tl;dr: Elämä jatkuu
Rakas päiväkirja... viikkokirja? Kuukausikirja? Ei nyt sentään ihan vuosikirja? :P
Kevät kulua kohisi kuin kuohuva koski, mutta näyttää siltä, että aurinkoisuudesta ja kauniista keleistä huolimatta se oli minulla kutakuinkin yhtä uuvuttava (tai turruttava) kuin edellinenkin. Tällä kertaa opiskeluni eivät kärsineet, mutta kenties sen vastapainoksi sosiaalisella puolella on ollut hiljaista, mistä tämä blogikin lienee yksi osoitus. Melkeinpä järkkyä ajatella, että viimeisin kunnollinen merkintäni on maaliskuulta - ja sekin on puoliksi memeä sekä englanniksi; suomeksi en ole näemmä sen koommin ihmeempiä rustaillut sitten viime vuoden marraskuun. Oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen nyt istahtanut kirjoittamaan ja nytkin vähän haparoin - vaikka monet kerrat olen merkinnän tekemistä miettinyt. Ehkäpä on niin, että päähän talletetut selviltä tuntuvat suunnitelmat eivät koskaan paljastu niin selviksi kuin mitä ne viisi minuuttia ennen aloittamista vielä vaikuttivat.
Hmm... Mistäs sitä aloittaisi? Ehkä tylsästi opiskeluista, koska se on helppo aihe ja saattaa joitakuita kiinnostaakin. Tänä keväänä en siis valunut samaan sudenkuoppaan kuin edellisenä vuonna ja sain kaikki kurssini kutakuinkin kunnialla suoritettua loppuun. Täytyy myöntää, että väänsin proseminaarityötäni koko viimeisen yön ja tein viimeiset muokkaukset yliopistolla puolenpäivän jälkeen viimeisenä palautuspäivänä, mutta pari viikkoa sitten tuli vihdoinkin sähköpostissa suloisen vapauttava kutsu kypsyysnäytteeseen. Sen jälkeen sain vielä stressata virkamiesruotsin ja kokonaisuusmerkintöjen takia - ensiksi mainitun kun olin unohtanut olevan pakollinen jo kandintutkinnossa ja jälkimmäisistä oli tulla ongelma kiitos englannin kääntämisen ensi vuonna muuttuvien perusopintojen - mutta nyt kaikki alkaa olla suhtkoht kunnossa. Ensi viikon perjantaina on vielä ruotsin suullinen tentti (ojdå, johon olen toistaiseksi valmistautunut aika heppoisesti) ja aiemmin mainittu kypsyysnäyte. Sen jälkeen jäänenkin vain odottamaan viimeisiä suoritusmerkintöjä, mahdollisia HuK-tutkintopapereita sekä Ranskasta suorittamieni kurssien opintopisteitä (kyllä - Rouenissa eivät ilmeisesti systeemit oikein toimi, tai sitten olen unohtanut palauttaa jonkin paperin ja saan kohta kärsiä siitä).
Yliopiston "kesäloma" alkoi taas tuttuun tapaan toukokuun alussa, ja siitä lähtien olenkin oleillut pääsääntöisesti kotona. Olen siis kesätyötön, koska muutamista hauista vain yhteen vastattiin (Muumimaailma) ja siellä matka tyssäsi ryhmähaastatteluun (olen aika varma, että syypää on lukkoon menemiseni pyydettäessä puhumaan ruotsia pitkän pitkän tauon jälkeen -.-). Toistaiseksi olen stressanut asiasta kenties turhankin vähän - mistä kertonee jo se, että monet kerrat olen aikonut mm. päivittää tietojani Varamiespalveluun mutta autuaasti unohtanut asian tilaisuuden tultua - mutta luovuttaa en aio. Korttini jäävät lähinnä eril rekrytointifirmojen ja niiltä saatavien keikkahommien varaan, mutta jos edes viikon saisi kuuden tunnin palkalla töissä olla, olisin tienannut jo noin kuukauden vuokran verran. Opintolainasta ja Erasmus-apurahasta "yli" jääneet rahat auttavat minut hätätilanteessa kesän yli; opintotukea tuskin nostan, koska nostin sitä jo viime kesänä ja mokasin kurssien kanssa, kun en tajunnut, että elokuun tentteihinkin olisi pitänyt ilmoittautua jo toukokuun lopussa.
