No totaaa...
Sitä joskus herää miettimään keskellä yötä, miksi ihmisen pitääkään olla niin tyhmä, että on pakottavia tarpeita kiduttaa mieltään ja kehoaan vapaaehtoisesti. Sitä ajautuu elämän polulla kierteisiin, joista on mahdotonta päästä sitten enää viisastuttua pois. Ajautuu väärään seuraan, nautiskelee vääriä aineita ja tekee vääriä tekoja. Näiden väärien asioiden keskellä sitä sitten aina aamuyöstä rypee itseinhossa ja ajattelee:” Miks mä?”
Ihmiselle on elämänsä alkuajoista tai ainakin jo tuhansien vuosien ajan pyritty korostamaan anteeksiantoa ja sitä että jokaisella on oikeus uuteen elämään, uuteen aloitukseen puhtaalta pöydältä. Vaikeinta ihmisellä on kuitenkin antaa anteeksi itselleen, sillä vaikka kuinka pyrkii unohtamaan, niin omatunto ei unohda vaan koputtaa pääkopassa kunnes sovitus on tehty. Tällaisessa itsesäälissä kieriskelyn ja rappion keskellä ei auta kuitenkaan välttämättä mitkään ripittäytymiset ja valmiiksi tuhoon tuomitut lupaukset. Tällaisen henkilön on syytä tehdä välikuolema.
Välikuolemassa henkilö rojahtaa veltoksi, elottomaksi, paikoilleen tai asettuu X-asentoon makaamaan, sulkea silmänsä ja tyhjentää mielensä kaikesta ympäröivästä olevasta. Antaa mielessään kaiken sieluntaakan virrata pois itsestään ja täyttää mielensä autuudella. Kuoleman porteille asti ei ole syytä mennä, eikä käydä poistamassa syntiään kiirastulessa, vaikka siitäkään haittaa luultavimmin ei olisi. Valitettavan usein välikuoleman jälkeinen virkistys ei tuota haluttua tulosta. Hereille havahtuessaan henkilön ympäröi heti ryöppyävä määrä muistoja ja haureuksia jotka olivat läsnä ennenkin. Nämä muistot ja synnit houkuttavat meidät pois puhtaalta tieltä ja vetävät meidät takaisin siihen samaan korpeen joka syvenee ja syvenee, ja pian sitä huomaakin ettei enää välikuolemaakaan voi taakkaa päästä poistaa.
Edellä mainitun uudelleensyntymisen epäonnistuessa tapahtuu myös pahoinvoinnin ja itsesäälin reinkarnaatiot jotka saavat aikaan uuden olotilan joka on vahvasti krapulansävytteinen ja katuvainen. Jos tällainen olotila iskee, ei kannata kuitenkaan kaivaa esiin kirjastokorttiaan ja tehdä mitään harkitsematonta, vaan hakeutua jonkun ystävänsä seuraan ja ilmaista olotilansa hänelle sanalla AHISTAA!
Ihmiselle on elämänsä alkuajoista tai ainakin jo tuhansien vuosien ajan pyritty korostamaan anteeksiantoa ja sitä että jokaisella on oikeus uuteen elämään, uuteen aloitukseen puhtaalta pöydältä. Vaikeinta ihmisellä on kuitenkin antaa anteeksi itselleen, sillä vaikka kuinka pyrkii unohtamaan, niin omatunto ei unohda vaan koputtaa pääkopassa kunnes sovitus on tehty. Tällaisessa itsesäälissä kieriskelyn ja rappion keskellä ei auta kuitenkaan välttämättä mitkään ripittäytymiset ja valmiiksi tuhoon tuomitut lupaukset. Tällaisen henkilön on syytä tehdä välikuolema.
Välikuolemassa henkilö rojahtaa veltoksi, elottomaksi, paikoilleen tai asettuu X-asentoon makaamaan, sulkea silmänsä ja tyhjentää mielensä kaikesta ympäröivästä olevasta. Antaa mielessään kaiken sieluntaakan virrata pois itsestään ja täyttää mielensä autuudella. Kuoleman porteille asti ei ole syytä mennä, eikä käydä poistamassa syntiään kiirastulessa, vaikka siitäkään haittaa luultavimmin ei olisi. Valitettavan usein välikuoleman jälkeinen virkistys ei tuota haluttua tulosta. Hereille havahtuessaan henkilön ympäröi heti ryöppyävä määrä muistoja ja haureuksia jotka olivat läsnä ennenkin. Nämä muistot ja synnit houkuttavat meidät pois puhtaalta tieltä ja vetävät meidät takaisin siihen samaan korpeen joka syvenee ja syvenee, ja pian sitä huomaakin ettei enää välikuolemaakaan voi taakkaa päästä poistaa.
Edellä mainitun uudelleensyntymisen epäonnistuessa tapahtuu myös pahoinvoinnin ja itsesäälin reinkarnaatiot jotka saavat aikaan uuden olotilan joka on vahvasti krapulansävytteinen ja katuvainen. Jos tällainen olotila iskee, ei kannata kuitenkaan kaivaa esiin kirjastokorttiaan ja tehdä mitään harkitsematonta, vaan hakeutua jonkun ystävänsä seuraan ja ilmaista olotilansa hänelle sanalla AHISTAA!