Interview with the vampire
Title: Just like you
Author:
Pairing: Louis/Lestat
Genre: Angst, slash, romance, drama, songfic
Rating: PG
Summary:
A/N: Tiedän kyllä, että Rice on sanonut, ettei hänen hahmoistaan tehdä fanfictionia. Minua ei kuitenkaan ihan hirveästi kiinnosta koko asia, jos ihan totta puhutaan. Tämä on lyhyt ja hölmö, mutta jotain kuitenkin. Kappale on Just like you esittäjänä Three days grace.
I could be mean
I could be angry
You know I could be just like you
Joskus ajattelee helposti, että kaikki on täydellistä, että mikään ei voi muuttua, eikä mikään koskaan muutukaan. On vain pitkät hiljaisuuden täyttämät tunnit ja pimeys, joka ei väisty, vaikka ihmiset avaavat silmänsä uudelle auringonnousulle. Me emme avaa sille silmiämme, me emme koskaan näe sen säteiden siivilöityvän puiden lehvistöissä. Emme tunne sen lämpimän rakkauden koskettavan lohduttavasti kalpeita kasvojamme. Mutta emme myöskään kaipaa sitä, niin oudolta kuin se kuulostaakin, emme ikävöi sitä, emmekä toivo näkevämme sitä enää koskaan. Näinkin pitkän ajan jälkeen pystyn muistamaan sen säteet ihollani, mutta en toivo kokevani sitä tunnetta enää koskaan uudestaan.
Omituista, eikö? Olen ollut vampyyri sata vuotta, enkä enää kaipaa mitään entisessä elämässäni. Ihmisten tappaminen ei ole minulle pelkkää viatonta ja harmitonta leikkiä niin kuin Lestatille. Hänelle se on pelkkää ajanvietettä, nautintoa siitä, että nuo hauraat olennot ovat hänen vallassaan, kykenemättä vastustamaan hänen lumovoimaansa, säteilyään. Hän nauraa kuolemalle. Kun ihminen vuotaa kuiviin hänen silmiensä edessä, hän vain hymyilee ivallisesti nauttien osastaan tappajana. Meistä ei koskaan tule samanlaisia, mutta silti me olemme yhtä. Kaksi sielua, jotka kaipaavat toisiaan enemmän kuin kukaan koskaan voi käsittää. Se on rakkautta. Niin puhdasta ja viatonta. Se on ainoa asia, joka meissä on vielä inhimillistä, kyky rakastaa.
I could be fake
I could be stupid
You know I could be just like you
Niin, rakkaus. Se on sana, joka kahlitsee meidät toisiimme. Me emme pysty enää perääntymään, koska olemme valintamme tehneet. Minä olen edelleen sitä mieltä, että olemme valinneet kuoleman elämän sijaan, ikuisen pimeyden valon sijaan. Lestat taas ajattelee, että valitsimme elämän. Hänen mielestään ihmiset elävät vain kuollakseen, mutta me taas pystymme nauttimaan jokaisesta yöstä kuin ensimmäisestämme. Se ei ole totta, ja Lestat tietää sen itsekin. Hän ei kuitenkaan ole sellainen kuin minä. Ei hän pysty myöntämään heikkouksiaan tai antamaan osaa itsestään kenellekään. Hän lukee minua kuin avointa kirjaa. Minä olen koko ajan avoinna hänelle. Kun olen surullinen tai epätietoinen, hän lukee sen kasvoiltani, mutta ei lohduta minua tai auta minua takaisin polulle, josta olen eksynyt. Lestat ei tee niin. Hän vain nauraa ja toteaa, ettei ymmärrä minua.
”Kaikki maailman ihmiset ovat käytettävissäsi, Louis. Kaikki houkutukset koettavana, mutta sinä olet tuollainen. Voi, Louis, Louis, sinä et koskaan opi avaamaan silmiäsi ja näkemään kaikkea sitä, mikä sinun täytyisi nähdä”, hän sanoo ja nauraa äänellä, josta on luettavissa se, kuinka paljon hän minua halveksii. Halveksii sen takia, että en ole niin kuin hän. Se ei ole oikein, ei ole koskaan ollut. Silti minä siedin sitä, vuodesta toiseen, ja siedän edelleen.
