hirmu

Nov 15, 2007 07:16

Unia ei saisi alkaa pelätä, mutta nyt näin taas sellaista, että tuntui paremmalta jäädä hereille.
Olin unessa pieni poika tai tyttö, joka sai selville perheensä isän olevan jonkinlainen sarjamurhaaja. Jäin kiinni ja minut heitettiin ahtaalle ullakolle irtonaisten mätänevien ruumiinosien sekaan. Minua uhkailtiin ja unessa kuului kumeaa naurua taustalla. Pääsin pakenemaan palvelijan avulla, mutta tiesin koko ajan jääväni kiinni koska olin niin pieni ja avuton, etten osaisi tehdä mitään. Istuin pensaassa ja siihen tuli kissa. Ajattelin, että kissan pehmeän turkin silittäminen on viimeinen ihana asia, jonka teen elämässäni. Joku nainen tarjosi minulle turvapaikkaa, mutta jouduin menemään takaisin talon ullakolle. Ukko teippasi siellä kattoluukkua, josta olin paennut ja uni loppui jotenkin siihen etten tiennyt mitä tehdä. Yleensä näissä unissa on rakkaita ihmisiä mukana onneksi nyt ei ollut. Ne ahdistavat vielä enemmän.
Helpottaa kun löytää jotain tulkintaa näille painajaisille. Pakko mennä etsimään unenselityssivuilta apuvinkkejä.
Previous post Next post
Up