Reissu, osa 8 : Edmontonissa II
Maanantaiaamuna alkoi tuntua jo siltä, että kotiinlähtö on lähellä. Aloimme kasata tavaroita kokoon ja miettiä vaahterasiirappipullojen pakkausta. Ilma oli aurinkoinen, mikä oli hyvä - suunnitelmissamme oli kävellä keskustaan ja käydä kuvaamassa muutama Edmontonin nähtävyys. Yöllä oli ollut pakkasta ja lunta oli edelleen maassa sunnuntaisen sateen jäljiltä. Aurinko kuitenkin lämmitti.
Aloitimme yliopistolta ja jatkoimme keskustan suuntaan, ylitimme North Saskatchewan joen High Level siltaa pitkin. Räpsimme kuvia aina kun tarkenimme (sormia alkoi palella kuvia ottaessa). Pohjoisrannalla oli Alberta Legislature, "läänin" hallintorakennus. Sillan molemmin puolin oli kävelysillat, me tulimme läntistä siltaa yli - ihmetellen mitä itäisellä puolella tapahtuu. Siellä oli Greenpeacen mielenosoitus Albertan öljyhiekan käsittelyä vastaan, sillä "lääninhallituksen" istunto oli alkamassa. Ihmisiä roikkui sillalta kiinnittämässä bänneriä sillan rakenteisiin. Poliisi ja tiedotusvälineet olivat paikalla. Me saimme lentolehtisen, josta tilanne selvisi. Talolla oli myös joku yksinäinen mielenosoittaja kylttinsä kanssa. Hänen protestinsa luonne jäi epäselväksi.
Menimme sisälle rakennukseen ja turistikierros oli juuri alkanut, joten liityimme joukon jatkoksi - muuten sisälle ei olisikaan päässyt. Istuntoakin olisi päässyt seuraamaan, mutta jätimme sen väliin, sillä halusimme jo jatkaa matkaa. Nälkäkin alkoi olla ;) Mietimme ajaisimmeko junalla keskustaan vai kävelisimmekö. Päätimme kokeilla suunnistustaitojamme kävellen ja säästääksemme lippujamme, ettei tarvitsisi enää ostaa niitä lisää. Kävely olikin hyvä idea, sillä löysimme Boston pizza -ravintolan, josta olimme aiemmin pitäneet. Sinne siis syömään. Loistavaa palvelua, Arin limsalasia täytettiin jatkuvasti.
Jatkoimme sitten keskustaan, jossa kuvailimme kirjastoa ja kaupungintaloa ja etsimme punaista Canada-paitaa. Olimme aika ylpeitä itsestämme ja kyvystämme kulkea kaupungilla :D Vähän arvauksella se meni, mutta löydettiin! Takaisin Riikalle paluu sujui jo tutulla kutosen bussilla. Heitettyämme ostokset kämpille jatkoimme samalla lipulla LTR:lla (juna/metro/pikaratikka) Coliseumin pysäkille - meillä oli liput Heritage Ranch Rodeoon. Siinä kilpailivat keskenään perinteisiä cowboy-menetelmiä käyttävät tilat. Ohjelmassa oli vasikoiden erotusta, villin lehmän lypsyä, lassoamista ja tietysti villihevosratsastusta. Aika hurjalta näytti, kun lehmiä raahattiin takajaloista - en yhtään ihmettele, että eläinsuojeluyhdistyksillä on asiasta sanomista. Ja että "villihevoset" pukittelevat, koska niille aiheutetaan kipua. Se on ainakin turhaa. Taitaa vain olla se suosituin numero, joten ikävä kyllä käytäntö taitaa jatkua vielä pitkään. Tapahtumanahan tuo oli jännittävä ja varsin taitavia cowboyt olivat (oli joukkueissa yksi cowgirlkin), erityisesti tiettyjen vasikoiden erottelu joukosta oli aika hienoa työskentelyä niin hevosilta kuin ratsastajiltakin. Samoin alun yksittäislajit.
Tiistainakin aurinko paistoi kauniisti, joten päätimme jatkaa suunnistamista ja kävelimme Muttart Conservatoryyn, kasvitieteelliseen puutarhaan. Räpsimme tietysti kuvia matkan varrella. Alkumatka meni ihan mukavasti, mutta kohteeseen pääseminen oli kuitenkin hieman kimuranttia - lopulta kuljimme jotain puistopolkua, tulimme aivan takakautta, eikä etuovea tahtonut löytyä. Mutta perille päästiin kuitenkin. Kaktusfanina heidän aavikkopyramidinsa oli suosikkini :D (Muut kasvithan eivät minulla menesty.)
