May 11, 2006 00:50
Olen jo useamman kerran tuntenut houkutusta tehdä toisen blogin: neuleaiheisen harrastediaryn. Välillä tuntuu että käsityöhöpötykseni eivät voi millään kiinnostaa ketään muuta kuin todellisia käsityöfriikkejä ja neuleblogithan ovat heitä varten. Ja nyt tarkoitan friikkejä kaikella positiivisella tavalla. Asiaan todella perehtyneitä ja innostuneita ihmisiä. Samanlaisia kuin minä, ainakin joinakin päivinä.
Sain muuten valmiiksi ensimmäiset lapaseni sitten yläasteen. Komeat tuli, joskin sää meni epäsuotuisaksi jo kauan sitten. Pitää odottaa syksyyn että pääsen testamaan niitä kunnolla.
Viime viikko ja tämän viikon alkukin on mennyt sairastaessa. Vappunuhasta kehkeytyi kunnon flunssa ja olin aika surkeana. Kieltäydyin jopa kenkäshoppailureissusta, mikä mielestäni soittaa selvästi että olen kipeä. Nyt on fiilikset parempia, mutta olo on taas aika sekaisin päivien ja kuukausien suhteen. Kellonajatkin ovat jälleen ihan päälaellaan. MIkä aamuherääminen? Yökukkumiseni ovatkin iso osa epäilyäni että minusta olisi hyväksi kuvataidekoulun opettajaksi: en jaksa herätä aikaisin aamulla ja iltapäivät ja illat on kiva viettää puuhaillen. No en toki oikeasti usko noin, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei aamuisin pääse ylös ollenkaan.
Töitä pitäisi saada. Sitten helpottaisi raha-ahdistus ja voisin jopa ostaakin jotain laskujeni hoitamisen lisäksi. Hoh hoi. Joutunen taas siivoojaksi, kun en muuta osaa eikä minua huolita mihinkään. Pöh. Mutta on aika vaikea mennä hakemaan töitä ja sanoa että "mie sitten otan loman kesäkuussa ja loman heinäkuussa, kiitos". Koska ne matkat on jo varattuja, maksettuja ja luvattuja. Siis Berliinin bussituornee ja Kaustisen musiikkifestarit. Jälkimmäiseen menen esiintymään, lauluporukka heittää taas muutamat keikat Iloisilla Folkkifestareilla. Siellä on kyllä kivaa, oikein odotan taas sinne pääsyä.
Mutta sitä ennen pitäisi tiskata ja imuroida ja viedä ekojätteet (hyh hyh). Ja hakea töitä. Pirhana. Miksei maailmassa enää toimi vaihtotalous? Voisin kilistellä bambupuikoillani matkan etelään ja takaisin.
neulominen,
valivali