Why so serious?
Title: Why so serious?
Author:
Pairing: Batman/Jokeri
Genre: Slash, Non-con, PWP, violence ja eräänlainen drama
Rating: NC-17
Warnings: Raiskauksesta on pakko varoittaa, vaikkei se mikään täydellinen raiskaus olekaan. Sitomista löytää samoin kuin viittauksia insestiin.
Summary: Wayne ei voinut liikuttaa käsiään, mutta Jokerin kädet liikkuivat hänen mustan puvun verhoamalla vartalollaan ikään kuin etsien. Ne koskettelivat, hyväilivät, löysivät Waynen herkimmän kohdan ja piirtelivät kuvioita sen ympärille.
A/N: Tiedän, alkutilanne on niin tökerö, ettei pahemmasta väliä. Haluan kuitenkin päästä aina suoraan asiaan.
Yö oli kietonut Gothamin kadut vaippaansa, kun Bruce Wayne valmistautui suurimpaan haasteeseensa miesmuistiin; Jokerin etsimiseen ja tuhoamiseen. Vaikka Wayne ei omien sanojensa mukaan ollutkaan sankari, ei sellainen, jonka käsiin kuka tahansa uskaltaisi laskea henkensä, hän ei silti kestänyt tätä järjetöntä tappamista. Jokerin järjetönsä peliä, jonka ainoa ja lopullinen tehtävä oli luoda pelkoa ja kaaosta, sytyttää vihan liekki Gothamin asukkaisiin ja usuttaa heidät päättäjiä vastaan. Myös hän, Batman, vaikka lainsuojaton jo olikin, saisi vihasta osansa. Leijonan osan oikeastaan. Siitä Wayne ei kuitenkaan välittänyt. Jos hyvin kävisi, Jokerikatastrofi olisi poissa päiväjärjestyksestä jo tänään. Eikä Waynella oikeastaan ollut enää mitään muuta mahdollisuutta kuin onnistua.
Jokeri oli hankalin rikollinen, johon Wayne oli niin sanotun uransa aikana törmännyt. Hänestä ei koskaan tiennyt, missä hän oli ja miksi juuri siellä. Hänellä ei ollut sääntöjä, ei rutiineja, eikä hän tehnyt typeriä virheitä. Jokainen teko oli tarkkaan harkittu, suunniteltu, ja Waynen täytyi myöntää, että jollain sairaalla ja…Wayne ei heti löytänyt oikeaa sanaa, koska perverssi oli ainoa tunnetta kuvaava sana, mutta sitä hän ei missään nimessä halunnut yhdistää ajatuksiin Jokerista. Niin paljon hän ei kuitenkaan tahtonut tähän tapaukseen eläytyä, vaikka kieltämättä ajatus Jokerista oli jollain tavalla kiih…
Stop. Poikki.
Wayne ravisteli päätään karkottaakseen epämukavat ajatukset ja päätti lähteä vihdoinkin suorittamaan tehtäväänsä. Siis ennen kuin nämä pakkomielteiset Jokeriajatukset saisivat hänestä enemmän valtaa. Ne olivat tosin jo saaneet sitä aikamoisen kimpaleen. Sen pystyi huomaamaan Waynen erittäin epämukavan Batman-puvun alaosasta, joka oli yhtäkkiä alkanut kiristää suhteettomasti ottaen huomioon tilanteen vakavuuden.
************
Pitkien Batman-vuosien aikana kerrostalot -ja varastorakennusviidakot olivat tulleet Waynelle hyvin tutuiksi. Hän oli joutunut tekemään kakkosammattinsa vuoksi enemmän uhrauksia kuin oli ikinä aavistanut. Esimerkiksi juuri nyt hän olisi vain halunnut mennä kylmään suihkuun ja unohtaa äsköiset kuvitelmansa, mutta sehän ei tietenkään käynyt päinsä. Tänä yönä hänellä olisi tärkeämpääkin tekemistä.
Lucius oli sanonut Waynelle, että paras tapa löytää Jokeri olisi vain jäädä odottamaan. ”On paljon todennäköisempää että hän löytää sinut kuin sinä hänet.” Niin Lucius oli sanonut, ja Wayne mietti edelleen, olisiko lauseesta pitänyt loukkaantua, sillä ihan ilmiselvä loukkaushan se oli. Tosin yleensä suurimmat totuuden siemenet piilivät juuri loukkauksissa, eikä Wayne aikonut turhaan rasittaa itseään tutkimalla jokaista Gothamin varastorakennusta ja pilvenpiirtäjää. Ehkä hän jäisi vain odottamaan. Sittenkin. Vaikka se tekisikin kovan kolauksen hänen ylpeydelleen, jota oli jo kolhittu tarpeeksi. Erityisesti Jokerin toimesta.
Wayne valitsi hetken päästä päivystyspaikakseen toimistohuoneen erään laitakaupungilla sijaitsevan pilvenpiirtäjän yläkerrasta. Huone kuului sisustuksesta päätellen johtoportaaseen kuuluvalle henkilölle, joten Wayne päätti hieman vilkaista tämän työpöydän laatikoita, jos mahdollisia mafiayhteyksiä paljastuisi. Aika kaukaa haettua, kyllä, mutta Waynen oli pakko jotenkin kompensoida tätä mahdollisesti hyödytöntä odotteluaan tekemisellä, jolla olisi edes jonkinasteinen järkevä kaiku. Niinpä Wayne alkoi järjestelmällisesti availla laatikoita ja tutkia niissä olevia paperinippuja, jotka hänen pettymyksekseen sisälsivät lähinnä firman laskuja ja muuta yhtä hyödytöntä. Alimmasta laatikosta löytyi kuitenkin jotain mielenkiintoista. Puolillaan olevan viskipullo, vieläpä hyvää merkkiä, odotteli houkuttelevana että joku Waynen kaltainen yötyöläinen tulisi tyhjentämään sen. Wayne otti pullon laatikosta ja tutki sitä hetken päättäen sitten, ettei tippa todellakaan tappaisi. Ei edes hänen tapauksessaan.
************
Kun Wayne heräsi kenties tuntikausia kestäneestä horroksestaan, hän ei hetkeen ollut varma missä oli. Sitten mies kuitenkin tunnisti harmaat seinät ja jykevän tammipuisen kirjoituspöydän, jolla seisoi edelleen puolityhjä viskipullo. Waynella ei ollut minkäänlaista aavistusta, miksi ja miten hän oli päätynyt makaamaan tähän lattialle. Hänhän oli juonut pullosta ehkä senttilitran verran! Wayne yritti nousta pystyyn, mutta huomasi, ettei se todellakaan käynyt päinsä, sillä hän tunsi ranteissan kylmän ja kovan metallin, joka kieli, että hän oli käsiraudoissa. Käsiraudoissa Itä-Gothamilaisen toimistohuoneen lattialla. Mitä ihmettä tämä oikein merkitsi?! Wayne ei ollut eläessään ollut näin hukassa, eikä näin hämmästynyt.