Ajoimme bussilla keskustaan - siinä luki Downtown, joten helppoa. Kävin vielä viimeisen kerran juomassa kupin teetä jo aiemmin mainostamassani Cargo & Jamesin teehuoneessa ja vaihdoimme Riikalle menevään bussiin. Olimme menossa viimeisen illan kunniaksi syömään Chianti-ravintolaan Edmontonin bailukadun Whyten varrella. Se on yksi suosituimmista ravintoloista Edmontonissa ja siellä on juhlittu useampaakin Stanley Cup -mestaruutta. Oli pastatiistai, kaikki pastat 6,99 CAD eli halpaa. Pasta on siellä itsetehtyä ja sen kyllä huomasi, erityisesti Ari oli ihastunut annokseensa. Jälkkäriksi suklaamoussea vikan illan kunniaksi. Sitä annosta ei edes pystynyt syömään loppuun. Täälläkin vesi- ja limulasit täytettiin heti, kun alkoivat näyttää tyhjiltä. Kunpa edes jossain Suomessakin saisi tälläistä palvelua...
Keskiviikkoaamu meni pakatessa ja Hesarin nettisivujen uutisia (Jokela) kauhistellessa. Jälleen luotettava airport shuttle vei meidät lentokentälle, jo tutuksi tullutta valtatietä (Edmonton-Calgary) pitkin. Jouduimme pakkaamaan tavaroitamme uusiksi, kun tiukkaan pakattu vaahterasiirappilaukkumme oli liian painava. Jouduimme vain toivomaan, että pullot säilyisivät ehjinä ;) Calgaryn kentällä odottelimme ensin laukkuja, kunnes tajusimme tarkistaa, että nehän oli tsekattu jo Frankfurtiin asti, joten menimme syömään. Ei ollut kovin kummoista root beer, kun vihdoinkin muistin sitä kokeilla. Jäi puolet juomatta. Lento Atlantin yli tuntui menevän nopeasti, koska tällä kertaa pystyin nukkumaan. Eikä edes ollut niin kylmä kuin tullessa! Frankfurtin kentällä saimme ikävän yllärin, kun Euroopan sisäisillä ei tosiaan saanut olla yhteensä 40 kiloa enempää matkatavaroita, ja meillä oli 58. Pakkohan se oli maksaa, että ne Suomeen sai. No, onneksi oli halvat lennot muuten! Kotona oltiin kuuden aikoihin illalla, väsyneinä, mutta (kliseisen) onnellisena - kyllä kannatti käydä!
Aloitimme yliopistolta ja jatkoimme keskustan suuntaan, ylitimme North Saskatchewan joen High Level siltaa pitkin. Räpsimme kuvia aina kun tarkenimme (sormia alkoi palella kuvia ottaessa). Pohjoisrannalla oli Alberta Legislature, "läänin" hallintorakennus. Sillan molemmin puolin oli kävelysillat, me tulimme läntistä siltaa yli - ihmetellen mitä itäisellä puolella tapahtuu. Siellä oli Greenpeacen mielenosoitus Albertan öljyhiekan käsittelyä vastaan, sillä "lääninhallituksen" istunto oli alkamassa. Ihmisiä roikkui sillalta kiinnittämässä bänneriä sillan rakenteisiin. Poliisi ja tiedotusvälineet olivat paikalla. Me saimme lentolehtisen, josta tilanne selvisi. Talolla oli myös joku yksinäinen mielenosoittaja kylttinsä kanssa. Hänen protestinsa luonne jäi epäselväksi.
Menimme sisälle rakennukseen ja turistikierros oli juuri alkanut, joten liityimme joukon jatkoksi - muuten sisälle ei olisikaan päässyt. Istuntoakin olisi päässyt seuraamaan, mutta jätimme sen väliin, sillä halusimme jo jatkaa matkaa. Nälkäkin alkoi olla ;) Mietimme ajaisimmeko junalla keskustaan vai kävelisimmekö. Päätimme kokeilla suunnistustaitojamme kävellen ja säästääksemme lippujamme, ettei tarvitsisi enää ostaa niitä lisää. Kävely olikin hyvä idea, sillä löysimme Boston pizza -ravintolan, josta olimme aiemmin pitäneet. Sinne siis syömään. Loistavaa palvelua, Arin limsalasia täytettiin jatkuvasti.
