(no subject)
Mita enemman luen The View From The Bridgea sita vaikuttuneempi oon, tassa on niin hyvia tunnevahvoja kohtauksia ja kaikki hahmot avautuu paljon enemman kuin ekalla kerralla, ja miten Miller vahvistaa seka Eddien etta Marcon inhimillista puolta ennen kuin ne tekee jotain kamalaa, ihanaa lohduttomuutta. Ja Catherine ja Rodolpho, ja se kohtaus jota me tehdaan, huh rakastan sita ja Rodolphon runollisuutta (oon Rodolpho, se on jopa blondi!), ja oh, my little girl ja sita seuraavaa kohtausta jossa Eddie suutelee molempia, huh en kestais jos joskus nakisin tan ja se ei oliskaan niin hyva kuin kasikirjoitus. Ja rakastan sita miten Miller kayttaa niin paljon kuvailuja nayttamo-ohjeissa (kirjoitin tasta visual-aural-spatial-esseeseen), "a helpless but ironic gesture" ja kaikki ennemminkin proosatyyliset, kirjallisesti otettuna mahdottomat mutta salee hahmon ja kunkinhetkisen mielentilan omaksumista auttavat, kuvaukset tunteista jotka se haluaa ilmeisiin tai eleisiin. Haluaisin vaan lukea ja lukea ja imea naita hahmoja sisaani, etenkin Rodolphoa, miten se on niin herkkis ja haluaa olla amerikkalainen ja kuitenkin kritisoi oletusta amerikkalaisuuden paremmuudesta ja pitaa ylpeytensa just sopivasti, tai aikaisemmin ei pida vaan noyrtyy ja ihana ♥ ja on erilainen kuin Marco ja huh Eddien mielesta Rodolpho on "not right" ja vaaranlainen mies ja "nobody kids Marco" ja lopulta Marco tappaa Eddien juuri siksi etta on kunnollinen mies ja herkkis homo Rodolpho yrittaa estaa sita tapahtumasta! mika ironia oisinpa saanut tan johonkin esseeseen, jos kirjoitan form&structuren uudestaan tungen tan siihen vaikka vaan mainintana, onneks irony = convention.
Oon taas kyennyt kirjoittamaan, kirjoitin perjantaina 12 sivua suhteellisen hyvaa paivakirjaa, oon oppinut vaikuttumaan kirjoista kielirajan yli (ajattelen lauseina yksikon toisessa persoonassa samalla tavalla kuin Dancerissa joutumatta kaantamaan). Ja oon hyvaksynyt itseltani tajunnanvirtaa valittamatta siita etta vaihdan persoonaa, aikamuotoa tai kielta, kunhan lause on itsessaan taydellinen sen suhteella muihin ei ole valia; koska osaan olla heittelehtimattakin, voin antaa itselleni vapauden heittelehtia, luoda tunnelman tasmalleen jos silla on valia.
Eilen menin Bordersiin ja raahasin korillisen kirjoja Starbucksiin ja istuin kolme tuntia kasaamassa runoutta valliksi poydalle. Loysin kaksi paperinpalaa laukusta, kynasta loppui muiste kolmannen sanan puolivalissa, mutta viereisen poydan herrasmiehen oloinen mies lainasi kynan kayttooni ja lahtiessaan otti sen takaisin mutta lahjoitti toisen, tarjoutui tarjoamaan kahvinkin koska sympatisoi koyhia opiskelijoita, itsellaan yksi, mutta tietysti kieltaydyin vaikka Starbucks on kallista ja viela nostanut hintojaan, kurja.
Muistin taas miten vaikeaa on lukea runoutta kirjoissa ja miten helppoa runouden on olla yhdentekevaa, etenkin runokirjoissa, Internet on oikeasti paras julkaisumuoto, yksi kerrallaan ja irtonaisena. Mutta sitten taas suurin osa runoudesta on joka tapauksessa yhdentekevaa, luin jotain amerikkalaista nuorta antologiaa joka oli niin paskaa etta on melkein pakko antaa anteeksi teinitytoille. Mutta Charles Baudelaire vaikutti, osaisinpa lukea ranskaa, ymmarran suurimman osan luettuani englanninkielisen kaannoksen, ja etenkin ymmarran etta se on ranskaksi parempaa, sujuvampaa, vaikka kaannoksetkin on hyvin rytmitetty. & Ehka ensimmainen kerta ikina kun oon harkinnut ostavani runokirjan, saatan ostaa sen kun oon liittynyt Bordersin sahkopostilistalle ja saanut 20% alennuskupongin, sitten voin vaan kaivautua siihen mita tahtia haluan ja loytaa hyvat ja opetella niita ulkoa ranskaksi.