Sitten Waynen kauhuksi melko tutunoloinen nauru keskeytti hänen pakokauhuiset pohdintansa. Ja kun vieläkin tutumpi hahmo astui hänen näkökenttäänsä, Wayne oli jo kerinnyt valmistautua henkisesti tulevaan. Luultavasti hän kuolisi erittäin kivuliaasti, eikä Jokerin tuntien kuolema tulisi olemaan edes nopea. Wayne oli kuin naulattu paikoilleen, kun Jokeri käveli hänen luokseen psykopaatin virne arpisilla kasvoillaan.
Wayne ei voinut muuta kuin tuijottaa Jokeria. Hän oli lyhyessä ajassa oppinut vihaamaan noita irvokkaita kasvoja palavasti, mutta palamisesta puheen ollen…Jokin muukin tunne oli nostanut päätään Waynen sisällä. Eräänlaista paloahan sekin oli, mutta kovin erilaista kuin tuo viha, se oli…
Stop. Poikki.
”Katsos, katsos, mitä meillä täällä on. Eräänlainen ruma lepakko. Lajia en täysin tunnista, mutta…” Jokeri nuolaisi huuliaan ja kumartui Waynen puoleen.
”Emmeköhän me siitä selvän ota.” Jokerin hymy muuttui, jos mahdollista, vieläkin leveämmäksi ja hänen mustalla värillä ympyröidyt silmänsä kiilsivät hullummin kuin koskaan. Wayne nosti katseensa tuijottaen suoraan noihin psykoottisiin silmiin ja tunsi kiusallisen nytkähdyksen nivusissaan. Hän oli täysin tuon hullun psykopaattimurhaajan armoilla.
Eikä se tuntunut kovinkaan pahalta ajatukselta. Mutta silti. Tämä ei voisi mennä näin.
Wayne riuhtaisi oikeaa kättään, jossa olevan käsirauta oli vedetty niin tiukalle, ettei pakenemisen mahdollisuutta juurikaan ollut. Käsirautojen tämä puolisko oli kiinni suuressa harmaassa arkistokaapissa, jonka liikutteluun epäilemättä tarvittaisiin enemmänkin kuin yksi vahva mies. Jokeri purskahti pelottavaan, melkeinpä hilpeään nauruun huomatessaan Waynen ahdingon.
”Tsot, tsot, tsot, ei niin nopeasti. Et kai sinä tahdo, että me molemmet lennämme ilmaan? Se ei olisi hauskaa, sillä mitä Gotham city olisi ilman sinua? Tai vielä pahempaa, ilman minua? Ilman toisiamme me emme olisi mitään, kai sinä ymmärrät sen?”
Wayne ei täysin käsittänyt Jokerin sanoja, sillä niissä ei tuntunut olevan paljonkaan järkeä. Vaikka mitä hän oikeastaan oli Jokerilta odottanut? Mahtavaa seksiä vai? Hyvä Wayne, olet ylittänyt sen rajan missä sankareista tulee ääliöitä.
”Katsos kun sinun toinen kätesi on kiinni käsiraudoissa. Tai itse asiassa molemmat, jos tarkkoja ollaan. Mutta vain toinen käsirauta on kiinni granaatin sokassa, ja jos intoudut riuhtomaan oikein kovasti niin…FUTUM, me molemmat lennämme ilmaan. Tai oikeastaan vain sinä, sillä ilman minua Gotham olisi…paljon vähemmän mielenkiintoinen.” Jokeri hymyili edelleen ja hänen äänensävynsä oli vaarallisen pehmeä. Tuo äänensävy sai Waynen sydämen hakkaamaan enemmän kuin mikään Jokerin sanoista. Oikeastaan pikemminkin Waynea pelotti se, mitä tuon äänensävyn taakse kätkeytyisi. Se voisi olla joko hyvin nautinnollista tai hyvin kivuliasta. Tai ehkäpä molempia.
”Joten.. Jos olet nyt oikein kiltti pieni siivekäs, pääsemme molemmat täältä ehjinä.”
”Ja mitähän sinä ajattelit tehdä? Kiduttaa minut hengiltä? Sitä lajia on koettu jo niin tarpeeksi, etten usko sinun keksineen uusia keinoja”; Wayne sanoi tavoitelleen ääneensä ivallista sävyä. Kuin hän tietäisi pilanneensa sanoillaan Jokerin mukapirulliset suunnitelmat. Jokeri ei kuitenkaan näyttänyt lyödyltä. Kaikkea muuta. Hän maiskautti suutaan ja antoi kielenkärkensä kulkea ylähuulta pitkin kuin kissalla, joka valmistautuu syömään saaliiksi pyytämänsä hiiren
”En, itse asiassa en. Ajattelin panna sinua.”
************
Stop. Poikki. Stop. Poikki. Stop. Poikki.
Wayne tunsi silmiensä rävähtävän suuriksi ja hengityksensä salpautuvan hetkeksi, mutta ei kerinnyt osoittaa tyrmistystään sen enempää, kun Jokeri oli jo hänen päällään. Ensimmäiseksi tämä riisui melkeinpä odottavin ilmein naamion Waynen kasvoilta, vihdoinkin selviäisi, kuka tämä ikuinen maanvaiva ja leikkisankari oikeasti oli.
”Kas kas, Bruce Wayne, minä pidän tuosta ilmeestä, se kiihottaa minua”, Jokeri sanoi entistäkin leveämpi virne kasvoillaan. Hän ei näyttänyt yllättyneeltä Batmanin henkilöllisyydestä, vaan pikemminkin ilahtuneelta ja…Jokeri keskeytti Waynen ajatukset painamalla huulensa tämän huulille.
Se oli kummallisin suudelma, jonka Waynen huulet olivat koskaan tunteneet. Hän oli suudellut satoja tyttöjä, varmaankin tuhansia. Hän oli suudellut onnettomia perheenäitejä, huippumalleja, ilotyttöjä, vakavampia ihastuksia, mutta ei koskaan ollut kokenut mitään tämän kaltaista. Ei edes mitään sellaista, jota voisi verrata tähän tunteeseen. Jokerin suudelma poltti, ei, se korvensi Waynen huulia. Hän taisteli, oikeasti taisteli, ollakseen vastaamatta suudelmaan. Ollakseen näyttämättä tuolle murhaajalle, että nautti. Mutta lopulta hänen oli pakko. Wayne avasi suunsa raolleen sallien Jokerin kielen sivellä hänen omaansa, tunnustella, kosketella. Samalla suudelma muuttui rajummaksi, Jokerin otteet kiihkeämmiksi ikään kuin tämä olisi odottanut jotain merkkiä seuraavan askeleen ottamiseen. Ja yhtäkkiä Wayne tunsi veren raudankirpeän maun suussaan. Hän ei tiennyt, oliko veri hänen vai Jokerin, mutta se toi suudelmaan uuden kiihottavan elementin. Wayne ei voinut liikuttaa käsiään, mutta Jokerin kädet liikkuivat hänen mustan puvun verhoamalla vartalollaan ikään kuin etsien. Ne koskettelivat, hyväilivät, löysivät Waynen herkimmän kohdan ja piirtelivät kuvioita sen ympärille. Vielä muutaman kiihkeän sekunnin kuluttua Jokerin irrottautui Waynesta ja nuoli veren tämän huulilta.
