Kissanpäiviä...ja vähän koirankin
Veeti on tänään ollut vähän aneeminen: nukkunut vaan ja köllöttänyt. Nenäkin oli välilä ihan kuiva, silmät rähmii ja kerittiin jo säikähtää mutta nenä märkyyttyi taas äsken ja toivottavasti silmätkin korjaantuvat. Eilen illalla me aateltiin että kissan ei ole hyvä oppia nukkumaan samassa sängyssä kun me ja sitten laitettiin makkarin ovi kiinni. Pyörittiin tahoillamme siinä puoli tuntia ja Veeti maukui ja rapsutti ovea ja sitten "päästetäänkö Veeti sisälle?" "joo. En voi nukkua kun on paha omatunto." Sitten se tuli ja oli hyyvin paheksuvan näköinen ja viurusi ja mourusi ja tuli sitten minun jalkojen päälle nukkumaan. Ensin pakkasi vähän ahistamaan kun en voinut liikkua mutta sitten ajattelin "kele, mun sänky" ja nukahdin. Eikä kissavaivaa enää ollut. (Se siirtyi Jaakon päälle nukkumaan.)
Eilen huoltotoimet meni ihan ok, toivottavasti saatiin korvapunkkirasva menemään tarpeeksi iholle kun sitä kisua oli niin vaikea saada pysymään paikallaan. Se oli semmoista jotta piti ajaa niskasta laikku paljaaksi ja laittaa rasvanmuotoinen loislääke siihen, toivottavasti onnistui. Putsailin eilen korvia pumpulitikulla ja tökkäsin itse yhteen suuntaan ja kissa toiseen ja tikku jäi vähän jumiin ja säikähdin että nyt se meni aivoon mutta ei mennytkään. Mutta kissa mulkoili aika pitkään epäluottavaisena. Kynnetkin pitäisi leikata mutta vasta viikon päästä, muuten se ei luota meihin enää ikinä...
Eilen huoltotoimet meni ihan ok, toivottavasti saatiin korvapunkkirasva menemään tarpeeksi iholle kun sitä kisua oli niin vaikea saada pysymään paikallaan. Se oli semmoista jotta piti ajaa niskasta laikku paljaaksi ja laittaa rasvanmuotoinen loislääke siihen, toivottavasti onnistui. Putsailin eilen korvia pumpulitikulla ja tökkäsin itse yhteen suuntaan ja kissa toiseen ja tikku jäi vähän jumiin ja säikähdin että nyt se meni aivoon mutta ei mennytkään. Mutta kissa mulkoili aika pitkään epäluottavaisena. Kynnetkin pitäisi leikata mutta vasta viikon päästä, muuten se ei luota meihin enää ikinä...