You thought you were standing beside me
You were only in my way
You're wrong if you think that I'll be just like you
You thought you were there to guide me
You were only in my way
You're wrong if you think that I'll be just like you
Silloin kun hän ensimmäisen kerran painoi huulensa huulilleni, pystyin maistamaan kaipuun, joka niistä huokui. Epätoivoinen halu koskettaa, olla lähellä ja tuntea, kuinka vastaisin suudelmaan. Minä en kuitenkaan tehnyt niin, en pystynyt järkytykseltäni enää edes hengittämään. Ajatukseni eivät päässeet kulkemaan vapaasti. Toivoin, että olisin voinut vastata. Kertoa, kuinka paljon loppujen lopuksi tahdoin ja välitin. Kun Lestat sitten pettyneenä työnsi minut erilleen itsestään, aivan kuin olisin ollut syypää tähän kaikkeen, näin hänen silmissään pohjattoman surun. Saman surun, jonka pystyin tuntemaan omassakin ruumiissani. Annoin hänen kuitenkin mennä, koska olin pelkuri. Pelkurivampyyri, niin kuin Lestat minulle kauan sitten sanoi. Ehkä hän oli oikeassa. Ehkä vihasin häntä ja itseäni liikaa pystymättä ajattelemaan pidemmälle. Viha ja rakkaus ovat lähempänä toisiaan kuin osaamme kuvitellakaan. Jopa silloin, kun Lestat huusi minulle ja haukkui minut asioista, jotka eivät mitenkään liittyneen tekemisiini, rakastin häntä. Jokaista senttiä hänessä. Kultaisia hiuksia, sinisiä silmiä ja hymyä, joka pystyi valaisemaan pimeääkin pimeämmän huoneen. Ensin ajattelin, että Lestat oli muuttunut, yhteiselomme oli tehnyt hänestä erilaisen, mutta ennen pitkää huomasin, että muuttuja olinkin minä. Minä tunsin eri tavalla kuin ennen. Se satutti, mutta se sai myös minut näkemään maailman uudella tavalla, ja se tapa oli aivan toisenlainen kuin mikään edellisistä.
Ja minä tiesin, että seuraavalla kerralla uskaltaisin jo vastata suudelmaan. Kun tuntisin taas nuo pehmeät huulet omillani, pystyisin kertomaan sanoitta, ketä oikeasti rakastan.
I could be weak
I could be senseless
You know I could be just like you
On my own, 'cause I can't take livin' with you
I'm alone
So I won't turn out like you want me to
I could be cold
I could be ruthless
You know I could be just like you
Just like you
Author:
Pairing: Louis/Lestat
Genre: Angst, slash, romance, drama, songfic
Rating: PG
Summary:
A/N: Tiedän kyllä, että Rice on sanonut, ettei hänen hahmoistaan tehdä fanfictionia. Minua ei kuitenkaan ihan hirveästi kiinnosta koko asia, jos ihan totta puhutaan. Tämä on lyhyt ja hölmö, mutta jotain kuitenkin. Kappale on Just like you esittäjänä Three days grace.
I could be mean
I could be angry
You know I could be just like you
Joskus ajattelee helposti, että kaikki on täydellistä, että mikään ei voi muuttua, eikä mikään koskaan muutukaan. On vain pitkät hiljaisuuden täyttämät tunnit ja pimeys, joka ei väisty, vaikka ihmiset avaavat silmänsä uudelle auringonnousulle. Me emme avaa sille silmiämme, me emme koskaan näe sen säteiden siivilöityvän puiden lehvistöissä. Emme tunne sen lämpimän rakkauden koskettavan lohduttavasti kalpeita kasvojamme. Mutta emme myöskään kaipaa sitä, niin oudolta kuin se kuulostaakin, emme ikävöi sitä, emmekä toivo näkevämme sitä enää koskaan. Näinkin pitkän ajan jälkeen pystyn muistamaan sen säteet ihollani, mutta en toivo kokevani sitä tunnetta enää koskaan uudestaan.
Omituista, eikö? Olen ollut vampyyri sata vuotta, enkä enää kaipaa mitään entisessä elämässäni. Ihmisten tappaminen ei ole minulle pelkkää viatonta ja harmitonta leikkiä niin kuin Lestatille. Hänelle se on pelkkää ajanvietettä, nautintoa siitä, että nuo hauraat olennot ovat hänen vallassaan, kykenemättä vastustamaan hänen lumovoimaansa, säteilyään. Hän nauraa kuolemalle. Kun ihminen vuotaa kuiviin hänen silmiensä edessä, hän vain hymyilee ivallisesti nauttien osastaan tappajana. Meistä ei koskaan tule samanlaisia, mutta silti me olemme yhtä. Kaksi sielua, jotka kaipaavat toisiaan enemmän kuin kukaan koskaan voi käsittää. Se on rakkautta. Niin puhdasta ja viatonta. Se on ainoa asia, joka meissä on vielä inhimillistä, kyky rakastaa.