Elämä kotinurkissa maaseudun rauhassa soljuu omaa tahtiaan. Iso piha, monet kukkapenkit rikkaruohoineen sekä perhe ovat taanneet sen, ettei tylsyys ole pahemmin päässyt yllättämään, ja olen yrittänyt aina välillä tehdä itseni hyödylliseksi koneella roikkumisen ja kävelylenkkien yms. ohessa. Seuraa löytyy yleensä isoveljestä (joka on myös kesätyötön, joskin heikäläisellä kurssit päättyivät vasta männäviikolla) ja kissasta (joka on yllättäen alkanut viettää öitä huoneessani nojatuolilla, ehkä pistä sitä ollenkaan pahaksi :3).
Ai niin! Asiasta kukkaruukkuun, mutta pakko myös vielä jälleen kerran kertoa vähän reilun kymmenen sekunnin TV-julkisuudestani: viime kesänä
Minervapöllö ja
Ombrelle Verte onnistuivat houkuttelemaan minut laulamaan Tartu mikkiin! -kiertueteltassa sen oltua Turussa. Olin ajatellut, että Ranskan-vaihtoni (ja enemmän tai vähemmän onnistuneet suoritukseni) takaisivat sen, etten päätyisi televisioon itseäni nolaamaan, mutta senpä takia yllätys olikin suuri, kun helmikuun alkupuolella sain soiton ja kutsun tulla Tohloppiin Ylen studioon kisayleisöksi :D Matkustin sitten noin viikkoa myöhemmin Tampereelle ja nappasin Tinden mukaani kisayleisöksi (olin kysellyt Facebookissa seuralaisia mukaan, ja heikäläinen ilmoittautui) ja menin ihmettelemään Tartu mikkiin! -jakson kuvaamista ja toteutusta. Kokemus oli varsin mielenkiintoinen, ja matkakorvauksen (joissa ei otettu huomioon opiskelija-alennuksia ja jotka siksi kattoivat matkojeni lisäksi ruokailun nauhoitusten jälkikäteen ja vähän ylimääräistäkin) ansiosta reissu oli myös taatusti rahansa väärti.
Jakso näytettiin 9. päivä huhtikuuta, ja onnistuin salaaman tempaukseni vanhemmiltani aina ohjelman esittämiseen asti. Äidiltäni meni itse asiassa hetki tunnistaa minut yleisöstä, ja ensireaktiona tullut epäuskoinen "ei helkutti" sitä seuranneine nauruineen oli kaiken vaivan arvoinen :D Yllättävän moni sukulainen ja puolituttu oli myös ilmeisesti tunnistanut minut töllöstä. Laulaminen meni oman arvioni mukaan kohtalaisesti ja oleminen muuten hyvin, mutta kameran zoomatessa vanha paha taipumus tietenkin hyppäsi esiin ja vilkuttaessani iloisesti katsoin kieroon >__< Noh, ehkäpä siitä riittää vielä ylimääräistä kerrottavaa sitten joskus vuosikymmenien päästä, ja erään ystävän mukaan oli jopa mukavaa, että tein jotain muuta kuin valtaosa muista laulajista. Oli se kaikkiaan kannattava kokemus, ja melko varmasti jotain, mitä läheskään jokainen ei elämänsä aikana pääse tekemään.
