veneilyä ja inspiraatiota
Himassa taas viikon veneilyn jälkeen.Ihmeellistä, miten sitä tottuu uusiin paikkoihin niin nopeasti. Viikossa ennättää jo tottua veneen keinuntaan, pieniin tiloihin, peseytymiseen kylmässä merivedessä, makuupussiin, sisäilman viileyteen ja siihen, että on erossa muusta isosta maailmasta. Kotiin tullessa ensiksi huomaa hajun, joka ei ike yhtä kostea ja tunkkainen kuin veneessä. Sitten huomaa sen, miten kaikki tuntuu isolta. Meidän 64 neliötä tuntuu valtavalta pienen 9m x 3m - paatin jälkeen. Huoneiden välillä voi kävellä ja on ihan oma tila, ihan oma tietokone ja ihanat stereot.
On vesivessa ja kylpyhuone, missä ei ole ahdasta tai haise, tuntuu luksukselta. Samoin varsin kutsuvalta näyttävä suihku. Omassa huoneessa on ihana datata pitkästä aikaa ja olla yhteydessä muihin. Tuntuu, että vaikka mitä on tapahtunut viime käynnin jälkeen. Täällä tuntuu vain olevan tosi lämmin.
Alkureissusta oli aika viileää. Ensimmäisenä lauantai-sunnuntai välisenä yönä Mustassa Hevosessa lämpötila oli sellaiset +5 astetta. Sisällä veneessäkin. Me lähdettiin joskus puolenyön jälkeen ja oltiin perillä puoli kahdelta. Yö oli tyyni ja kaunis. Taivas oli keväiseen tapaan vaalea ja vesi oli mustaa. Sunnuntai oltiin Helsingin Kaunissaaressa ja koleat ilmat jatkuivat. Mulle puhkesi aivan tajuton tarinainspiraatio Nakhar Daelilaisista salakuljettajista ja visiot erilaisista kohtauksista vain vilisi mun päässä ihan tauotta. Suunnittelin tarinan henkilöitä ja itse stooria mielessäni koko reissun.
Maanantaina oltiin "laguunissa" jonka oikeaa nimeä en muista, mutta jolle me annettiin nimeksi Mosquito Bay. Uitiin ja saunottiin, vesi oli 14 astetta lämmintä. Tiistaina mentiin Loviisaan sateen saattelemana ja oltiin siellä myös keskiviikkopäivä.
Loviisassa oli ihana käydä. Se on juuri sellainen ihana kesäkaupunki: täynnä idyllisiä, vanhoja puutaloja upeine pihoineen. Kaikesta näkee, että talojen omistajilla on aikaa itselleen: aikaa puuhailla ja koristella. Loviisan nuorisolle omistettu, alapesun tärkeyttä korostava patsas nauratti niin kuin viimeksikin.
"
Keskiviikkoiltana Svartholma ja kaunis, kaunis ilta. Torstaina Sandholmen, joka oli tosiaan nimensä veroinen. Hiekan lisäksi siellä oli myös kalliota. Vietettiin iltapäivä grillaillen, tarinaa suunnitellen ja kaarnasta laivoja ja hahmoja veistellen kalliolla. Uitiin, vesi oli +12 astetta.
Perjantaina mentiin taas Helsingin Kaunissaareen ja vietettiin siellä tämäkin päivä. Heti, kun oltiin saatu vene kiinni Puotilan huoltolaituriin, puhkesi kamala sade. Nyt ukkostaa ja vettä tulee ihan kaatamalla. Ja isä on vielä veneellä strömssinlahden satamassa tekemässä viimeisiä huoltoja ennen kotiin pyöräilemistä... Se on varmaan ihan läpimärkä, kun pääsee himaan.
Veneellä huomaa, miten inspiraatio kulkee ihan eri tavalla, kun ei ole liikaa ärsykkeitä. Ei ole tietokonetta tai ystäviä. Pakollista tekemistä on paljon, paljon vähemmän. Ennättää viettää paljon enemmän aikaa ihan vain itsensä, kynän ja paperin kanssa. Ja ideat lähtevät virtaamaan.
Loviisassa kauniita puutaloja ja idyllisiä pihoja katsellessa rupesin ajattelemaan sitä, miten omaa aikaani käytän. Jos tietokone pysyisikin välillä kiinni, enkä jumittaisi niin paljoa netissä, olisi minulla enemmän aikaa suunnitella tarinoita, piirtää tai maalata tai tehdä jotain muuta käsityötä. Pianonsoitosta ei tarvitse huolehtia: se menee usein tietokoneen edelle. Ehkä sitä voisi alkaa kirjoittaa enemmän käsin sohvanpohjalla maaten, ettei eksy OpenOfficen sijasta nettiin, ja ruveta suunnittelemaan vaikkapa metrossa istuessa. Yleensä inspiraatio alkaa laukkaamaan ja innostus kohoaa sitten, kun vain ryhtyy.