”Nyt riisutaan tämä typerä naamiaispuku.” Jokeri kaivoi taskustaan veitsen ja kuljetti sen melkein rakastavasti Waynen kaulalta tämän rinnalle vetäen pitkän viillon puvun kangasta pitkin. Wayne ei sanonut mitään, sillä ei uskonut sen auttavan, mutta ehkä Jokeri näki hänen katseestaan mitä mieltä hän oli puvun turmelemisesta.
”Älä yritä, minä tiedän, että sinä suorastaan uit rahassa. Kiihottaisiko sinua uida siinä nytkin?” Jokeri työnsi kätensä takkinsa alle ja otti sieltä paksun rahatukun. Sileitä, kiiltäviä U.S.A:n dollareita. Wayne tuijotti häntä ihmeissään, sillä tämä oli taas sellainen juttu, jota Jokerilta voisi todellakin odottaa, mutta ei kuitenkaan odottanut. Jokeri irrotteli rahat toisistaan ja heitti ne huolettomalla kädenliikkeellään ilmaan. Pari seteliä tipahti Waynen kasvoille ja hän ravisti päätään saadakseen ne pois näkökenttänsä edestä. Jokeri oli tällä välin alkanut riisua Waynen pukua ja ilmeestä päätellen teki sen oikein mielellään. Ei mennyt kauaakaan, kun tämä oli saanut kiskottua Waynen puvun pois tämän vartalon ja jäykkänä sojottavan erektion päältä.
”Tästä se hauskuus vasta alkaa.”
Jokeri vilkaisi edelleen paikallaan tököttävää (tai jököttävää, ottaen huomioon hänen erektionsa koon) Waynea odottavasti, ehkä jopa hieman nälkäisesti. Wayne ei osannut kuin tuijottavaa tätä vihasta ja kiihkosta mustin silmin.
”Haluatko tietää, miten sain nämä arvet?” Jokeri siveli suupieliään, joissa punertavat arvet olivat selvästi näkyvissä. Vastausta odottamatta hän jatkoi:
”Katsos, minun isäni oli pedofiili. Hän piti minusta erityisesti, muita enemmän, koska olin hänen poikansa. Usein hän vei minut makuuhuoneeseen ja teki minulle näin.” Jokeri painoi huulensa Waynen vatsalle, jatkaen siitä alaspäin kohti tämän jäykkänä sojottavaa penistä. Jokeri kuljetti hitaasti huulensa sen luokse, kosketti sitä kielellään ja nuoli sen vartta hyväillen, melkeinpä hellästi, saaden Waynen puremaan hampaansa yhteen, jottei olisi voihkinut ääneen.
”Sitten hän nosti katseensa ja kysyi: Miksi niin vakava?” Jokeri tarttui veitseensä ja ryömi lähemmäs Waynen kasvoja. Waynelle oli melkein liikaa tuntea Jokerin vartalo niin lähellä omaansa, mutta hän onnistui pitämään kasvonsa peruslukemille siitä huolimatta. Jokeri painoi veitsen hellästi Waynen poskelle, hymy edelleen kasvoillaan.
”Sitten hän tuli lähemmäs ja kysyi uudestaan: Miksi niin vakava?” Jokeri sujautti toisen kätensä takaisin Waynen elimelle ja siveli sitä voimakkaasti, eikä Wayne voinut estää huokausta karkaamasta huuliltaan.
”Hän meni, otti kylpyhuoneesta partaterän ja sanoi: Laitetaanpa hymy noille kasvoille.” Wayne tunsi kylmän hien kohoavan otsalleen, kun Jokeri painoi veitsen hänen poskelleen.
”Tässä vaiheessa tarinaa sinun kuuluisi olla jo kuollut. Mutta en voi tehdä sitä. Olet aivan liian hauska.”
************
Wayne ei oikein tiennyt, pitäisikö hänen iloinen vai peloissaan asioiden saamasta käänteestä, mutta kun Jokerista oli kysymys, ensimmäinen vaihtoehto tuskin olisi mahdollinen. Jokeri vaikutti hullummalta kuin koskaan, mutta ei Wayne uskonut tämän tappavan häntä. Jotenkin se ei sopisi kuvioon. Mikäli mitään kuviota edes olisi olemassa.
Jokeri kohdisti katseensa jälleen Wayneen ja tämän kasvoille kohosi virnistys, jollaista Wayne ei muistanut edes Jokerin kasvoilla koskaan nähneensä. Mies oli taas saanut veitsen käteensä ja siveli sillä Waynen vatsaa tavalla, joka sai jo ennestään jäykän lepakkomiehen jäykistymään entisestään. Hetken hän jo pelkäsi että tulisi ennen kuin Jokeri olisi päässyt toteuttamaan ainoatakaan kieroutunutta fantasiaansa. Ellei kahlehdittu lepakkomies Gothamilaisessa toimistohuoneessa kuulunut niihin.
Kuitenkin, jollain kieroutuneella tavalla Jokerin virnistys kiihotti Waynea, sillä vaikka siinä olikin paljon hulluutta, siinä oli myös yllättävää älykkyyttä, joka sai Waynen hieman pois tolaltaan. Jokeri ei kuitenkaan huomannut Waynen kiihkoa, sillä tämä puuhaili miehen toisen käsiraudan kimpussa.
”Käännytäänpäs nyt ympäri, niin pääsemme…käsittelemään toista puolta”, Jokeri sanoi, mutta äänensävy oli enemmänkin hilpeä kuin käskevä. Aivan kuin Jokeri leikkisi hauskaa leikkiä, jossa toisena osapuolena sattuisi olemaan alaston ja pelokas Bruce Wayne. Sellaistahan se oikeastaan olikin, Jokerille, puhdasta leikkiä ja nautinnollista hauskanpitoa. Jokeri irrotti Waynen toisen käsiraudan arkistokaapista ja käski tätä kääntymään vatsalleen. Wayne totteli, vaikka häntä hieman arveluttikin koko juttu. Hän ei kyennyt näkemään, mihin Jokeri laittoi käsiraudan kiinni, mutta sen keveys antoi aihetta pelätä pahinta.