Sitten takaisin jos ei nyt nykyhetkeen niin ainakin lähihistoriaan. Olen myös onnistunut hivenen rikkomaan PC:n monopolia elämässäni pelaamalla ajoittain veljen asunnoltaan rahtaamaa Wiitä sekä DS:ää. Jälkimmäisessä olen jäänyt käsitttämättömästi koukkuun Duck Tales -pelisarjaan, jota pyörittelen hakkeroituun pelikorttiini laitetulta Nintendo-emulaattorilta. Duck Tales -huuma on taannut myös sen, että olen katsonut TV-sarjan tunnarin You Tubesta todennäköisesti ainakin kymmenellä eri kielellä ja pitänyt kutakuinkin jokaisesta versiosta (tässä vaiheessa lienee aiheellista muistuttaa, että Duck Tales tunnetaan siis Suomessa Ankronikka-nimellä). Wiillä olen joko tahkonut veljen moninpelattavia veljen kanssa (Mario Party 8, Super Smash Bros. Brawl) tai lumoutunut uudestaan Final Fantasy nelosen maailmaan The After Storyn ansiosta (Edwardilla on oma skenaario, jossa käy ilmi bardilordinkuninkaan herttaisuus vielä vuosien jälkeenkin alkuperäisestä pelistä. Miten niin muka pitäisi miettiä, että kuningaskunnan budgetti on retuperällä, kun luvattiin auttaa kutakuinkin jokaista maailman muuta valtiota sodanjälkeisissä korjaustöissä? Totta kai sitä kuuluu auttaa! <3)
Kuluneiden kuukausien aikana olen myös ehtinyt tutustumaan siihen, mitä muuta mahjong-laatoilla voi tehdä kuin pelata kiinalaista versiota pasianssista. Aluksi ajattelin, että tuskin ihastuisin riichi-mahjongiin sen enempään kuin veljeni aiempaan päähänpistoon Go-lautapeliin (joka on siis kutakuinkin japanilainen tammi, josta itse en ikinä oppinut juuri pitämään kenties sen takia, että hävisin lähes aina), mutta uhkapeliksi luotu "aasialainen pokeri" olikin kiinnostavampaa kuin kuvittelinkaan. Velikulta innostui ostamaan eBaystä halvat minilaatat, joilla olemme pelanneet omaa kahden hengen sovitustamme mahjongista, ja lisäksi DS:n Mahjong Fight Club on osoittautunut oivalliseksi. Vieläkään en osaa kaikkia mahdollisia käsiä ulkoa ja teen välillä typeriä virheitä, mutta olen oppinut nauttimaan pelistä ja - mikä tärkeintä - aina välillä jopa voittamaan. Eikös se olekin tärkeintä?
Sitten Suomeen-palaamiseni en ole pahemmin ollut tekemisissä ihmisten kanssa: välillä olen saattanut kohauttaa sille olkiani, jos ylipäätään olen sitä edes tullut tajunneeksi, mutta toisinaan olen pohtinut tai jopa katunut sitä. Viimeisimmästä larpistani on nyt reilu vuosi ja pöytäroolipelisessiostakin aikaa, joten senkin suuntaista eskapismia olen alkanut kaivata. Kirjeistä en edes viitsi puhua; osa niistä on jumittanut pöydälläni/lattiallani/kansiossa/sähköpostilaatikossa niin pitkään ilman vastausta, että paatuneempaakin hävettäisi. Onneksi minulle on suotu Luojan (tai jonkin muun) lahjana mitä parhaimmat ystävät, jotka eivät ainakaan tietääkseni (eivätkä toivoakseni) ole minua kaikesta olemattomuudestani huolimatta hylänneet, ja eritoten
Minervapöllö on auttanut minua jaksamaan olemalla fyysisesti läsnä ja keksimällä (ja auttamalla keksimään) yhteistä puuhaa. Huomenaamulla tuttu opiskelijakolmikkomme kokoontuu jälleen
Ombrelle Verten palattua Ranskan-vaihdosta (sattuman kaupalla ehdinkin heikäläisen nähdä jo eilen osuttuamme samaan aikaan sekä opiskelijaruokalaan että kirjastoon!) ja suuntaa laivalle, kun äidiltä saamani Viking Linen Turku-Tukoholma-miniristeilylahjakortti pääsee hyvään käyttöön.