Luin myos Sylvia Plathia mutten vakuuttunut kuin rytmista, luin myos Sylvia Plathin novelleja mutten ole paattanyt miten naiivia olisi tulkita niiden tyyli niin kuin haluan vain voidakseni pitaa niista. Tai ei niista, jos haluaisin pitaa niista se johtuisi siita etta pidan niista eika mitaan ongelmaa olisi koska pitaisin niista jo joka tapauksessa (saako tasta selvaa?), vaan siita ominaisuudesta/sen ominaisuuden olemassaolosta, jonka haluan niihin lukea.
aiti: sain paketin perjantaina, kiitos, lapaset oli just sopivat. sain myos kortin mummilta ja papalta keskiviikkona (oikea paiva ^___^), sanotko kiitos?
Mummin kasiala oli heikompi kuin milloin viimeksi oon saanut niilta kortin, varmaan elokuussa viime nimipaivana, ja ajattelin miten se on aina pysynyt samana jouluina ja syntymapaivina ja nimipaivina ja siina lyhyessa kirjeenvaihdossa jota halusin kayda kahdeksanvuotiaana. Ja ajattelin sita miten postissa kulkee loputtomasti kirjekuoria eri-ikaisilla kasialoilla, miten toiset ovat tunnistettavampia kuin toiset, niin etta kuoressa melkein lukee kaikilla maailman kielilla mummilta.
Oon taas kyennyt kirjoittamaan, kirjoitin perjantaina 12 sivua suhteellisen hyvaa paivakirjaa, oon oppinut vaikuttumaan kirjoista kielirajan yli (ajattelen lauseina yksikon toisessa persoonassa samalla tavalla kuin Dancerissa joutumatta kaantamaan). Ja oon hyvaksynyt itseltani tajunnanvirtaa valittamatta siita etta vaihdan persoonaa, aikamuotoa tai kielta, kunhan lause on itsessaan taydellinen sen suhteella muihin ei ole valia; koska osaan olla heittelehtimattakin, voin antaa itselleni vapauden heittelehtia, luoda tunnelman tasmalleen jos silla on valia.
Eilen menin Bordersiin ja raahasin korillisen kirjoja Starbucksiin ja istuin kolme tuntia kasaamassa runoutta valliksi poydalle. Loysin kaksi paperinpalaa laukusta, kynasta loppui muiste kolmannen sanan puolivalissa, mutta viereisen poydan herrasmiehen oloinen mies lainasi kynan kayttooni ja lahtiessaan otti sen takaisin mutta lahjoitti toisen, tarjoutui tarjoamaan kahvinkin koska sympatisoi koyhia opiskelijoita, itsellaan yksi, mutta tietysti kieltaydyin vaikka Starbucks on kallista ja viela nostanut hintojaan, kurja.
Muistin taas miten vaikeaa on lukea runoutta kirjoissa ja miten helppoa runouden on olla yhdentekevaa, etenkin runokirjoissa, Internet on oikeasti paras julkaisumuoto, yksi kerrallaan ja irtonaisena. Mutta sitten taas suurin osa runoudesta on joka tapauksessa yhdentekevaa, luin jotain amerikkalaista nuorta antologiaa joka oli niin paskaa etta on melkein pakko antaa anteeksi teinitytoille. Mutta Charles Baudelaire vaikutti, osaisinpa lukea ranskaa, ymmarran suurimman osan luettuani englanninkielisen kaannoksen, ja etenkin ymmarran etta se on ranskaksi parempaa, sujuvampaa, vaikka kaannoksetkin on hyvin rytmitetty. & Ehka ensimmainen kerta ikina kun oon harkinnut ostavani runokirjan, saatan ostaa sen kun oon liittynyt Bordersin sahkopostilistalle ja saanut 20% alennuskupongin, sitten voin vaan kaivautua siihen mita tahtia haluan ja loytaa hyvat ja opetella niita ulkoa ranskaksi.
Luin myos Sylvia Plathia mutten vakuuttunut kuin rytmista, luin myos Sylvia Plathin novelleja mutten ole paattanyt miten naiivia olisi tulkita niiden tyyli niin kuin haluan vain voidakseni pitaa niista. Tai ei niista, jos haluaisin pitaa niista se johtuisi siita etta pidan niista eika mitaan ongelmaa olisi koska pitaisin niista jo joka tapauksessa (saako tasta selvaa?), vaan siita ominaisuudesta/sen ominaisuuden olemassaolosta, jonka haluan niihin lukea.
aiti: sain paketin perjantaina, kiitos, lapaset oli just sopivat. sain myos kortin mummilta ja papalta keskiviikkona (oikea paiva ^___^), sanotko kiitos?
Mummin kasiala oli heikompi kuin milloin viimeksi oon saanut niilta kortin, varmaan elokuussa viime nimipaivana, ja ajattelin miten se on aina pysynyt samana jouluina ja syntymapaivina ja nimipaivina ja siina lyhyessa kirjeenvaihdossa jota halusin kayda kahdeksanvuotiaana. Ja ajattelin sita miten postissa kulkee loputtomasti kirjekuoria eri-ikaisilla kasialoilla, miten toiset ovat tunnistettavampia kuin toiset, niin etta kuoressa melkein lukee kaikilla maailman kielilla mummilta.