”Me pelaamme nyt kaksinkertaisilla panoksilla, Batman”, Jokeri kuiskasi ivallisesti ja hymy hänen kasvoillaan vain leveni. Jokerin kuiskaus oli pahaenteinen, mutta sanat eivät vaikuttaneet Wayneen juurikaan. Ei hän oikeastaan tahtonut edes kar…
Stop. Poikki.
Jokerin seura ei tehnyt Waynelle hyvää. Hänkin alkoi jo ajatella kuin hullu.
Jokeri makasi nyt vatsallaan Waynen päällä, kasvot melkein kiinni tämän niskassa. Wayne tunsi veitsen kurkullaan, ja odottamatta, tosin ihmeellisen hellästi, Jokeri vetäisi sillä pienen viillon Waynen niskaan. Wayne tunsi pienen verinoron valuvan kasvoilleen, ja Jokerin huulet niskassaan vaativina. Wayne alkoi jo toivoa, että tämä loppuisi tähän. Vaikka Jokeri olikin suorastaan murhaavan seksikäs, hänen metodinsa olivat äärimmäisen arveluttavia. Tähän se ei kuitenkaan loppunut, oli Waynen ensimmäinen ajatus, kun hän kuuli vyönsoljen metallisen kilahduksen takaansa.
Jokeri kiskoi housunsa jalastaan ja asetti veitsensä huolellisesti Waynen viereen lattialle. Sitten hän asettui Waynen päälle tavalla josta oli helppo arvata, mitä hän seuraavaksi aikoi.
”Vielä yksi pienenpieni juttu, Batman.” Jokerin äänessä oli nyt enemmänkin käskevä kuin pehmeä sävy, mikä sai Waynen valpastumaan.
”Tahdon sinun huutavan nimeäni. Kovaa, niin kovaa, että pelästyt omaa ääntäsi”, Jokeri sanoi keskustelusävyyn ihan kuin olisi puhunut säästä tai avoauton vaihteistosta. Waynella meni hetki käsittää Jokerin sanat niiden täydessä merkityksessä, mutta sen jälkeen vastustus oli jo hänen huulillaan:
”Turha luulo.” Jokeri vastasi Waynen sanoihin maiskauttamalla suutaan ja naurahtamalla melkeinpä lempeästi. Sitten hän kumartui Waynen puoleen, eikä kuulostanut enää lainkaan leikkisältä.
”Sinähän huudat tai heitän sinut ikkunasta ulos. Ja silloin sinä ainakin huudat.” Wayne hiljeni, sillä tiesi vastustelun olevan turhaa. Jokeri oli niskan päällä nyt, kirjaimellisesti. Hän tahtoi nöyryyttää Waynea, saada hänet epävarmaksi ja taipuvaiseksi.
”Sinä olet hullu.” Wayne tiesi ottavansa riskin sanoessaan nuo sanat, mutta Jokeri vain purskahti nauruun, joka kaikui huoneen seinistä ivallisena ja kolkkona.
”Hulluksi minä saan ihmeellisen usein tahtoni lävitse.”
Tämän sanottuaan Jokeri työntyi Wayneen niin äkkiarvaamatta, että sai tämän huudahtamaan pikemminkin yllätyksestä kuin kivusta.
”HUUDA!” Jokeri sähähti, kun Wayne ei hetkeen pystynyt kuin haukkomaan henkeään, ja muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen tämä huusikin. Totta kai siksi, koska Jokeri käski, mutta myös kivusta, kiihkosta ja pelosta. Kaikesta siitä, mitä hän oli viimeisen tunnin aikana saanut kokea.
************
Kun Jokeri oli saanut haluamansa, hän nousi Waynen päältä ja kiskoi violetit puvunhousunsa takaisin jalkaansa. Wayne makasi edelleen mahallaan maassa kykenemättä nousemaan tai tekemään mitään muutakaan järkevää, eikä hän oikeastaan siihen pystynytkään käsirautojen takia. Hän antautui taas Jokerin armoille, kun tämä käänsi hänet ympäri, tällä kertaa vaivautumatta kiinnittämään käsirautoja uudestaan. Ehkä hän oli arvannut, ettei Wayne yrittäisi enää pakoon. Siihen hän oli aivan liian väsynyt, liian epätoivoinen ja liian halukas tietämään, mitä seuraavaksi olisi tulossa.
Jokeri nosti Waynen pystyyn tavalla, jota ei parhaimmallakaan tahdolla voinut sanoa helläksi, mutta se ei ollutkaan adjektiivi, jota Wayne ensimmäisenä käyttäisi kuvailemaan Jokeria. Tämä kuljetti sormiaan pitkin Waynen poskea, melkeinpä irvokas hymy punaisilla huulillaan.
”Oletko jo saanut tarpeeksesi minusta? Vai tahdotko kenties lisää.” Wayne avasi suunsa vastatakseen, mutta ilmeisesti Jokeri oli tarkoittanut kysymyksen enemmänkin retoriseksi kuin sellaiseksi, johon Waynen kuuluisi vastata, sillä tämä ei ilmeestä päätellen aikonut odotella hetkeäkään. Jokeri paiskasi Waynen kauemmas itsestään niin, että tämä lensi huoneen toisella puolella olevaa lasiovista kaappia vasten. Hän oli hetken niin sekaisin, ettei tajunnut verta kasvoillaan ja lasinsiruja, jotka satelivat hänen päälleen. Kipu oli sokaiseva, mutta Wayne tajusi kuitenkin, että Jokeri oli jälleen hänen luonaan, kasvot melkein kiinni hänen kasvoissaan. Wayne tuijotti hetken Jokerin vihreitä, tummalla meikillä ympyröityjä silmiä kuin hypnoosissa. Jokeri hymyili, vaistoten Waynen hämmennyksen, ja painoi huulensa miehen huulille viimeisen kerran. Suudelma ei ollut pitkä, mutta se oli intensiivinen, ja Wayne maistoi siinä kaiken sen katkeruuden, jota Jokeri oli häntä kohtaan näiden vuosien aikana tuntenut. Ehkä hetken, pienen hetken, hän tunsi siinä jotain muutakin.
Kaipausta, kaipausta se varmasti oli.
Kun Jokeri hitaasti irtautui Waynesta, hänen hymynsä oli aavistuksen sammunut, mutta silmät paloivat edelleen niin kuin aina ennenkin. Sitä paloa tuskin kukaan voisi sammuttaa.
”Hyvästi, Batman, toivon sinun takiasi, ettemme koskaan enää tapaa.” Ennen kuin Wayne ehti edes tajuta, Jokeri oli kävellyt ovelle ja sulkenut sen hiljaa takanaan jättäen alastoman ja runnellun Waynen lattialle rikotun lasikaapin eteen.