Kesän aikana toiveissani olisi päästä matkustamaan Tampereelle ja Poriin Rniä, Tindeä sekä
Durahania moikkaamaan. Ensin mainittua sekä viimeistä en ole päässyt näkemään miltei vuoteen ja keskimmäinen puolestaan toivotti minut tervetulleeksi uuteen asuntoonsa käymään, joten aihetta matkustaa olisi. Viime viikonloppuna vierailleet eno ja täti olivat myös kovin kutsumassa veljeäni ja minua Pohjanmaalle, joten saa nähdä, minne kaikkialle tie loppujen lopuksi kesän aikana vie. Tuskin sentään Suomen ulkopuolelle, vaikka Rouenissa vierailusta aluksi haaveilinkin, sillä nykyisillä varoillani ei kovinkaan ihmeellistä matkaa tehtävisi.
Muita suunnitelmia ovat tässä vaiheessa lähinnä keskiaikamarkkinat, Ropecon (sekin kysymysmerkki perässään) sekä yhdet häät: sain niistä jo hyvissä ajoin varoituksen, vaikkei kutsujakaan ole vielä lähetetty. Villiä kyllä ajatella, että yksi kavereista menee jo naimiisin, kun itse odottaa vielä ensitreffejään, mutta, noh, ehkä kaikella on aikansa... tai sitten pitäisi tulkita erään miespuolisen tuttavan kaupunkikutsut joksikin muuksi kuin vain seurankaipuuksi ja häkellyttävän laajaksi kaveruudeksi. Mieluummin tosin en. :P Jos keikkatöitä on, Traconissakin voisi olla kiva käydä ja cosplay-asu väsätä, mutta jos ei, niin sitten kai ei. Kaiken mahdollisuus paljastunee aikanaan.
Tämä vuosi on rehellisesti sanottuna ollut minulle tunnetasolla kummallista aikaa. Yhtäältä olen nauttinut ensin talvipakkasista, sitten kevään äkillisestä tulosta sekä auringonpaisteesta ja nyt alkukesän lämmöstä, mutta toisaalta olen ollut herkempi ja epävakaampi kuin ainakin muistelisin olleeni vuosi sitten. Ensimmäistä kertaa miesmuistiin olen käytännössä katsoen itkenyt itseni uneen. Pitkästä aikaa olen ahdistunut omasta saamattomuudestani sekä asioista, jotka voisivat mennä pieleen, niin paljon, että olen saanut siitä fyysisiä oireita. Vuosien jälkeen olen pyöritellyt päässäni pakenemista (kirjaimellisesti siis; en sentään sen pidemmälle ole mennyt), miettinyt seurauksia sekä toisten reaktioita... ja todennut, ettei siinä ole mitään järkeä. Niinpä niin; pitkästä aikaa olen myös ensin harmistunut jostain näennäisen pienestä asiasta, märehtinyt sitä pitkin päivää ja lopulta jonkun kysyttyä asiasta ja annettua minulle tilaisuuden avautua purskahtanut nauruun. Sellaista se elämä on, kuten Juha Vainio lauloi aikoinaan.
Kello ei omalla mittapuullani ole vielä hirmuisen paljon (kun nyt olen tottunut valvomaan yleensä vähintäänkin puoleenyöhön... *köh*), mutta ottaen huomioon, että huomenna pitäisi päästä pystyyn jo puoli seitsemän maissa ja ennen kahdeksaa olla jo satamassa, lienee aika lopetella ja toivottaa hyvät yöt. RM kuittaa, kiittää ja kumartaa vanhaan tuttuun tapaansa.
