"Kun olen kanssas sun, ei yö loputon oo milloinkaan" - Ropeconia ja musamemejä
Mikähän siinä on, etten voi juuri koskaan aloittaa kirjoittamista ennen iltamyöhää, vaikka olisinkin suunnitellut merkinnän jo kutakuinkin valmiiksi päässäni? :'D
Jees, katsaus menneen viikon tapahtumiin. Ropecon siis tuli, oli ja meni. Viime viikonloppu sujui varsin sutjakkaasti Espoon Otaniemessä, ja huolimatta veljelleni sattuneesta kännykkäonnettomuudesta (joka ei sekään oikeastaan tapahtunut conissa, vaan Helsingissä) reissusta jäi meille molemmille hyvä maku suuhun. Uskaltauduimme käymään Täffässä, nauroimme avajaisten hivenen hurtillekin huumorille, kävimme kiertämässä Kaubamajan useaan kertaan ja osallistuimme työpajoihin, luennoille ja live-tetrikseenkin. Itsenikin tuli nyt koettua ensimmäistä kertaa Täffän lautapelihel--paratiisi, ja onnistuimme jopa tutustumaan strategista älyä vaativaan Genial-lautapeliin, joka oli mukava siitäkin huolimatta, että hävisin veljelleni joka kerta. Sitä ennen ehdimme tosin kokeilla Dungeon Lordsia, jossa pääsimme tuskin aloittamaan itse peliä kun jo totesimme, että viiden laudan ja kymmenkunnan erilaisen pelimerkki- ja korttiläjän yhteissuma oli ohjekirjassa mainitun hardcore-nimityksen veroinen.
Larpit ja pöytäpelit jäivät tänä vuonna välistä, koska kiinnostavia pelejä tuntui olevan loppujen lopuksi melko vähän ja nekin harvat osuivat yleensä keskellä jotain muuta ohjelmaa (tai olivat jo täynnä siinä vaiheessa, kun eksyimme ilmoittautumislistan ääreen). Final Quest II:sta mietimme pitkään, mutta lopulta Ei-Pelaaja-Hahmon pelaaminen tuntui veljestä turhan sitovalle ja seikkailijuus puolestaan sekavalle, joten reilun vuoden mittainen larppitaukoni jäi yhä odottamaan katkeamistaan. Kaikesta huolimatta luppoaikaa ei jäänyt tarpeeksi tylsistymiseen; ainut poikkeus taisivat olla tanssiaiset, joissa veljeni pitkästyi jo kahden tanssin jälkeen, mutta hän suostui armollisena (ja osittain väentungoksen aiheuttaman pakon sanelemana) odottamaan ensimmäisen setin loppuun, jotta sain tanssittua edes muutaman kerran ;>
Jos emme varsinaisesti roolipelaamaan päässetkään, niin muulla puuhastelulla sitä sai aika hyvin kompensoitua. Pikselityöpajassa nostalgian huuma nousi huippulukemiin väsätessä lapsuudesta tutuilla Hama-helmillä Nintendo-henkisiä pikselihahmoja, ja sovelsimme omien mallikuvien puutteessa paikalla olleista esimerkeistä ja omasta mielikuvituksestamme yksilölliset tuotokset. Itse jouduin aloittamaan työni ainakin kahdesti alusta suunniteltuani jotain, mikä ei olisi toiminut tai tuntunut hyvälle, mutta lopulta sain aikaiseksi jotain kutakuinkin tyydyttävää. Veli puolestaan sovelsi esimerkkinä ollutta zombi-pikseliukkoa hyvin vapaasti isommalle (ja kuusikanttiselle) laudalle, jolloin syntyi puolivahingossa afrosoturi :D Sunnuntaina kävimme vielä väkertelemässä solumuovista asusteita, ja vaikka veljeni olkasiivekkeitä tai omaa siipipantaani tullaankaan tuskin missään käyttämään, saimme hauskaa ajankulua ja hyviä ideoita siitä, miten mahdollisia tulevia cosplay-asuja voisi toteuttaa (siitä muuten tuli mieleeni sivuhuomautuksena, että conia kierteli myös yksi miespuolinen punainen maagi. Asu itsessään oli mielestäni ehkä vähän keskinkertainen, mutta oli mukava nähdä, ettei nostalgia ole jäänyt hukkaan muiltakaan).
