Ensi lauantaina tulee yksi elokuvahistorian parhaimpia elokuvia televisiosta:
Aamiainen Tiffanylla. Koska tulen olemaan juhannuksen ystävien ympäröimänä grillin äärellä, jää elokuva tällä kertaa katsomatta. Paikatakseni menetykseni, katsoin jo etukäteen dvd:ltä toisen Audrey-elokuvan:
Loma Roomassa. Se oli nuoren Audreyn läpimurto ja ihastuttavan elämäniloinen seikkailu Roomassa. Nyt on ihailuni Audreyn jumalaisuutta kohtaan jälleen uudistettu.
Ostin tänään juhannusruokien lisäksi kesäkukkia. Ensimmäiset ostokukat tälle kesälle. Olen omia kylvänyt, mutta ne ovat vielä niin pieniä ettei kukintoja näy moneen viikkoon. Kaupan kesäkukat ovat mainio oikotie värikkääseen parvekepuutarhaan. Violetti marketta ja pieniä oransseja samettikukkia laitettavaksi parvekkeen pöydälle ja laatikkoon. Sää on valitettavasti niin kylmä, ettei ulkona juuri huvita puutarhoida, mutta olohuoneessakin mahtuu hyvin purkittamaan sen verran että saa kesäkukat hoidettua.
Omia tillejä ei vielä näy, tai niissä on vasta kahdet lehtiparit tullut, joten uusien perunoiden seuraan laitetaan siis ostotilliä, mutta se kelpaa mainiosti. En malta odottaa juhannuksen pääateriaa ja uusia perunoita ja kalaa! Oi, voi- sipulikastiketta! Nami!!
Lähden huomenna juhannuksen viettoon ja toivon kaikille oikein rentoa ja hauskaa Mittumaaria! Toteutukoon kaikkien juhannustaiat!