kun maailma käänsi toisen poskensa.

Apr 26, 2007 17:45

tämä viikko on ollut kevyempi, kiitos Goo Goo Dollsin, Dublinin matkan odottamisen ja muutamien ihmisten. tein kaksi pitkää työpäivää, kaksitoista ja kymmenen tuntia; tänään tuntui kummalliselta polttaa kokkien seurana lähtötupakka jo ennen puoli neljää. olen ollut hyvä töissä, motivoitunut alalle taas aivan uudella energialla ja saanut pieniä vihjauksia siihen suuntaan, että voisin saada lisää vastuuta. minulla oli pari viikkoa kummallisen kireät välit erään työkaverin kanssa, mutta eilen istuimme Amarillossa halvat oluet edessä ja tuntui, että asiat ovat taas mallillaan.

murjotin itsekseni sitä, ettei kukaan koskaan soita minulle päin, vaan jos haluan aktivoitua viikonloppuna tai juomapyhinä tai ylipäätään kaipaan seuraa, joudun soittelemaan ihmiset läpi -ja yleensä kukaan ei ole silloin menossa mihinkään. toissapäivänä kolme ihmistä otti yhteyttä ja tuli järjettömän hyvä mieli. en ole unohdettu!

tekisi mieli lähteä ulos nauttimaan auringosta, mutta olen utuisen väsynyt, mieli tekee vain makoilla sosiaalistumisen sijaan. jos joku soittaisi ja pyytäisi lähtemään johonkin, voisin kyllä harkita, mutta... en jaksa itse nähdä sitä vaivaa. teekupissa Sitrus Guwpowderia, auringonläikät asunnossa, GGD:n A Boy Named Goo-levy soi ja rauhallisen raukea olo. kyllä tämä tästä, kaikki. piru vie vain, miten väsynyt ja vajaatehoinen olen ollut, enkä jaksa silloin lähteä mihinkään tai tavata ketään. minulla pitäisi koko ajan olla jotain annettavaa ihmisille, pitäisi osata olla seurallinen ja hauska ja suloinen ja terävä, ja kun en ole, välttelen ihmisiä niin pitkälle kuin se on mahdollista. terveissä ihmissuhteissa kaikki tunteet sallitaan ja joojoo, tämän minä tiedän toki, mutta kun kyse ei ole muiden asettamista kriteereistä, vaan omistani.

luin töissä ravintola-alan Avec-lehteä ja tykästyin. haluan Dublinissa Guinnessin panimoon vierailulle!!

löysin myös todella hyvän määritelmän modernista baarimestarista:

- rautainen ammattitaito, osaa tekniikat, mutta ei niele kaikkia käytäntöjä perustelematta
- hyvin verkostoitunut alalla ja sen ulkopuolella
- pistää itsensä ja persoonansa peliin

pätee mielestäni moneen muuhunkin ammattiin ja alaan, mutta minua tuo inspiroi erityisesti siitä syystä, että palan halusta päästä baaritiskin taakse töihin. en käsitä, miksi niin monet kapakka-alan ammattilaiset ovat miehiä, mikseivät naiset näy. miksi miespuoliset baarimikot huokuvat itsevarmuutta, saavat tehdä haastavimmat drinkit, heittelevät tuoppeja ilmaan ja hoitavat kiireisetkin tilaukset rennosti, mutta nopeasti? minäkin haluan oppia tekemään työtä näyttävästi ja nousta alalla ja kehittyä ja ja ja...! eräs ikäiseni poika kertoi syksyllä toivovansa joskus perustavansa oman baarin ja silloin se vaikutti todella liioitellulta ajatukselta -nyt varmaan kysyisin, pääsenkö osakkaaksi.

*

for those who dare:

You comment to this entry, and I will

(1) Tell you why I friended you.
(2) Associate you with something. A fandom, a song, a color, a piece of fruit. SOMETHING.
(3) Tell you something I like about you.
(4) Tell you a memory I have of you.
(5) Associate you with a character/pairing.
(6) Ask something I've always wanted to know about you.
(7) Tell you my favorite userpic of yours.

(8) In retort, you must spread this disease in your LJ.