Author:
Pairing: Batman/Jokeri
Genre: Slash, Non-con, PWP, violence ja eräänlainen drama
Rating: NC-17
Warnings: Raiskauksesta on pakko varoittaa, vaikkei se mikään täydellinen raiskaus olekaan. Sitomista löytää samoin kuin viittauksia insestiin.
Summary: Wayne ei voinut liikuttaa käsiään, mutta Jokerin kädet liikkuivat hänen mustan puvun verhoamalla vartalollaan ikään kuin etsien. Ne koskettelivat, hyväilivät, löysivät Waynen herkimmän kohdan ja piirtelivät kuvioita sen ympärille.
A/N: Tiedän, alkutilanne on niin tökerö, ettei pahemmasta väliä. Haluan kuitenkin päästä aina suoraan asiaan.
Yö oli kietonut Gothamin kadut vaippaansa, kun Bruce Wayne valmistautui suurimpaan haasteeseensa miesmuistiin; Jokerin etsimiseen ja tuhoamiseen. Vaikka Wayne ei omien sanojensa mukaan ollutkaan sankari, ei sellainen, jonka käsiin kuka tahansa uskaltaisi laskea henkensä, hän ei silti kestänyt tätä järjetöntä tappamista. Jokerin järjetönsä peliä, jonka ainoa ja lopullinen tehtävä oli luoda pelkoa ja kaaosta, sytyttää vihan liekki Gothamin asukkaisiin ja usuttaa heidät päättäjiä vastaan. Myös hän, Batman, vaikka lainsuojaton jo olikin, saisi vihasta osansa. Leijonan osan oikeastaan. Siitä Wayne ei kuitenkaan välittänyt. Jos hyvin kävisi, Jokerikatastrofi olisi poissa päiväjärjestyksestä jo tänään. Eikä Waynella oikeastaan ollut enää mitään muuta mahdollisuutta kuin onnistua.
Jokeri oli hankalin rikollinen, johon Wayne oli niin sanotun uransa aikana törmännyt. Hänestä ei koskaan tiennyt, missä hän oli ja miksi juuri siellä. Hänellä ei ollut sääntöjä, ei rutiineja, eikä hän tehnyt typeriä virheitä. Jokainen teko oli tarkkaan harkittu, suunniteltu, ja Waynen täytyi myöntää, että jollain sairaalla ja…Wayne ei heti löytänyt oikeaa sanaa, koska perverssi oli ainoa tunnetta kuvaava sana, mutta sitä hän ei missään nimessä halunnut yhdistää ajatuksiin Jokerista. Niin paljon hän ei kuitenkaan tahtonut tähän tapaukseen eläytyä, vaikka kieltämättä ajatus Jokerista oli jollain tavalla kiih…
Stop. Poikki.
Wayne ravisteli päätään karkottaakseen epämukavat ajatukset ja päätti lähteä vihdoinkin suorittamaan tehtäväänsä. Siis ennen kuin nämä pakkomielteiset Jokeriajatukset saisivat hänestä enemmän valtaa. Ne olivat tosin jo saaneet sitä aikamoisen kimpaleen. Sen pystyi huomaamaan Waynen erittäin epämukavan Batman-puvun alaosasta, joka oli yhtäkkiä alkanut kiristää suhteettomasti ottaen huomioon tilanteen vakavuuden.
************
Pitkien Batman-vuosien aikana kerrostalot -ja varastorakennusviidakot olivat tulleet Waynelle hyvin tutuiksi. Hän oli joutunut tekemään kakkosammattinsa vuoksi enemmän uhrauksia kuin oli ikinä aavistanut. Esimerkiksi juuri nyt hän olisi vain halunnut mennä kylmään suihkuun ja unohtaa äsköiset kuvitelmansa, mutta sehän ei tietenkään käynyt päinsä. Tänä yönä hänellä olisi tärkeämpääkin tekemistä.
Lucius oli sanonut Waynelle, että paras tapa löytää Jokeri olisi vain jäädä odottamaan. ”On paljon todennäköisempää että hän löytää sinut kuin sinä hänet.” Niin Lucius oli sanonut, ja Wayne mietti edelleen, olisiko lauseesta pitänyt loukkaantua, sillä ihan ilmiselvä loukkaushan se oli. Tosin yleensä suurimmat totuuden siemenet piilivät juuri loukkauksissa, eikä Wayne aikonut turhaan rasittaa itseään tutkimalla jokaista Gothamin varastorakennusta ja pilvenpiirtäjää. Ehkä hän jäisi vain odottamaan. Sittenkin. Vaikka se tekisikin kovan kolauksen hänen ylpeydelleen, jota oli jo kolhittu tarpeeksi. Erityisesti Jokerin toimesta.
Wayne valitsi hetken päästä päivystyspaikakseen toimistohuoneen erään laitakaupungilla sijaitsevan pilvenpiirtäjän yläkerrasta. Huone kuului sisustuksesta päätellen johtoportaaseen kuuluvalle henkilölle, joten Wayne päätti hieman vilkaista tämän työpöydän laatikoita, jos mahdollisia mafiayhteyksiä paljastuisi. Aika kaukaa haettua, kyllä, mutta Waynen oli pakko jotenkin kompensoida tätä mahdollisesti hyödytöntä odotteluaan tekemisellä, jolla olisi edes jonkinasteinen järkevä kaiku. Niinpä Wayne alkoi järjestelmällisesti availla laatikoita ja tutkia niissä olevia paperinippuja, jotka hänen pettymyksekseen sisälsivät lähinnä firman laskuja ja muuta yhtä hyödytöntä. Alimmasta laatikosta löytyi kuitenkin jotain mielenkiintoista. Puolillaan olevan viskipullo, vieläpä hyvää merkkiä, odotteli houkuttelevana että joku Waynen kaltainen yötyöläinen tulisi tyhjentämään sen. Wayne otti pullon laatikosta ja tutki sitä hetken päättäen sitten, ettei tippa todellakaan tappaisi. Ei edes hänen tapauksessaan.
************
Kun Wayne heräsi kenties tuntikausia kestäneestä horroksestaan, hän ei hetkeen ollut varma missä oli. Sitten mies kuitenkin tunnisti harmaat seinät ja jykevän tammipuisen kirjoituspöydän, jolla seisoi edelleen puolityhjä viskipullo. Waynella ei ollut minkäänlaista aavistusta, miksi ja miten hän oli päätynyt makaamaan tähän lattialle. Hänhän oli juonut pullosta ehkä senttilitran verran! Wayne yritti nousta pystyyn, mutta huomasi, ettei se todellakaan käynyt päinsä, sillä hän tunsi ranteissan kylmän ja kovan metallin, joka kieli, että hän oli käsiraudoissa. Käsiraudoissa Itä-Gothamilaisen toimistohuoneen lattialla. Mitä ihmettä tämä oikein merkitsi?! Wayne ei ollut eläessään ollut näin hukassa, eikä näin hämmästynyt.
