daa.
ihmettelin jo suoranaista sanallista vajettani viime aikoina -ei hyvänen aika, mitä paskaa ja turhuutta ja merkityksettömiä juttuja sitä tuleekaan jakaneeksi julkisissa merkinnöissään. syy löytyy toki osittain pitkistä työpäivistä, mutta eilisiltana iskenyt jumalaton (tai kenties pikemminkin jotain jumalallista rangaistusta muistuttava) flunssa aiheutti ahaa-elämyksen: niin siis tämän takia olin niin veto poissa ja pihalla. koska en ole ikinä sairaana, kuvittelin nenän vuotavan kuivan ilman / tupakoinnin / saasteiden / puhdistusaineiden / ei nyt ainakaan flunssan takia. nyt olen sitten tukossa ja väsynyt. vihaan sairastamista, koska en osaa suhtautua siihen mitenkään; olen joko surkea ja säälittävä tai äkäinen ja turhautunut. missään nimessä en silti osaa vain olla paikallani ennen kuin kävelymatka lähikauppaan on jo viedä tajun ja on pakko käsittää, että jalkoihin (tai fysiikkaan ylipäätään) ei ole hetkeen luottaminen.
joka tapauksessa, mokailin eilen taas töissä. minut jätettiin yksi kahvilan kassalle (mikä ei sinänsä ole mitenkään vaarallista, sillä kassakone on maailman helpoin ja palikkamaisin laitos ikinä) ja kaikki sujuikin hyvin, kunnes ihmiset alkoivat tilata viinaksia. siideri, lonkero, viinit, konjakki ja viski nyt sujuvat jo rutiinilla, mutta jostain kumman syystä sain kaljahanan tulvimaan maailman nyrpeimmän saksalaisen miehen katsellessa (two biir). Gin Toniciin meni liikaa tonicia ja jouduin tekemään uuden. vanhempi työntekijä sanoi: no, nyt me lasketaan sitten vaan hävikit. jee. lähteeköhän se allekirjoittaneen palkasta? joka tapauksessa, olen sitten flunssan ja pitkän työpäivän turruttamilla aivoillani joutunut selittämään ruotsiksi, minkä virheen olen lyönyt kuittiin ja miksen osaa korjata sitä, mittaamaan ties mitä viinaksia, kysymään, mitä Camparin kanssa (JANNA! se on appelsiinimehua! ruotsalaisillekin! XD) ja laittanut lantrinkia varmaan niin paljon, että pappaparka ei ole Campariaan edes maistanut.
no mutta. mitäs jättävät yksin tekemään -en minä voi seisottaa ihmisiä jonossa puolta tuntia vain siksi, etten nyt ole ihan varma, ovatko vissy ja limppari saman hintaisia tai pitääkö hanavedestä ottaa rahaa. sivumennen sanoen, en ota missään keneltäkään puhtaasta vedestä hintaa. jumalauta, jos Suomessa saa hanasta täysin juomakelpoista vettä, miksi siitä pitäisi kenenkään maksaa? jotkut perustelevat sitä tiskarin palkalla (lasi pitää kuitenkin pestä), mutta eihän tiskaria minkään pelkkien vesilasien takia palkatakaan, ja varsinkin helteisinä päivinä on ihan silkkaa kiusantekoa ottaa ihmisiltä rahaa siitä, että heidän kehonsa tarvitsee vettä.
mietin eilen kotiin ajaessani, että oikeastaan on ihan positiivista tehdä alussa pahimmat mokansa. kun on ensimmäistä kertaa virallisesti tarjoillessaan rymäyttänyt lasit asiakkaan niskaan ja ensimmäistä kertaa virallisesti anniskelupuolella ollessaan tehnyt kaikki mahdolliset virheet, seuraavan kerran on pakko jo mennä paremmin. laitoin auton nätisti taskuparkkiin ja mietin, että sitäkään en osaisi, ellen olisi monta kertaa jäänyt hammasta purren säheltämään takanaolevasta jonosta ja ohikulkevien äijien naureskelusta huolimatta. ei se ole niin vaarallista tai vakavaa; jälkikäteen ajateltuna muistaa kuitenkin vain lopputuloksen, ei niinkään vastoinkäymisiä.
sitä paitsi, suurin osa kanssaihmisistä on yllättävän ymmärtäväisiä. johtuneeko siitä, että suurin osa meistä tietää itsekin mokailleensa joskus...?
joka tapauksessa, mokailin eilen taas töissä. minut jätettiin yksi kahvilan kassalle (mikä ei sinänsä ole mitenkään vaarallista, sillä kassakone on maailman helpoin ja palikkamaisin laitos ikinä) ja kaikki sujuikin hyvin, kunnes ihmiset alkoivat tilata viinaksia. siideri, lonkero, viinit, konjakki ja viski nyt sujuvat jo rutiinilla, mutta jostain kumman syystä sain kaljahanan tulvimaan maailman nyrpeimmän saksalaisen miehen katsellessa (two biir). Gin Toniciin meni liikaa tonicia ja jouduin tekemään uuden. vanhempi työntekijä sanoi: no, nyt me lasketaan sitten vaan hävikit. jee. lähteeköhän se allekirjoittaneen palkasta? joka tapauksessa, olen sitten flunssan ja pitkän työpäivän turruttamilla aivoillani joutunut selittämään ruotsiksi, minkä virheen olen lyönyt kuittiin ja miksen osaa korjata sitä, mittaamaan ties mitä viinaksia, kysymään, mitä Camparin kanssa (JANNA! se on appelsiinimehua! ruotsalaisillekin! XD) ja laittanut lantrinkia varmaan niin paljon, että pappaparka ei ole Campariaan edes maistanut.
no mutta. mitäs jättävät yksin tekemään -en minä voi seisottaa ihmisiä jonossa puolta tuntia vain siksi, etten nyt ole ihan varma, ovatko vissy ja limppari saman hintaisia tai pitääkö hanavedestä ottaa rahaa. sivumennen sanoen, en ota missään keneltäkään puhtaasta vedestä hintaa. jumalauta, jos Suomessa saa hanasta täysin juomakelpoista vettä, miksi siitä pitäisi kenenkään maksaa? jotkut perustelevat sitä tiskarin palkalla (lasi pitää kuitenkin pestä), mutta eihän tiskaria minkään pelkkien vesilasien takia palkatakaan, ja varsinkin helteisinä päivinä on ihan silkkaa kiusantekoa ottaa ihmisiltä rahaa siitä, että heidän kehonsa tarvitsee vettä.
mietin eilen kotiin ajaessani, että oikeastaan on ihan positiivista tehdä alussa pahimmat mokansa. kun on ensimmäistä kertaa virallisesti tarjoillessaan rymäyttänyt lasit asiakkaan niskaan ja ensimmäistä kertaa virallisesti anniskelupuolella ollessaan tehnyt kaikki mahdolliset virheet, seuraavan kerran on pakko jo mennä paremmin. laitoin auton nätisti taskuparkkiin ja mietin, että sitäkään en osaisi, ellen olisi monta kertaa jäänyt hammasta purren säheltämään takanaolevasta jonosta ja ohikulkevien äijien naureskelusta huolimatta. ei se ole niin vaarallista tai vakavaa; jälkikäteen ajateltuna muistaa kuitenkin vain lopputuloksen, ei niinkään vastoinkäymisiä.
sitä paitsi, suurin osa kanssaihmisistä on yllättävän ymmärtäväisiä. johtuneeko siitä, että suurin osa meistä tietää itsekin mokailleensa joskus...?