I could be fake
I could be stupid
You know I could be just like you
Niin, rakkaus. Se on sana, joka kahlitsee meidät toisiimme. Me emme pysty enää perääntymään, koska olemme valintamme tehneet. Minä olen edelleen sitä mieltä, että olemme valinneet kuoleman elämän sijaan, ikuisen pimeyden valon sijaan. Lestat taas ajattelee, että valitsimme elämän. Hänen mielestään ihmiset elävät vain kuollakseen, mutta me taas pystymme nauttimaan jokaisesta yöstä kuin ensimmäisestämme. Se ei ole totta, ja Lestat tietää sen itsekin. Hän ei kuitenkaan ole sellainen kuin minä. Ei hän pysty myöntämään heikkouksiaan tai antamaan osaa itsestään kenellekään. Hän lukee minua kuin avointa kirjaa. Minä olen koko ajan avoinna hänelle. Kun olen surullinen tai epätietoinen, hän lukee sen kasvoiltani, mutta ei lohduta minua tai auta minua takaisin polulle, josta olen eksynyt. Lestat ei tee niin. Hän vain nauraa ja toteaa, ettei ymmärrä minua.
”Kaikki maailman ihmiset ovat käytettävissäsi, Louis. Kaikki houkutukset koettavana, mutta sinä olet tuollainen. Voi, Louis, Louis, sinä et koskaan opi avaamaan silmiäsi ja näkemään kaikkea sitä, mikä sinun täytyisi nähdä”, hän sanoo ja nauraa äänellä, josta on luettavissa se, kuinka paljon hän minua halveksii. Halveksii sen takia, että en ole niin kuin hän. Se ei ole oikein, ei ole koskaan ollut. Silti minä siedin sitä, vuodesta toiseen, ja siedän edelleen.
You thought you were standing beside me
You were only in my way
You're wrong if you think that I'll be just like you
You thought you were there to guide me
You were only in my way
You're wrong if you think that I'll be just like you
Silloin kun hän ensimmäisen kerran painoi huulensa huulilleni, pystyin maistamaan kaipuun, joka niistä huokui. Epätoivoinen halu koskettaa, olla lähellä ja tuntea, kuinka vastaisin suudelmaan. Minä en kuitenkaan tehnyt niin, en pystynyt järkytykseltäni enää edes hengittämään. Ajatukseni eivät päässeet kulkemaan vapaasti. Toivoin, että olisin voinut vastata. Kertoa, kuinka paljon loppujen lopuksi tahdoin ja välitin. Kun Lestat sitten pettyneenä työnsi minut erilleen itsestään, aivan kuin olisin ollut syypää tähän kaikkeen, näin hänen silmissään pohjattoman surun. Saman surun, jonka pystyin tuntemaan omassakin ruumiissani. Annoin hänen kuitenkin mennä, koska olin pelkuri. Pelkurivampyyri, niin kuin Lestat minulle kauan sitten sanoi. Ehkä hän oli oikeassa. Ehkä vihasin häntä ja itseäni liikaa pystymättä ajattelemaan pidemmälle. Viha ja rakkaus ovat lähempänä toisiaan kuin osaamme kuvitellakaan. Jopa silloin, kun Lestat huusi minulle ja haukkui minut asioista, jotka eivät mitenkään liittyneen tekemisiini, rakastin häntä. Jokaista senttiä hänessä. Kultaisia hiuksia, sinisiä silmiä ja hymyä, joka pystyi valaisemaan pimeääkin pimeämmän huoneen. Ensin ajattelin, että Lestat oli muuttunut, yhteiselomme oli tehnyt hänestä erilaisen, mutta ennen pitkää huomasin, että muuttuja olinkin minä. Minä tunsin eri tavalla kuin ennen. Se satutti, mutta se sai myös minut näkemään maailman uudella tavalla, ja se tapa oli aivan toisenlainen kuin mikään edellisistä.
Ja minä tiesin, että seuraavalla kerralla uskaltaisin jo vastata suudelmaan. Kun tuntisin taas nuo pehmeät huulet omillani, pystyisin kertomaan sanoitta, ketä oikeasti rakastan.
I could be weak
I could be senseless
You know I could be just like you
On my own, 'cause I can't take livin' with you
I'm alone
So I won't turn out like you want me to
I could be cold
I could be ruthless
You know I could be just like you
Just like you