Sitten Waynen kauhuksi melko tutunoloinen nauru keskeytti hänen pakokauhuiset pohdintansa. Ja kun vieläkin tutumpi hahmo astui hänen näkökenttäänsä, Wayne oli jo kerinnyt valmistautua henkisesti tulevaan. Luultavasti hän kuolisi erittäin kivuliaasti, eikä Jokerin tuntien kuolema tulisi olemaan edes nopea. Wayne oli kuin naulattu paikoilleen, kun Jokeri käveli hänen luokseen psykopaatin virne arpisilla kasvoillaan.
Wayne ei voinut muuta kuin tuijottaa Jokeria. Hän oli lyhyessä ajassa oppinut vihaamaan noita irvokkaita kasvoja palavasti, mutta palamisesta puheen ollen…Jokin muukin tunne oli nostanut päätään Waynen sisällä. Eräänlaista paloahan sekin oli, mutta kovin erilaista kuin tuo viha, se oli…
Stop. Poikki.
”Katsos, katsos, mitä meillä täällä on. Eräänlainen ruma lepakko. Lajia en täysin tunnista, mutta…” Jokeri nuolaisi huuliaan ja kumartui Waynen puoleen.
”Emmeköhän me siitä selvän ota.” Jokerin hymy muuttui, jos mahdollista, vieläkin leveämmäksi ja hänen mustalla värillä ympyröidyt silmänsä kiilsivät hullummin kuin koskaan. Wayne nosti katseensa tuijottaen suoraan noihin psykoottisiin silmiin ja tunsi kiusallisen nytkähdyksen nivusissaan. Hän oli täysin tuon hullun psykopaattimurhaajan armoilla.
Eikä se tuntunut kovinkaan pahalta ajatukselta. Mutta silti. Tämä ei voisi mennä näin.
Wayne riuhtaisi oikeaa kättään, jossa olevan käsirauta oli vedetty niin tiukalle, ettei pakenemisen mahdollisuutta juurikaan ollut. Käsirautojen tämä puolisko oli kiinni suuressa harmaassa arkistokaapissa, jonka liikutteluun epäilemättä tarvittaisiin enemmänkin kuin yksi vahva mies. Jokeri purskahti pelottavaan, melkeinpä hilpeään nauruun huomatessaan Waynen ahdingon.
”Tsot, tsot, tsot, ei niin nopeasti. Et kai sinä tahdo, että me molemmet lennämme ilmaan? Se ei olisi hauskaa, sillä mitä Gotham city olisi ilman sinua? Tai vielä pahempaa, ilman minua? Ilman toisiamme me emme olisi mitään, kai sinä ymmärrät sen?”
Wayne ei täysin käsittänyt Jokerin sanoja, sillä niissä ei tuntunut olevan paljonkaan järkeä. Vaikka mitä hän oikeastaan oli Jokerilta odottanut? Mahtavaa seksiä vai? Hyvä Wayne, olet ylittänyt sen rajan missä sankareista tulee ääliöitä.
”Katsos kun sinun toinen kätesi on kiinni käsiraudoissa. Tai itse asiassa molemmat, jos tarkkoja ollaan. Mutta vain toinen käsirauta on kiinni granaatin sokassa, ja jos intoudut riuhtomaan oikein kovasti niin…FUTUM, me molemmat lennämme ilmaan. Tai oikeastaan vain sinä, sillä ilman minua Gotham olisi…paljon vähemmän mielenkiintoinen.” Jokeri hymyili edelleen ja hänen äänensävynsä oli vaarallisen pehmeä. Tuo äänensävy sai Waynen sydämen hakkaamaan enemmän kuin mikään Jokerin sanoista. Oikeastaan pikemminkin Waynea pelotti se, mitä tuon äänensävyn taakse kätkeytyisi. Se voisi olla joko hyvin nautinnollista tai hyvin kivuliasta. Tai ehkäpä molempia.
”Joten.. Jos olet nyt oikein kiltti pieni siivekäs, pääsemme molemmat täältä ehjinä.”
”Ja mitähän sinä ajattelit tehdä? Kiduttaa minut hengiltä? Sitä lajia on koettu jo niin tarpeeksi, etten usko sinun keksineen uusia keinoja”; Wayne sanoi tavoitelleen ääneensä ivallista sävyä. Kuin hän tietäisi pilanneensa sanoillaan Jokerin mukapirulliset suunnitelmat. Jokeri ei kuitenkaan näyttänyt lyödyltä. Kaikkea muuta. Hän maiskautti suutaan ja antoi kielenkärkensä kulkea ylähuulta pitkin kuin kissalla, joka valmistautuu syömään saaliiksi pyytämänsä hiiren
”En, itse asiassa en. Ajattelin panna sinua.”
************
Stop. Poikki. Stop. Poikki. Stop. Poikki.
Wayne tunsi silmiensä rävähtävän suuriksi ja hengityksensä salpautuvan hetkeksi, mutta ei kerinnyt osoittaa tyrmistystään sen enempää, kun Jokeri oli jo hänen päällään. Ensimmäiseksi tämä riisui melkeinpä odottavin ilmein naamion Waynen kasvoilta, vihdoinkin selviäisi, kuka tämä ikuinen maanvaiva ja leikkisankari oikeasti oli.
”Kas kas, Bruce Wayne, minä pidän tuosta ilmeestä, se kiihottaa minua”, Jokeri sanoi entistäkin leveämpi virne kasvoillaan. Hän ei näyttänyt yllättyneeltä Batmanin henkilöllisyydestä, vaan pikemminkin ilahtuneelta ja…Jokeri keskeytti Waynen ajatukset painamalla huulensa tämän huulille.
Se oli kummallisin suudelma, jonka Waynen huulet olivat koskaan tunteneet. Hän oli suudellut satoja tyttöjä, varmaankin tuhansia. Hän oli suudellut onnettomia perheenäitejä, huippumalleja, ilotyttöjä, vakavampia ihastuksia, mutta ei koskaan ollut kokenut mitään tämän kaltaista. Ei edes mitään sellaista, jota voisi verrata tähän tunteeseen. Jokerin suudelma poltti, ei, se korvensi Waynen huulia. Hän taisteli, oikeasti taisteli, ollakseen vastaamatta suudelmaan. Ollakseen näyttämättä tuolle murhaajalle, että nautti. Mutta lopulta hänen oli pakko. Wayne avasi suunsa raolleen sallien Jokerin kielen sivellä hänen omaansa, tunnustella, kosketella. Samalla suudelma muuttui rajummaksi, Jokerin otteet kiihkeämmiksi ikään kuin tämä olisi odottanut jotain merkkiä seuraavan askeleen ottamiseen. Ja yhtäkkiä Wayne tunsi veren raudankirpeän maun suussaan. Hän ei tiennyt, oliko veri hänen vai Jokerin, mutta se toi suudelmaan uuden kiihottavan elementin. Wayne ei voinut liikuttaa käsiään, mutta Jokerin kädet liikkuivat hänen mustan puvun verhoamalla vartalollaan ikään kuin etsien. Ne koskettelivat, hyväilivät, löysivät Waynen herkimmän kohdan ja piirtelivät kuvioita sen ympärille. Vielä muutaman kiihkeän sekunnin kuluttua Jokerin irrottautui Waynesta ja nuoli veren tämän huulilta.