Luennot puolestaan olivat mielenkiintoisia ja antoivat (naurunremahduksen ja "vitsi kyllä minullekin kelpaisi roolipelien analysoinnista kertova luentosarja yliopistossa"-tyylisten tuntemusten lisäksi) intoa ja/tai aihetta mietiskelyyn myös oman tekemisen kannalta. Larp-hahmojen kirjoittamisen kuuntelu antoi ainakin hetkeksi pontta palata omaan ikuisuusprojektiini Arcaniaan, ja Hyvä hahmo pöytäroolipelissä ja Pelaamisen peruskoulu -luennot saivat minut paitsi tuntemaan oloni hieman valistuneemmaksi myös hermoilemaan omasta pelisuorituksestani ja etenkin hahmolleni sepittämästä taustasotkusta D&D-kampanjassamme ^^' Veljeni mainitut luennot sen sijaan saivat innostumaan oman pöytäpelin pitämisestä, ja kotiin palattuamme olemmekin keskustelleet roolipelaamisesta kantilta jos toiselta kummankin purkaessa inspiraatiotaan ja toisen yrittäessä vastata parhaansa mukaan.
Kaiken kaikkiaan oli siis kannattava reissu - etenkin, kun säästimme matka- ja ruokakustannuksissa oman autokyydin ja täpötäyteen tungetun kylmälaukun ansiosta - ja minulla on sellainen kutka, että veljeni saattaa tulevinakin vuosina eksyä kanssani Ropeconiin ^__^ Kolme käynnin jälkeen voin todeta, että conitus miltei vaatii onnistuakseen joko seuraa tai cossin, koska ensiksi mainittu antaa paitsi turvaa myös seuraa ja jälkimmäisen kanssa tekemistä tuppaa saamaan siitäkin, että yrittää enemmän tai vähemmän tosissaan eläytyä rooliinsa tai poseerata kuvaajille. Senkin takia olin iloinen, että sain veljeni houkuteltua mukaan (etenkin, kun Rniä tai
Argonia en päässyt tänä vuonna conissa näkemään), ja onhan se aina kiva saada uusia ihmisiä houkuteltua syvemmälle roolipelaamisen kiehtovaan maailmaan.
Ei tosin otaku-puoltakaan tarvinnut unohtaa: löysimme tosiaankin kaiken ropetuskrääsän seasta manga-sarjakuvia ja hauskoja rintanappeja, ja olipahan tarjolla myös lehtiä ja fanisarjakuvia (= doujinsheja) suoraan Japanista, figuureita ja aasialaisia herkkuja. Pocky-suklaatikkuja oli pakko ostaa jo ihan niiden animetuttuuden vuoksi, ja kuivajäätelö puolestaan kuulosti niin omituiselle idealle, että oli pakko maistaa (kyllä se oikeastaan maistui sellaiselle, miltä kuivatun jäätelön olettaisi). Hilpeyttä ja hämmästystä herätti Ippain myyntitiskillä työskennellyt nainen, joka tuli tarjoamaan veljelleni piilossa pidettyjä K-18 hentai-sarjakuvia joka kerta, kun tämä pysähtyi pöytien ääreen tarkastelemaan ihan vain vaikka Naruto-tavaroita :DD Sen oli pakko johtua velipojan aurinkolaseista!
Ropeconin jälkeen elämä palasi taas tavallisille raiteilleen, ja viikko onkin soljunut siinä missä sitä edeltäneetkin. Ainut kiinnostusta herättävä asia lienee ollut pihapiiriimme uusi vieras eli utelias kissapoika, joka sekin on itse asiassa seikkaillut tontillamme jo muutamia viikkoja. Äidilläni on varsin hyvät välit naapuriimme, ja hän onkin välillä aina saanut toimia kukkien kastelijana ja kissojen ruokkijana (erilaisia pyytämättä toimitettuja lahjuksia vastaan), ja naapurin nuori kolli on niin seurallinen, että naapurien oltua pari viikkoa sitten muutaman päivän lomalla se tyydytti ihmiskaipuutaan tupsahtamalla pihallemme ja pyörimällä itse kuinkin jaloissa ja puskien.
