Seikkailuni part 1. Kun Emmi kävi ruokakaupassa.
Tänään suuntasin kulkuni vasta-avattuun uuteen ja hienoon K-Supermarkettiin. HeVi-osastolla omenoita punnitessani alkoi selkäni takaa kuulua omituista läpsyvää ääntä. Käännyin katsomaan, ja sain lähes hysteerisen naurukohtauksen. Ohitseni vaappui Valio-pingviini. Ihan oikeasti.
Tämä lähes kaksimetrinen sininen lätyskäjalka jatkoi määrätietoisesti matkaansa kohti kalatiskiä, minun hihitellessä hedelmähyllyjen keskellä. Kanssaihmiset katsoivat minua kummeksuen ja vihamielisesti yrittäessäni kerätä itseni ja arvokkuuteni, sekä jatkaa ostosten tekoa. Seikkaillessani hyllyjen ja eri osastojen välillä pongailin pingviiniä useaan otteeseen, ja joka kerralla mielipuolinen tirskahdus pääsi huuliltani. Surrealistisen kokemuksen tästä teki osaltaan myös se, että kukaan muu ei tuntunut kiinnittävään vaappuvaan toveriimme minkäänlaista huomiota. Tilanne oli samankaltainen, kuin virtahepo olohuoneessa. Kukaan ei halua myöntää sen olemassaoloa vaikka kaikki tietävät sen olevan siellä.
Viimeisen kerran törmäsin herra pingviiniin kassajonossa, jossa se ohimennessään töytäisi minua kohtuullisen leveällä kankullaan. Hymyillen itsekseni lähdin pois kaupasta.
Kotona huomasin unohtaneeni ostaa juustoa. Lähikaupan juustohyllyllä ihmetellessäni valikoimaa tulin kertoneeksi tutulle myyjälle aamun pongailuista. Järkytyksekseni hän ystävällisesti tiedusteli minulta olinko varma etten todellakin ollut ainoa joka kyseisen herra pingviinin oli nähnyt. Leukani loksahti o-asentoon jäädessäni pohtimaan tämän mahdollisuuden olemassaoloa. Olinko tullut hulluksi? Näinkö todellakin harhoja? Oliko pingviini olemassa vai ei? Vasta myöntäessäni, että minusta olikin tuntunut siltä että pingviini seurasi minua alkoi kauppias-setäkin lievästi epäilemään mielenterveyttäni. Yhdessä tulimme kuitenkin tulokseen, että harhanäyt eivät ole vaarallisia tai haitallisia, jos ne saavat nauramaan.
Pingviini-mysteerio on edelleen ratkaisematta, ehkä otan ensiviikolla yhteyttä paikalliseen k-rymän edustajaan ja tarkistan asian heiltä. Ihan vain oman mielenrauhani vuoksi. :)
Tämä lähes kaksimetrinen sininen lätyskäjalka jatkoi määrätietoisesti matkaansa kohti kalatiskiä, minun hihitellessä hedelmähyllyjen keskellä. Kanssaihmiset katsoivat minua kummeksuen ja vihamielisesti yrittäessäni kerätä itseni ja arvokkuuteni, sekä jatkaa ostosten tekoa. Seikkaillessani hyllyjen ja eri osastojen välillä pongailin pingviiniä useaan otteeseen, ja joka kerralla mielipuolinen tirskahdus pääsi huuliltani. Surrealistisen kokemuksen tästä teki osaltaan myös se, että kukaan muu ei tuntunut kiinnittävään vaappuvaan toveriimme minkäänlaista huomiota. Tilanne oli samankaltainen, kuin virtahepo olohuoneessa. Kukaan ei halua myöntää sen olemassaoloa vaikka kaikki tietävät sen olevan siellä.
Viimeisen kerran törmäsin herra pingviiniin kassajonossa, jossa se ohimennessään töytäisi minua kohtuullisen leveällä kankullaan. Hymyillen itsekseni lähdin pois kaupasta.
Kotona huomasin unohtaneeni ostaa juustoa. Lähikaupan juustohyllyllä ihmetellessäni valikoimaa tulin kertoneeksi tutulle myyjälle aamun pongailuista. Järkytyksekseni hän ystävällisesti tiedusteli minulta olinko varma etten todellakin ollut ainoa joka kyseisen herra pingviinin oli nähnyt. Leukani loksahti o-asentoon jäädessäni pohtimaan tämän mahdollisuuden olemassaoloa. Olinko tullut hulluksi? Näinkö todellakin harhoja? Oliko pingviini olemassa vai ei? Vasta myöntäessäni, että minusta olikin tuntunut siltä että pingviini seurasi minua alkoi kauppias-setäkin lievästi epäilemään mielenterveyttäni. Yhdessä tulimme kuitenkin tulokseen, että harhanäyt eivät ole vaarallisia tai haitallisia, jos ne saavat nauramaan.
Pingviini-mysteerio on edelleen ratkaisematta, ehkä otan ensiviikolla yhteyttä paikalliseen k-rymän edustajaan ja tarkistan asian heiltä. Ihan vain oman mielenrauhani vuoksi. :)