedille syvemmistä aatoksistani ja aionpa avautua niistä nyt täälläkin. Nimittäin tunnen itseni aina välillä useimmiten yleensä koko ajan huomionhakuiseksi oireillaan kehuskelevaksi ja päähänsilittelyä kaipaavaksi typerykseksi, joka vaan yrittää... Niin. Olla jotenkin erikoinen, korottaa itsensä muiden yläpuolelle. Hyi saasta. Ja kun puhutaan ihmisistä jotka tekevät niin, tunnen omantunnon pistoksen, olenhan itsekin sellainen. Myös kun puhutaan niin sanoituista wannabe-syömishäiriköistä, jotka vielä ihmettelevät mitä kaikkea sitä voisikaan itselleen tehdä ja selailevat ihastellen pro ana -sivuja ja linkittävät kuvia luurankomaisista tytteleistä blogeihinsa, kirjoittelevat sloganeita tyyliin "hunger hurts but starving works" joka paikkaan ja kertovat kuinka ovat laihtuneet 300 grammaa jne. ja vertailevat vaatteiden kokonumeroita ja puhuvat kunnioittavaan sävyyn Lapparin osastosta 1 ja siellä olevista potilaista - niin, ajattelen että olen itsekin sellainen, samanlainen. Joka ei tajua edes pysyä kaukana asioista joihin ei pitäisi sekaantua. Koska enhän ikinä ole edes ollut oikeasti laiha. Oikeasti. BMI:ni on aina ollut yli 17, aina, ainakin syömishäiriöni aikana. Ja tietyllä tapaa kadehdin yhä niitä jotka ovat saavuttaneet alempia lukemia. Ja se on paskaa, olen paska, tekopyhä hurskastelija, päivittelenhän suureen ääneen miten ihmiset eivät tajua että syömishäiriöissä on kyse jostain aivan muusta kuin painolukemista ja -indekseistä. Parempi pitää suuni tästä lähin.
Avauduin myös 2dementedille syvemmistä aatoksistani ja aionpa avautua niistä nyt täälläkin. Nimittäin tunnen itseni aina välillä useimmiten yleensä koko ajan huomionhakuiseksi oireillaan kehuskelevaksi ja päähänsilittelyä kaipaavaksi typerykseksi, joka vaan yrittää... Niin. Olla jotenkin erikoinen, korottaa itsensä muiden yläpuolelle. Hyi saasta. Ja kun puhutaan ihmisistä jotka tekevät niin, tunnen omantunnon pistoksen, olenhan itsekin sellainen. Myös kun puhutaan niin sanoituista wannabe-syömishäiriköistä, jotka vielä ihmettelevät mitä kaikkea sitä voisikaan itselleen tehdä ja selailevat ihastellen pro ana -sivuja ja linkittävät kuvia luurankomaisista tytteleistä blogeihinsa, kirjoittelevat sloganeita tyyliin "hunger hurts but starving works" joka paikkaan ja kertovat kuinka ovat laihtuneet 300 grammaa jne. ja vertailevat vaatteiden kokonumeroita ja puhuvat kunnioittavaan sävyyn Lapparin osastosta 1 ja siellä olevista potilaista - niin, ajattelen että olen itsekin sellainen, samanlainen. Joka ei tajua edes pysyä kaukana asioista joihin ei pitäisi sekaantua. Koska enhän ikinä ole edes ollut oikeasti laiha. Oikeasti. BMI:ni on aina ollut yli 17, aina, ainakin syömishäiriöni aikana. Ja tietyllä tapaa kadehdin yhä niitä jotka ovat saavuttaneet alempia lukemia. Ja se on paskaa, olen paska, tekopyhä hurskastelija, päivittelenhän suureen ääneen miten ihmiset eivät tajua että syömishäiriöissä on kyse jostain aivan muusta kuin painolukemista ja -indekseistä. Parempi pitää suuni tästä lähin.