mammanpojat saavat miinuksen
Hieman yli tunnin päästä ovikelloani soittavat pikkusiskoni ja hänen ystävänsä, jotka viihdyttävät minua tämän viikonlopun ajan. Sunnuntaina matkustamme yhdessä Helsinkiin. Ensi viikolla minulla on syysloma, jota meillä niin kauniisti itsenäisen opiskelun viikoksi kutsutaan.
En kuulu niihin, jotka lähtevät pois ensimmäisellä mahdollisella junalla heti, kun ensimmäinen
lomapäivä koittaa. Olen niitä, jotka saattavat odottaa lähtöä jopa seuraavaan päivään. Saatan jopa harkita sellaista, että viettäisin koko viikon täällä. Perjantaisin tahdon levähtää ja inhoan ajatusta siitä, että koulupäivän päätyttyä pitäisi heti olla juoksemassa rautatieasemalle ja istua kolme ja puoli tuntia täpötäydessä junassa.
Keskiviikkona kritisoimme tyttöjen kanssa miespuolista luokkatoveriamme, joka käy mielestämme liian usein vanhempiensa luona toisella puolella Suomea. Vanhempiin on toki hyvä pitää yhteyttä ja heidän luonaan on hyvä vierailla, mutta heidän luokseen ei todellakaan tule kaivata kovin usein. Kun kuulimme, että kyseinen henkilö pitäisi vanhempiensa asuntoa henkisenä asuntonaan, vaikka olisi viisikymppinen, kauhistuimme. Meidän mielestämme se ei kuulostanut normaalilta. Nämä ovat niitä asioita, joita ihmisten oletetaan oppineen jo kauan sitten: ei ole hyväksyttävää, jos aikuinen mies on riippuvainen vanhemmistaan päivittäin. Tytötkään eivät tykkää pojasta, joka vie tytön baarista pikkuiseen huoneeseen omakotitalon yläkerrassa. Tämä on varmaankin niitä asioita, joita ei sanota ääneen.
Miespuolinen ystävämme suuttui meille.
Vaikka mitäpä tuo asia meille kuuluu - jokainen toimikoon niin kuin parhaaksi katsoo. Olen kova kritisoimaan, vaikka vietän itse koko seuraavan viikon vanhempieni luona. Lisäksi äitini soittaa minulle kahden-kolmen päivän välein ja minä pidän siitä. Voisin toki yöpyä ystävieni luona käydessäni Helsingissä, mutta en näe syytä siihen. Tämä on kuitenkin vain väliaikainen tilanne. Olen tosin huono käymään Helsingin baareissa vain ja ainoastaan siitä syystä, että vanhempani asuvat lähiössä, jonne ei jaksaisi enää öisin vaivautua. Niitä kertoja on lukuisia, jolloin olen meinannut nukahtaa yöbussiin.
En kuulu niihin, jotka lähtevät pois ensimmäisellä mahdollisella junalla heti, kun ensimmäinen
lomapäivä koittaa. Olen niitä, jotka saattavat odottaa lähtöä jopa seuraavaan päivään. Saatan jopa harkita sellaista, että viettäisin koko viikon täällä. Perjantaisin tahdon levähtää ja inhoan ajatusta siitä, että koulupäivän päätyttyä pitäisi heti olla juoksemassa rautatieasemalle ja istua kolme ja puoli tuntia täpötäydessä junassa.
Keskiviikkona kritisoimme tyttöjen kanssa miespuolista luokkatoveriamme, joka käy mielestämme liian usein vanhempiensa luona toisella puolella Suomea. Vanhempiin on toki hyvä pitää yhteyttä ja heidän luonaan on hyvä vierailla, mutta heidän luokseen ei todellakaan tule kaivata kovin usein. Kun kuulimme, että kyseinen henkilö pitäisi vanhempiensa asuntoa henkisenä asuntonaan, vaikka olisi viisikymppinen, kauhistuimme. Meidän mielestämme se ei kuulostanut normaalilta. Nämä ovat niitä asioita, joita ihmisten oletetaan oppineen jo kauan sitten: ei ole hyväksyttävää, jos aikuinen mies on riippuvainen vanhemmistaan päivittäin. Tytötkään eivät tykkää pojasta, joka vie tytön baarista pikkuiseen huoneeseen omakotitalon yläkerrassa. Tämä on varmaankin niitä asioita, joita ei sanota ääneen.
Miespuolinen ystävämme suuttui meille.
Vaikka mitäpä tuo asia meille kuuluu - jokainen toimikoon niin kuin parhaaksi katsoo. Olen kova kritisoimaan, vaikka vietän itse koko seuraavan viikon vanhempieni luona. Lisäksi äitini soittaa minulle kahden-kolmen päivän välein ja minä pidän siitä. Voisin toki yöpyä ystävieni luona käydessäni Helsingissä, mutta en näe syytä siihen. Tämä on kuitenkin vain väliaikainen tilanne. Olen tosin huono käymään Helsingin baareissa vain ja ainoastaan siitä syystä, että vanhempani asuvat lähiössä, jonne ei jaksaisi enää öisin vaivautua. Niitä kertoja on lukuisia, jolloin olen meinannut nukahtaa yöbussiin.