Periaatteessahan kisu on seurankipeydessään lähinnä hellyyttävä ja kissarakkaalla perheellämme ei ole mitään sitä vastaan, mutta vähemmän kissarakkaalla omalla kissallamme on sen sijaan paljonkin sitä vastaan: kesäkuun alussa viisitoista täyttänyt neito/muori on viettänyt jo toistakymmentä vuotta elämästään ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä se ole tähän mennessä tottunut yhteenkään pihallamme vierailleeseen kissaan. Joskus aiemmin, kun naapurin poju oli eksynyt pentuna käyskentelemään pihallamme, oma kissamme oli ajanut sen kovaa kyytiä tiehensä, mutta nyt poju on kasvanut ja omaa muoriamme suurempi, jolloin asetelma on kääntynyt päälaelleen. Parin yhteenoton jälkeen kisumme on alkanut pelätä tunkeilijaa, ja sen reaktioksi onkin tullut paeta sisälle aina, kun vieras etsiytyy pihalle sen kanssa samaan aikaan. Tilanne ei ollut mukava silloin, kun naapurin kolli vaikutti haluavan lähinnä tehdä tuttavuutta, eikä se ole sitä ainakaan nyt, kun kollipoju on alkanut ilmeisesti ottaa tavakseen uhitella kissallemme tyynenrauhallisen lähestymisen sijaan :S Olemme joutuneetkin taipumaan "kaikki kissat ovat kivoja"-ajattelustamme ja ajamaan naapuria tiehensä joskus jopa vesikannun avulla. Viime päivinä kissaa ei ole näkynyt yhtä paljon kuin aikaisemmin, mikä on hyvä merkki, ja toivotaan, että se ottaisi opikseen ja pitäytyisi vierailemasta ainakin silloin, kun oma mirrimme on ulkona. Onneksi molemmat ovat sentään sen verran fiksuja, etteivät enää kynsin ja hampain käy toisiinsa kiinni.
Siinä kuitenkin taas kaikki tältä kertaa - lukuun ottamatta jälleen uutta (reilun) kuukauden mittaista villitystä, vaikkakin tällä kertaa luova tuottamine rajoittuu selitysten kirjoittamiseen. Menneen viikon aikana löysin paitsi Rnin uuden blogin (heikäläisen suosiollisella avustuksella) myös sieltä musiikkimemen, jossa pitää 33 päivän ajan valita aina yksi kappale päivän yksilölliseen haasteeseen. Lista itsessään on varsin mielenkiintoinen ja Rnin valinnat etenkin ovat olleet sen verran inspiroivia, että olen käyttänyt viime päivät valitakseni kullekin päivälle jo kappaleet etukäteen :D Tarkoituksenani on valita kullekin päivälle eri esittäjän tuotos ja ympätä mukaan vähän selitystäkin, joten toivon mukaan listaus kiinnostaa edes jotakuta osan ajasta.
Nyt löpinöistä asiaan eli päivään numero yksi:
Päivä 1 - Suosikkikappaleesi
Suara - Free and Dream
Toivon mukaan kenelläkään memestä mahdollisesti kiinnostuneella ei ole henkistä allergiaa animea kohtaan, sillä aloitan listan komeasti Tears to Tiara -sarjan alkutunnarilla. Kyseistä animea olen itse asiassa katsonut vain muutaman jakson, mutta tunnari teki vaikutuksen jo ennen kuin olin sarjaan kunnolla tutustunutkaan. Pitkäaikaista suosikkikappaletta olisi vaikea sanoa, koska ne tulevat ja menevät mielentilojen mukaan, mutta Free and Dreamiä olen tullut kuunnelleeksi viime aikoina varsin paljon. Nykyään se tuo myös mieleeni syystä tai toisesta
PD:n kanssa väsäämäni sarjakuvaprojektin, mutta se ei ainakaan laske sen arvoa.
