olen vasta lapsi / ja eksyksissä / vaikken pahasti
Caipiroscaan muussattavat limet roiskuivat paidalle, Seagram tarkoittaa viskiä, eikä giniä, vaikka gini ensin sattuikin käteen. ihan hyvin yletyin ottamaan tilauksia tiskin takaa, vaikka epäilin tarvitsevani ylösalaisin käännetyn kaljakorin avukseni.
männäviikonloppuna hippi pääsi baarimikoksi.
ja perjantai-iltana pyyhki verta lattialta pienimuotoisen kännionnettomuuden jäljiltä.
viime viikko oli raskain ja kuluttavin ihmismuistiin, mutta s e l v i s i n.
en kunnialla, hädin tuskin rimaa hipoen. kunhan jaksan, opin siitä varmasti enemmän kuin mistään tähän asti; tällä hetkellä olen lopussa sekä kehollisesti että mielellisesti.
*
tällä viikolla tekisi mieli ottaa rauhallisemmin.
en nuku puoltatoista tuntia yössä vain siksi, että lupaudun viemään H-L:n Saloon dokaamaan.
en peruuta H-L:n autoa lyhtypylvääseen siksi, että olen väsynyt ja vittuuntunut.
en ole levoton äkäinen äärirajoilla itku kurkussa sätkyissä yliherkkä rauhaton
--
toisin sanoen, keksin jotain muutakin elämää kuin työn ja koulun.
(kirjoitan koulusta, kunhan keksin, mitä mieltä olen siitä.)
luokallani on vain yksi poika ja vakiokommenttini on ollut: anteeksi kielenkäyttöni, olen tehnyt töitä miesten kanssa koko kesän.
äitini mielestä on pahennusta herättävää, että portsari nostaa syliin ja suukottaa päälaelle.
onneksi äiti ei tiedä siitä, mikä oikeasti voisikin herättää pahennusta.
*
tänään on ollut mieleenpalautuspäivä.
se on syksyn merkki.
eilen käskin työkavereiden ottaa minusta kiinni, jos yritän hivuttautua ulko-ovelle -mereltä tuuli ja minä olisin halunnut juosta rantaan tuulettamaan kaiken levottomuuden ja stressin ja itseinhon pois.
mutta mieleenpalautuspäivistä: silloin on ajateltava kaikkea, mitä on ollut ja mihin on päätynyt ja kuinka monen mutkan ja montun kautta. on todettava, että ainoa asia, mitä kadun, on, etten opetellut taistelemaan aiemmin. en jossittele, mutta sanon: olisinpa osannut panna vastaan aiemmin. olisipa joku pakottanut katsomaan silmiin ja tappelemaan, vaikka nyrkein, sen sijaan, että olisi aina nöyrtynyt, niellyt ja alistunut.
vaihtoehtoja on aina.
eri asia, haluaako niitä nähdä.
tai uskaltaako.
jotkut vaihtoehdot vaativat ihan vitusti töitä ja verta ja kyyneliä, mutta uskallan väittää, että ne ovat kannattavampia kuin niinsanotut helpot ratkaisut. helpoilla ratkaisuilla ei tee pitemmän päälle vittujakaan.
(tämä ei nyt ole mitään elämässä ei kuulu saada mitään helpolla-määintää. useimmiten luovuttaminen, pysähtyminen tai rauhoittuminen ovat niitä kaikkein kipeimpiä ja vaikeimpia vaihtoehtoja, mutta helvetin tarpeellisia.)
*
väittävät, että ravintola-ala kyynistää.
toivoisin, että osaisin vetää rajan realistisuuden ja kyynisyyden välille.
huomasin tehneeni niin pitkään töitä tiuskivan, levottoman ja mitätöivän ihmisen kanssa ja alaisena, että jotain siitä asenteesta on tarttunut sitkeästi minuunkin. tänä kesänä olen huomannut, että tosiammattilaisten ei tarvitse pönkittää egoaan tallomalla muita. on työntekijöitä, jotka ovat ammattitaidottomia, asennevammaisia, aloitekyvyttömiä tai pelkästään rasittavia, mutta aikuisuus tarkoittaa sitä, että näihinkin pystyy suhtautumaan ystävällisesti ja asiallisesti, vaikka kuinka vituttaisi.
selän takana puhuminen... voi vittu. en väitä, ettenkö itse harrastaisi, mutta... jos niistä epäkohdista ei pysty sanomaan asiallisesti päin naamaa, onko reilumpaa puhua niistä kuulomatkan ulkopuolella...?!?
on se ny saatana kun voi olla pettynyt ja ärsyyntynyt itseensä.
