Kääntämisen historiasta
En ole edes ajatellut että kääntämisen juuret ulottuvat niin pitkälle kuin Egyptiin 3000 eKr. Myös se että kääntäjillä oli aivan oma kastinsa Karthagossa, oli minulle uutta. Olisi myös mielenkiintoista tietää kuinka kauan kääntämistä on harjoitettu muissa maanosissa, kuten Intiassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Etelä-Amerikan intiaaniheimoilla oli hyvin edistynyt kulttuuri ja heimoilla eri kielivariantit, mutta missään ei ole tullut vastaan että he olisivat tulkanneet toisiaan. Inkat hallitsivat n. 1438-1532 jKr. ja valloittivat laajoja alueita. Luulisi että Roomalaisten tapaan he olisivat tarvinneet tulkkeja kommunikoimaan valloitettujen maa-alueiden kansojen kanssa.
Mielenkiintoista on myös että kääntämien oli jo antiikin Roomassa jakautunut kahteen eri leiriin: vapaaseen ja kirjaimellisen kääntämiseen. Tämänpäivän kääntäjistä tuskin kukaan enää kääntää sanasta sanaan. On kuitenkin edelleen kiistanalaista kuinka paljon kääntäjä saa poiketa lähtötekstistä. Ciceron vapaan kääntämisen metodi, jossa käännetään ajatuksia eikä sanoja on mielestäni ainoa kääntämisen muoto, joka takaa käännöksen toimivuuden ja ymmärrettävyyden. Käännöksellä on oltava sama vaikutus kohdeyleisöönsä kuin alkuperäistekstillä on omaan kohdeyleisöönsä.
Myös Ciceron ajatus tulokielen rikastuttamisesta on tärkeä. Jos pitäytyy liikaa alkutekstissä voi syntyä ilmauksia, jotka eivät ole tulokielelle luonnollisia. Tulokielelle ominaisia rakenteita ja sanoja tulee ylläpitää, jotta lukijan tuntee lukevansa hyvää tekstiä eikä käännöstä. Poikkeuksia tähänkin kuitenkin on. Joskus tekstillä halutaan vaikuttaa lukijoihin tietyllä tavalla, mikä voi mennä helppolukuisuuden ja luontevuuden edelle. Tällainen tilanne on esimerkiksi Raamatun kääntäminen.
Nidan mukaan Raamatun käännöksen tulee herättää yhtä paljon tunteita ja ajatuksia lukijoissaan kuin alkuperäinen. Etenkin iäkkäämmät ihmiset arvostavat Raamatun käännöksessä vanhahtavaa tyyliä ja vieraan tuntuisia rakenteita ja sanvalintoja, sillä niiden katsotaan lisäävän Raamatun arvovaltaa ja mystiikkaa. Raamattua lukevat kuitenkin myös nuoret, jotka mielestäni arvostavat enemmän helppolukuisuutta ja ymmärrettävyyttä.
Olen samaa mieltä Humboldtin ja Weisgerberin kanssa siitä, että jokaisella kielellä on oma kulttuurinsa ja maailmankuvansa, ja että kääntäminen ei ole vain kielen vaihdos vaan kulttuurin ja maailmankuvan vaihdos. Täydellinen kääntäminen on siten mahdotonta, sillä yhdessä kulttuurissa ei välttämättä ole samoja käsityksiä kuin jossain toisessa. On vain pyrittävä tuomaan käännettävä teksti niin lähelle kohdeyleisöä kuin mahdollista, selittämällä ja etsimällä mahdollisimman samankaltaisia ajatusmalleja, jotka tuottaisivat lukijassa toivotun reaktion -dynaamisen ekvivalenssin (Nida).
Mielenkiintoista on myös että kääntämien oli jo antiikin Roomassa jakautunut kahteen eri leiriin: vapaaseen ja kirjaimellisen kääntämiseen. Tämänpäivän kääntäjistä tuskin kukaan enää kääntää sanasta sanaan. On kuitenkin edelleen kiistanalaista kuinka paljon kääntäjä saa poiketa lähtötekstistä. Ciceron vapaan kääntämisen metodi, jossa käännetään ajatuksia eikä sanoja on mielestäni ainoa kääntämisen muoto, joka takaa käännöksen toimivuuden ja ymmärrettävyyden. Käännöksellä on oltava sama vaikutus kohdeyleisöönsä kuin alkuperäistekstillä on omaan kohdeyleisöönsä.
Myös Ciceron ajatus tulokielen rikastuttamisesta on tärkeä. Jos pitäytyy liikaa alkutekstissä voi syntyä ilmauksia, jotka eivät ole tulokielelle luonnollisia. Tulokielelle ominaisia rakenteita ja sanoja tulee ylläpitää, jotta lukijan tuntee lukevansa hyvää tekstiä eikä käännöstä. Poikkeuksia tähänkin kuitenkin on. Joskus tekstillä halutaan vaikuttaa lukijoihin tietyllä tavalla, mikä voi mennä helppolukuisuuden ja luontevuuden edelle. Tällainen tilanne on esimerkiksi Raamatun kääntäminen.
Nidan mukaan Raamatun käännöksen tulee herättää yhtä paljon tunteita ja ajatuksia lukijoissaan kuin alkuperäinen. Etenkin iäkkäämmät ihmiset arvostavat Raamatun käännöksessä vanhahtavaa tyyliä ja vieraan tuntuisia rakenteita ja sanvalintoja, sillä niiden katsotaan lisäävän Raamatun arvovaltaa ja mystiikkaa. Raamattua lukevat kuitenkin myös nuoret, jotka mielestäni arvostavat enemmän helppolukuisuutta ja ymmärrettävyyttä.
Olen samaa mieltä Humboldtin ja Weisgerberin kanssa siitä, että jokaisella kielellä on oma kulttuurinsa ja maailmankuvansa, ja että kääntäminen ei ole vain kielen vaihdos vaan kulttuurin ja maailmankuvan vaihdos. Täydellinen kääntäminen on siten mahdotonta, sillä yhdessä kulttuurissa ei välttämättä ole samoja käsityksiä kuin jossain toisessa. On vain pyrittävä tuomaan käännettävä teksti niin lähelle kohdeyleisöä kuin mahdollista, selittämällä ja etsimällä mahdollisimman samankaltaisia ajatusmalleja, jotka tuottaisivat lukijassa toivotun reaktion -dynaamisen ekvivalenssin (Nida).