Get all the free and dream,
kimi to tomo ni
akenai yoru wa nai darou...
Hyvää yötä!
Jees, katsaus menneen viikon tapahtumiin. Ropecon siis tuli, oli ja meni. Viime viikonloppu sujui varsin sutjakkaasti Espoon Otaniemessä, ja huolimatta veljelleni sattuneesta kännykkäonnettomuudesta (joka ei sekään oikeastaan tapahtunut conissa, vaan Helsingissä) reissusta jäi meille molemmille hyvä maku suuhun. Uskaltauduimme käymään Täffässä, nauroimme avajaisten hivenen hurtillekin huumorille, kävimme kiertämässä Kaubamajan useaan kertaan ja osallistuimme työpajoihin, luennoille ja live-tetrikseenkin. Itsenikin tuli nyt koettua ensimmäistä kertaa Täffän lautapelihel--paratiisi, ja onnistuimme jopa tutustumaan strategista älyä vaativaan Genial-lautapeliin, joka oli mukava siitäkin huolimatta, että hävisin veljelleni joka kerta. Sitä ennen ehdimme tosin kokeilla Dungeon Lordsia, jossa pääsimme tuskin aloittamaan itse peliä kun jo totesimme, että viiden laudan ja kymmenkunnan erilaisen pelimerkki- ja korttiläjän yhteissuma oli ohjekirjassa mainitun hardcore-nimityksen veroinen.
Larpit ja pöytäpelit jäivät tänä vuonna välistä, koska kiinnostavia pelejä tuntui olevan loppujen lopuksi melko vähän ja nekin harvat osuivat yleensä keskellä jotain muuta ohjelmaa (tai olivat jo täynnä siinä vaiheessa, kun eksyimme ilmoittautumislistan ääreen). Final Quest II:sta mietimme pitkään, mutta lopulta Ei-Pelaaja-Hahmon pelaaminen tuntui veljestä turhan sitovalle ja seikkailijuus puolestaan sekavalle, joten reilun vuoden mittainen larppitaukoni jäi yhä odottamaan katkeamistaan. Kaikesta huolimatta luppoaikaa ei jäänyt tarpeeksi tylsistymiseen; ainut poikkeus taisivat olla tanssiaiset, joissa veljeni pitkästyi jo kahden tanssin jälkeen, mutta hän suostui armollisena (ja osittain väentungoksen aiheuttaman pakon sanelemana) odottamaan ensimmäisen setin loppuun, jotta sain tanssittua edes muutaman kerran ;>
Jos emme varsinaisesti roolipelaamaan päässetkään, niin muulla puuhastelulla sitä sai aika hyvin kompensoitua. Pikselityöpajassa nostalgian huuma nousi huippulukemiin väsätessä lapsuudesta tutuilla Hama-helmillä Nintendo-henkisiä pikselihahmoja, ja sovelsimme omien mallikuvien puutteessa paikalla olleista esimerkeistä ja omasta mielikuvituksestamme yksilölliset tuotokset. Itse jouduin aloittamaan työni ainakin kahdesti alusta suunniteltuani jotain, mikä ei olisi toiminut tai tuntunut hyvälle, mutta lopulta sain aikaiseksi jotain kutakuinkin tyydyttävää. Veli puolestaan sovelsi esimerkkinä ollutta zombi-pikseliukkoa hyvin vapaasti isommalle (ja kuusikanttiselle) laudalle, jolloin syntyi puolivahingossa afrosoturi :D Sunnuntaina kävimme vielä väkertelemässä solumuovista asusteita, ja vaikka veljeni olkasiivekkeitä tai omaa siipipantaani tullaankaan tuskin missään käyttämään, saimme hauskaa ajankulua ja hyviä ideoita siitä, miten mahdollisia tulevia cosplay-asuja voisi toteuttaa (siitä muuten tuli mieleeni sivuhuomautuksena, että conia kierteli myös yksi miespuolinen punainen maagi. Asu itsessään oli mielestäni ehkä vähän keskinkertainen, mutta oli mukava nähdä, ettei nostalgia ole jäänyt hukkaan muiltakaan).