Jatkoimme sitten keskustaan, jossa kuvailimme kirjastoa ja kaupungintaloa ja etsimme punaista Canada-paitaa. Olimme aika ylpeitä itsestämme ja kyvystämme kulkea kaupungilla :D Vähän arvauksella se meni, mutta löydettiin! Takaisin Riikalle paluu sujui jo tutulla kutosen bussilla. Heitettyämme ostokset kämpille jatkoimme samalla lipulla LTR:lla (juna/metro/pikaratikka) Coliseumin pysäkille - meillä oli liput Heritage Ranch Rodeoon. Siinä kilpailivat keskenään perinteisiä cowboy-menetelmiä käyttävät tilat. Ohjelmassa oli vasikoiden erotusta, villin lehmän lypsyä, lassoamista ja tietysti villihevosratsastusta. Aika hurjalta näytti, kun lehmiä raahattiin takajaloista - en yhtään ihmettele, että eläinsuojeluyhdistyksillä on asiasta sanomista. Ja että "villihevoset" pukittelevat, koska niille aiheutetaan kipua. Se on ainakin turhaa. Taitaa vain olla se suosituin numero, joten ikävä kyllä käytäntö taitaa jatkua vielä pitkään. Tapahtumanahan tuo oli jännittävä ja varsin taitavia cowboyt olivat (oli joukkueissa yksi cowgirlkin), erityisesti tiettyjen vasikoiden erottelu joukosta oli aika hienoa työskentelyä niin hevosilta kuin ratsastajiltakin. Samoin alun yksittäislajit.
Tiistainakin aurinko paistoi kauniisti, joten päätimme jatkaa suunnistamista ja kävelimme Muttart Conservatoryyn, kasvitieteelliseen puutarhaan. Räpsimme tietysti kuvia matkan varrella. Alkumatka meni ihan mukavasti, mutta kohteeseen pääseminen oli kuitenkin hieman kimuranttia - lopulta kuljimme jotain puistopolkua, tulimme aivan takakautta, eikä etuovea tahtonut löytyä. Mutta perille päästiin kuitenkin. Kaktusfanina heidän aavikkopyramidinsa oli suosikkini :D (Muut kasvithan eivät minulla menesty.)
Ajoimme bussilla keskustaan - siinä luki Downtown, joten helppoa. Kävin vielä viimeisen kerran juomassa kupin teetä jo aiemmin mainostamassani Cargo & Jamesin teehuoneessa ja vaihdoimme Riikalle menevään bussiin. Olimme menossa viimeisen illan kunniaksi syömään Chianti-ravintolaan Edmontonin bailukadun Whyten varrella. Se on yksi suosituimmista ravintoloista Edmontonissa ja siellä on juhlittu useampaakin Stanley Cup -mestaruutta. Oli pastatiistai, kaikki pastat 6,99 CAD eli halpaa. Pasta on siellä itsetehtyä ja sen kyllä huomasi, erityisesti Ari oli ihastunut annokseensa. Jälkkäriksi suklaamoussea vikan illan kunniaksi. Sitä annosta ei edes pystynyt syömään loppuun. Täälläkin vesi- ja limulasit täytettiin heti, kun alkoivat näyttää tyhjiltä. Kunpa edes jossain Suomessakin saisi tälläistä palvelua...
Keskiviikkoaamu meni pakatessa ja Hesarin nettisivujen uutisia (Jokela) kauhistellessa. Jälleen luotettava airport shuttle vei meidät lentokentälle, jo tutuksi tullutta valtatietä (Edmonton-Calgary) pitkin. Jouduimme pakkaamaan tavaroitamme uusiksi, kun tiukkaan pakattu vaahterasiirappilaukkumme oli liian painava. Jouduimme vain toivomaan, että pullot säilyisivät ehjinä ;) Calgaryn kentällä odottelimme ensin laukkuja, kunnes tajusimme tarkistaa, että nehän oli tsekattu jo Frankfurtiin asti, joten menimme syömään. Ei ollut kovin kummoista root beer, kun vihdoinkin muistin sitä kokeilla. Jäi puolet juomatta. Lento Atlantin yli tuntui menevän nopeasti, koska tällä kertaa pystyin nukkumaan. Eikä edes ollut niin kylmä kuin tullessa! Frankfurtin kentällä saimme ikävän yllärin, kun Euroopan sisäisillä ei tosiaan saanut olla yhteensä 40 kiloa enempää matkatavaroita, ja meillä oli 58. Pakkohan se oli maksaa, että ne Suomeen sai. No, onneksi oli halvat lennot muuten! Kotona oltiin kuuden aikoihin illalla, väsyneinä, mutta (kliseisen) onnellisena - kyllä kannatti käydä!