PS. Mikäli joku on onnistunut säästämään elämästään palan eikä tiedä, mitä otsikon aloittava mystinen merkkijono tarkoittaa, niin voin kertoa, että tl;dr (vaihtoehtoisesti myös TLDR) on lyhenne sanoista 'too long, didn't read' ja että sitä käytetään joskus myös ennen tiivistelmiä pitkissä foorumiviesteissä. Mikäpä tämän merkinnän sisällön tiivistäisi olennaisemmin kuin se, että olen hengissä eikä maailmani ole vähään aikaan suistumassa radaltaan (ainakin, mikäli se minusta riippuu)? :D
Kevät kulua kohisi kuin kuohuva koski, mutta näyttää siltä, että aurinkoisuudesta ja kauniista keleistä huolimatta se oli minulla kutakuinkin yhtä uuvuttava (tai turruttava) kuin edellinenkin. Tällä kertaa opiskeluni eivät kärsineet, mutta kenties sen vastapainoksi sosiaalisella puolella on ollut hiljaista, mistä tämä blogikin lienee yksi osoitus. Melkeinpä järkkyä ajatella, että viimeisin kunnollinen merkintäni on maaliskuulta - ja sekin on puoliksi memeä sekä englanniksi; suomeksi en ole näemmä sen koommin ihmeempiä rustaillut sitten viime vuoden marraskuun. Oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen nyt istahtanut kirjoittamaan ja nytkin vähän haparoin - vaikka monet kerrat olen merkinnän tekemistä miettinyt. Ehkäpä on niin, että päähän talletetut selviltä tuntuvat suunnitelmat eivät koskaan paljastu niin selviksi kuin mitä ne viisi minuuttia ennen aloittamista vielä vaikuttivat.
Hmm... Mistäs sitä aloittaisi? Ehkä tylsästi opiskeluista, koska se on helppo aihe ja saattaa joitakuita kiinnostaakin. Tänä keväänä en siis valunut samaan sudenkuoppaan kuin edellisenä vuonna ja sain kaikki kurssini kutakuinkin kunnialla suoritettua loppuun. Täytyy myöntää, että väänsin proseminaarityötäni koko viimeisen yön ja tein viimeiset muokkaukset yliopistolla puolenpäivän jälkeen viimeisenä palautuspäivänä, mutta pari viikkoa sitten tuli vihdoinkin sähköpostissa suloisen vapauttava kutsu kypsyysnäytteeseen. Sen jälkeen sain vielä stressata virkamiesruotsin ja kokonaisuusmerkintöjen takia - ensiksi mainitun kun olin unohtanut olevan pakollinen jo kandintutkinnossa ja jälkimmäisistä oli tulla ongelma kiitos englannin kääntämisen ensi vuonna muuttuvien perusopintojen - mutta nyt kaikki alkaa olla suhtkoht kunnossa. Ensi viikon perjantaina on vielä ruotsin suullinen tentti (ojdå, johon olen toistaiseksi valmistautunut aika heppoisesti) ja aiemmin mainittu kypsyysnäyte. Sen jälkeen jäänenkin vain odottamaan viimeisiä suoritusmerkintöjä, mahdollisia HuK-tutkintopapereita sekä Ranskasta suorittamieni kurssien opintopisteitä (kyllä - Rouenissa eivät ilmeisesti systeemit oikein toimi, tai sitten olen unohtanut palauttaa jonkin paperin ja saan kohta kärsiä siitä).
Yliopiston "kesäloma" alkoi taas tuttuun tapaan toukokuun alussa, ja siitä lähtien olenkin oleillut pääsääntöisesti kotona. Olen siis kesätyötön, koska muutamista hauista vain yhteen vastattiin (Muumimaailma) ja siellä matka tyssäsi ryhmähaastatteluun (olen aika varma, että syypää on lukkoon menemiseni pyydettäessä puhumaan ruotsia pitkän pitkän tauon jälkeen -.-). Toistaiseksi olen stressanut asiasta kenties turhankin vähän - mistä kertonee jo se, että monet kerrat olen aikonut mm. päivittää tietojani Varamiespalveluun mutta autuaasti unohtanut asian tilaisuuden tultua - mutta luovuttaa en aio. Korttini jäävät lähinnä eril rekrytointifirmojen ja niiltä saatavien keikkahommien varaan, mutta jos edes viikon saisi kuuden tunnin palkalla töissä olla, olisin tienannut jo noin kuukauden vuokran verran. Opintolainasta ja Erasmus-apurahasta "yli" jääneet rahat auttavat minut hätätilanteessa kesän yli; opintotukea tuskin nostan, koska nostin sitä jo viime kesänä ja mokasin kurssien kanssa, kun en tajunnut, että elokuun tentteihinkin olisi pitänyt ilmoittautua jo toukokuun lopussa.
