How am I different
Pää räjähtää. Tai sitten se vaan lamaantuu toimintakyvyttömäksi. Ympäri mennään ja yhteen tullaan, kolikossa on kaksi puolta ja neron ja hulluuden raja on varsin hieno. Kello soi 6:50, koska vielä hieman ennen puolta yötä, käydessäni nukkumaan, aioin mennä aamuluennolle kuuntelemaan kun opettaja lukee ääneen PP-slideja ja toimintaterapianimikkeistöä. Kuuntelin kun kämppis puuhaili keittiössä enkä halunnut nousta ennen kuin hän lähtee töihin, kun en jaksanut kohdata häntä (en olisi jaksanut kohdata ketään muutakaan sen puoleen). 7:22 ulko-ovi loksahti kiinni ja ajattelin että voisin nousta. Samaa ajattelin vielä muutamaa tuntia myöhemmin, väliajan olin vain pyöritellyt asioita päässäni ja miettinyt onko minusta mihinkään vai pitäisikö heittäytyä kasvikseksi ja maata vuorokausi toisensa perään sängyssä liikkumatta, syömättä ja juomatta. Puoli yhdentoista maissa sain viimein itseni ylös sängystä, pesin hampaat ja hoidin muut aamutoimet ja käytin Maisan ulkona. Luoja, miten laiska ja saamaton olenkaan.
Olen yhä varsin kuormittunut vierailusta siskoni luona. En kerta kaikkiaan tajua minkälainen aikuinen huutaa 5-vuotiaalleen "Sä oot ihan kamala!" ja repii lelut tämän kädestä. Vielä vähemmän tajuan mitä minun pitäisi tehdä asialle. Kun yhtenä osapuolena on lapsi, koen olevani vastuussa vaikka olenkin ulkopuolinen. Miten voin puuttua siihen, miten toinen kasvattaa lastaan? Eihän minulla edes ole omia lapsia!
Samaan aikaan olen itse jotakuinkin kyvytön huoltamaan kotiani. En ole imuroinut viikkokausiin, matto on paksusti meleerattu koirankarvoilla ja vaatekasoja ym. epämääräisiä läjiä on ympäriinsä. Tiskit ovat jälleen kokoontuneet vuoreksi keittiöön, myös tyhjät pullot ovat näkyvästi keittiötasolla, ja vastapäätä asuvat pitävät varmaan alkoholistina. Pesin vasta yhden koneellisen pyykkiä, kunhan saisin ne kuivumaan joskus, ennen kuin alkavat haista.
Olen huono koiranomistaja. Olen varma siitä ettei Maisa saa luonani tarpeeksi liikuntaa ja etten tarjoa sille tarpeeksi virikkeitä ja että sen olisi parempi jossakin aivan muualla.
Lintsasin tänään neljännen kerran samalta kurssilta. Lähiopetustapaamisia on yhteensä viisi.
En jaksa mennä suihkuun. En jaksa leikata kynsiä. En jaksa nyppiä kulmakarvoja, meikata, harjata hiuksia tai vaihtaa puhtaita vaatteita.
Sovittiin kämppiksen kanssa vappuhippaloista. Pitäisi käydä kaupassa, kämppis haluaa tarjota texmex-safkaa ja jello-shotteja. Ja mennä vapunpäiväaamuna piknikille. Kämppiksen huone on siisti, hän silittää pyykkinsä ja pesee hiuksensa joka päivä. Hän kävi juuri kampaajalla ja pukeutuu siististi ja jaksaa olla kiva ja mukava aina. Ja käy hittohemmetti vielä juoksemassakin useamman kerran viikossa.
T sanoi eilen että pitäisi puhua. Istutin hänet saman tien viereeni pyydettyäni sulkemaan oven ja hiljentämään musiikkia. Suhteestamme puuttuu kuulemma parisuhteelle luonteenomainen toiminta melkein kokonaan. Myönnettäköön että olen kunnostautunut sängyssä lähinnä nukkumisessa satunnaisten elokuvien alkujen katselun ohessa (olen simahtanut yleensä ennen puoliväliä). Tuntuu että jo pelkkä koulunkäynti lisää unentarvettani huomattavasti, yhtäkkinen informaatiotulva ja sopeutuminen ja se helvetin ryhmäytyminen on vaan jotenkin raskasta.
Koulussa ryhmäläiset ovat jakaantuneet rintamiin sen mukaan, ketä ärsyttää ryhmämme ainoa mieshenkilö, jonka tapana on nillittää asioista jotka muut ovat tottuneet ohittamaan. Vikaa on molemmissa, mutta silti tuntuu väärältä hyökätä kenenkään kimppuun koko ryhmällemme osoitetulla sähköpostilla, jossa vastarannankiisken sanomisia ja tekemisiä ruoditaan ja tulkitaan kohta kohdalta. Jakauma tällä hetkellä on 18+1+1, joista keskimmäinen luku kuvaa itseäni ja omaa kantaani evvk.
Projekti sapettaa edelleen, en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa uutta sähköpostia tyypille joka homman polkaisi käyntiin ja joka sitten katosi sen kummempia ilmoittelematta.