Ja sitten on hyvä mieli.
Ulkona on ihan pimeää, vaikka aurinko ei ole vielä läheskään. Sataa aivan kaatamalla, varmaan kaikista rankimmin tänä vuonna ja ukkostaa. Ihan kuin oltaisiin hypätty suoraan syksyyn.
Tänään haluan lukea läpi Agholin ja kirjoittaa Sen Viimeisen Luvun valmiiksi.
On vesivessa ja kylpyhuone, missä ei ole ahdasta tai haise, tuntuu luksukselta. Samoin varsin kutsuvalta näyttävä suihku. Omassa huoneessa on ihana datata pitkästä aikaa ja olla yhteydessä muihin. Tuntuu, että vaikka mitä on tapahtunut viime käynnin jälkeen. Täällä tuntuu vain olevan tosi lämmin.
Alkureissusta oli aika viileää. Ensimmäisenä lauantai-sunnuntai välisenä yönä Mustassa Hevosessa lämpötila oli sellaiset +5 astetta. Sisällä veneessäkin. Me lähdettiin joskus puolenyön jälkeen ja oltiin perillä puoli kahdelta. Yö oli tyyni ja kaunis. Taivas oli keväiseen tapaan vaalea ja vesi oli mustaa. Sunnuntai oltiin Helsingin Kaunissaaressa ja koleat ilmat jatkuivat. Mulle puhkesi aivan tajuton tarinainspiraatio Nakhar Daelilaisista salakuljettajista ja visiot erilaisista kohtauksista vain vilisi mun päässä ihan tauotta. Suunnittelin tarinan henkilöitä ja itse stooria mielessäni koko reissun.
Maanantaina oltiin "laguunissa" jonka oikeaa nimeä en muista, mutta jolle me annettiin nimeksi Mosquito Bay. Uitiin ja saunottiin, vesi oli 14 astetta lämmintä. Tiistaina mentiin Loviisaan sateen saattelemana ja oltiin siellä myös keskiviikkopäivä.
Loviisassa oli ihana käydä. Se on juuri sellainen ihana kesäkaupunki: täynnä idyllisiä, vanhoja puutaloja upeine pihoineen. Kaikesta näkee, että talojen omistajilla on aikaa itselleen: aikaa puuhailla ja koristella. Loviisan nuorisolle omistettu, alapesun tärkeyttä korostava patsas nauratti niin kuin viimeksikin.
"
Keskiviikkoiltana Svartholma ja kaunis, kaunis ilta. Torstaina Sandholmen, joka oli tosiaan nimensä veroinen. Hiekan lisäksi siellä oli myös kalliota. Vietettiin iltapäivä grillaillen, tarinaa suunnitellen ja kaarnasta laivoja ja hahmoja veistellen kalliolla. Uitiin, vesi oli +12 astetta.
Perjantaina mentiin taas Helsingin Kaunissaareen ja vietettiin siellä tämäkin päivä. Heti, kun oltiin saatu vene kiinni Puotilan huoltolaituriin, puhkesi kamala sade. Nyt ukkostaa ja vettä tulee ihan kaatamalla. Ja isä on vielä veneellä strömssinlahden satamassa tekemässä viimeisiä huoltoja ennen kotiin pyöräilemistä... Se on varmaan ihan läpimärkä, kun pääsee himaan.
Veneellä huomaa, miten inspiraatio kulkee ihan eri tavalla, kun ei ole liikaa ärsykkeitä. Ei ole tietokonetta tai ystäviä. Pakollista tekemistä on paljon, paljon vähemmän. Ennättää viettää paljon enemmän aikaa ihan vain itsensä, kynän ja paperin kanssa. Ja ideat lähtevät virtaamaan.
Loviisassa kauniita puutaloja ja idyllisiä pihoja katsellessa rupesin ajattelemaan sitä, miten omaa aikaani käytän. Jos tietokone pysyisikin välillä kiinni, enkä jumittaisi niin paljoa netissä, olisi minulla enemmän aikaa suunnitella tarinoita, piirtää tai maalata tai tehdä jotain muuta käsityötä. Pianonsoitosta ei tarvitse huolehtia: se menee usein tietokoneen edelle. Ehkä sitä voisi alkaa kirjoittaa enemmän käsin sohvanpohjalla maaten, ettei eksy OpenOfficen sijasta nettiin, ja ruveta suunnittelemaan vaikkapa metrossa istuessa. Yleensä inspiraatio alkaa laukkaamaan ja innostus kohoaa sitten, kun vain ryhtyy.
Ja sitten on hyvä mieli.
Ulkona on ihan pimeää, vaikka aurinko ei ole vielä läheskään. Sataa aivan kaatamalla, varmaan kaikista rankimmin tänä vuonna ja ukkostaa. Ihan kuin oltaisiin hypätty suoraan syksyyn.
Tänään haluan lukea läpi Agholin ja kirjoittaa Sen Viimeisen Luvun valmiiksi.