Luennot puolestaan olivat mielenkiintoisia ja antoivat (naurunremahduksen ja "vitsi kyllä minullekin kelpaisi roolipelien analysoinnista kertova luentosarja yliopistossa"-tyylisten tuntemusten lisäksi) intoa ja/tai aihetta mietiskelyyn myös oman tekemisen kannalta. Larp-hahmojen kirjoittamisen kuuntelu antoi ainakin hetkeksi pontta palata omaan ikuisuusprojektiini Arcaniaan, ja Hyvä hahmo pöytäroolipelissä ja Pelaamisen peruskoulu -luennot saivat minut paitsi tuntemaan oloni hieman valistuneemmaksi myös hermoilemaan omasta pelisuorituksestani ja etenkin hahmolleni sepittämästä taustasotkusta D&D-kampanjassamme ^^' Veljeni mainitut luennot sen sijaan saivat innostumaan oman pöytäpelin pitämisestä, ja kotiin palattuamme olemmekin keskustelleet roolipelaamisesta kantilta jos toiselta kummankin purkaessa inspiraatiotaan ja toisen yrittäessä vastata parhaansa mukaan.
Kaiken kaikkiaan oli siis kannattava reissu - etenkin, kun säästimme matka- ja ruokakustannuksissa oman autokyydin ja täpötäyteen tungetun kylmälaukun ansiosta - ja minulla on sellainen kutka, että veljeni saattaa tulevinakin vuosina eksyä kanssani Ropeconiin ^__^ Kolme käynnin jälkeen voin todeta, että conitus miltei vaatii onnistuakseen joko seuraa tai cossin, koska ensiksi mainittu antaa paitsi turvaa myös seuraa ja jälkimmäisen kanssa tekemistä tuppaa saamaan siitäkin, että yrittää enemmän tai vähemmän tosissaan eläytyä rooliinsa tai poseerata kuvaajille. Senkin takia olin iloinen, että sain veljeni houkuteltua mukaan (etenkin, kun Rniä tai
Argonia en päässyt tänä vuonna conissa näkemään), ja onhan se aina kiva saada uusia ihmisiä houkuteltua syvemmälle roolipelaamisen kiehtovaan maailmaan.
Ei tosin otaku-puoltakaan tarvinnut unohtaa: löysimme tosiaankin kaiken ropetuskrääsän seasta manga-sarjakuvia ja hauskoja rintanappeja, ja olipahan tarjolla myös lehtiä ja fanisarjakuvia (= doujinsheja) suoraan Japanista, figuureita ja aasialaisia herkkuja. Pocky-suklaatikkuja oli pakko ostaa jo ihan niiden animetuttuuden vuoksi, ja kuivajäätelö puolestaan kuulosti niin omituiselle idealle, että oli pakko maistaa (kyllä se oikeastaan maistui sellaiselle, miltä kuivatun jäätelön olettaisi). Hilpeyttä ja hämmästystä herätti Ippain myyntitiskillä työskennellyt nainen, joka tuli tarjoamaan veljelleni piilossa pidettyjä K-18 hentai-sarjakuvia joka kerta, kun tämä pysähtyi pöytien ääreen tarkastelemaan ihan vain vaikka Naruto-tavaroita :DD Sen oli pakko johtua velipojan aurinkolaseista!
Ropeconin jälkeen elämä palasi taas tavallisille raiteilleen, ja viikko onkin soljunut siinä missä sitä edeltäneetkin. Ainut kiinnostusta herättävä asia lienee ollut pihapiiriimme uusi vieras eli utelias kissapoika, joka sekin on itse asiassa seikkaillut tontillamme jo muutamia viikkoja. Äidilläni on varsin hyvät välit naapuriimme, ja hän onkin välillä aina saanut toimia kukkien kastelijana ja kissojen ruokkijana (erilaisia pyytämättä toimitettuja lahjuksia vastaan), ja naapurin nuori kolli on niin seurallinen, että naapurien oltua pari viikkoa sitten muutaman päivän lomalla se tyydytti ihmiskaipuutaan tupsahtamalla pihallemme ja pyörimällä itse kuinkin jaloissa ja puskien.
