Sweet enemy of mine/mind
Mitään sinänsä jännittävää ei ole viikossa ehtinyt tapahtua, mutta ajattelin vaihteeksi kokeilla vähän säännöllisempää päivittämistä. Lisäksi taisin kaivata ajatusten vuodattamista jonnekin tai jollekin.
Ehdin ehkä vähän liian aikaisin innostua freelancer-tekstittäjänhommastani, sillä odottelen edelleenkin ensimmäistä toimeksiantoani, vaikka ohjeistusta ja muuta lisätietoa onkin tullut. Olen parikin kertaa tullut todenneeksi pääni sisällä, että hullua on todellakin helppo pitää jännityksessä: päivä toisensa jälkeen olen pyörinyt ympyrää tai luurannut koneen ääressä tarkistaen noin tunnin välein, josko sähköpostitse olisi vihdoin kuulunut jotain uutta, mutta ei. Pienimuotoisena takaiskuna en edes ilmeisesti pääse aloittamaan siinä projektissa (ja sillä hinnalla) kuin alun perin oli puhetta, mutta tällä hetkellä olisin iloinen ylipäänsä mistä tahansa käännöshommasta, jotta saisin työputken alkamaan.
Itse työn tekemisen ilon lisäksi odotan jo jokseenkin kärsimättömästi ensimmäisiä palkkioitani, sillä rehellisesti sanottuna taloudellinen tilanteeni on tällä hetkellä melkoisen pahasti kuralla. Maaliskuussa loppuneen opintotuen jälkeen olen voinut nostaa vain reilun satasen asumistukea, mikä ei oman asuntoni vuokran maksuun riitä alkuunkaan, ja kuukausien myötä säästöni ovat myös pikku hiljaa palaneet hiipuvaksi hiillokseksi. Sisareni neuvosta liityin myös jokseenkin vastahakoisesti sosiaalipummien vähemmän iloiseen kastiin ja hain toimeentulotukea kesäkuuksi - tai no, siis yritin. Muutama päivä sitten sain nimittäin kirjeen, jossa todettiin, että hakemukseni hylätty ilmeisesti pääosin sillä perusteella, että opiskelijaksi asuntoni vuokra (~350 € vesimaksun kanssa) on ylihintainen. "Hakijaa kehotetaan hakemaan halvempaa asuntoa esim. Turun ylioppilaskyläsäätiöstä." Joo, ne varmaan ottaisivatkin minut sinne paljon mieluummin nyt, mikäli kertoisin yrittäväni valmistua tämän vuoden puolella, kun ennen yliopisto-opiskelujen alkua minulle kerrottiin asuvani liian lähellä (reilun viidenkymmenen kilometrin päässä maaseudulla) päästäkseni Yo-kylään tai Halisiin... *sarkasmi-moodi pois päältä*
Tavallaan ymmärrän ehkä sosiaalitoimiston pointin, mutta silti ihmettelen, mikseivät ne voineet maksaa tukea edes sen 252 euron vuokran (=opiskelijan maksimi) mukaan. Nyt pitänee sinnitellä parisen viikkoa aamupuurolla ja Lidlin antimilla siinä toivossa, että ensimmäiset tulevat palkkioni saisin jo kuun puolessavälissä...
Viime viikko meni siis pitkälti harakoille työasioiden ja muunkin suhteen, ja ainut saavutukseni lieni Turun linnassa pitkästä aikaa käyminen ja pelinäyttelyyn tutustuminen (oli hilpeä bongata erään pelaajan suosikkilarppilistasta pelejä, joissa olen itsekin ollut, sekä kokeilla Atari 2 -uusretrokonsolin flipperipeliä, vaikka se olikin äärimmäisen tylsä). Muu viikko meni odotellessa, lorviessa, kärvistellessä, pohtiessa ja märehtiessä elämän ja ajatusmaailmani sellaisia puolia, jotka olisi ehkä parempi jättää rauhaan. Kahtena päivänä hairahdin myös sotkemaan päivärytmini eli valvoin ensin unettomana noin aamuviiteen asti, minkä jälkeen päätin mennä nukkumaan, heräsin herätyskellon pirinään kymmeneltä ja aiottuani vain torkkua hetken havahduin uudestaan iltapäivän puolella. Sinänsä valvomisessa tai omituisissa unirytmeissä ei ole yksineläjänä mitään vikaa, mutta kello kahden jälkeen se vähäkin luovuus päässäni tuntuu karkaavan taivaan tuuliin ja voin laskea yhden käden sormilla ne yöt, joiden valvominen on oikeasti kannattanut.
