Dec 06, 2012 21:57
Mufasa menee huomenna lääkäriin. Mikähän siinä on että kammoan jo valmiiksi pelkkää ajatusta? Stressikäyrä nousee heti ajanvarauksen jälkeen ja voin lähes fyysisesti huonosti. Pelottaa vaikka kyseessä olisi pelkkä rutiini-tarkistus.
Pelkään että saamme molemmat ikuiset traumat jos jokin menee pieleen. Tai muffe ei ikinä anna minulle anteeksi. Tai saamme porttikiellon lääkäriin ja hirveän sairaalalaskun kun mufasa päättää suikaloida hoitohenkilökunnan.
En enää suostu itse pitelemään kumpaakaan pojista toimenpiteiden aikana, kuin ehdottoman pakon edessä. Siis jos aseella uhataan. Edellisen kerran, kun pidin mufasaa paikoillaan tutkimuspöydällä lääkärin rapsuttellessa hammaskiveä pois, onnistui tuo halvatun katti katsomaan minua niin järkyttävällä ja ymmärtämättömällä "miksi sinä annat tuon tehdä minulle näin?"- katseella, että melkein purskahdin itkuun. Sanomatta lienee selvää että toimenpide keskeytettiin ja hoitsu sai tulla tilalleni.
Edellisistä kokemuksista viisastuneena ilmoitan siis hyvissä ajoin jo aikaa varattaessa etten halua itse pidellä elukkaani. Ehkä jossain vaiheessa en enää suostu edes astumaan tutkimushuoneeseen asti. Pahimmassa tapauksessa joudun vielä palkkaamaan jonkun käyttämään pojat lääkärissä puolestani.
Oma diagnoosini siis on: eläinlääkärikammo. Ihmisellä. Siis minulla. voihan kuttu.
Kuitenkin olen aina onnistunut tarpeellisissa hoitotoimenpiteissä. Antibiootithan syödään kun on pakko, vaikka joutuisin istumaan koko painollani kissan selässä ahdistettuani sen ensin nurkkaan, kammettuani lukkiutuneet torahampaat auki, metsästettyäni pois syljetyn tabletin muruset pöydän alta ja aloitettuani taas alusta. Lopulta olemme aina onnistuneet pillereiden/tahnan/jauheen syömisessä, vain muutamalla laastarilla ja vihaisella kissalla.
Toivon, toivon, todellakin toivon että huominen sujuu edes jokseenkin inhimillisissä merkeissä. Ainakaan en silmät kirkkaina aio väittää että oikeasti se on ihan kiltti, vähän vain leikkisä- mammanmussukkakissa. Ei, kyllä se osaa olla itse Perkele. Siis lääkärit, teitä on varoitettu.