Periaatteessahan kisu on seurankipeydessään lähinnä hellyyttävä ja kissarakkaalla perheellämme ei ole mitään sitä vastaan, mutta vähemmän kissarakkaalla omalla kissallamme on sen sijaan paljonkin sitä vastaan: kesäkuun alussa viisitoista täyttänyt neito/muori on viettänyt jo toistakymmentä vuotta elämästään ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä se ole tähän mennessä tottunut yhteenkään pihallamme vierailleeseen kissaan. Joskus aiemmin, kun naapurin poju oli eksynyt pentuna käyskentelemään pihallamme, oma kissamme oli ajanut sen kovaa kyytiä tiehensä, mutta nyt poju on kasvanut ja omaa muoriamme suurempi, jolloin asetelma on kääntynyt päälaelleen. Parin yhteenoton jälkeen kisumme on alkanut pelätä tunkeilijaa, ja sen reaktioksi onkin tullut paeta sisälle aina, kun vieras etsiytyy pihalle sen kanssa samaan aikaan. Tilanne ei ollut mukava silloin, kun naapurin kolli vaikutti haluavan lähinnä tehdä tuttavuutta, eikä se ole sitä ainakaan nyt, kun kollipoju on alkanut ilmeisesti ottaa tavakseen uhitella kissallemme tyynenrauhallisen lähestymisen sijaan :S Olemme joutuneetkin taipumaan "kaikki kissat ovat kivoja"-ajattelustamme ja ajamaan naapuria tiehensä joskus jopa vesikannun avulla. Viime päivinä kissaa ei ole näkynyt yhtä paljon kuin aikaisemmin, mikä on hyvä merkki, ja toivotaan, että se ottaisi opikseen ja pitäytyisi vierailemasta ainakin silloin, kun oma mirrimme on ulkona. Onneksi molemmat ovat sentään sen verran fiksuja, etteivät enää kynsin ja hampain käy toisiinsa kiinni.
Siinä kuitenkin taas kaikki tältä kertaa - lukuun ottamatta jälleen uutta (reilun) kuukauden mittaista villitystä, vaikkakin tällä kertaa luova tuottamine rajoittuu selitysten kirjoittamiseen. Menneen viikon aikana löysin paitsi Rnin uuden blogin (heikäläisen suosiollisella avustuksella) myös sieltä musiikkimemen, jossa pitää 33 päivän ajan valita aina yksi kappale päivän yksilölliseen haasteeseen. Lista itsessään on varsin mielenkiintoinen ja Rnin valinnat etenkin ovat olleet sen verran inspiroivia, että olen käyttänyt viime päivät valitakseni kullekin päivälle jo kappaleet etukäteen :D Tarkoituksenani on valita kullekin päivälle eri esittäjän tuotos ja ympätä mukaan vähän selitystäkin, joten toivon mukaan listaus kiinnostaa edes jotakuta osan ajasta.
Nyt löpinöistä asiaan eli päivään numero yksi:
Päivä 1 - Suosikkikappaleesi
Suara - Free and Dream
Toivon mukaan kenelläkään memestä mahdollisesti kiinnostuneella ei ole henkistä allergiaa animea kohtaan, sillä aloitan listan komeasti Tears to Tiara -sarjan alkutunnarilla. Kyseistä animea olen itse asiassa katsonut vain muutaman jakson, mutta tunnari teki vaikutuksen jo ennen kuin olin sarjaan kunnolla tutustunutkaan. Pitkäaikaista suosikkikappaletta olisi vaikea sanoa, koska ne tulevat ja menevät mielentilojen mukaan, mutta Free and Dreamiä olen tullut kuunnelleeksi viime aikoina varsin paljon. Nykyään se tuo myös mieleeni syystä tai toisesta
PD:n kanssa väsäämäni sarjakuvaprojektin, mutta se ei ainakaan laske sen arvoa.
Get all the free and dream,
kimi to tomo ni
akenai yoru wa nai darou...
Hyvää yötä!