Psyko- ja sairaudenhoitoasiat jännittävät, stressaavat ja arveluttavat, olen koko ajan jonkin sortin hälytystilassa, valmiina väistö- ja puolustusliikkeisiin, jos taivas sattuisi putoamaan niskaan.
Olikohan vielä muuta? Ei kai, paitsi ne perushuolet omasta pärjäämisestä ja jaksamisesta ja toimeentulosta, vanhempien terveydentilasta ja epävarmuus elämästä ylipäätään. Olen meinannut pari kertaa eilisen ja tämän päivän aikana alkaa vollottaa silkasta väsymyksestä. Samperin Crohnkin on taas pukannut rakkuloita kieleeni. Oh, great.
Olen yhä varsin kuormittunut vierailusta siskoni luona. En kerta kaikkiaan tajua minkälainen aikuinen huutaa 5-vuotiaalleen "Sä oot ihan kamala!" ja repii lelut tämän kädestä. Vielä vähemmän tajuan mitä minun pitäisi tehdä asialle. Kun yhtenä osapuolena on lapsi, koen olevani vastuussa vaikka olenkin ulkopuolinen. Miten voin puuttua siihen, miten toinen kasvattaa lastaan? Eihän minulla edes ole omia lapsia!
Samaan aikaan olen itse jotakuinkin kyvytön huoltamaan kotiani. En ole imuroinut viikkokausiin, matto on paksusti meleerattu koirankarvoilla ja vaatekasoja ym. epämääräisiä läjiä on ympäriinsä. Tiskit ovat jälleen kokoontuneet vuoreksi keittiöön, myös tyhjät pullot ovat näkyvästi keittiötasolla, ja vastapäätä asuvat pitävät varmaan alkoholistina. Pesin vasta yhden koneellisen pyykkiä, kunhan saisin ne kuivumaan joskus, ennen kuin alkavat haista.
Olen huono koiranomistaja. Olen varma siitä ettei Maisa saa luonani tarpeeksi liikuntaa ja etten tarjoa sille tarpeeksi virikkeitä ja että sen olisi parempi jossakin aivan muualla.
Lintsasin tänään neljännen kerran samalta kurssilta. Lähiopetustapaamisia on yhteensä viisi.
En jaksa mennä suihkuun. En jaksa leikata kynsiä. En jaksa nyppiä kulmakarvoja, meikata, harjata hiuksia tai vaihtaa puhtaita vaatteita.
Sovittiin kämppiksen kanssa vappuhippaloista. Pitäisi käydä kaupassa, kämppis haluaa tarjota texmex-safkaa ja jello-shotteja. Ja mennä vapunpäiväaamuna piknikille. Kämppiksen huone on siisti, hän silittää pyykkinsä ja pesee hiuksensa joka päivä. Hän kävi juuri kampaajalla ja pukeutuu siististi ja jaksaa olla kiva ja mukava aina. Ja käy hittohemmetti vielä juoksemassakin useamman kerran viikossa.
T sanoi eilen että pitäisi puhua. Istutin hänet saman tien viereeni pyydettyäni sulkemaan oven ja hiljentämään musiikkia. Suhteestamme puuttuu kuulemma parisuhteelle luonteenomainen toiminta melkein kokonaan. Myönnettäköön että olen kunnostautunut sängyssä lähinnä nukkumisessa satunnaisten elokuvien alkujen katselun ohessa (olen simahtanut yleensä ennen puoliväliä). Tuntuu että jo pelkkä koulunkäynti lisää unentarvettani huomattavasti, yhtäkkinen informaatiotulva ja sopeutuminen ja se helvetin ryhmäytyminen on vaan jotenkin raskasta.
Koulussa ryhmäläiset ovat jakaantuneet rintamiin sen mukaan, ketä ärsyttää ryhmämme ainoa mieshenkilö, jonka tapana on nillittää asioista jotka muut ovat tottuneet ohittamaan. Vikaa on molemmissa, mutta silti tuntuu väärältä hyökätä kenenkään kimppuun koko ryhmällemme osoitetulla sähköpostilla, jossa vastarannankiisken sanomisia ja tekemisiä ruoditaan ja tulkitaan kohta kohdalta. Jakauma tällä hetkellä on 18+1+1, joista keskimmäinen luku kuvaa itseäni ja omaa kantaani evvk.
Projekti sapettaa edelleen, en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa uutta sähköpostia tyypille joka homman polkaisi käyntiin ja joka sitten katosi sen kummempia ilmoittelematta.
Psyko- ja sairaudenhoitoasiat jännittävät, stressaavat ja arveluttavat, olen koko ajan jonkin sortin hälytystilassa, valmiina väistö- ja puolustusliikkeisiin, jos taivas sattuisi putoamaan niskaan.
Olikohan vielä muuta? Ei kai, paitsi ne perushuolet omasta pärjäämisestä ja jaksamisesta ja toimeentulosta, vanhempien terveydentilasta ja epävarmuus elämästä ylipäätään. Olen meinannut pari kertaa eilisen ja tämän päivän aikana alkaa vollottaa silkasta väsymyksestä. Samperin Crohnkin on taas pukannut rakkuloita kieleeni. Oh, great.