* * * Fruittari * * *
[ ] Onko Lacoste ihan mahtava? saanko ottaa tästä miinuspisteitä saanko?
[ ] Onko chiksit aivan ihania?
[ ] Omistatko yli seitsemän merkkivaatetta?
[x] Käytätkö kaulahuivia? kesälläkin, jos on ilta tai muuten vain viileää!
[x] Onko sinulla koulurepun sijasta laukku? ...koulureppu?!?
[ ] Kammoksuttaako ajatuskin nuhjuisesta bändipaidasta?
[ ] Käytätkö raitapaitoja?
[ ] Kääritkö yleensä farkkujesi lahkeet rullalle polvien kohdalle tai laitat ne sukkien sisään?
[ ] Kuunteletko amispoppia- ja/tai räppiä?
[x] Onko sinulla korvakoru(ja)?
[ ] Vietätkö päivittäin aikaa peilin edessä vähintään 30min?
[x] Onko hiuksissasi värjättyjä raitoja?
[/] Onko sinulla paljon tyttöjä kavereina? mikä on 'paljon'? (poikia on ainakin Turussa enemmän.)
[/] Hengaatko jossain (esim. kauppakeskuksessa) jengin kanssa? hengaan Edisonissa pahamaineisessa Homoilevat Heterot-porukassa.
[ ] Muokkaatko galleriakuviasi niin, että ihosi näyttää paremmalta ja sileämmältä? ei vittu! XD XD

= 5 pistettä.

* * * Emo * * *
[/] Itketkö usein? kausittain.
[x] Käytätkö hupputakkeja? voi ei.
[ ] Kuunteletko emoa? saanko ottaa tästäkin miinuspisteitä?
[ ] Väitätkö, että kaikki on huonosti vaikka ei ole?
[/] Oletko masentunut? kausittain.
[x] Oletko suudellut samaa sukupuolta olevaa?
[x] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua? niisk nyyh angst.
[ ] Kirjoitatko runoja?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[ ] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[ ] Onko perusilmeesi surullinen?
[ ] Onko vastakkainen sukupuoli kovin kaukainen asia? vastakkainen...? no, miehet ovat nykyisin kaikkea muuta kuin kaukaisia! XD
[x] Onko äiti sinulle läheinen?
[/] Tunnetko itsesi yksinäiseksi? kausittain.

= 5,5 pistettä.

* * * Pissis * * *
[ ] Käytätkö sanoja 'ihq' tai 'daa'? ei minun tarvitse, kun pojat käyttävät niitä niin paljon.
[ ] Shoppailetko usein?
[ ] Shoppailetko Onlyssa, Vero Modassa tai muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon? en menisi kutsumaan sitä ääntä kikattamiseksi...
[ ] Katsotko O.C:ta?
[/] Pidätkö popista? taustalla ainakin.
[x] Juotko ja/tai poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
[ ] Oletko helium?
[ ] Onko sinulla suhiseva ässä? minun on sanottava, etten tiedä. olenko alkanut suhistaa kielikorun ottamisen jälkeen? kertokaa!
[/] Oletko blondi? oma värini on kyllä tainnut tummua jo vaaleanruskeaksi. en tiedä, ei ole näkynyt vähään aikaan.
[ ] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Otatko itsestäsi usein kuvia?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia?

= 3 pistettä.

* * * Hevari * * *
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Pidätkö kaljasta?
[ ] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa?
[x] Omistatko niittejä?
[/] Osaatko soittaa kitaraa? varmaan kolme sointua!
[x] Osaatko karjua?
[x] Kuunteletko heviä?
[ ] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[ ] Roikkuuko housuissasi kettinkejä? ...haluaisin kyllä sellaisen avainketjun...
[ ] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja?
[x] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[x] Pidätkö mustia vaatteita?
[x] Tunnetko joskus tarvetta karjua?
[ ] Käytkö Tuska-festareilla useasti?

= 7,5 pistettä.

* * * Räppäri * * *
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä ja/tai puhut "räppärikieltä"?
[x] Omistatko yli 40 cd-levyä?
[ ] Oletko tummaihoinen?
[ ] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[ ] Käytätkö liian isoja collegehousuja, farkkuja ja/tai t-paitoja?
[x] Heilutatko käsiäsi, kun puhut?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Käytätkö NY lippiksiä ja/tai pipoja tai muita NY vaatteita?
[ ] Käytätkö pipoa sisällä?
[ ] Kuunteletko räppiä?
[x] Käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten: "What's up?"
[ ] Onko sinulla rastat?
[ ] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?

= 3 pistettä.

* * * Gootti * * *
[x] Käytätkö mustaa kajaalia?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[/] Pukeudut mustaan? myös muihin väreihin...
[/] Oletko kalpea? meikkivoide taitaa olla astetta liian vaalea...
[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[x] Oletko ilkeä?
[ ] Meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[x] Poltatko tupakkaa?
[ ] Käytätkö korsettia?
[ ] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[ ] Kuunteletko black- ja/tai deathmetallia?
[ ] Onko sinulla paljon niittikamaa ja/tai ketjuja?
[ ] Onko sinulla mustat hiukset?
[ ] Onko sinulla vaatteita, joissa palvotaan saatanaa? repeän tässä kohdassa joka kerta!

