howl

Feb 23, 2007 01:09

Yritän kovasti perehtyä siihen, miten tänne lisätään kuvia. Sen lisäksi tietty, että on hauskaa katsoa mitä kaikkia kummia otoksia täältä koneelta löytyy. M on ottanu musta kummallisen kuvan, jossa istun maalla rappusella jotenkin häiriintyneen näköisenä. Lienenkö jotenkin jumissa. No, se käyköön harjoituskuvaksi.

Ymmärsin tänään taas miten hienoja tekstejä Ginsberg on kirjoittanut. Löytyisköhän äipän romuvarastosta vanha kirjoituskone, jolla voisin naputella vaikka tuon otsikossa mainitun tunteenpurkauksen seinälle kehyksiin? Kun olin pieni, meillä ei muuta jaloissa pyörinytkään kuin niitä "napu-napu-napu-kling" -kirjoituskoneita. Kummaa, että jossain vaiheessa elämää niitä voi kaivata ihan erityisellä tavalla.

Olen pompannut pari päivää ihan omia polkujani niin aatteellisesti kuin ruumiillisestikin. Sain yöllä unihalvauksenkin, lieneekö alkoholilla osuutta asiaan? Näin eka unta, että olin isossa huoneessa ja makoilin kaikessa rauhassa sängyssä, joka oli ohuilla verhoilla peitetyn ikkunan edessä. Sitten iski se kauhee tunne, että joku tarkkailee mua sieltä ikkunan takaa. Yritin maata ihan hiljaa, ettei se huomais mua, mutta sitten ajattelin että on pakko päästä ylös ja pois sen tuijotuksen alta. Yritin kääntyä, samassa heräsin, enkä saanut liikutettua itseäni yhtään mihinkään. Hetken päästä pystyin kääntämään päätä, ja sydän hakkas miljoonaa. Otin kissan kainaloon ja en enää uskaltanu nukkua. Kolmas unihalvaukseni, alan kohta keräillä niitä...Ne, jotka eivät ole sitä kokeneet: olkaa iloisia! Äärimmäisen epämiellyttävä olotila.

Huomenna (tänään) aamulla Konalaan jos jaksaa ylös. Mut nyt vielä vois kattoo noita kuvia...
Previous post Next post
Up