”Nyt riisutaan tämä typerä naamiaispuku.” Jokeri kaivoi taskustaan veitsen ja kuljetti sen melkein rakastavasti Waynen kaulalta tämän rinnalle vetäen pitkän viillon puvun kangasta pitkin. Wayne ei sanonut mitään, sillä ei uskonut sen auttavan, mutta ehkä Jokeri näki hänen katseestaan mitä mieltä hän oli puvun turmelemisesta.
”Älä yritä, minä tiedän, että sinä suorastaan uit rahassa. Kiihottaisiko sinua uida siinä nytkin?” Jokeri työnsi kätensä takkinsa alle ja otti sieltä paksun rahatukun. Sileitä, kiiltäviä U.S.A:n dollareita. Wayne tuijotti häntä ihmeissään, sillä tämä oli taas sellainen juttu, jota Jokerilta voisi todellakin odottaa, mutta ei kuitenkaan odottanut. Jokeri irrotteli rahat toisistaan ja heitti ne huolettomalla kädenliikkeellään ilmaan. Pari seteliä tipahti Waynen kasvoille ja hän ravisti päätään saadakseen ne pois näkökenttänsä edestä. Jokeri oli tällä välin alkanut riisua Waynen pukua ja ilmeestä päätellen teki sen oikein mielellään. Ei mennyt kauaakaan, kun tämä oli saanut kiskottua Waynen puvun pois tämän vartalon ja jäykkänä sojottavan erektion päältä.
”Tästä se hauskuus vasta alkaa.”
Jokeri vilkaisi edelleen paikallaan tököttävää (tai jököttävää, ottaen huomioon hänen erektionsa koon) Waynea odottavasti, ehkä jopa hieman nälkäisesti. Wayne ei osannut kuin tuijottavaa tätä vihasta ja kiihkosta mustin silmin.
”Haluatko tietää, miten sain nämä arvet?” Jokeri siveli suupieliään, joissa punertavat arvet olivat selvästi näkyvissä. Vastausta odottamatta hän jatkoi:
”Katsos, minun isäni oli pedofiili. Hän piti minusta erityisesti, muita enemmän, koska olin hänen poikansa. Usein hän vei minut makuuhuoneeseen ja teki minulle näin.” Jokeri painoi huulensa Waynen vatsalle, jatkaen siitä alaspäin kohti tämän jäykkänä sojottavaa penistä. Jokeri kuljetti hitaasti huulensa sen luokse, kosketti sitä kielellään ja nuoli sen vartta hyväillen, melkeinpä hellästi, saaden Waynen puremaan hampaansa yhteen, jottei olisi voihkinut ääneen.
”Sitten hän nosti katseensa ja kysyi: Miksi niin vakava?” Jokeri tarttui veitseensä ja ryömi lähemmäs Waynen kasvoja. Waynelle oli melkein liikaa tuntea Jokerin vartalo niin lähellä omaansa, mutta hän onnistui pitämään kasvonsa peruslukemille siitä huolimatta. Jokeri painoi veitsen hellästi Waynen poskelle, hymy edelleen kasvoillaan.
”Sitten hän tuli lähemmäs ja kysyi uudestaan: Miksi niin vakava?” Jokeri sujautti toisen kätensä takaisin Waynen elimelle ja siveli sitä voimakkaasti, eikä Wayne voinut estää huokausta karkaamasta huuliltaan.
”Hän meni, otti kylpyhuoneesta partaterän ja sanoi: Laitetaanpa hymy noille kasvoille.” Wayne tunsi kylmän hien kohoavan otsalleen, kun Jokeri painoi veitsen hänen poskelleen.
”Tässä vaiheessa tarinaa sinun kuuluisi olla jo kuollut. Mutta en voi tehdä sitä. Olet aivan liian hauska.”
************
Wayne ei oikein tiennyt, pitäisikö hänen iloinen vai peloissaan asioiden saamasta käänteestä, mutta kun Jokerista oli kysymys, ensimmäinen vaihtoehto tuskin olisi mahdollinen. Jokeri vaikutti hullummalta kuin koskaan, mutta ei Wayne uskonut tämän tappavan häntä. Jotenkin se ei sopisi kuvioon. Mikäli mitään kuviota edes olisi olemassa.
Jokeri kohdisti katseensa jälleen Wayneen ja tämän kasvoille kohosi virnistys, jollaista Wayne ei muistanut edes Jokerin kasvoilla koskaan nähneensä. Mies oli taas saanut veitsen käteensä ja siveli sillä Waynen vatsaa tavalla, joka sai jo ennestään jäykän lepakkomiehen jäykistymään entisestään. Hetken hän jo pelkäsi että tulisi ennen kuin Jokeri olisi päässyt toteuttamaan ainoatakaan kieroutunutta fantasiaansa. Ellei kahlehdittu lepakkomies Gothamilaisessa toimistohuoneessa kuulunut niihin.
Kuitenkin, jollain kieroutuneella tavalla Jokerin virnistys kiihotti Waynea, sillä vaikka siinä olikin paljon hulluutta, siinä oli myös yllättävää älykkyyttä, joka sai Waynen hieman pois tolaltaan. Jokeri ei kuitenkaan huomannut Waynen kiihkoa, sillä tämä puuhaili miehen toisen käsiraudan kimpussa.
”Käännytäänpäs nyt ympäri, niin pääsemme…käsittelemään toista puolta”, Jokeri sanoi, mutta äänensävy oli enemmänkin hilpeä kuin käskevä. Aivan kuin Jokeri leikkisi hauskaa leikkiä, jossa toisena osapuolena sattuisi olemaan alaston ja pelokas Bruce Wayne. Sellaistahan se oikeastaan olikin, Jokerille, puhdasta leikkiä ja nautinnollista hauskanpitoa. Jokeri irrotti Waynen toisen käsiraudan arkistokaapista ja käski tätä kääntymään vatsalleen. Wayne totteli, vaikka häntä hieman arveluttikin koko juttu. Hän ei kyennyt näkemään, mihin Jokeri laittoi käsiraudan kiinni, mutta sen keveys antoi aihetta pelätä pahinta.