Elämä kotinurkissa maaseudun rauhassa soljuu omaa tahtiaan. Iso piha, monet kukkapenkit rikkaruohoineen sekä perhe ovat taanneet sen, ettei tylsyys ole pahemmin päässyt yllättämään, ja olen yrittänyt aina välillä tehdä itseni hyödylliseksi koneella roikkumisen ja kävelylenkkien yms. ohessa. Seuraa löytyy yleensä isoveljestä (joka on myös kesätyötön, joskin heikäläisellä kurssit päättyivät vasta männäviikolla) ja kissasta (joka on yllättäen alkanut viettää öitä huoneessani nojatuolilla, ehkä pistä sitä ollenkaan pahaksi :3).
Ai niin! Asiasta kukkaruukkuun, mutta pakko myös vielä jälleen kerran kertoa vähän reilun kymmenen sekunnin TV-julkisuudestani: viime kesänä
Minervapöllö ja
Ombrelle Verte onnistuivat houkuttelemaan minut laulamaan Tartu mikkiin! -kiertueteltassa sen oltua Turussa. Olin ajatellut, että Ranskan-vaihtoni (ja enemmän tai vähemmän onnistuneet suoritukseni) takaisivat sen, etten päätyisi televisioon itseäni nolaamaan, mutta senpä takia yllätys olikin suuri, kun helmikuun alkupuolella sain soiton ja kutsun tulla Tohloppiin Ylen studioon kisayleisöksi :D Matkustin sitten noin viikkoa myöhemmin Tampereelle ja nappasin Tinden mukaani kisayleisöksi (olin kysellyt Facebookissa seuralaisia mukaan, ja heikäläinen ilmoittautui) ja menin ihmettelemään Tartu mikkiin! -jakson kuvaamista ja toteutusta. Kokemus oli varsin mielenkiintoinen, ja matkakorvauksen (joissa ei otettu huomioon opiskelija-alennuksia ja jotka siksi kattoivat matkojeni lisäksi ruokailun nauhoitusten jälkikäteen ja vähän ylimääräistäkin) ansiosta reissu oli myös taatusti rahansa väärti.
Jakso näytettiin 9. päivä huhtikuuta, ja onnistuin salaaman tempaukseni vanhemmiltani aina ohjelman esittämiseen asti. Äidiltäni meni itse asiassa hetki tunnistaa minut yleisöstä, ja ensireaktiona tullut epäuskoinen "ei helkutti" sitä seuranneine nauruineen oli kaiken vaivan arvoinen :D Yllättävän moni sukulainen ja puolituttu oli myös ilmeisesti tunnistanut minut töllöstä. Laulaminen meni oman arvioni mukaan kohtalaisesti ja oleminen muuten hyvin, mutta kameran zoomatessa vanha paha taipumus tietenkin hyppäsi esiin ja vilkuttaessani iloisesti katsoin kieroon >__< Noh, ehkäpä siitä riittää vielä ylimääräistä kerrottavaa sitten joskus vuosikymmenien päästä, ja erään ystävän mukaan oli jopa mukavaa, että tein jotain muuta kuin valtaosa muista laulajista. Oli se kaikkiaan kannattava kokemus, ja melko varmasti jotain, mitä läheskään jokainen ei elämänsä aikana pääse tekemään.
