Ain't like that

[pauliinan]

Itkin tänään pitkästä aikaa Eevan luona. Istuin siellä paljon yli 45 min - tuon ajan kuluttua aloin vasta päästä asiaan (huomasin kun hän katsoi kalenteristaan onko hänellä aikaa vielä. Onnekseni oli). Puhuin tentistä. Aluksi hän yritti neuvoa suhtautumaan vain kokeiluna, menisin sinne oli lukenut tai en ja tekisin minkä pystyn. Eeva muistutti myös

Comments

[heinin]

Muistan kun minulta ihan oikeasti kiellettiin kaikki opiskelu sairaalassa ja ihan konkreettisesti otettiin kirjat ja muut pois: tunsin itseni niin huonoksi, epäonnistuneeksi, vihaiseksi, luovuttajaksi ja kaikkea muuta. Se tuntui maailmanlopulta, koska "en voi taas kerran luovuttaa ja jättää kaikkea kesken". Mutta lopulta, ah, mikä vapauden tunne sitä seurasikaan! Se ihana "lupa" olla tekemättä, suorittamatta, levätä ja hoitaa itseään rauhassa. Lopulta oli onnellisempaa, kun joku kunnolla kielsi tekemästä mitään. Sä et tietenkään ole nyt sairaalassa, mutta psyyken kannalta voisi loppujen lopuksi ollakin hyvä, jos sulta "kiellettäisiin" tenttiin osallistuminen. Saisit luvan olla. Saisit luvan sairastaa itsesi terveeksi...

Body combat: on ihan mielettömän hauskaa! (harrastin monta vuotta) Mutta myös ihan sairaan rankkaa. Yhtään puolinaisessa kunnossa sitä ei kannata aloittaa. Koska se on liikaa. Ja sitten anorektinen mieli vieläpä helposti muuttaa sen koettelemukseksi ja haasteeksi: on pakko jaksaa, vaikkei oikeasti jaksaisi, eikä lopulta ajattelekaan sitä hauskuutta, vaan niitä kuluvia kaloreita. Suosittelen ihan oikeasti jotain vähän armollisempaa liikuntaharrastusta aluksi ja sitten kun olet kunnossa, niin ilman muuta body combatia. Pärjäilehän.

[pauliinan]

Niin... Mä en ole aivan varma edelleenkään mun liikuntaharrastuksen motiiveista mut jotain on tehtävä, en voi jatkaa sohvaperunailua ikuisesti...

Joo, sairaalassa ollessa on ehkä eri juttu, kun on oikeesti heikkona, mut mä en enää ole - mullahan on ollut aikaa olla tekemättä tässä sairauslomalla jo yli vuoden. Nyt alkais olla aika vähän saada aikaseksin. Anyways jätän tentin väliin, mahatauti oli vain piste iin päälle, en vain jaksa mennä sinne.

[heinin]

Haha, säkö et ole enää heikko! (sori) Kyllähän sä sun blogissakin jatkuvasti valitat väsymystä, heikkoutta ja milloin mitäkin pyörtymystä tai heikotusta. Ei sitä heikotuksen määrää tässä mitata. Ja fyysisen heikkouden sijalla on tunnustettava psyykkinen. Jos ei jaksa niin ei jaksa.

Ja mä oon sohvaperunoillu täs jo kohta kaks vuotta. Perustelen sen opiskelijan pienellä budjetilla (ei varaa mihinkään oikeesti kivaan harrastukseen). Mut toipumisvaiheessa uus liikuntaharrastus vie niin nopeesti takaisin pohjalle, että kannattaa todella miettiä mitä nyt elämältään ja ololtaan haluaa (nimim. been there, done that).

[pauliinan]

No, tässä nyt kai pata soimaa kattilaa... Mut siis, henkiseen väsymykseen liikunta voi vaikuttaa positiivisella tavalla. Sitä haluaisin. Olis kiva että joku asia tuntuis vaihteeksi hyvältä, niin että sitä olis mukavaa tehdä.

Pyörtymykset ja heikotukset on tulleet kai Crohnin myötä jäädäkseen, tai sit ne johtuu lääkkeistä, mene tiedä. Toki ne lisääntyi syömishäirän pahentuessa. Mut myös lihaskunto vaikuttaa, ja sitä mulla ei kohta kummemmin ole.

Just tällä hetkellä en usko että pystyisin pitämään itseäni nälässä samoin kuin vuosi sitten. Tiedän että sallisin itseni syödä enemmän jos liikkuisin enemmän, mut en tiedä saisinko syödä tarpeeksi... Saa nähdä.