Leikin eilen kotilääkäriä. Huomasin jotain outoa suussani, joku siellä kitalaen puolella tuntui kieltäni vasten. Päätin tarkastaa asian peilistä. Irrotin käsipeilin puuterirasiasta ja sillä sitten näkyi: pieni sininen langanpää. Pinsetit vaan käteen ja sihtaamaan. Nyks vain ja se lähti. Viikko sitten poistetuista tikeistä olikin yksi vielä jäänyt suuhun. Kai lekuri oli vaan leikkonut kaikki irtolangat siitä ja luullut saaneensa kaiken pois, mutta toisin kävi ja kotitohtori hoiti asian loppuun. Ei hätiä mitiä, nyt on tosi butch olo tuosta itsetohtoroinnista ja suu taas kunnossa. Olikohan siellä nyt siis seitsemäntoista vai kahdeksantoista tikkiä? Paljon kuitenkin.
Tänään alkoi myös joulunaika kunnolla. Nimittäin joulukorttilajittelu pääpostilla. KIvaa! Tästä se paras joulufiilis tulee. Ehkä saan jotain omiakin kortteja laitettua, mutta se ei ole pääasia. On niin mukava katsella muiden kortteja ja ajatella että ihmiset pitävät toisistaan. Pidän joulutonttuilusta.
Kaiken huipuksi löysin
tämän radiokanavan. Voi juku! Siinäpä joulutunnelmaa koko loppuadventtiajaksi.
Koti on edelleen ihanan avara ja hallittu. Ei nyt aivan supersiisti, mutta miellyttävän selkeä. Tämmöisenä kun saisi pidettyä aina. Sytytin tuikkujakin pöydille ja on oikein tunnelmallista. Joulu joulu...