Sitten takaisin jos ei nyt nykyhetkeen niin ainakin lähihistoriaan. Olen myös onnistunut hivenen rikkomaan PC:n monopolia elämässäni pelaamalla ajoittain veljen asunnoltaan rahtaamaa Wiitä sekä DS:ää. Jälkimmäisessä olen jäänyt käsitttämättömästi koukkuun Duck Tales -pelisarjaan, jota pyörittelen hakkeroituun pelikorttiini laitetulta Nintendo-emulaattorilta. Duck Tales -huuma on taannut myös sen, että olen katsonut TV-sarjan tunnarin You Tubesta todennäköisesti ainakin kymmenellä eri kielellä ja pitänyt kutakuinkin jokaisesta versiosta (tässä vaiheessa lienee aiheellista muistuttaa, että Duck Tales tunnetaan siis Suomessa Ankronikka-nimellä). Wiillä olen joko tahkonut veljen moninpelattavia veljen kanssa (Mario Party 8, Super Smash Bros. Brawl) tai lumoutunut uudestaan Final Fantasy nelosen maailmaan The After Storyn ansiosta (Edwardilla on oma skenaario, jossa käy ilmi bardilordinkuninkaan herttaisuus vielä vuosien jälkeenkin alkuperäisestä pelistä. Miten niin muka pitäisi miettiä, että kuningaskunnan budgetti on retuperällä, kun luvattiin auttaa kutakuinkin jokaista maailman muuta valtiota sodanjälkeisissä korjaustöissä? Totta kai sitä kuuluu auttaa! <3)
Kuluneiden kuukausien aikana olen myös ehtinyt tutustumaan siihen, mitä muuta mahjong-laatoilla voi tehdä kuin pelata kiinalaista versiota pasianssista. Aluksi ajattelin, että tuskin ihastuisin riichi-mahjongiin sen enempään kuin veljeni aiempaan päähänpistoon Go-lautapeliin (joka on siis kutakuinkin japanilainen tammi, josta itse en ikinä oppinut juuri pitämään kenties sen takia, että hävisin lähes aina), mutta uhkapeliksi luotu "aasialainen pokeri" olikin kiinnostavampaa kuin kuvittelinkaan. Velikulta innostui ostamaan eBaystä halvat minilaatat, joilla olemme pelanneet omaa kahden hengen sovitustamme mahjongista, ja lisäksi DS:n Mahjong Fight Club on osoittautunut oivalliseksi. Vieläkään en osaa kaikkia mahdollisia käsiä ulkoa ja teen välillä typeriä virheitä, mutta olen oppinut nauttimaan pelistä ja - mikä tärkeintä - aina välillä jopa voittamaan. Eikös se olekin tärkeintä?
Sitten Suomeen-palaamiseni en ole pahemmin ollut tekemisissä ihmisten kanssa: välillä olen saattanut kohauttaa sille olkiani, jos ylipäätään olen sitä edes tullut tajunneeksi, mutta toisinaan olen pohtinut tai jopa katunut sitä. Viimeisimmästä larpistani on nyt reilu vuosi ja pöytäroolipelisessiostakin aikaa, joten senkin suuntaista eskapismia olen alkanut kaivata. Kirjeistä en edes viitsi puhua; osa niistä on jumittanut pöydälläni/lattiallani/kansiossa/sähköpostilaatikossa niin pitkään ilman vastausta, että paatuneempaakin hävettäisi. Onneksi minulle on suotu Luojan (tai jonkin muun) lahjana mitä parhaimmat ystävät, jotka eivät ainakaan tietääkseni (eivätkä toivoakseni) ole minua kaikesta olemattomuudestani huolimatta hylänneet, ja eritoten
Minervapöllö on auttanut minua jaksamaan olemalla fyysisesti läsnä ja keksimällä (ja auttamalla keksimään) yhteistä puuhaa. Huomenaamulla tuttu opiskelijakolmikkomme kokoontuu jälleen
Ombrelle Verten palattua Ranskan-vaihdosta (sattuman kaupalla ehdinkin heikäläisen nähdä jo eilen osuttuamme samaan aikaan sekä opiskelijaruokalaan että kirjastoon!) ja suuntaa laivalle, kun äidiltä saamani Viking Linen Turku-Tukoholma-miniristeilylahjakortti pääsee hyvään käyttöön.