No, onneksi on Owl City sekä Monkey Island, joiden parissa ei voi pysyä huonolla tuulella. Ainakaan yleensä.
Adios - lisää märehdintöjä ja murehdintoja myöhemmin. .o/
Ehdin ehkä vähän liian aikaisin innostua freelancer-tekstittäjänhommastani, sillä odottelen edelleenkin ensimmäistä toimeksiantoani, vaikka ohjeistusta ja muuta lisätietoa onkin tullut. Olen parikin kertaa tullut todenneeksi pääni sisällä, että hullua on todellakin helppo pitää jännityksessä: päivä toisensa jälkeen olen pyörinyt ympyrää tai luurannut koneen ääressä tarkistaen noin tunnin välein, josko sähköpostitse olisi vihdoin kuulunut jotain uutta, mutta ei. Pienimuotoisena takaiskuna en edes ilmeisesti pääse aloittamaan siinä projektissa (ja sillä hinnalla) kuin alun perin oli puhetta, mutta tällä hetkellä olisin iloinen ylipäänsä mistä tahansa käännöshommasta, jotta saisin työputken alkamaan.
Itse työn tekemisen ilon lisäksi odotan jo jokseenkin kärsimättömästi ensimmäisiä palkkioitani, sillä rehellisesti sanottuna taloudellinen tilanteeni on tällä hetkellä melkoisen pahasti kuralla. Maaliskuussa loppuneen opintotuen jälkeen olen voinut nostaa vain reilun satasen asumistukea, mikä ei oman asuntoni vuokran maksuun riitä alkuunkaan, ja kuukausien myötä säästöni ovat myös pikku hiljaa palaneet hiipuvaksi hiillokseksi. Sisareni neuvosta liityin myös jokseenkin vastahakoisesti sosiaalipummien vähemmän iloiseen kastiin ja hain toimeentulotukea kesäkuuksi - tai no, siis yritin. Muutama päivä sitten sain nimittäin kirjeen, jossa todettiin, että hakemukseni hylätty ilmeisesti pääosin sillä perusteella, että opiskelijaksi asuntoni vuokra (~350 € vesimaksun kanssa) on ylihintainen. "Hakijaa kehotetaan hakemaan halvempaa asuntoa esim. Turun ylioppilaskyläsäätiöstä." Joo, ne varmaan ottaisivatkin minut sinne paljon mieluummin nyt, mikäli kertoisin yrittäväni valmistua tämän vuoden puolella, kun ennen yliopisto-opiskelujen alkua minulle kerrottiin asuvani liian lähellä (reilun viidenkymmenen kilometrin päässä maaseudulla) päästäkseni Yo-kylään tai Halisiin... *sarkasmi-moodi pois päältä*
Tavallaan ymmärrän ehkä sosiaalitoimiston pointin, mutta silti ihmettelen, mikseivät ne voineet maksaa tukea edes sen 252 euron vuokran (=opiskelijan maksimi) mukaan. Nyt pitänee sinnitellä parisen viikkoa aamupuurolla ja Lidlin antimilla siinä toivossa, että ensimmäiset tulevat palkkioni saisin jo kuun puolessavälissä...
Viime viikko meni siis pitkälti harakoille työasioiden ja muunkin suhteen, ja ainut saavutukseni lieni Turun linnassa pitkästä aikaa käyminen ja pelinäyttelyyn tutustuminen (oli hilpeä bongata erään pelaajan suosikkilarppilistasta pelejä, joissa olen itsekin ollut, sekä kokeilla Atari 2 -uusretrokonsolin flipperipeliä, vaikka se olikin äärimmäisen tylsä). Muu viikko meni odotellessa, lorviessa, kärvistellessä, pohtiessa ja märehtiessä elämän ja ajatusmaailmani sellaisia puolia, jotka olisi ehkä parempi jättää rauhaan. Kahtena päivänä hairahdin myös sotkemaan päivärytmini eli valvoin ensin unettomana noin aamuviiteen asti, minkä jälkeen päätin mennä nukkumaan, heräsin herätyskellon pirinään kymmeneltä ja aiottuani vain torkkua hetken havahduin uudestaan iltapäivän puolella. Sinänsä valvomisessa tai omituisissa unirytmeissä ei ole yksineläjänä mitään vikaa, mutta kello kahden jälkeen se vähäkin luovuus päässäni tuntuu karkaavan taivaan tuuliin ja voin laskea yhden käden sormilla ne yöt, joiden valvominen on oikeasti kannattanut.
No, onneksi on Owl City sekä Monkey Island, joiden parissa ei voi pysyä huonolla tuulella. Ainakaan yleensä.
Adios - lisää märehdintöjä ja murehdintoja myöhemmin. .o/