= 5 pistettä.

* * * Ernu * * *
[ ] Onko sinulla mustavalko-raitasukkia?
[ ] Entä tyllihame?
[ ] Piirrätkö mangaa?
[/] Ja luet mangaa? Pet Shop of Horror on oikein kiva!
[/] Katsotko animea? aika vähän nykyisin, mutta mielelläni, jos löydän laadukkaan sarjan.
[x] Kuunteletko j-rockia tai jotain muuta vastaavaa japanilaista musiikkia? ilmeisesti soundtrackitkin lasketaan mukaan?
[/] Haluatko muuttaa Japaniin asumaan? no jaa, no joo, mikä etten.
[x] Onko sinulla huulilävistys?
[x] Ovatko japanilaiset miehet mielestäsi hyvännäköisiä?
[/] Onko sinulla raitapaitoja? yksi...?
[ ] Onko J- rock ainoa oikea musiikkityyli?
[ ] Kuullessasi japanilaisen artistin tulevan Suomeen, hankitko lipun heti täysin hysteerisesti?
[ ] Käytätkö valkoista ja mustaa kajaalia silmissä?
[ ] Näytätkö peace-merkkiä?
[ ] Kiljutko usein kaupungilla 'kawaii' ynnä muita japanisanoja?

= 5 pistettä.

* * * Nörtti * * *
[x] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja? sain, kun opiskelin.
[ ] Käytätkö astma-piippua tai jotain muuta vastaavaa?
[ ] Työnnätkö kyniä, laskimia tai vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein?
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[ ] Oletko ujo vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Puhutko usein opettajien kanssa?
[ ] Onko CS tai WoW vienyt elämäsi?
[ ] Tykkäätkö olla koulussa? katsotaan, kun olen seuraavaksi koulussa.
[ ] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin, jos saat alle ysin kokeesta?
[x] Käytätkö pitkiä kalsareita?
[ ] Ovatko housusi navan yläpuolella?

= 3 pistettä.

* * * Punkkari * * *
[x] Juotko alkoholia?
[x] Kiroiletko paljon?
[/] Oletko anarkisti? jossain mielessä kyllä.
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[ ] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa? lasketaanko puhalluttaminen?
[x] Kuuluuko musiikissa välillä vähän huutaa?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[x] Omistatko jonkun bändin oheistuotteita?
[/] Onko sinulla irokeesi?
[x] Onko sinulla vähintään neljä reikää korvissa?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi jollain räikeällä värillä?
[x] Käytkö festareilla?
[x] Onko keikat kova juttu?
[x] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi/wnbksi) lähiaikoina?

= 10 pistettä. helkkari! XD

* * * Hippi * * *
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Oletko muiden mielestä hiukan outo? siis mä olen ihan sikaouto!
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen? en muista... jossain säilössä kotona varmaan on...?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko RUOKAA EI ASEITA hyvä idea?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[x] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Pidätkö hamppuhameita?
[x] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[x] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[x] Haluatko pelastaa maailman?
[x] Oletko positiivinen? vittumaisella tavalla.
[/] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa? toisinaan.
[x] Ajatko tai haluaisitko ajaa Kuplalla? hihi, olisi hauska edes kokeilla!
[ ] Omistatko peace- korun?

= 10,5 pistettä.

* * * Tavis * * *
[ ] Menetkö muodin mukana?
[ ] Onko kaikki 'ihan sama'?
[ ] Eikö sinuun kiinnitetä huomiota?
[ ] Etkö ole kovaääninen?
[ ] Ostatko vaatteesi aina peruskaupoista, et ostele ulkomailta/netistä?
[ ] Kuunteletko lähinnä radion listahittejä?
[x] Oliko keskiarvosi 7 - parempi.
[ ] Onko sinulla kuvia irc-galleriasta?
[x] Oletko lukenut vähintään kaksi Harry Potter- kirjaa?
[ ] Onko koulu perseestä?
[x] Onko poppi jees?
[x] Omistatko messengerin?
[ ] Onko sinulla koulureppu?
[ ] Katsotko salkkareita?
[ ] Oletko mielestäsi tavis?

= 4 pistettä.

hippi-punkkari. ei se hevarikaan niin kauas jäänyt...!

ystävät, pyrkimykset, työ, musiikki, mitä kuuluu, meemit, ihmiset

Previous post Next post
Up