”Me pelaamme nyt kaksinkertaisilla panoksilla, Batman”, Jokeri kuiskasi ivallisesti ja hymy hänen kasvoillaan vain leveni. Jokerin kuiskaus oli pahaenteinen, mutta sanat eivät vaikuttaneet Wayneen juurikaan. Ei hän oikeastaan tahtonut edes kar…
Stop. Poikki.
Jokerin seura ei tehnyt Waynelle hyvää. Hänkin alkoi jo ajatella kuin hullu.
Jokeri makasi nyt vatsallaan Waynen päällä, kasvot melkein kiinni tämän niskassa. Wayne tunsi veitsen kurkullaan, ja odottamatta, tosin ihmeellisen hellästi, Jokeri vetäisi sillä pienen viillon Waynen niskaan. Wayne tunsi pienen verinoron valuvan kasvoilleen, ja Jokerin huulet niskassaan vaativina. Wayne alkoi jo toivoa, että tämä loppuisi tähän. Vaikka Jokeri olikin suorastaan murhaavan seksikäs, hänen metodinsa olivat äärimmäisen arveluttavia. Tähän se ei kuitenkaan loppunut, oli Waynen ensimmäinen ajatus, kun hän kuuli vyönsoljen metallisen kilahduksen takaansa.
Jokeri kiskoi housunsa jalastaan ja asetti veitsensä huolellisesti Waynen viereen lattialle. Sitten hän asettui Waynen päälle tavalla josta oli helppo arvata, mitä hän seuraavaksi aikoi.
”Vielä yksi pienenpieni juttu, Batman.” Jokerin äänessä oli nyt enemmänkin käskevä kuin pehmeä sävy, mikä sai Waynen valpastumaan.
”Tahdon sinun huutavan nimeäni. Kovaa, niin kovaa, että pelästyt omaa ääntäsi”, Jokeri sanoi keskustelusävyyn ihan kuin olisi puhunut säästä tai avoauton vaihteistosta. Waynella meni hetki käsittää Jokerin sanat niiden täydessä merkityksessä, mutta sen jälkeen vastustus oli jo hänen huulillaan:
”Turha luulo.” Jokeri vastasi Waynen sanoihin maiskauttamalla suutaan ja naurahtamalla melkeinpä lempeästi. Sitten hän kumartui Waynen puoleen, eikä kuulostanut enää lainkaan leikkisältä.
”Sinähän huudat tai heitän sinut ikkunasta ulos. Ja silloin sinä ainakin huudat.” Wayne hiljeni, sillä tiesi vastustelun olevan turhaa. Jokeri oli niskan päällä nyt, kirjaimellisesti. Hän tahtoi nöyryyttää Waynea, saada hänet epävarmaksi ja taipuvaiseksi.
”Sinä olet hullu.” Wayne tiesi ottavansa riskin sanoessaan nuo sanat, mutta Jokeri vain purskahti nauruun, joka kaikui huoneen seinistä ivallisena ja kolkkona.
”Hulluksi minä saan ihmeellisen usein tahtoni lävitse.”
Tämän sanottuaan Jokeri työntyi Wayneen niin äkkiarvaamatta, että sai tämän huudahtamaan pikemminkin yllätyksestä kuin kivusta.
”HUUDA!” Jokeri sähähti, kun Wayne ei hetkeen pystynyt kuin haukkomaan henkeään, ja muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen tämä huusikin. Totta kai siksi, koska Jokeri käski, mutta myös kivusta, kiihkosta ja pelosta. Kaikesta siitä, mitä hän oli viimeisen tunnin aikana saanut kokea.
************
Kun Jokeri oli saanut haluamansa, hän nousi Waynen päältä ja kiskoi violetit puvunhousunsa takaisin jalkaansa. Wayne makasi edelleen mahallaan maassa kykenemättä nousemaan tai tekemään mitään muutakaan järkevää, eikä hän oikeastaan siihen pystynytkään käsirautojen takia. Hän antautui taas Jokerin armoille, kun tämä käänsi hänet ympäri, tällä kertaa vaivautumatta kiinnittämään käsirautoja uudestaan. Ehkä hän oli arvannut, ettei Wayne yrittäisi enää pakoon. Siihen hän oli aivan liian väsynyt, liian epätoivoinen ja liian halukas tietämään, mitä seuraavaksi olisi tulossa.
Jokeri nosti Waynen pystyyn tavalla, jota ei parhaimmallakaan tahdolla voinut sanoa helläksi, mutta se ei ollutkaan adjektiivi, jota Wayne ensimmäisenä käyttäisi kuvailemaan Jokeria. Tämä kuljetti sormiaan pitkin Waynen poskea, melkeinpä irvokas hymy punaisilla huulillaan.
”Oletko jo saanut tarpeeksesi minusta? Vai tahdotko kenties lisää.” Wayne avasi suunsa vastatakseen, mutta ilmeisesti Jokeri oli tarkoittanut kysymyksen enemmänkin retoriseksi kuin sellaiseksi, johon Waynen kuuluisi vastata, sillä tämä ei ilmeestä päätellen aikonut odotella hetkeäkään. Jokeri paiskasi Waynen kauemmas itsestään niin, että tämä lensi huoneen toisella puolella olevaa lasiovista kaappia vasten. Hän oli hetken niin sekaisin, ettei tajunnut verta kasvoillaan ja lasinsiruja, jotka satelivat hänen päälleen. Kipu oli sokaiseva, mutta Wayne tajusi kuitenkin, että Jokeri oli jälleen hänen luonaan, kasvot melkein kiinni hänen kasvoissaan. Wayne tuijotti hetken Jokerin vihreitä, tummalla meikillä ympyröityjä silmiä kuin hypnoosissa. Jokeri hymyili, vaistoten Waynen hämmennyksen, ja painoi huulensa miehen huulille viimeisen kerran. Suudelma ei ollut pitkä, mutta se oli intensiivinen, ja Wayne maistoi siinä kaiken sen katkeruuden, jota Jokeri oli häntä kohtaan näiden vuosien aikana tuntenut. Ehkä hetken, pienen hetken, hän tunsi siinä jotain muutakin.
Kaipausta, kaipausta se varmasti oli.
Kun Jokeri hitaasti irtautui Waynesta, hänen hymynsä oli aavistuksen sammunut, mutta silmät paloivat edelleen niin kuin aina ennenkin. Sitä paloa tuskin kukaan voisi sammuttaa.
”Hyvästi, Batman, toivon sinun takiasi, ettemme koskaan enää tapaa.” Ennen kuin Wayne ehti edes tajuta, Jokeri oli kävellyt ovelle ja sulkenut sen hiljaa takanaan jättäen alastoman ja runnellun Waynen lattialle rikotun lasikaapin eteen.