Kesän aikana toiveissani olisi päästä matkustamaan Tampereelle ja Poriin Rniä, Tindeä sekä
Durahania moikkaamaan. Ensin mainittua sekä viimeistä en ole päässyt näkemään miltei vuoteen ja keskimmäinen puolestaan toivotti minut tervetulleeksi uuteen asuntoonsa käymään, joten aihetta matkustaa olisi. Viime viikonloppuna vierailleet eno ja täti olivat myös kovin kutsumassa veljeäni ja minua Pohjanmaalle, joten saa nähdä, minne kaikkialle tie loppujen lopuksi kesän aikana vie. Tuskin sentään Suomen ulkopuolelle, vaikka Rouenissa vierailusta aluksi haaveilinkin, sillä nykyisillä varoillani ei kovinkaan ihmeellistä matkaa tehtävisi.
Muita suunnitelmia ovat tässä vaiheessa lähinnä keskiaikamarkkinat, Ropecon (sekin kysymysmerkki perässään) sekä yhdet häät: sain niistä jo hyvissä ajoin varoituksen, vaikkei kutsujakaan ole vielä lähetetty. Villiä kyllä ajatella, että yksi kavereista menee jo naimiisin, kun itse odottaa vielä ensitreffejään, mutta, noh, ehkä kaikella on aikansa... tai sitten pitäisi tulkita erään miespuolisen tuttavan kaupunkikutsut joksikin muuksi kuin vain seurankaipuuksi ja häkellyttävän laajaksi kaveruudeksi. Mieluummin tosin en. :P Jos keikkatöitä on, Traconissakin voisi olla kiva käydä ja cosplay-asu väsätä, mutta jos ei, niin sitten kai ei. Kaiken mahdollisuus paljastunee aikanaan.
Tämä vuosi on rehellisesti sanottuna ollut minulle tunnetasolla kummallista aikaa. Yhtäältä olen nauttinut ensin talvipakkasista, sitten kevään äkillisestä tulosta sekä auringonpaisteesta ja nyt alkukesän lämmöstä, mutta toisaalta olen ollut herkempi ja epävakaampi kuin ainakin muistelisin olleeni vuosi sitten. Ensimmäistä kertaa miesmuistiin olen käytännössä katsoen itkenyt itseni uneen. Pitkästä aikaa olen ahdistunut omasta saamattomuudestani sekä asioista, jotka voisivat mennä pieleen, niin paljon, että olen saanut siitä fyysisiä oireita. Vuosien jälkeen olen pyöritellyt päässäni pakenemista (kirjaimellisesti siis; en sentään sen pidemmälle ole mennyt), miettinyt seurauksia sekä toisten reaktioita... ja todennut, ettei siinä ole mitään järkeä. Niinpä niin; pitkästä aikaa olen myös ensin harmistunut jostain näennäisen pienestä asiasta, märehtinyt sitä pitkin päivää ja lopulta jonkun kysyttyä asiasta ja annettua minulle tilaisuuden avautua purskahtanut nauruun. Sellaista se elämä on, kuten Juha Vainio lauloi aikoinaan.
Kello ei omalla mittapuullani ole vielä hirmuisen paljon (kun nyt olen tottunut valvomaan yleensä vähintäänkin puoleenyöhön... *köh*), mutta ottaen huomioon, että huomenna pitäisi päästä pystyyn jo puoli seitsemän maissa ja ennen kahdeksaa olla jo satamassa, lienee aika lopetella ja toivottaa hyvät yöt. RM kuittaa, kiittää ja kumartaa vanhaan tuttuun tapaansa.
PS. Mikäli joku on onnistunut säästämään elämästään palan eikä tiedä, mitä otsikon aloittava mystinen merkkijono tarkoittaa, niin voin kertoa, että tl;dr (vaihtoehtoisesti myös TLDR) on lyhenne sanoista 'too long, didn't read' ja että sitä käytetään joskus myös ennen tiivistelmiä pitkissä foorumiviesteissä. Mikäpä tämän merkinnän sisällön tiivistäisi olennaisemmin kuin se, että olen hengissä eikä maailmani ole vähään aikaan suistumassa radaltaan (ainakin, mikäli se minusta riippuu)? :D