*
minulla on kohta vuosipäivä Pearl Jamin kanssa. rakkaus kukoistaa edelleenkin kuin ensikohtaamisemme olisi tapahtunut eilen!
männäviikonloppuna hippi pääsi baarimikoksi.
ja perjantai-iltana pyyhki verta lattialta pienimuotoisen kännionnettomuuden jäljiltä.
viime viikko oli raskain ja kuluttavin ihmismuistiin, mutta s e l v i s i n.
en kunnialla, hädin tuskin rimaa hipoen. kunhan jaksan, opin siitä varmasti enemmän kuin mistään tähän asti; tällä hetkellä olen lopussa sekä kehollisesti että mielellisesti.
*
tällä viikolla tekisi mieli ottaa rauhallisemmin.
en nuku puoltatoista tuntia yössä vain siksi, että lupaudun viemään H-L:n Saloon dokaamaan.
en peruuta H-L:n autoa lyhtypylvääseen siksi, että olen väsynyt ja vittuuntunut.
en ole levoton äkäinen äärirajoilla itku kurkussa sätkyissä yliherkkä rauhaton
--
toisin sanoen, keksin jotain muutakin elämää kuin työn ja koulun.
(kirjoitan koulusta, kunhan keksin, mitä mieltä olen siitä.)
luokallani on vain yksi poika ja vakiokommenttini on ollut: anteeksi kielenkäyttöni, olen tehnyt töitä miesten kanssa koko kesän.
äitini mielestä on pahennusta herättävää, että portsari nostaa syliin ja suukottaa päälaelle.
onneksi äiti ei tiedä siitä, mikä oikeasti voisikin herättää pahennusta.
*
tänään on ollut mieleenpalautuspäivä.
se on syksyn merkki.
eilen käskin työkavereiden ottaa minusta kiinni, jos yritän hivuttautua ulko-ovelle -mereltä tuuli ja minä olisin halunnut juosta rantaan tuulettamaan kaiken levottomuuden ja stressin ja itseinhon pois.
mutta mieleenpalautuspäivistä: silloin on ajateltava kaikkea, mitä on ollut ja mihin on päätynyt ja kuinka monen mutkan ja montun kautta. on todettava, että ainoa asia, mitä kadun, on, etten opetellut taistelemaan aiemmin. en jossittele, mutta sanon: olisinpa osannut panna vastaan aiemmin. olisipa joku pakottanut katsomaan silmiin ja tappelemaan, vaikka nyrkein, sen sijaan, että olisi aina nöyrtynyt, niellyt ja alistunut.
vaihtoehtoja on aina.
eri asia, haluaako niitä nähdä.
tai uskaltaako.
jotkut vaihtoehdot vaativat ihan vitusti töitä ja verta ja kyyneliä, mutta uskallan väittää, että ne ovat kannattavampia kuin niinsanotut helpot ratkaisut. helpoilla ratkaisuilla ei tee pitemmän päälle vittujakaan.
(tämä ei nyt ole mitään elämässä ei kuulu saada mitään helpolla-määintää. useimmiten luovuttaminen, pysähtyminen tai rauhoittuminen ovat niitä kaikkein kipeimpiä ja vaikeimpia vaihtoehtoja, mutta helvetin tarpeellisia.)
*
väittävät, että ravintola-ala kyynistää.
toivoisin, että osaisin vetää rajan realistisuuden ja kyynisyyden välille.
huomasin tehneeni niin pitkään töitä tiuskivan, levottoman ja mitätöivän ihmisen kanssa ja alaisena, että jotain siitä asenteesta on tarttunut sitkeästi minuunkin. tänä kesänä olen huomannut, että tosiammattilaisten ei tarvitse pönkittää egoaan tallomalla muita. on työntekijöitä, jotka ovat ammattitaidottomia, asennevammaisia, aloitekyvyttömiä tai pelkästään rasittavia, mutta aikuisuus tarkoittaa sitä, että näihinkin pystyy suhtautumaan ystävällisesti ja asiallisesti, vaikka kuinka vituttaisi.
selän takana puhuminen... voi vittu. en väitä, ettenkö itse harrastaisi, mutta... jos niistä epäkohdista ei pysty sanomaan asiallisesti päin naamaa, onko reilumpaa puhua niistä kuulomatkan ulkopuolella...?!?
on se ny saatana kun voi olla pettynyt ja ärsyyntynyt itseensä.
*
minulla on kohta vuosipäivä Pearl Jamin kanssa. rakkaus kukoistaa edelleenkin kuin ensikohtaamisemme olisi tapahtunut eilen!